Pikkuperheen pikkujouluperinteitä

Kun ajattelin torstaina, että viikonloppuna voitaisiin viettää vähän pikkujoulua kotona, niin tajusin ilokseni, että meillehän on muodostunut jo joitain perinteitä! Ajattelin, että voitaisiin leipoa keksejä ja joulutorttuja, kuunnella joululauluja ja ripustaa joulukalenteri.

Tein joulukalenterin E:n ensimmäiseksi jouluksi neljä vuotta sitten (se oli sitä maalaisromanttisempaa kauttani, tyylistä huomaa). Viime vuonnakin ajattelin, että olisipa kiva tehdä joku nätti uusi joulukalenteri, (joku sellainen sisustukseen sopiva!), mutta kaivaessani tätä perhemme jouluperinteiden kulmakiveä joulukoristelaatikosta, sain joulufiiliksen kiinni heti. Kauniita joulukalentereja on näkynyt taas blogeissa paljon, mm. Jennillä ihanan esteettisessä 2xILO -blogissa. 

Ekana jouluna kalenterissa oli kuivattuja omenarenkaita ja joskus, kun oikein anteliaaksi olin heittäytynyt, puolikas Marie-keksi (joista herkullisista yllätyksistä ystäväni edelleen muistavat nauraa..). Sittemmin pussukkaan on sujahtanut joskus kiiltokuva, joskus muutama tarra, ponnareita, pinnejä, pikkueläimiä, viime vuonna ekaa kertaa jopa suklaata.. (Siitä se namikierre sitten lähtikin..) Nyt mietiskelen (tosiaan vielä edellisenä iltana ennenkuin kalenteri pitäisi tänä vuonna aloittaa), pitäisikö antaa tyttöjen avata pussukat vuoropäivin? Toisaalta J ei tajuaisi vaikka ei saisi avata pussukkaa lainkaan, mutta toisaalta muistan, miten ihanaa oli huomata vauvan muistavan aamulla kalenterinavauksen. Tytöt ovat syntyneet melko samaan aikaan vuodesta, ja muistan kuinka E alkoi silloin vuoden ikäisenä joulun alla aina osoitella kalenteria aamuisin. Ja onhan se hyvä opettaa vuorottelua.

Viime vuonna bongasin ensimmäistä kertaa Joulupuu-keräyksen kauppareissulla, ja ihastuin heti ajatukseen, että voisimme antaa lahjan jollekin lapselle, joka ei välttämättä saisi jouluna ainuttakaan. Päätin jo silloin, että tästä tulee yksi pikkujouluperinteistämme - jos minulla on varaa lähettää joulukortteja, ostaa herkkuja joulupöytään tms., on minulla varmasti varaa antaa lahja myös jollekin vieraalle lapselle, joka viettäisi jouluaattoa ilman ainuttakaan pakettia. E muisti viime vuodesta, että annoimme muovailuvahoja hänen ikäiselle tytölle, ja halusi nyt antaa jotain sellaista, joka itseäkin ilahdutti syntymäpäivänä. 

Vielä on aikaa antaa joulumieli pikku muistamisen muodossa, keräys on avoinna 7.12. asti. Tästä linkistä näet, missä Turun alueella on kuusipuita ja keräyspaikkoja. Minusta tästä Joulupuu-keräyksestä tiedotetaan vähän huonosti. Uskon, että moni muukin haluaisi osallistua, jos osuisi oikeaan paikkaan ja vielä sellaisena päivänä, jolloin on hieman aikaa katsella kaupassa jotain kivaa vieraalle, tietynikäiselle lapselle. Toki keräykseen voi osaa isommalle lapselle esimerkiksi leffaliput, toimittaa ne keräyspisteeseen ja laittaa päälle lapun "tyttö 14v.". Lahjaa ei siis tarvitse ostaa tietyn kaupan tai kauppakeskuksen liikkeestä. Sosiaalitoimi kerää paketit ja jakaa ne joulun alla lastenkodeissa, sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville. 

Loppukevennyksenä kerrottakoon, miten E muisti perinteisen pussukkajoulukalenterimme... Eräänä aamupäivänä olimme ajelleet ristiin rastiin raksalle ja rautakauppaan, josta olimme saaneet kaupanpäälliseksi suklaajoulukalenterin. Kehuin E:ä, miten hienosti ja kärsivällisesti hän on jaksanut takapenkillä... Niin hienosti viihtynyt, vaikka pari tuntia aamupäivästä oli mennyt remppa-asioiden hoitoon ja pääasiassa autossa istumiseen. Hmm, sitten alkoi hälytyskellot kilkattaa... Kysyin, missä muuten joulukalenteri on? "Ööööö..." "Et kai sä ole syönyt koko joulukalenteria?" "Öööö, äiti... En oo syönyt koko joulukalenteria.." Lopun ehkä arvaattekin... :) Toruin tietysti sattuneesta, mutta ymmärsin miten se sokerinhimo voi viedä mennessään niin, että on vaikea lopettaa ja harmittelin, että nyt on joulukalenteri syöty eikä ole joulukuu edes alkanut! Mutta E:n mielestä asiassa ei ollut mitään ongelmaa, koska "Onhan meillä se pussukkajoulukalenteri!" Ja minä olin tietysti niin otettu siitä, että lapsi muisti perinteisen kalenterin! :)

Niin se joulumieli tuli meillekin tänne rempan ja muuttohässäköiden keskelle. Sydämeen asti se meni, kun E katseli viimeisen pellillisen uuniin menoa ja totesi huokaisten "onpa mukavaa..". Siihen tuntui kasautuneen jotain sellaista mukavaa raukeutta, josta jäi  hyvä mieli itsellekin! <3

Ihanaa joulunalusaikaa kaikille! Tänä vuonna ei meillä blogijoulukalenteria nähdä, mutta viime vuoden juttuja voi käydä lueskelemassa tuolta joulukalenteri-tunnisteen alta. 

Prinsessajuhlat

Kimallusta, tiaraa, blingiä, röyhelöä, kiharaa, vaaleanpunaista, pitsiä, pinkkiä, hopeaa... Jokainen vieras toi mukanaan ripauksen lisää sadunhohtoa, kun kymmenen prinsessaa kokoontui juhlimaan 5-vuotiaamme syntymäpäivää viikonloppuna. Pinkkejä takkeja ja mustia saapikkaita oli eteinen täynnä, ja aikamoista juhlahumua meillä parituntinen olikin. Hieman haikein tunnelmin koristelimme kotia juhlaan, sillä nämä olivat viimeiset juhlat, jotka täällä vietimme... Ripustelimme vähän viirinauhaa, jolla saa helposti koristusta ja juhlatunnelmaa. 

Tämä viirinauha on maailman helpoin ja nopein (joskaan ei ehkä siistein). Vedin vain nauhaa katonrajaan ja ripustin siihen serveteistä leikattuja kolmioita. Ostin Tigerista eri värisiä (ja huomasin vasta kotona, että yksissä on sipulirenkaita!! :D Noo, kivan värisiä kumminkin!) lautasliinoja, ne leikattiin kahtia ja sitten kolmioksi, jolloin servetti jää taitteestaan narulle roikkumaan. Vielä kun olisi ottanut valkoisen kerroksen pois, niin ei pilkistäisi sekään.

Tytöt saivat ensin askarrella prinsessakruunut. Onneksi lastenohjaajana työskentelevä ystäväni oli tullut syntymäpäiville jo lastenjuhlien aikaan, koska hän osasi ottaa homman haltuun. Vaikka miten olin yrittänyt huomioida kaikki valmistelut, niin tällaisen lapsilauman kanssa härdelli on aikamoinen kun neidit pääsevät irti, joten kaikki kannattaa tosiaan olla mahdollisimman helposti otettavilla ja valmiina. Esimerkiksi olin unohtanut puristaa liimat valmiiksi alustoille... Järkevintä olisi ehkä ollut antaa vain tarroja käytettäviksi, eikä muuten ainakaan kimalleliimoja.. Ei tullut mieleeni, että ehkä kaikki muutkin lapset rakastavat rutistaa kimalliliimaa ihan hullun tavalla. Sehän ei ehdi mitenkään kuivua niin pian kuin olisi pitänyt, joten kimalliliimaa oli kohta siellä sun täällä. Noo, pieni vaiva hienoista kruunuista! :) Kruunu pyöräytettiin sivuistaan yhteen ja nidottiin pieneksi tötteröksi. Olin laittanut kaikkiin kruunuihin valmiiksi toiseen päähän kirkkaan kuminauhan kiinni, jotta sen voi solmia sopivaksi sitten lapselle. Nauhan olisi voinut laittaa kokonaan valmiiksi, ei lasten päät nyt niin kovin erikokoisia ole.

