Syysiltoihin

Pitäisikö jo antaa periksi syksylle? Syyskuun puolta väliä ajatellen aika hulppeat kesäkelit on tänä viikonloppuna ollut. Yökin oli vielä melko lämmin, paitsi miehen mielestä, jolle ei riittänyt makuupussia... Kohtalaisen nihkeä oli tunnelma aamulla teltassa ja laitoinkin villasukat jalkaan heti herättyäni, mutta ei mennyt kahta tuntia kun jo oli parisen kymmentä astetta lämmintä. Ihania, mutta välillä niin haasteellisia syyskelejä.




Aika vähän on tullut laitettua syksyä kotiin, mutta minä olenkin toisaalta aika perinteinen näissä jutuissa.. Kynttilöillä se on aika helppoa, sopii minulle. Hauskan nahkanaruilla kierretyn lasilyhdyn löysin maskulaisesta Mimosan kukasta, josta muuten on myös tuo pienempi harmaa ruukku. Siellä oli tosi kivoja rouheita ja rustiikkisia ruukkuja, ja vieläpä kivan edullisesti! Isompi harmaa ruukku on Kotilaiturilta, sitä olin tunnustellut jo aiemmin ja nyt lankesin. Minä olen sellainen hipelöijä. Täytyy olla pintaa ja näköä, mieluummin molempia samassa paketissa. Tuo langaton soitin on lunastanut paikkansa ihan ansaitusti meillä. Siinä on paljon parempi äänentoisto kuin puhelimessa, mutta silti voi puhelimesta ohjata soittolistaa ja äänenvoimakkuutta. Varmaan jo tosi vanhanaikainen juttu, mutta ilostuttaa meitä joka päivä. On vielä melko hyvin sisustukseen sopivakin...

Nyt niin trendikkäitä Ruska-astioita löysin Paraisilta vanhan tavaran liikkeestä, ja samaisen kyläpahasen joulumarkkinoilta, Gamla Malmens Julmarknad'eilta muuten löysin viime joulun alla tuon betonisen tyynyltä näyttävän kynttilän alusen.. Ne ovat muuten ihan must see -joulumarkkinat, kurkkaapa viime vuoden postaus markkinoilta. Voi ei, ei ollut tarkoitus alkaa tunnelmoida joulua vielä...


Vaikka olenkin ihan silkka kesän lapsi, on näissä syysilloissakin oma tunnelmansa. Minä ainakin tarvitsen tällaisia nättejä hetkiä pimeään syksyyn.. 

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja hyvää uutta viikkoa!

FB | IG

Katri

Romantiikannälkään, maalaishäät

Voi mihin nämä viikot menevät! Viime aikoina olen miettinyt, miten ihmeessä ehdin aiemmin blogata useamman kerran viikossa.. Kovasti tekisi mieli nytkin, kuvia ja juttuja jää julkaisematta aivan liikaa mutta kun ei vaan kaikkea voi tehdä. Siihen olen oppinut viime aikoina nöyrtymään. On pitänyt priorisoida ja hyväksyä se, että nyt ei vaan ole aikaa eikä paukkujakaan kaikkeen mitä haluaisi tehdä..

Viime aikoina olen toisaalta saanut kuvata paljon, joten kyllä tästä tilanteesta saa myös olla tosi iloinen! Kerroinkin aiemmin, että sain kuvata ystävieni häissä muutama viikko sitten. Kysyin etukäteen varsinaiselta hääkuvaajalta, häiritseekö häntä jos minäkin kuvaisin. Nimittäin se olisi tosi tarpeellista harjoitusta... Miten muuten voisi kuvata elämänsä ensimmäisiä häitä, ellei olisi harjoitellut jonkun vaikkapa tutun häissä ilman, että tarvitsee olla ainoana vastuussa kuvista? Eihän minulla ole toista runkoakaan vielä, ja paaaljon paljon pitää kehittyä, mutta juuri sitä varten etsin tällaisia harjoitustilanteita. 






