keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Jouluttaa ja punottaa

Viime viikonloppuna sain laitettua vähän joulua kotiin, ja ai että siitä tuli hyvä fiilis! Minulla on ollut koko koti vähän heikun keikun viime kuukaudet, samasta syystä kuin blogitaukokin - aika meni vaan kaikkeen muuhun. Asiat saattoivat olla samoilla paikoillaan keskeneräisinä viikko tolkulla, koska en vaan viitsinyt miettiä, mitä tuohonkin laittaisi. Esimerkiksi olohuoneen hylly oli ainakin kolme kuukautta ihan tyhjänä sen jälkeen kun olin tarvinnut siinä olevia tavaroita johonkin stailaukseen. 





Heti kun aloin pöyhiä joulutarvikelaatikkoa, tunsin että tänä vuonna haluan ehdottomasti laittaa punaista esille. Monena vuonna se on ollut vähän njääh, mutta nyt oikein haluan tuntea, kuinka se hehkuu! Pöytäliinana on kahdeksan vuotta sitten Indiskasta ostamani verhokappa. Muistan, kun hankin sen rivitaloasuntomme keittiön ikkunaan sinä vuonna, kun meistä oli tullut perhe. Lasten joulukalenteri odottaa jo ikkunalla, ja lapsetkin taitavat vähän odottaa. Me puolestamme odotamme niitä kuningasajatuksia, että mitä sinne laitetaan (ja että muistaisimme joskus laittaa ne jo illalla valmiiksi, ettei tarvitsisi aamulla keksiä ihmeellisiä harhautuksia). Lasten joulukalenterin tein muistaakseni seuraavana vuonna, kun esikoinen oli vuoden. Joka vuosi ihmettelen sitä viitseliäisyyttäni aikoinaan. Se varmaan liittyi niihin äitimyytteihin, jotka silloin vetosivat nuoreen äitiin. Että pitäisi tehdä sitä ja tätä ollakseen hyvä äiti... Imelsin myös perunalaatikkoa yötä päivää ja käärin kattilaa maton sisään, kun en muuten löytänyt paikkaa, jossa se pysyisi sopivan lämpimänä. *huutonaurua* Sittemmin olen ottanut järjen käteen ja höllännyt vannetta.

lasten joulukalenteri, perheen perinteet joulu, lapsiperhejoulu






Tänään olimme esikoisen kanssa Kaarinan Kansalaisopiston järjestämällä aikuisten ja lasten joululeivontakurssilla, ja saatiin kotiinviemisiksi mukavasti jouluntuoksua. Tuli ihan pakonomainen tarve tehdä piparkakkutaikina lähipäivinä!  Nuo leivontapäivät ovat olleet siitä ihan kivoja, että tulee vietettyä esikoisen kanssa yhteistä aikaa hääräten siellä yläasteen kotitalousluokassa. Tässä on tosin parit synttäritkin järjesttävänä viikonloppuna, joten ehkä hoidetaan ne ensin alta pois... Mukavaa loppuviikkoa!
SHARE:

lauantai 11. marraskuuta 2017

Vapaapäiväahdistus

Lauantaivapaa, pitkästä aikaa. Mutta miten siihen oikein pitäisi suhtautua? Vapaapäivät ovat olleet viime aikoina tosi kortilla, enkä ilmeisesti oikein enää muista mitä se tarkoittaa. Opintovapaalle jäätyäni onkin ollut vähän pitelemistä kun ihmiset ovat kyselleet, että "mites olet saanut ajan kulumaan?" tai että "onko pienempi päivähoidossa?" - ihan kuin tässä olisi jääty downshiftaamaan tai jotain.


Luin lomalla (olimme pari viikkoa sitten Kreikassa lomareissussa) Anna Perhon kirjan Antisäätäjä. Suosittelen kirjaa ihan ehdottomasti kaikille, jotka miettivät välillä että olisipa tekemisessäni enemmän tolkkua. No, hän puhuu kirjassa myös siitä, että vapaapäivät olisi hyvä suunnitella. Se voi monen korvaan särähtää älyttömältä, mutta koin suuren oivalluksen tästä lukiessani. Sillä minua on usein rassannut se sekalainen laahustaminen ja asiasta ja ajatuksesta poukkoileminen, kun ei ole mitään tekemistä. Sitten sitä miettii koko vapaapäivän, että mitäs tehtäis. Käytäiskö jossain, mentaiskö vain kävelylle, pitäis siivotakin (ei jaksa), pelattaisko jotain... Ja sitten tämän kaiken välissä kaikki harhautuvat touhuamaan jotain ja hetken päästä ollaan saman kysymyksen äärellä. Asia on aivan eri niinä päivinä kun tuntuukin siltä, että voi vaan hengailla yöpuvussa koko päivän. Silloin se on ihan fine - ei tarvitse tehdä mitään! Silloin se tuntuu levolta. 