Askartelun tuoksinassa nälkäisimmät kyselivät jo, että koska saadaan herkutella. :) Kruunut päässä tytöt menivät katselemaan lahjoja, ja sillä välin me katoimme herkut pöytään. Lapsille teimme cupcakeseja ja vaahtokarkkitikkareita. Hyvin maistuivat myös suolaiset, varsinkin nuo tikut. Unohdin sitten tietty pöydästä ne pillit, jotka edellisessä postauksessa näkyivät. Herkuttelun jälkeen oli vielä vuorossa onginta. Sinänsä olin vähän tylsä, että jokainen sai samanlaisen saaliin, jolloin onginnassa ei ollut kovin suurta jännitysmomenttia... Vaikka kyllä se tuntui yhä olevan lasten mieleen! :) Neiti pääsi verhon taakse avustamaan oman ongintavuoronsa jälkeen, ja sujautti jokaiselle pienen purnukan.

Lastenjuhlien jälkeen vielä sukulaiset tulivat kahvittelemaan, joten välissä oli "pieni" siivous ja pöydän uudelleen organisointi. Onneksi oli apukäsiä... Vaikka tykkään ihan hirveästi järjestää juhlia, kutsua ihmisiä kylään ja leipoa kaikenlaista, niin tällä kertaa oli kyllä tosi ihanaa, että vieraat toivat itse tarjottavia. Kaikki kysyivät, mitä voisivat tuoda, kun tiesivät meillä olevan nyt tätä remppa- ja muuttohässäkkää. Mamma toi kääretortun, jonka koristelin nopeasti kakuksi, anoppi toi tuorejuustokakun (josta ei nyt ole kuvaa) ja äitini teki lihapullat lasten tikkuihin. Siskoni oli apuna lauantaina, jolloin teimme suolaiset piirakat (lohi ja kinkkutäytteillä), cupcaket ja vaahtokarkkitikkarit. Ai niin ja cupcaket olivat sarjaa "moni kakku päältä kaunis"... Muffinseista tuli aika kuivakoita, ja jostain ihmeen syystä tein kuorrutetta ihan hirveän satsin. Kun kuorrutetta jäi niin paljon, teimme vielä aamulla porkkanapiirakan, josta tulikin tosi mehevää ja maukasta.

lohipiirakka ennen kermatäytettä ja uunia

Päiväunista huolimatta itse prinsessa oli jokseenkin väsynyt lastenkemuista, joten hän vetäytyi jossain vaiheessa meidän sängylle värittelemään viltin alle. <3 Ymmärtäähän sen, aikamoinen hälinä ja härdelli oli muutaman tunnin ajan. Mutta aivan ihanaa vaihtelua näihin viikkoihin!

Blingblingin, viirinauhojen ja jämäherkkujen voimin olemme viettäneet tätä toiseksi viimeistä viikkoa täällä kodissa... Sniisk!

Säihkyvää loppuviikkoa teillekin! :)

Katri

Synttärijuhlavalmisteluja, kimallusta prinsessoille

Mihinkä muuhun olisin kanavoinut energiani näinä ympäripyöreinä kotipäivinä kuin synttäriaskarteluihin? :) Talolla tapahtuu nyt kovaa vauhtia, kun ammattilainen tuli kittaamaan seiniä, tänään ilmeisesti on saatu ekoja seiniä maalattuakin. (Muuten, jos johonkin panostatte remonteissanne ja rakentamisissa, niin ammattilaiseen seinätöissä.. Niitä seiniähän sitten tuijottelee joka päivä.) Minä ja lapset olisimme siellä vain tiellä, joten me olemme täällä kotona yrittäneet pitää sekamelskaa yllä. Tai no, minunhan olisi pitänyt suunnitella kaikkien seinien maalaus, valita takan luukku, etsiä seinä- ja kattovalaisimia jne. jne., mutta nyt tuntuu iskeneen suunnitteluähky. Olen ymmärtänyt, että rakentajillekin sellainen iskee jossain vaiheessa? Mikä sen valkoisen seinän valitsemisessa on niin vaikeaa?? No kaikki! Valaistus, ilmansuunnat, lattian väri, listojen väri... Joten olen vaivannut päätäni näillä pienemmillä ja helpommin päätettävillä suunnitteluasioilla. 

Nimittäin prinsessasynttärit.. Sellaisia tyttö toivoi, ja totta puhuen olen yrittänyt aiempina vuosina vähän himmailla sitä prinsessatouhua, mutta se vaan näköjään tulee. Halloween-juhliin piti saada pukeutua prinsessaksi, koruja tällätään päälle enemmän kuin mukana pysyy, kaikki kimaltava kiinnosta, ja kirjastosta lainataan prinsessakirjoja. Onhan se tavallaan ihanaa, mutta idealisti-minä oli tietty ajatellut, että mitään niin sukupuolistereotyyppistä ei meillä tulla näkemään. Tämä on taas niitä periaatteita, jotka pikkuhiljaa varisevat romukoppaan.. ;)

Anyway, nyt juhlitaan ihania prinsessakemuja, ja otetaan kaikki ilo irti prinsessahössötyksestä. Juhlissa on tarkoitus, että jokainen saa askarrella oman prinsessakruunun, joten kävimme vähän hankkimassa askartelutarvikkeita. E ihastui tuohon kimaltavaan pinkkiin "vaahtopahviin" (mitä se oikein on nimeltään?), jolla sitten koristelimme pillitkin. Pilttipurkki-idean sain juuri sopivasti niin inspiroivalta Hoo:lta Lumimäellä -blogista, heillä kun oli juuri myös ollut synttärit. Tämä on blogien parhautta - ei tarvitse miettiä päätä puhki, kun ideoita ropisee muilta kuin tilauksesta! :) Se tietty edellyttää, että on tilannut lempiblogiensa päivitykset jonkun syötteenlukijan avulla! ;) (Esim. tätä blogia voit siis seurata vaikkapa kirjautumalla sivun oikeassa reunassa lukijoihin, tai lisätä blogin Bloglovin'-suosikkeihisi tai Blogilistalle, jos seuraat blogeja niiden kautta.)

Armaat sukulaiset ovat lupautuneet leipomaan kaikenlaista, kun meillä on tätä remonttihässäkkää, joten minä taidan tehdä vain cupcakeseja, vaahtokarkkitikkareita ja suolaisia pieniä vartaita lastenjuhliin, ja suolaista piirakkaa muille tarjottavaksi. Keksitkin taidan ostaa ihan kaupasta, ei jaksa leipoa.

Mutta nyt sukellan taas sinne valaisinsuohon!

Palaillaan! :)

Katri

Valaisinhaaveita korkeaan tilaan

Valaisinten kuvat: Eos, Silvia, Pilke, Phrena, Fun

Sisustussuunnittelijamme Liisa suunnitteli valaistusta lähes kaikkiin tiloihin, ja olen nyt pyöritellyt valaisinvaihtoehtoja pääni pyörälle. Tarvitsimme apua siihen, miten erilaiset tilat saisi valaistua toimivasti, monipuolisesti ja kauniisti. Minulla varsinkaan ei ollut oikein mitään käsitystä valojen tehoista, lumeneista ja valon värilämpötiloista, joten ajattelin, että parempi antaa ammattilaisen miettiä nämä asiat. Ja hyvä niin, sillä valaistusta tulee lisättyä nyt todella paljon ja mikä tärkeintä - nyt valojen pitäisi olla oikean tehoisia ja oikean värisiä.

Ruokailu- ja oleskelutilamme on korkea ja siihen tarvitaan kaksi samanlaista isoa valaisinta. Liisa antoi myös valaisinehdotuksia, kuten tuo ihana Eos ja Silvia, ja ihastuin varsinkin tuohon höyhenvalaisimeen. Ajattelin sellaisen tulevan ehdottomasti jonnekin, joko ruokailutilaan tai meidän makuuhuoneeseen. Se on niin kaunis, että huokailen vain sitä katsellessani... Sitten luin, että se on valmistettu aidoista hanhenhöyhenistä. Ei sentään kuulemma eläviltä nypitty, vaan elintarviketuotannon sivutuotteena saaduista höyhenistä. Mutta silti... Luulen, että kokisin pientä eettistä syyllisyyttä aina tuon kanssa, koska en halua rahoittaa lintujen tuotantoa ruoaksi, sen paremmin broilerien kuin varsinkaan hanhien (tiedättehän ne hanhet, jotka pakkoruokitaan sairaiksi rasvamaksan vuoksi?)

Verner Pantonin Fun on myös aivan mielettömän kaunis, vaikka onkin tosi bling bling. Hintaa tosin on nelinumeroisesti enemmän kuin vastaavalla budjettiversiolla, Sessak:n Bukyalla, joten ei liene vaikea arvata, kumpaan päätyisimme, mikäli tuollaiset simpukankuorivalaisimet tilaan hankkisimme. 

Itse en olisi osannut ottaa ruokailutilan valaisinten kanssa huomioon mm. sitä, että valo ei saa häikäistä, eli valon olisi hyvä tulla pehmeästi varjostimen läpi. Valaisin kannattaa kuulemma sijoittaa tilassamme yläkerran lattian korkeuteen, eli melko ylös, jos ajattelee millä korkeudella ruokapöydän valaisin yleensä on. Lisäksi valaisin ei voi olla sellainen kupumainen, joka heijastaisi valoa vain alaspäin. Enkä tullut ajatelleeksi sitäkään, että kattovalaisimet valaisevat kovasti myös yläkertaa, jossa lapset iltaisin nukkuvat meidän vielä valvoessa. Sen vuoksi Liisa ehdottikin, että laittaisimme ruokailutilaan kolme seinävalaisinta. Ne toisivat pehmeää valoa, ja tekisivät korkeasta tilasta pesämäisemmän, hämyisemmän ilta-aikaan. 

Kuva Innolux

Kerroin, etten halua ulkovalojen näköisiä seinävalaisimia, jolloin Liisalla tuli heti mieleen Innoluxin Lumi. Ihastuin siihen heti, ja vaikka miten olen googlannut, en ole muita yhtä miellyttäviä seinävalaisimia löytänyt. Monet heijastavat tiukat kiilat ylös ja alas, tai ovat liian laitosmaisen näköisiä. En myöskään tykkää niistä maitolasista, joita paljon on tarjolla. Nämä Lumi-valaisimet ovat itsessään kuin koru, ja heijastavat valon pehmeästi lävitseen. Seinävalaisimet asennetaan siten, että kaikkia kolmea ohjataan yhdestä katkaisijasta, jottei aina tarvitse olla painelemassa johdosta valoja erikseen päälle.

Se tässä nyt tulee ongelmaksi, että jos seinävalaisimiksi tulee Lumi, niin simpukankuorivalaisin on liian krumeluuri. Höyhenvalaisin sopisi täydellisesti näiden seinävalaisinten kanssa, mutta mutta.. Phrena voisi olla oikein varteenotettava vaihtoehto myös. Suomalaista designia oleva Pilke-valaisin olisi ihanan aito (saatavana myös valkoisena ja mustana), mutta hinta on vähän kova, varsinkin kun niitä pitäisi kaksi hankkia. Uskoisin sen olevan myös hyvin ajaton valinta.

Millaisia valaisimia teillä on korkeissa huoneissanne? Tai tuleeko mieleen joku kaunis vaihtoehto katto- tai seinävalaisimiksi? Leppoisaa perjantai-illan jatkoa! <3

Realitypala

Heippistä, onpa täällä taas viikko vierähtänyt! Tai enemmänkin, kuka näitä päiviä enää laskee. Pientä remppa-ahdistusta on ilmassa, enpä olisi uskonut, että siitä tulee noin suuritöinen urakka. Pieni pintaremontti ei ollutkaan sitten ihan niin pientä... Edelleenkään ei onneksi ole löytynyt mitään varsinaista korjattavaa, mutta kyllä kaikkien tilojen pintaremonttikin ihan työstä käy. Arvatkaapa, mikä tässä pännii? Se, että ei tullut otettua enempää "ennen"-kuvia! Olen niitä yrittänyt nyt napsia tässä matkan varrella, mutta ei se ole ihan sama sitten enää, kun on keittiö ja seiniä jo purettu. Täytyy ehkä pyytää, josko kiinteistönvälittäjällä olisi vielä tallessa myynti-ilmoituksen kuvat. 

Päivät ovat siis pyörineet ihan rempan ympärillä, viikonloppuna on taas tiedossa tehokkaampia päiviä minunkin osaltani, kun äitini tulee taas lapsenvahdiksi. Vitsit mutta ette usko miten paljon olemme saaneet apua ja miten kiitollinen siitä olen... Minä usein mutisen, kun ei ole niitä paljon puhuttuja tukiverkostoja - kaikki sukulaiset asuvat 100 km:n päässä, ja monet ystävät ovat muuttaneet muualle työn perässä. Mutta nyt kun oikeasti tarvitsemme apua, olemme sitä saaneet tosi auliisti. (Olemme jopa päässeet pari kertaa kaksin ulos lasten mentyä nukkumaan, kun joku on jäänyt tänne yöksi, että pääsemme heti seuraavana aamuna lähtemään aikaisin työmaalle. Se on harvinaista herkkua se!) Äiti ja anoppi ovat olleet lapsenvahteina, isäni hiomassa lattiaa ja maalamassa seiniä, monet ystävät auttaneet ihan mielettömästi. Kesällä autoimme ystävien raksalla kovassa loppukirissä, kun vauvan synnytys läheni ja piti saada muuttolupa - nyt he ovat olleet lapsineenkin työmaalla kanssamme repimässä tapetteja, pesemässä seiniä maalausta varten, levyttämässä seiniä ja mitä vielä... Tällaisesta yhteishengestä tulee niin lämmin olo. <3 Olen niin kiitollinen, että tuntuu hölmöltä kun en osaa tarpeeksi kiittää kaikkia. 

Juttuja olisi teille niin paljon kerrottavana ja kuviakin on tullut napsittua. Juttuaiheita on pää täynnä seinävalaisimista ja korkean tilan kattovalaisimista, keittiö sneak peakeja, joulutunnelmia ja mitä kaikkea, katsotaan ehdinkö koskaan kirjoitella kaikkea mitä puolivalmiina olisi! :) Mutta tähän kuvitukseksi pikku realitypala eräältä päivältä, kun Nöpö kaatoi pyykkitelineen. Nämä ovat tietty niitä tilanteita, joita kauniissa ja ihanissa blogeissa ei näy (koska yleensä on tärkeämpää rientää korjaamaan vahinko), mutta päätinpä sittenkin kaivaa kameran esille. Tällaisia tilannekuvia pitäisi muutenkin useammin napsia perhealbumiin, näistä sen todellisen arjen muistaa! :) Tuon isosiskon halauksen kun nöpö hömistyneenä katsoo, mitä telineelle kävi. "Vooooi Pikku, sä kaadoit vahingossa telineen, mutta ei se haittaa, sisko nostaa.." 

Nyt hyvää yötä ja kaunista loppuviikkoa - toisille rentouttavaa ja toisille työntäyteistä! :) Työntäyteinenkin on tässä tapauksessa hyvä asia, koska hommien edistyminen tuo mielenrauhaa aika paljon. Vajaa kuukausi muuttoon... :)

Äiti-ihminen

Niin, olen tässä pyöritellyt äitiyttä kantilta jos toiseltakin viime aikoina. Ensin Karla kirjoitti aivan loistavan tekstin siitä, miksi aikuinen nainen bloggaa. Käykääpä lukemassa se täältä. Hän puki todella hyvin sanoiksi niitä ajatuksia, joita olen itsekin pyöritellyt. Ihmisillä on tosi omituisia käsityksiä blogin kirjoittamisesta.. Ja omituisia mielikuvia siitä, millaista elämä blogin takana on. Että jos kamera on taltioinut sekunnin, niin onko koko elämä kauniita kynttiläkippoja? Varmaan tuo nainen asettelee päivät pääksytysten kynttilöitä. Ja lapset ovat ihan heitteillä. Miksi äidin on ok harrastaa käsitöitä tai kuntoilua, mutta ei bloggaamista? Miksi sen kuuluisan oman ajan viettäminen blogien parissa on jotenkin paheksuttavaa ja typerää hömpötystä, mutta television passiivinen tuijottaminen on normaalia? 

Rakkaat ystävämme olivat meillä kylässä lauantai-iltana, ja siinä tuli jotenkin puheeksi, että joku tutun tuttu oli ostanut merkkilaukun edullisesti. Sitten ystäväni ihmetteli, miten kukaan voisi käyttää monta sataa euroa laukkuun. Pudistelin päätäni hymähdellen osoittaakseni, että olen ehkä itsekin saattanut sortua vastaavanlaiseen tuhlaamiseen investointiin (ostin itselleni valmistujaislahjaksi  laukun (juu, tosi itsekästä ja äärimmäisen turhamaista) ja näköjään edelleen puhun siitä investointina :D). Sain osakseni suurta ihmettelyä "Katri, äiti-ihminen!! Kyllä nyt mieluummin lapsiin..!" Takeltelin tietty ja yritin seivata tilannetta kertomalla, etten tietenkään mitään niin kallista ja ja ja... Jäin vähän sanattomaksi (sitä tapahtuu harvoin), mutta asia jäi mietityttämään moneksi päiväksi. Kun sitten myös Emilia kirjoitti eilen äitiydestä, tuntui, kuin hän olisi kirjoittanut juuri ne omat ajatukseni täydellisesti sanoiksi. Lukekaa Emilian kirjoitus täältä. Tunsin, että nyt tämä aihe polttelee käsissä liikaa, on pakko avautua itsekin ja yrittää pukea sanoiksi omia äitipohdintoja.

Nämä roolitukset, luokittelut ja muottiintunkemiset ovat lähellä sydäntäni, koska tutkin gradussani sitä, millaisia rooliodotuksia miesten ja naisten toimintaan kohdistuu, ja millaisia yhteyksiä niillä on työhön, perheeseen ja opiskeluun aikuisiällä. Tuohon äiti-ihmiseen kiteytyy kimppu niitä odotuksia, joita äitinä olemiseen liitetään. Kuka sen määrittelee, millainen äidin kuuluu olla? Miksi äidin muotti on ahtaampi kuin isän? Äidin pitäisi olla tietynlainen, mutta isän rooli on huomattavasti löyhempi, vaikka toki isyyteenkin liitetään koko joukko suotavia ja vältettäviä ominaisuuksia. 

Meillä on historiallisesti muotoutunut, kulttuurisesti jaettu käsitys siitä, millainen on hyvä äiti. Mikä on äidille sopivaa käytöstä, millainen habitus äidillä kuuluu olla, miten äiti käyttää vapaa-aikansa jne. Miksi isäihmiselle on ok hankkia moottoripyörä tai vene, mutta äiti-ihmisen laukkuhankinta on tosi turhamaista? Tai miksi äiti-ihminen voi hankkia uuden kännykän tai lapsille lisää vaatteita ja leluja, mutta ei itselle laukkua? Miten ylipäätään se olisi automaattisesti lapsilta pois, jos joskus hankkii itselleen jotain? Aika harva sysää lasten tarpeita sivuun hankkiakseen jotain turhamaista itselleen. Näissä asioissahan ei välttämättä ole kyse tarpeesta - tarvitseeko lapsi taas uuden lelun, kolmannen söpöstelytakin, tai markkinoiden hienoimmat rattaat, entä äiti laukun. Kyse on kuluttamisesta ja kulutusvalinnoista. Ei kai sillä periaatteesa ole väliä, mihin sen kuluttamisen tarpeensa kanavoi, mutta käytännössä tuntuu kuitenkin, että äidin on sallitumpaa kuluttaa muihin asioihin kuin itseensä. Lapsiin tietty, ehkä kodin sisutukseen (ei kuitenkaan liian kalliisiin design-esineisiin), mutta omaan kauneudenhoitoon, hyvinvointiin  tai vaatteisiin ei mielellään, se on liian pinnallista. Lasten kautta kuluttaminen on hyväksyttävämpää, mikä on minusta sikäli omituista, että jossain vaiheessa sitten aletaan ihmetellä lapsen halua saada joululahjakuvastosta kaikki ja moralisoda, että kaikkea ei voi saada.

Nämä kulutustavat olivat oikeastaan ihan sivujuonne koko äitiysasiaan, mutta sain tuosta keskustelustamme lopullisen kimmokkeen kirjoittaa aiheesta. Ja toisaalta liittyyhän se paljon siihen, millainen äidin ajatellaan olevan. 

Ruokafriikki äiti-ihminen, jonka toisaalta olisi suotavampaa keitellä nakkisoppaa päivästä toiseen.

Tuoreena ja nuorena äitinä viisi vuotta sitten olin ihan uudessa tilanteessa. Olin halunnut äidiksi tosi nuoresta, ja toiveemme toteuduttua olinkin aika lailla ensimmäinen äidiksi tullut kaveripiirissäni. Koin putoavani johonkin ihmeelliseen äitikuplaan ja omaa äitiroolia oli tosi vaikea löytää. Ehkä yritin hakea paikkaani juuri niistä lokeroista, joita tätä nykyä karsastan. Minulla oli aika stereotyyppinen kuva äitiydestä, yritin olla sellainen uhrautuva äiti-ihminen, jolla ei enää ole omaa elämää lainkaan. Kävin perhekahvilassa ja "mammaryhmissä", joissa se äitiyden kirjo ei ollut kovin moninaista. Niissä porukoissa äidit keskustelivat siitä, miten voisi olla vielä lapsentahtisempi (siitäkin kun oli jokaisella oma oikea käsityksensä) tai kuka tarkimmin tulkitsee vauvansa vessahätäviestejä. He olivat myös usein niitä, jotka eniten moralisoivat muiden valintoja. Karkeasti sanoen siellä tuntui, että mitä homssuisempi oli, sen parempi äiti oli. Juu, tuollainen ahdas äitimyyteillä maalattu maailma ei ollut minua varten, mutta tajusin sen vasta löydettyäni blogeista samastumisenkohteita. Ymmärsin, että muunkinlaista äitiyttä voi olla. Sain olla edelleen se sama Katri, puoliso, ystävä, opiskelija ja työntekijä, mutta myös vanhempi. Elämämme oli rikastunut ihanalla pikkuisella, meistä oli tullut perhe, mutta minun ei silti tarvinnut unohtaa itseäni ja olla vain äiti. Tuntuu ehkä tosi hölmöltä, miksi näin äitiyden niin ahtaana, mutta jälkeenpäin se on ihan ymmärrettävää, sillä en tuntenut ketään muita ikäisiäni äitejä. 

Nyt viisi vuotta myöhemmin olen hyvin sinut itseni ja äitiyteni kanssa. Toisen lapsen myötä olen myös tullut tosi paljon rennommaksi. Enää en jaksa miettiä, millainen äiti minun kuuluisi olla tai miten tekisin parhain päin (lapsen kasvaessa monet hyvät periaatteet varisevat kuitenkin romukoppaan..). Uskon, että lapsilleni olen riittävän hyvä äiti. Sellainen, joka makoilee lattialla ja lukee kirjoja toisensa perään, mutta aikansa löysäiltyä mutisee pitkin lojuvista tavaroista ja yrittää saada ympäristön ruotuun, koska nauttii siitä, että ympärillä on kauneutta ja järjestystä. Heillä on myös loistava isä, en halua tehdä itsestäni korvaamatonta enkä pitää äitiyttäni tärkeämpänä kuin mieheni isyyttä. Äitikuplasta päästyäni löysin ystävä-minuutenikin uudelleen. Nykyään pidän tärkeänä sitä, että tapaan ystäviäni joskus myös ilman lapsia. Tässä elämäntilanteessa se on tosi harvinaista, mutta tärkeää kuitenkin silloin tällöin toteutuessaan. :) Riittämättömyyden tunne on tosi raskasta, joten välillä on mukava järjestää aikaa niin, että oma kuuntelu ja tarkkaavaisuus ei jatkuvasti katkea. Huomenna lähdemme kolmen päivän reissulle Helsinkiin koko perhe. Majoitumme ihanilla ystävillä ja kummilapsemme luona, tapaamme muita kavereita pitkästä aikaa ja perjantaina jään viettämään leppoisaa iltaa ystävälle ihan yksin. Ensimmäistä kertaa ainakaan vuoteen olen yön poissa, ja taitavatpa muuten olla ensimmäiset katkeamattomat yöunetkin vuoteen. Tekee varmasti hyvää. Kumma muuten, miten puolen vuorokauden poissaolostakin voi tulla huono omatunto, vaikka periaatteessa se olisi sama, kuin olisin päivän töissä? Tai yövuoron vuorotöissä!

Tätä tekstiä olenkin työstänyt tovin, enkä vieläkään ole varma, uskallanko julkaista. No, menköön. Se vaikenee joka pelkää, muiden mieltä... Ja nyt kun tuo PMMP:n loistava laulu alkoi soimaan päässä, linkitän sen vielä tähänkin, jos vaikka joku haluaa laulaa tunnelmoida ja sydämensä kyllyydestä.

Energiaa loppuviikkoonne! :)

Katri