Kyselin juhlapaikalla valokuvaajalta paljon kaikenlaista ja loppuillasta rohkaistuin myös kysymään, voisiko hän katsoa kuvani ja antaa rehellistä palautetta. Vitsi miten jännitti kysyä, kun pelkäsin että haluanko tosiaan kuulla todellisen tuomion.. Mutta ilokseni palaute olikin tosi hyvää ja sain myös pari hyvää vinkkiä liittyen mm. kuvasuhteisiin sekä kontrastiin, mutta toisaalta kuvankäsittelylliset asiat ovatkin vähän enemmän tyyliseikkoja. Mutta se on ehdottomasti asia, jossa haluan kehittyä luovemmaksi. Miten saada kuviin oikea tunnelma oikeanlaisella käsittelyllä? Haetaanko  vaaleampaa, vähäkontrastisempaa ja eteeristä tunnelmaa vai vahvempaa ja ehkä dramaattistakin tunnelmaa?
















Häät oli loihdittu (joo, nimenomaan varmaan taikasauvalla heilautettu) vanhaan navettaan, joka on jo muutaman vuoden toimittanut pikemminkin konehallin virkaa. Se on vaatinut lukemattomia työtunteja jo paljon aiemmin, ja oli kuulemma aika kova loppukirikin kaiken järjestelyn kanssa. Että kyllä niissä kotihäissäkin on aivan oma hommansa! Puitteet olivat aivan täydellisen rennon maalaisromanttiset ilman pitsihässäköitä. Illan hämärtyessä valonauhat ja kynttilät valaisivat krouveja seiniä ja heinäpaaleja. 













Lapsille oli tehty monenlaista nurkkausta, vipelsihän niitä mukana parisenkymmentä. Suosituin taisi olla traktorinrenkaiden ympärille tehty kaahailurata, joka oli niinikään erotettu mahtavalla heinäpaalirivistöllä. Meidän vauhtipää siellä tietty yhtenä rymyämässä... Siinä vaiheessa ei enää tarvinnut varoa vaatteitakaan kun pihassa piti luonnollisesti heti koittaa kuinka lujaa pystyy mekko päällä juoksemaan..!

Ihana kesähääfiilis tuli taas!! <3 Kunpa näitä olisi enemmän... 

Suuret kiitokset E ja J kun sain kuvata ja kiitos kaikille, jotka antoivat luvan kuvansa julkaisuun! 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! Me lähdemme huomenna viettämään hääpäivää ja lauantaina olisi tarkoitus mennä testaamaan sitä uutta telttaa, kun on luvattu vielä lämpimiä öitä... Voin jo niin tuntea, mikä raukeus minustakin taas löytyy sunnuntaiaamuna! :)

FB | IG

Katri

Tunteita ravistelemassa

Lasten tunteet... Niistähän voisi lukea montakin oppikirjaa, mutta siltikään harva ehkä sanoisi tunnekasvatusta helpoksi lajiksi. Tai edes että pystyisi aina suhtautumaan sen paremmin lapsen, kuin omiinkaan tunteisiinsa järkevästi. Tänään olen ravistellut tunteita pitkästä aikaa perinpohjaisesti, nimittäin Turun Kaupunginteatteri tarjosi bloggaajille mahdollisuuden päästä katsomaan lastenmusikaali Tivolin ennakkonäytöstä Linnateatteriin, ja siitä tulikin mukava, ajatuksia herättävä yhteinen reissu meille esikoisen kanssa.

Ennen esitystä käsikirjoittaja-ohjaaja Kimmo Virtanen kertoi meille tarinasta Tivolin takana. Lapsetkin viihtyivät sen hetken piirrellen ja kakkupalaa mutustaen.