Perho kirjoittaa "Lepo on tekemistä tai harkittua paikallaan olemista, joka lisää lepääjän henkistä ja fyysistä virettä. Pelkkä paikallaan oleminen ei välttämättä palauta lainkaan, vaan väsyttää entisestään. Jos seuraat ympäristöäsi, huomaat nopeasti, että ne, jotka harrastavat tällaista passiivilepoa kaikkein eniten, ovat myös kaikkein väsyneimpiä." Passiivilevolla Perho tarkoittaa esimerkiksi sitä kun lepääjä "makaa paikoillaan, kuluttaa nollatason sisältöjä ja yrittää kaikin tavoin turruttaa aistejaan ja etäännyttää itseään todellisuudesta". Hän kirjoittaa, että "jos et suostu suunnittelemaan ajankäyttöä ja esimerkiksi selvittämään, mitä muu perhe haluaisi paljon kaipaamaltanne yhteiseltä ajalta, vapaa-ajasta tulee helposti juuri sitä, touhottavaa suorittamista, missä yritetään saman päivän aikana käydä Ikeassa, huvipuistossa, marketissa, syömässä ja siivota niin, että päivän päätteeksi kaikki ovat kiukkuisia ja turhautuneita." 


Se turhautuminen tulee minulle kyllä pahimmillaan jo vapaapäivän aamuna, kun alan miettiä mitä kaikkea tänään voisi tehdä, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan tehdä (koska oleminenkin on mukava olla). Ja aikalailla Perhon kaavalla mentiin - syötiin kyllä mukava pidempi aamupala yhdessä, sitten aloimme lasten kanssa siivota heidän huonetta ja laittaa pieniä vaatteita kiertoon, jotta saatiin kaappiin tilaa. Sen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa, jotta mies pystyi hetken lukemaan ensi viikon tenttiin, ja oli vielä tarkoitus käydä Turun Linnan tonttupäivillä. No, eihän me sinne ehditty, mutta mentiin pääkirjastoon pelailemaan hetkeksi ja pyörähdettiin Sokoksella kahvilla ja pikaostoksilla, kun oli -20 % ale. Vitsailtiinkin, että ehkä sitten taas vuoden päästä (nykyään ei tule juuri kaupoilla käytyä, varsinkaan koko perheenä). Vietettiin loppuilta sohvalla Possen seurassa, kuten varmaan kymmenissä tuhansissa muissakin kodeissa...


Tästä vapaapäivästä jäi oikein hyvä fiilis. Ehkä siksi, että aloin jo aamusta tehdä asioita, joita en ole pitkään aikaan ehtinyt (siivota ja järjestää esim. toiset kausivaatteet eteiseen), sekä tehtiin aamiaispöydän ääressä suunnitelma, mitä olisi kiva tänään tehdä. Sen suunnitelman voisi kyllä tehdä jo aiemmin, jotta ei tarvitsisi kokea vapaapäivän aamun turhautumista. Onpa ärsyttävää - onko tällaiset tuntemukset yleisiä, vai tuleeko "ongelma" lähinnä siitä, kun vapaapäiviä on ollut liian vähän? Kokeeko joku muu vapaapäivän ahdistusta? Itseasiassa, Perho kirjoittaakin kirjassaan, että suomalaisen tutkimuksen mukaan lauantai on viikon raskain päivä. Ilmeisesti en ole ajoittaisten tuntemusteni kanssa yksin. Älkääkä käsittäkö väärin, kyllä minä osaan nauttia myös olemisesta, en vaan ole osannut vielä paikantaa sitä, missä tilanteissa tuntemukseni viriävät levottomuuden ja turhautumisen puolelle..

Kuvituksena spontaanit hetket iltasohvalta.. <3 Ovathan nämä niitä parhaita hetkiä.

Katri
SHARE:

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Arkipaloilla uusi alku?

Ihan hitusen hävetti avata blogialustaa ja todeta että todellakin, viime kerta oli heinäkuussa... Kesä ja syksy olivat tosi työntäyteisiä ja onhan tässä muuttunut arkikin ihan totaalisesti. Siitä lisää ehkä toiste, mutta nyt päätin vain rikkoa blogihiljaisuuden ja kokeilla, miltä se kuvaaminen kotona tuntuikaan. Totesin, että minun pitäisi varmaan taas jatkaa bloggaamista jos meillä olisi sitten siistimpää. Ennen tuli ehkä enemmän järjesteltyä paikkoja, liekö sitten blogikuvien vuoksi vai ihan sen vuoksi että siivoaminen ei todellakaan ole ollut prioriteettilistallani viime aikoina.







Ainakin totesin, että jos jatkan bloggailua, niin se tulee tapahtumaan vielä löysemmin rantein. Niin paljon kuin tykkäänkin harkituista kuvakulmista ja siitä että kuva-alalla ei olisi hirveästi häiritseviä elementtejä, niin blogia varten otan kyllä erilaisen kuvaustavan. Veikkaan, että se opettaa minulle myös lisää heittäytymistä kuvaamista ajatellen.. Eli enemmän arkipaloja, vähemmän harkintaa, matalammalla kynnyksellä - toimisikohan se? :) 

On täällä jotain kivoja pieniä muutoksiakin tapahtunut tyttöjen huoneissa. Ennen kesää vähän maalattiin ja tein tyttöjen huoneeseen katosta roikkuvan katoksen. Kuvatkin niistä taitaa olla jossain jo olemassa, toivottavasti, koska silloin oli paikat järjestyksessä! :D

Onkohan siellä ketään enää linjoilla? Huikkaa kommentilla tai vaikka FB-tykkäyksellä, jos vielä käyt lueskelemassa!

