Kuvailemassa toisen kotona - ruokailutilainspiraatio

Yhteistyössä: Vita Copenhagen

Oi mä niin tykkään, kun pääsen kuvailemaan jotain muuta kuin omia nurkkia ja omia lapsia! Vaikka eihän heidän kuvaamiseen kyllästy, mutta vaihtelun vuoksi on niin mukava katsella etsimen läpi uusia kohteita.. Etsimestä puheenollen - olen niin innoissani uudesta kamerastani!! Vaikka Olympuksen mikrojärkkäri oli silloisiin tarpeisiini erittäin hyvä kamera, niin minua häiritsi kovasti näytöltä kuvaaminen. Mikrojärkkäreissä kun on vain sähköinen etsin (jos etsintä ollenkaan), ja siitä katsoessa kuva liikkuu pienellä viiveellä. Nämä kuvat ovat kuitenkin kaikki otettu sillä vanhalla kamerallani. 

Eräänä sunnutaina kuvailimme Anniinalla juttua heidän ruokailutilaan laitetuista valaisimista. Voit käydä lukemassa Anniinan blogista hankalan ruokailutilan sisustamisesta, ja miten he lopulta päätyivät juuri näihin Vita Clava -valaisimiin. 

Tykkään niin kovasti kuvata ihmisiä tekemässä jotain.. Sisustuskuvat ovat ihan kivoja, mutta niihin tulee ihan eri tavalla eloa ihmisten myötä. Siispä kuvasinkin kuin viimeistä päivää Anniinan kattaessa pöytää. Meillä toimii tiimi hyvin - kumpikin tietää mitä tehdä.

Meillä on itsellä kotona Vitan Carmina lastenhuoneessa. Klassista Silviaa on paljon näkynyt sisustusblogeissakin, joten kun meille hankittiin valaisimia noihin korkeisiin tiloihin, niin harkitsin kauan Carminan ja Silvian välillä. Nuo valaisimet sopivat kyllä tosi moneen tilaan... Vitan valaisimia myy ainakin Kodinonni Raumalla. Yksi kestoihastukseni on EOS, so called höyhenvalaisin... 

Mutta nämä Clavat kyllä hivelevät silmää... Minulle on tärkeää, että tuotteen muotoilussa tulee ilmi myös sen tuntu - siis että pystyn katsoessani tavallaan tuntemaan mielessäni, miltä sen pinta tuntuu. Minusta tuo mattamessinki on aivan napakymppi sävynä! Tekee mieli silitellä tuota pintaa, ja väri on jotenkin tosi raikas kupariin verrattuna..

Tuli jo hämärä, valo alkoi loppua, ja sain ilokseni nähdä Clavat myös päällä! Aivan ihanasti tuo valo kurkkii rei'istä ja heittää pehmeän valon ruokapöydän ylle. Tunnelmallista... <3

Mitäs tykkäätte nähdä välillä sisustuskuvia toistenkin kodista? 

Ihanaa sunnuntaipäivää teille! Me valmistaudutaan taas pieneen juhlahumuun - tyttöjen yhteiset synttäri- ja nimpparikahvit päivän ohjelmassa!

P.s. Facessa ja Instassa kuvapaloja huomattavasti useammin kuin täällä.. :) *vink vink ja klik klik*

Katri

Se elää sittenkin!

Olin jo heittämässä pihalle. Kamala karahka. Kerroinkin raahanneeni tuon kaljuuntuneen puun yläkertaan pois silmistäni. Ehkä salaa toivoin sen lähtevän vielä kasvuun, kun en poiskaan heittänyt.

Ennen joulua huomasin sen tiputtavan lehtiään vähitellen, ja jos vähänkin osui siihen, niin ropisi oikein kunnolla. Lopulta kaikki lehdet olivat pudonneet. Sitten satuin lukemaan jostain, että fiikukset pudottavat lehtensä talvella, ja muistelin, että ehkä tuonkin nimi oli joku ficus. Ja nyt - niin kaunista uutta vaaleanvihreää kasvua näkyvissä oikein kunnolla! Ihana kevään merkki! 

Tilanne, kun yksi ainoa vanha lehti roikkui siinä viimeisillä voimillaan.

Seurasin tuon karahkan uutta kasvuun lähtöä ihan ensimmäisistä pienistä vihreistä aluista lähtien. Vitsit miten ihmeellistä... Miten ihan olemattomattomasta lähtee niin voimalla puskemaan uusi elämä? Kohta saamme ihastella lumen alta tai keväisen kosteasta maasta puskevia krookuksia ja lumikelloja.

Tuo käkkäräinen, hieman bonsaitakin muistuttava puu näkyy paremmin ainakin tässä viime keväisessä postauksessa. Mikähän se mahtaa olla? Huomasin, että en ollut kuvannut sitä kokonaisena lainkaan näihin kuviin. Selvästi jokin tuossa rujossa olemuksessa soti visuaalista silmääni vastaan.. 

Aika karahkamainen olo on itselläkin jotenkin. Parin viikon sairastelu perheessä tuntuu ottavan koville. Ajatellaan kuitenkin, että kevättä kohti. Päivän pidentymisen huomaa jo, kun neljän aikaan on vielä valoisaa!

Hyvää loppuviikkoa!

FB | IG

Katri

Kaksivuotias

Tuo meidän nöpö! Juhlapäivän aamuna syötiin sängyssä suklaavanukasta ja muisteltiin parin vuoden takaisia tapahtumia.. Miten jännää oli herätä keskellä yötä, ja kuulla, että nyt se pikkusisko taitaa syntyä! 

Aikamoinen touhupakkaus.. Vauhtia, ääntä, meininkiä ja kaikkea yleistä sähellystä on tullut vähintään nelinkertaisesti verrattuna elämään yhden rauhallisen lapsen kanssa. Mutta sehän tarkoittaa rutkasti iloa - eihän tuota touhua katsoessa voi kuin iloita, kahdesta upeasta tytöstä.. Välillä koetellaan kaikkien rajoja ja hermoja, sitten taas halitaan kovasti.. Elämää..

Meillä on sairastettu oikeastaan koko viikko. Ensin minä, sitten esikoinen, ja nyt mies.. Tämä sitkeä söpöläinen on jaksanut painaa täydellä energialla ilman merkkiäkään flunssasta.. Toivottavasti säästyykin! 

Hei muuten - kävin tekemässä pienen sijoituksen.. Blogin FB-lukijat jo tietävätkin, mitä tuli hankittua.. Siellä myös ensitunnelmia uudesta pelistä.. :)

Hyvää viikonloppua!

FB | IG

Katri

Talven äänet

Lasten kikatus pulkkamäessä, lumen narskunta kengänpohjissa,

 tasainen nuhanenien niiskutus. 

Luistinten heleä kirskunta jäällä, tömpsistä kun kaaduttiin, 

ja pulkan liu'unta juuri ja juuri lumettuneessa rinteessä.

Talven parhaita ääniä...

Pakkasta vain kymmenen asteen pintaan, aurinko paistaa ja luntakin on tullut kunnolla - mahtavaa! Tosin kylän paras rinne on jo niin kulutettu, että heinät puskee läpi... :)

Iloista talviviikonloppua!

P.s. Voit seurailla myös Facebookissa ja Instagramissa!

Katri

Aulan matto vaihtoon

Muistinpas, että ennen joulua ostamani matto on ehkä vähän joissain kuvissa vilkkunut, mutta sen paremmin en ole siitä kertonut. Loviisan Aitan joulunavajaisissa bongasin yhdestä perimmäisestä nurkasta ihan meidän näköisen maton. Kuvio pompahti heti silmääni ja herätti mielenkiintoni vähän erilaisena, sillä olin pitkään etsinyt harmaa-valkoista mattoa, jossa olisi vähän jotain kuviointia. Tulen aika nopeasti allergiseksi sellaisille tavaroille, joita näkyy jokapaikassa (vaikka kyllähän meiltäkin niitä löytyy..). Esimerkiksi nämä kuuluisat viimevuosien blogimatot (kuten Annon Pandora ja Latu, sekä Elloksen Ekeby) ovat kaikki mielestäni tosi kauniita, mutta en pysty ostamaan niitä, sillä pelkään kyllästyväni niihin heti. Niissä täyttyy moni täydellisen maton kriteeri, joten uskotte varmaan, miten vaikea on sitten yrittää löytää joitain vastaavia, mutta ei kuitenkaan ihan samanlaista.