Tivoli-musikaali kertoo suurista tunteista, ja siitä, miten toiset ovat sitä mieltä, että kovassa maailmassa tunteet tulee hillitä, mutta oikeastaan pitäisi ajatella kaikkien tunteiden olevan sallittuja, ja ne täytyy voida elää. Esityksen alkaessa viisivuotiaan valtavalla tunnekuohulla ja siinä oli pieni tilanne päällä äidin kanssa, meinasin huudahtaa IHAN KU MEILLÄ! mutta kuiskasin sitten vaan tytölle, että huomaatko, toisellakin tytöllä on joskus samanlaisia tunnemyrskyjä kuin sulla. Nauliintuneen katseen seasta kuulin pitkän ja syvän joooo'n, ja mietin, että tämä osuu ja uppoaa meille täysin.

lastenteatteri turku, tivoli turun kaupunginteatteri arvostelu


"Tunne ol vähä ko ilmapallo, mitä enemmän sen antta paissu, sen holtittomammin se lentele kun siit päästä paine ja jos antta paissu liikka, se saatta niimpal kauhiast räjähtä." -Unikaveri Möttönen (lainaus)

Turun murretta puhuva pehmoleluhirvi Möttönen auttaa Sofiaa oppimaan ymmärtämään ja purkamaan tunteitaan, koska äiti kehottaa Sofiaa vain hillitsemään ne (niin ilon, surun kuin kiukunkin tunteet) ja Möttönen kaikkien unikaverien turkulaisena edustajana on ammentanut aimo viisauden maailman lasten tunteista. Musikaalin käsikirjoittanut ja ohjannut Kimmo Virtanen kertoo, että ajatuksena oli, että lasten olisi helppo samastua Sofian hahmoon, ja uskon tämän kyllä toteutuneen hyvin. Lasten reaktioita seuratessani ja tyttöni kanssa jälkeenpäin esityksestä jutellessani huomasin, että lapset eläytyivät voimakkaasti esitykseen ja erityisesti heidän tunteisiin. Niinhän ne tunteet muutenkin tarttuvat! Huomasin monesti itsekin herkistyväni kun ajattelin omaa lastani noiden samojen tunteiden kourissa, ja toisaalta - tunnustan - ajoittain myös itseäni hänen äitinsä saappaisiin. 

Blogikavereita mukana oli monta, mm. Anniina poikansa kanssa.


Kyllä tunnekasvatus on yksi vaikeimmista vanhemmuuden lajeista mielestäni.. Vaikka olemme pyrkineet ihan näiden samojen oppien mukaan auttamaan lapsia tunnistamaan, hyväksymään ja ilmaisemaan omia tunteitaan, niin silti on vanhempana välillä niin hukassa... Välillä vain silmät pyörivät päässä kun tuntuvat keinot loppuvan.. On kokeiltu puhaltaa kiukku ulos, on kokeiltu tömistää jaloilla lattiaan, on luonnollisesti yritetty sanoittaa kiukkua ja puhua mistä se johtuu, rauhoiteltu että se menee ohi, hengitä vaan ja äiti kestää... Tarkoitan, että mitä tehdä kun se kiukku ei vaan lakkaa? Se on selvä, että ei pidä tunteita sisälleen tukahduttaa, mutta en minä ainakaan ole vielä löytänyt täydellisen toimivaa keinoa kiukun purkamiseenkaan. Ja kyllä, sain itseni kiinni hillitse, hillitse -mantrasta, jota Sofian äiti tarjosi lääkkeeksi tunteiden purkauksiin. Joskus tuntuu, etteivät ne oppikirjaneuvot enää riitä. Sekin on selvä, että ketään ei saa satuttaa tunteen vallassa, mutta satuttamista on jumalaton kiljuminenkin. Millä siinä rauhoittelee? Niin, täytyy vaan kestää. Aina sekään ei onnistu, mutta yhä paremmalla menestyksellä.

lastenteatteri turku, tivoli turun kaupunginteatteri arvostelu


Tämä oli todella hyvä teatterikokemus! Aikuisille ajateltavaa, mutta selkeästi myös lapsille iso kokemus. Esitystä suositeltiin 4-vuotiaista ylöspäin, mutta luulen, että esitys saattaa vielä nelivuotiaille (riippuen tietty lapsesta) olla vähän liian jännittävä ja nimenomaan tempaista mukaan niihin näyttelijöiden tunteisiin aika voimakkaasti. Veikkaan, että omakin tyttö olisi reagoinut pari vuotta sitten aika kovin. Nyt hän tykkäsi kyllä tosi paljon, vaikka sanoikin että jotkut kohdat oli vähän jänniä ja välillä eläytyi Sofian tunteisiin kovin. Hän kuitenkin osaa erottaa esitykset ja vaikkapa tv-ohjelmat todellisuudesta ja muistuttaa meitäkin välillä että ne ei ole totta, ei tarvitse pelätä. :)

Katselin Turun Kaupunginteatterin muuta tarjontaa syksylle ja aivan kutkuttavan hyvältä vaikuttaa myös Luolamiehen ruuhkavuodet, josta kerrotaan ohjelmistosivulla seuraavaa: On yksi asia tulla isäksi ensimmäisen kerran. Ja vastaavasti on aivan toinen asia tulla isäksi toisen kerran. Silloin nimittäin lapsiperheen tiukkojen tilanteiden kerroin ei ainoastaann tuplaannu, vaan tuntuu suorastaan räjähtävän käsiin. Aahhaaah, meinasin tikahtua jo kuvauksesta! 

Kuva: Turun Kaupunginteaterin mediapankki, Juha Harju ja Sam Sihvonen
Tivolin ensi-ilta on 31.8. Liput 45 minuutin musikaaliin ovat 10€, mikä on minusta oikein edullinen hinta näin hyvästä ja ajatuksella tehdystä esityksestä.

Saimme liput blogiyhteistyönä, kiitos vielä Turun Kaupunginteatterille lipuista! 

Mutta hei, mitäs tee muut tunteilijat siellä kotona? Onko nämä tunnehommat kaikille muille ihan simppeleitä?

FB | IG

Katri

Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

Ensimmäisen hääpäivän tienoilla on tullut paljon katseltua hääkuvia.. Olen myös yrittänyt valita kehitettäviä, mutta todennäköisesti ne ovat kehittämättä vielä viiden vuoden päästäkin.. :)

Vuosi sitten elokuun viimeinen lauantai oli yhtä kaunis, tosin ei ihan näin tuulinen. Vihkimistä oli salailtu juhannuksesta asti, ja äkkiä se pari kuukautta häävalmisteluihin menikin. Kerroimme häistä vain perheille ja kaasolle sekä bestmaneille, jotka kutsuimme vihmistilaisuuteemme. Isoja juhlia emme halunneet järjestää, minkä vuoksi häitä oli siirrettykin monta vuotta. Juhannuksena keksimme, että koska olimme järjestämässä tupareita loppukesään, niin siinä samalla voisi sitten julkistaa menneemme naimisiin.

Kaikki postauksen kuvat: Petra Veikkola


Sitten alkoikin aika järjestely, lähinnä puvun ja sormuksen löytämisen sekä terassin rakentamisen suhteen.. Halusimme panostaa valokuviin, ja päivä valittiinkin sen perusteella, milloin onnistuisi saada hyvä valokuvaaja ja siviilivihkijä paikalle. Siviilivihkiminen oli ollut meille selvä juttu jo muutaman vuoden, mutta vähän pelkäsin, tuleeko siitä niin juhlallista kuin haluaisin? Häät eivät olleet minulle mikään ultimaattinen elämähuipennus ja prinsessahaave, mutta toki toivoin tilaisuudesta kaunista. Käsitin, että toimitus on myös tosi lyhyt. Googlettelin vähän siviilivihkimisestä ulkona ja yritin vakuutella itselleni että kyllä siitä ihan kaunis varmasti tulee, mutta tosi vähän löysin mitään ideoita.. Törmäsin kuitenkin yhteen blogitekstiin, joka vakuutti minut siitä, että siviilivihkiminen miljöössä olisi meidän juttu, erityisesti jos löydetään kiva paikka. Silloin välähti, että Kuusiston Linnanrauniot tässä lähellämme olisi valtavan upea paikka vihkimiselle. Toisaalta voi ajatella, että vihkiminen on mielentila, ja uskonkin että kaikille se oma vihkiminen on kaunis, ajatuksethan sen tilanteen ja muistot tekevät.