Katri
SHARE:

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ne pienet kesäilot

Heinäkuu on jo pitkällä, mutta vasta kerran/pari päästy rannalle. Ei siellä kyllä vielä ole uimaan uskaltautunut, mutta onhan rannalla oma tunnelmansa. Sinne voi mennä vain istuskelemaan, lepuuttamaan aivoja ja katselemaan varpaiden kastelua... Nämä kuvat ovat tosin jo kuukauden takaa, kun kävimme Ruissalon uimarannalla ensimmäistä kertaa. Ranta osoittautui samaksi, jonka alueella Ruisrock juhlitaan, ja olimmekin todella hämmästyneitä siitä, miten pieni se ranta ja niemennokka todellisuudessa ovat. Sitten, kun alueella on tuhansia ihmisiä, niin kaikki näyttää valtavan paljon isommalta.



Tänään ajateltiin päivällä käydä kääntymässä myös rannalla, mutta ennen kaikkea suunnitelmissa on harvinaisen hääkuvauksista vapaan viikonlopun kunniaksi lähteä kesän ensimmäiselle telttaretkelle. Hurahdimme viime kesänä siihen touhuun, ostimme uuden teltan, ja ajattelimme yöpyvämme ensi kesänä metsässä niin paljon kuin mahdollista. No, se on "niin paljon kuin mahdollista" on toteutunut, mutta vapaita viikonloppuja ei sitten ole ollutkaan! :) Se on kyllä vain positiivinen ongelma, joten ei siitä sen enempää... Olen äärimmäisen kiitollinen, ja yhtä aikaa hämilläni tästä tilanteesta, että pääsen kuvaamaan niin monet häät ensimmäisenä varsinaisena kuvauskesänäni. Ekaluokkalaisen pitkän kesäloman vuoksi meillä on myös loma-ajat miehen kanssa ihan peräjälkeen, joten yhteisiä arkivapaitakaan ei ole tänä kesänä. 

Olen kuitenkin pistänyt merkille, että tänä kesänä olen ollut jotenkin yleisesti tyytyväisempi kaikkeen. Viime kesänä minulla oli paljon vapaata... Pitkä loma, paljon päiviä jolloin ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä. Selvästikään se ei sovi minulle. Koko ajan minua kalvoi jokin, tuntui että jotain puuttui. Tänä kesänä minulla on samanlainen yhtä pitkä loma palkkatöistä, mutta kokonaiset vapaapäivät ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Suurin osa lapsi-, perhe- ja valmistujaiskuvauksista sekä hääpalavereista kun ajoittuu iltoihin, mutta olen silti ehtinyt nauttia kesäpäivistä lasten kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että nyt minulla on itselleni merkityksellistä tekemistä, ja kun tarkemmin ajattelee, niin ympäri vuorokauden. Aamut ja päivät lasten kanssa, illalla kuvausta ja yöllä kuvien käsittelyä! :D Ja kummallista kyllä, nyt tulee enemmän suunniteltua tekemistä myös päivisin lasten kanssa, kun tiedän, että illalla on muuta. Viime kesänä tuntui, että päivät valuivat johonkin. En kestä sitä tunnetta, kun tuntuu että mitään ei tapahdu. Varmaan sekin taito pitäisi oppia.











Tässä sadan kilometrin säteellä on kauniita kansallispuistoja, joissa olemme käyneet yöretkillä. Niissä on lapsille sopivan matkan päässä nuotiopaikat. Meillä on aina niin paljon tavaraa mukana (teltta, makuupussit ja patjat neljälle, ruokakassit ym.) ja kantajia vain kaksi, että olemme halunneet itsekin päästä kantomatkassa mahdollisimman vähällä. Samoin olemme ottaneet mukaan helppoa syötävää, koska tarkoitus on ennen kaikkea nauttia olosta, eikä laittaa ruokaa pitkän kaavan mukaan alkeellisissa olosuhteissa. Meillä on vakioeväinä ollut lapsille iltaruokana hodareita, ja sitten kun he ovat menneet nukkumaan, loimutamme lohen nuotiolla ja istumme myöhään, pimeään yöhön. Tästä meinasi jo tulla kahden päivän reissu, mutta minulla on välissä lauantaina yksi ristiäiskuvaus, sitten karataan takaisin luontoon. :D Ehkä täytyy siis miettiä ruokapuoltakin vielä vähän uusiksi.























Pikkuvarpaat, ihan parasta kesäseuraa! <3 Lämmintä ja rentouttavaa viikonloppua, toivottavasti saadaan nauttia auringosta koko maassa!

Katri
SHARE:
© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig