Synttärihumua

Esikoisen odotetuimmat juhlat juhlittu! Halloween-discosta asti hän puhui, että olisi kiva juhlia 7-vuotissynttäreitä disco-teemalla. Löysin Clasulta discopallon (sellaisen tosi mauttoman, mutta päätin kestää), ja voitte uskoa, että se on pyörinyt tyttöjen huoneessa melko jatkuvalla soitolla. Tyttöjen yläkerran huoneen saa ihan pimeäksi päivälläkin, koska siellähän ei ole yhtään ulkoikkunaa, vaan kahdella seinällä sisäikkunat alakerran korkeisiin huoneisiin, ja niissäkin on pimennysverhot. Discopallon kaveriksi virittelimme vain vähän viirinauhaa Tigerista, ja tietenkin serpentiiniä. Se on lapsista aina yhtä hauskaa. Annoin luvan myös lätkiä vähän kultaisia tähtitarroja seiniin. Niitä ei ehkä tarvitsekaan ottaa heti pois, koska tuovat ihan kivaa eloa seinille.

Pikkuballeriina oli välillä vähän ulkona isojen jutuista, mutta näytti nauttivan täysin siemauksin, kun jäi hetkeksi yksin tanssimaan huoneeseen. Kuvat kertovat totuuden siivosta, joka tällä kertaa jäi yllättävän iisiksi. Yläkerran lastenhuoneesta ei muuten olekaan paljoa kuvia vilkkunut blogissa. Se on ollut vähän vaiheessa pitkään, mutta nyt löysin kivoja tauluja seinille. Ehkä sieltäkin siis jotain kuvia saisi lähiaikoina!

Lasten pöydässä oli takuuvarmoja suolaisia tikkuja ja pieniä kolmioleipiä, ystävän parhaalla reseptillä tehtyjä muffinsseja ja saarekkeen jäätelöbaarista sai tulla tilamaan annoksensa haluamillaan sörsseleillä. Puolentoista tunnin aikana lapset ehtivät ainakin leikkiä tanssikilpailua taiteltavan sanomalehden päällä ja koristella isot sydänpiparit, ja oli minulla kai joku muukin ässä hihassa... Antti Tuisku piti osaltaan huolen hyvästä menosta!

Heti perään kahvittelimme myös sukulaisten kanssa, ja yllättävän hyvin lapset jaksoivatkin pitkän juhlapäivän. Meidän kaikki sukulaiset tulevat pitkän matkan päästä, joten suolainen vie yleensä voiton juhlapöydässä. Tällä kertaa kokeilin jotain uuttakin, itse tykkäsin eniten helpoista "savulohipasteijoista" ja punajuuri-homejuustoleipäsistä. Överisuklaakakku nutellatäytteellä sen sijaan oli vähän floppi. Tai oikeastaanhan turvauduin kääretorttukakkuun, koska kakkupohja lässähtää minulla aina.

Illalla ehdimme vähän tutkia yhdessä kivoja lahjoja ja henk. koht. Instassa jo vilautinkin, minkä vähän isomman projektin aloitimme uuden työpöytäni ääressä. Onpa kivaa pitkästä aikaa keskittyä noinkin pieneen pipertämiseen, 500 palan palapeliin! Keittiön pöytä olisi ollut vähän hankala noin isolle palapelille, joten onneksi en ollut vielä koneideni kanssa ehtinyt valtaamaan työpöytää. Illalla ehdimme vielä käymään Turussa katsomassa jouluvalaistua kävelykatua ja Stockmannin satumaista näyteikkunaa. Oli kuulemma ihanin synttäripäivä ikinä! :)

Näiden kekkereiden jälkeen joulu onkin jo ihan nurkalla, ja saa alkaa huolella virittäytyä joulukauteen. Itsenäisyyspäivää, pikkujouluja, lasten joulujuhlia ja muuta pientä odotettavaa... Hyviä marraskuun viimeisiä päiviä, laskeudutaan joulukuuhun!

FB | IG

Katri

Halloween-hommia

Romantiikannälkään, maalaishäät

Voi mihin nämä viikot menevät! Viime aikoina olen miettinyt, miten ihmeessä ehdin aiemmin blogata useamman kerran viikossa.. Kovasti tekisi mieli nytkin, kuvia ja juttuja jää julkaisematta aivan liikaa mutta kun ei vaan kaikkea voi tehdä. Siihen olen oppinut viime aikoina nöyrtymään. On pitänyt priorisoida ja hyväksyä se, että nyt ei vaan ole aikaa eikä paukkujakaan kaikkeen mitä haluaisi tehdä..