Koska tuo blogiteksti muutti minun käsitykseni siitä että siviilivihkiminenkin voi olla juhlallinen, kaunis ja herkkä, päätin jakaa muutaman kuvan meidän vihkimisestämme. Vuoden olen miettinyt julkaisenko vai en, mutta edellä mainitun lisäksi haluan myös kuuluttaa, miten tärkeää on panostaa hyvään valokuvaajaan tärkeänä päivänään. Kuvaajanamme oli Petra Veikkola, joka ansaitsee kaiken näkyvyyden ja kiitoksen, mitä voin välittää, vaikka toki hän niittää jo muutenkin peräti kansainvälistäkin mainetta. Petran portfoliossa on meidän kuvien lisäksi aivan huikeita taidonnäytteitä, ei voi kuin huokailla... Kauniit muistot säilyvät vahvempina ja kauniimpina, kun ne on taidolla ikuistettu. Pääsin itsekin harjoittelemaan hääkuvausta oikean kuvaajan rinnalla pari viikkoa sitten, ja se oli kyllä todella haastava, opettavainen ja myös rohkaiseva kokemus. Koska ei ole vielä taitoa niin paljon kuin pitäisi olla kun toisten ainutlaatuista päivää ikuistaa, oli se minulle todella arvokas tilaisuus. Tulen varmaan jakamaan niistäkin joitain paloja lähiaikoina.

Jokatapauksessa, omana päivänämme ukkosmyrskyn uhka väistyi ja päivästä tuli mitä kaunein.. Varasuunnitelma oli vihkiä meillä kotona ruokailutilassa, mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 



puhe vihkitilaisuudessa puolisolle

siviilivihkiminen miljöössä





Tilaisuus oli rento, luonnollinen ja herkkä, juuri sellainen pieni josta kai olimme aina haaveilleet, kun emme löytäneet tilaisuutta ja halua ryhtyä suurten häiden järjestämiseen. Koska vihkikaava on lyhyt, ja siviilivihkimisessä ei ole niitä raamatullisia säkeitä, niin halusimme pitää toisillemme pienet puheet. Isompi tytöistä toi sormukset ja toki pienempikin halusi siihen tulla tättäröimään. Se oli juuri niin boheemia kuin halusinkin, kampauksesta lähtien. :) Myös hääkimpun halusin rönsyilevän rennoksi ja ehdottomasti siihen luonnonkanervaa.hääkampaus boheemiboheemi hääkampaus puolipitkät hiukset
hääkimppu boheemi, luonnonkanerva

siviilivihkiminen miljöössä, kuusiston linnanrauniot

häätanssi your song, siviilivihkiminen miljöössä

Ystävämme lauloi meille häätanssiksi toivomamme Your Songin, kilisteltiin ja sen jälkeen vielä hetki paistateltiin päivää karun kauniilla raunioilla, jonka jälkeen kahvittelimme meillä. Lähdimme miehen kanssa hotellille ja kävimme vielä haukkaamassa pientä Aurajokirannassa. Se pimeä elokuinen ilta oli niin lämminkin vielä, että ei olisi voinut täydellisempi olla hääpäivän illaksi. Käyskennellä vielä hetki jokirannan valoissa, istua terassilla viltti hartioilla ja kerrata päivää, oliko kaikki oikeasti totta?



Viikko häiden jälkeen vietettiin tupareita ja hääsalaisuus oli säilynyt, mutta kyllähän moni aavisteli että jokohan... Vuosi on mennyt taas niin nopeasti, mutta mikään ei tunnu muuttuneen... Lapset kasvavat, mutta itse ei vanhennuta ollenkaan. Sama liekki kun säilyisi tulevatkin vuodet, niin olisi elämä antanut enemmän kuin voisin toivoa... <3



Kaunista kesänloppua kaikille, jotka täällä olette vielä poikenneet, vaikka satunnaisemmin olen kirjoitellut!

Blogi Facebookissa ja Instagramissa, jotka päivittyvät tänä syksynä varmasti tiuhempaan kuin blogi.

Katri