Meillä on sopivasti melkein kaikki huoneet sen kokoisia, että perus 160*230 cm -kokoinen matto käy moneen huoneeseen. Niinpä mattoja on helppo vaihdella ja kierrättää huoneesta toiseen vuodenajan ja vaihtelunhalun mukaan. Kesällä siirrän varmasti taas olohuoneen paksun villamaton (Annon Pampula) yläkertaan. Tämän voisikin muuten sitten ohuempana vaihtaa olohuoneen lattiaan. Viime kesänä olohuoneen lattialla ei tainnut olla mitään, ja huone vaikutti vähän kolkolta.

Matto on Svaneforsin ja kokoa 170*230cm, joka on itseasiassa vielä parempi, kuin 160 cm. Se kymmenen senttiä tuo kummasti lisää. Ottaa pahasti silmään, jos matto on liian pieni. Mies ei voi ymmärtää.. Minä kyllä huomaan, jos joku on pari senttiä vinossa tai vaikka taulujen välillä epäsymmetrinen väli. Se on kuulkaa rankkaa puuhaa, kun sovitellaan tauluja seinälle - mies hivuttelee ohjeiden mukaan melkein kolmikätisesti yhtä taulua pari senttiä oikealle, sentin ylös, sitten puoli senttiä sittenkin vasemmalle, ja alapuolella olevan taulun yläreunaa linjaan vieressä olevan kanssa... Onko jollain muilla mittoihin liittyviä neurooseja?! :) Nämä ovat taas näitä kolmannen maailman ongelmia... Hävettää. 

Olipa siis hyvä löytö - sopii moneen paikkaan ja on napakan oloinen. Ei pitänyt mitään ostaa, kuin mennä vaan joulunavajaisia fiilistelemään, mutta kun kerran pitkään etsitty matto löytyi, niin täytyihän se autoon kammeta... 

Korkean tilan hassuista ikkunoista tulvii niin ihanasti valoa sisään. Välillä heittävät kauniita varjoja pitkin seiniä. Kevättä oli ilmassa vielä muutama päivä sitten, ennen tätä lumipyryä. Jo pääsee laskemaan - Hiphei talvi!

FB | IG

Katri

Pakkolepoa

Kyllä se flunssa aina jossain kohtaa lopulta tulee. Ennen joulua oli orastava flunssa, ja pelkäsin jo jokavuotista kurkunpääntulehdusta. Se jäi kuitenkin taka-alalle ehkä sen ansiosta, että pystyin olemaan päivän ihan hissukseen. Nyt loppiaisen jälkeen nuha on riistäytynyt käsistä, ja kummallinen jomottava olo on koko päässä. Tämä kaunis talvinen päivä on mennyt ihan sohvanpohjalla rötvätessä. Kuume ei ole kunnolla noussut, mutta tosi vetämätön olo on koko kehossa. Ainoastaan tuo meidän pienin on sama eloisa itsensä, kuin muutenkin. Kaikki muut vähän nuupahtaneita ja poskipäät punaisena tunnustelemme toistemme otsia.

Olo on kuin tällä blogikodin häpeäpilkulla - riutunut ja eloton. Häpeäpilkulla, jota rajataan kuvien ulkopuolelle ja nyt jopa siirsin sen yläkertaan murjottamaan, jotta en näe sitä aina ruokailutilassa. Josko sekin vain odottaa kevättä?

Kuvittelen tästä vielä lääkitseväni itseni takaisin pelikuntoon kotikonstein.. Saapa nähdä! Toivottavasti pysytte terveinä!

FB | IG

Katri

Ne renkkuu ja riekkuu ja rällää..

 

Aikamoinen elämä täälläkin välillä, vaikka yleisesti ottaen nuo ovat kai aika rauhallista sorttia.. Tämän hetken repeatlaulelo kuuluu "Mä en taaaahdo olla enää khäriii, huutaa märiliiiiiin, joka hiton nurkallaaaa.. Jos tää ei natsaa nannaanan nanna tyllihamettani ratsaan...." jne jne.

Muksut... <3

Hiphei ja huomenna taas perjantai! Ihan hyvä, että on taas viikonloppuna koko päivät aikaa lämmittää pirttiä - hieman kylmä nimittäin tullut työpäivän aikana, kun ei ollut tulisijoissa valkeaa.. Hrrr! Yritetäänpä tarjentua - sole ku pukeutumiskysymys!

Iloa viikonloppuunne!

FB | IG

Katri