Viime aikoina olen toisaalta saanut kuvata paljon, joten kyllä tästä tilanteesta saa myös olla tosi iloinen! Kerroinkin aiemmin, että sain kuvata ystävieni häissä muutama viikko sitten. Kysyin etukäteen varsinaiselta hääkuvaajalta, häiritseekö häntä jos minäkin kuvaisin. Nimittäin se olisi tosi tarpeellista harjoitusta... Miten muuten voisi kuvata elämänsä ensimmäisiä häitä, ellei olisi harjoitellut jonkun vaikkapa tutun häissä ilman, että tarvitsee olla ainoana vastuussa kuvista? Eihän minulla ole toista runkoakaan vielä, ja paaaljon paljon pitää kehittyä, mutta juuri sitä varten etsin tällaisia harjoitustilanteita. 

Kyselin juhlapaikalla valokuvaajalta paljon kaikenlaista ja loppuillasta rohkaistuin myös kysymään, voisiko hän katsoa kuvani ja antaa rehellistä palautetta. Vitsi miten jännitti kysyä, kun pelkäsin että haluanko tosiaan kuulla todellisen tuomion.. Mutta ilokseni palaute olikin tosi hyvää ja sain myös pari hyvää vinkkiä liittyen mm. kuvasuhteisiin sekä kontrastiin, mutta toisaalta kuvankäsittelylliset asiat ovatkin vähän enemmän tyyliseikkoja. Mutta se on ehdottomasti asia, jossa haluan kehittyä luovemmaksi. Miten saada kuviin oikea tunnelma oikeanlaisella käsittelyllä? Haetaanko  vaaleampaa, vähäkontrastisempaa ja eteeristä tunnelmaa vai vahvempaa ja ehkä dramaattistakin tunnelmaa?

Häät oli loihdittu (joo, nimenomaan varmaan taikasauvalla heilautettu) vanhaan navettaan, joka on jo muutaman vuoden toimittanut pikemminkin konehallin virkaa. Se on vaatinut lukemattomia työtunteja jo paljon aiemmin, ja oli kuulemma aika kova loppukirikin kaiken järjestelyn kanssa. Että kyllä niissä kotihäissäkin on aivan oma hommansa! Puitteet olivat aivan täydellisen rennon maalaisromanttiset ilman pitsihässäköitä. Illan hämärtyessä valonauhat ja kynttilät valaisivat krouveja seiniä ja heinäpaaleja. 

Lapsille oli tehty monenlaista nurkkausta, vipelsihän niitä mukana parisenkymmentä. Suosituin taisi olla traktorinrenkaiden ympärille tehty kaahailurata, joka oli niinikään erotettu mahtavalla heinäpaalirivistöllä. Meidän vauhtipää siellä tietty yhtenä rymyämässä... Siinä vaiheessa ei enää tarvinnut varoa vaatteitakaan kun pihassa piti luonnollisesti heti koittaa kuinka lujaa pystyy mekko päällä juoksemaan..!

Ihana kesähääfiilis tuli taas!! <3 Kunpa näitä olisi enemmän... 

Suuret kiitokset E ja J kun sain kuvata ja kiitos kaikille, jotka antoivat luvan kuvansa julkaisuun! 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! Me lähdemme huomenna viettämään hääpäivää ja lauantaina olisi tarkoitus mennä testaamaan sitä uutta telttaa, kun on luvattu vielä lämpimiä öitä... Voin jo niin tuntea, mikä raukeus minustakin taas löytyy sunnuntaiaamuna! :)

FB | IG

Katri

Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

Ensimmäisen hääpäivän tienoilla on tullut paljon katseltua hääkuvia.. Olen myös yrittänyt valita kehitettäviä, mutta todennäköisesti ne ovat kehittämättä vielä viiden vuoden päästäkin.. :)

Vuosi sitten elokuun viimeinen lauantai oli yhtä kaunis, tosin ei ihan näin tuulinen. Vihkimistä oli salailtu juhannuksesta asti, ja äkkiä se pari kuukautta häävalmisteluihin menikin. Kerroimme häistä vain perheille ja kaasolle sekä bestmaneille, jotka kutsuimme vihmistilaisuuteemme. Isoja juhlia emme halunneet järjestää, minkä vuoksi häitä oli siirrettykin monta vuotta. Juhannuksena keksimme, että koska olimme järjestämässä tupareita loppukesään, niin siinä samalla voisi sitten julkistaa menneemme naimisiin.

Kaikki postauksen kuvat: Petra Veikkola

Sitten alkoikin aika järjestely, lähinnä puvun ja sormuksen löytämisen sekä terassin rakentamisen suhteen.. Halusimme panostaa valokuviin, ja päivä valittiinkin sen perusteella, milloin onnistuisi saada hyvä valokuvaaja ja siviilivihkijä paikalle. Siviilivihkiminen oli ollut meille selvä juttu jo muutaman vuoden, mutta vähän pelkäsin, tuleeko siitä niin juhlallista kuin haluaisin? Häät eivät olleet minulle mikään ultimaattinen elämähuipennus ja prinsessahaave, mutta toki toivoin tilaisuudesta kaunista. Käsitin, että toimitus on myös tosi lyhyt. Googlettelin vähän siviilivihkimisestä ulkona ja yritin vakuutella itselleni että kyllä siitä ihan kaunis varmasti tulee, mutta tosi vähän löysin mitään ideoita.. Törmäsin kuitenkin yhteen blogitekstiin, joka vakuutti minut siitä, että siviilivihkiminen miljöössä olisi meidän juttu, erityisesti jos löydetään kiva paikka. Silloin välähti, että Kuusiston Linnanrauniot tässä lähellämme olisi valtavan upea paikka vihkimiselle. Toisaalta voi ajatella, että vihkiminen on mielentila, ja uskonkin että kaikille se oma vihkiminen on kaunis, ajatuksethan sen tilanteen ja muistot tekevät.

Koska tuo blogiteksti muutti minun käsitykseni siitä että siviilivihkiminenkin voi olla juhlallinen, kaunis ja herkkä, päätin jakaa muutaman kuvan meidän vihkimisestämme. Vuoden olen miettinyt julkaisenko vai en, mutta edellä mainitun lisäksi haluan myös kuuluttaa, miten tärkeää on panostaa hyvään valokuvaajaan tärkeänä päivänään. Kuvaajanamme oli Petra Veikkola, joka ansaitsee kaiken näkyvyyden ja kiitoksen, mitä voin välittää, vaikka toki hän niittää jo muutenkin peräti kansainvälistäkin mainetta. Petran portfoliossa on meidän kuvien lisäksi aivan huikeita taidonnäytteitä, ei voi kuin huokailla... Kauniit muistot säilyvät vahvempina ja kauniimpina, kun ne on taidolla ikuistettu. Pääsin itsekin harjoittelemaan hääkuvausta oikean kuvaajan rinnalla pari viikkoa sitten, ja se oli kyllä todella haastava, opettavainen ja myös rohkaiseva kokemus. Koska ei ole vielä taitoa niin paljon kuin pitäisi olla kun toisten ainutlaatuista päivää ikuistaa, oli se minulle todella arvokas tilaisuus. Tulen varmaan jakamaan niistäkin joitain paloja lähiaikoina.

Jokatapauksessa, omana päivänämme ukkosmyrskyn uhka väistyi ja päivästä tuli mitä kaunein.. Varasuunnitelma oli vihkiä meillä kotona ruokailutilassa, mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 

Tilaisuus oli rento, luonnollinen ja herkkä, juuri sellainen pieni josta kai olimme aina haaveilleet, kun emme löytäneet tilaisuutta ja halua ryhtyä suurten häiden järjestämiseen. Koska vihkikaava on lyhyt, ja siviilivihkimisessä ei ole niitä raamatullisia säkeitä, niin halusimme pitää toisillemme pienet puheet. Isompi tytöistä toi sormukset ja toki pienempikin halusi siihen tulla tättäröimään. Se oli juuri niin boheemia kuin halusinkin, kampauksesta lähtien. :) Myös hääkimpun halusin rönsyilevän rennoksi ja ehdottomasti siihen luonnonkanervaa.

Ystävämme lauloi meille häätanssiksi toivomamme Your Songin, kilisteltiin ja sen jälkeen vielä hetki paistateltiin päivää karun kauniilla raunioilla, jonka jälkeen kahvittelimme meillä. Lähdimme miehen kanssa hotellille ja kävimme vielä haukkaamassa pientä Aurajokirannassa. Se pimeä elokuinen ilta oli niin lämminkin vielä, että ei olisi voinut täydellisempi olla hääpäivän illaksi. Käyskennellä vielä hetki jokirannan valoissa, istua terassilla viltti hartioilla ja kerrata päivää, oliko kaikki oikeasti totta?

 

 

Viikko häiden jälkeen vietettiin tupareita ja hääsalaisuus oli säilynyt, mutta kyllähän moni aavisteli että jokohan... Vuosi on mennyt taas niin nopeasti, mutta mikään ei tunnu muuttuneen... Lapset kasvavat, mutta itse ei vanhennuta ollenkaan. Sama liekki kun säilyisi tulevatkin vuodet, niin olisi elämä antanut enemmän kuin voisin toivoa... <3

Kaunista kesänloppua kaikille, jotka täällä olette vielä poikenneet, vaikka satunnaisemmin olen kirjoitellut!

Blogi Facebookissa ja Instagramissa, jotka päivittyvät tänä syksynä varmasti tiuhempaan kuin blogi.

Katri