Mustavalkoisen voima

Sain juuri valmiiksi viime viikonlopun ristiäiskuvat, ja sain itseni kiinni hiomassa mustavalkokuvia. Aloin oikein ihmetellä, tuliko mustavalkoisista kuvista todella suosikkejani? Olen aina pitänyt kovasti värikuvista, mutta nyt huomasin tykkäävänikin tosi paljon siitä, miten mahtavan erilaisia tunnelmia mustavalkokuviin voi saada.

Mietin myös, että ehkä kiintymykseni näihin kuviin johtuu myös siitä, että näissä on voimakas hetki. Neljän sukupolven kohtaaminen, musiikin tapailua ennen seremonian alkua, suukko ihanalle serkkuvauvalle, äidin mittaamaton onni pienestään...

Tästä saa nyt aika mustanpuhuvan kuvan kastetilaisuudesta, mutta 106:sta toimittamastani kuvasta nämä 8 oli mustavalkoisia, joten huomattavan värivoittoisesti mentiin kuitenkin. Tästä alkaa kyllä perehtyminen mustavalkomaailmaan... Täytyy opetella tulkitsemaan kuvia paremmin ja kehittää sitä taiteellista silmää. Seuraava ristiäiskuvaus onkin jo reilun kuukauden päästä, iiihanaa! Nuo vauvat ja se ihmisten ilo.. <3

Sytyttekö te mustavalkokuville? Meistä ainakin tuli juuri parempia kavereita!

Iso ilo pienestä perjantaikimpusta

Kukkia siellä ja kukkia täällä, meinasi tulla jo runsauden pula niiden kanssa. Perjantaikukista riittikin moneen vaasiin ja pikkumaljakkoon. Ensin mietin, saanko pitkät ginstit ja vihreät asettumaan mihinkään maljakkoon, mutta löysin kuin löysinkin kaikille paikan. 

 

Lähdin perjantaina töistä taas inan verran myöhään, jotta tuli kunnon kiire päiväkodille. Tai oikeastaan ensin iltapäiväkerholle puoli viideksi, onneksi ne ovat ihan vierekkäin. Vilkuilin auton kelloa ja mietin, ehtisinkö hakea perjantaikukkia. Ehkä ehdin poiketa pikaisesti matkan varrelle Flöriin? Ajattelin, että toivottavasti en törmää kehenkään tuttuun, jotta en jää suustani kiinni, aikaa on viiden minuutin varikkopysähdykseen. 

Siellä oli selkeästi ajateltu kiireisiä viikonloppukukkien hakijoita, sillä perjantaikimput olivat sopivasti framilla. Floristi tiesi kertoa, että huumaava tuoksu tulee lilasta ginstistä. Helppoudesta herpaantuneena otin myös kimpun tulppaaneita ja pari oksaa eukalyptusta. Ajattelin, että saan pariin pikkumaljakkoonkin jotain viikonlopun juhliin. No niistä sitten riittikin! Perjantaikimpussa oli muutama ginstinoksa, isolehtistä eukalyptusta ja tuota pitkää vihreää. Kissa kävi heti sen kimppuun, mutta ihmettelen kun jätti kaikki rauhaan heti kun laitoin maljakkoon. Olin ihan varma, että kohta on maljakot nurin. Moni on ihmetellyt, kun meillä on aina kynttilöitä ja maljakoita matalalla, mutta ei niistä ole kyllä koskaan mitään tilanteita tullut. Ehkä lapset ovat tottuneet eivätkä jaksa niistä kiinnostua?

Mitäs olette mieltä perjantaikukista? Olin aika tyytyväinen, kun sain vähällä paljon ilmettä, ja usein nuo leikko-oksat kestävätkin ihmeen kauan. Eikö vaan, että kukkakaupoissa saisi enemmän olla tällaista helppoa ostettavaa? Valmiiksi mietityt, sopivat kukat helppoihin ja huolettomiin maljakkoasetteluihin. