lauantai 14. joulukuuta 2013

(Piparkakku)mökkielämää - 14. luukku

Piparkakkutaloja tuli tänä vuonna kaksin kappalein. Minulla oli hieno visio piparkakkukylästä, mutta hahmotuskykyni tuntien ei ole yllättävää, että mitoitin mökit vähän turhan isoiksi. Sitten ne eivät mahtuneetkaan yhdelle alustalle ja ja ja... Tuli sitten parikin mökkimaisemaa.

piparkakkutalo, piparkakkumökit

piparkakkutalo, piparkakkumökit

Toiselle alustalle mahtuivat isoin mökki ja joulupukki porovaljakoineen, toiselle kaksi pienempää mökkiä ja myös metsän väkeä. Muistan, kun kotona piparkakkutalon sai syödä vasta loppiaisena, ja siihen asti se pölyyntyi ja kovettui pöydällä. Mitä järkeä siinä on? Jouluna näistä on jäljellä ehkä karkittomat eläimet...

piparkakkutalo, piparkakkumökit

piparkakkutalo, piparkakkumökit

Minusta kivoin vaihe piparkakkutalon tekemisessä on kokoaminen, E puolestaan taisi hieman pitää koristelusta. Omituista on, että minua rupesi ällöttämään karkit. Muutaman karkin jälkeen tuli hirveä hedelmähimo. Laskin syöneeni sinä päivänä yhteensä 4 omenaa, 4 mandariinia, 1 banaanin ja 1 granaattiomenan. Ja siis paljon muutakin, mutta hedelmien himo on nyt ihan hirveä. Mitään muita raskausajan ruokahimotuksia ei sitten ole ollutkaan. Olen jo tilannut mieheltä päivittäisen granaattiomenakuljetuksen synnärille, perattuna.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Tänään taitaa olla pizzapäivä - tuntuu siltä, että kaiken jouluisen keskellä tekee mieli vähän rikkoa kaavaa! :)

Katri


SHARE:

6 kommenttia

  1. Suloiset mökit. Parempihan nuo on syödä kun vielä maistuvat...vaikka sääli rikkoa sieviä taloja. Itsekin ahmin hedelmiä raskauden lopulla. Mutta se johtui siitä, että makeanhimooni en uskaltanut enää suklaata syödä. Hedelmät olivat sopiva korvike :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joka tapauksessa jossain vaiheessa se tulee rikottua ja syötyä, niin parempi sitten vielä suhteellisen "tuoreena". :) Minä olen niin huono hillitsemään makeanhimoani, että onneksi en ole joutunut rajoittamaan makean syömistäni. Ei vaan yleensä tee mieli, mutta eilen kun erehdyin maistamaan yhden palan Lontoon Rae-suklaalevyä, vedinkin yhtäkkiä 2-3 riviä! Apua! Täytyy pitää näpit kaukana..

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Ja sinulla on ihana tyyli kirjoittaa, kävin kurkistamassa!

      Poista
  3. Ihana piparkakkutalo!!! Ja mitä yksityiskohtia!! Lumipallolyhty ja halkopinokin!! Upea!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näpertäminen on parasta. Mua oikeastaan jäi vähän harmittamaan, kun en keksinyt enempää yksityiskohtia! Ensi vuonna sitten..

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig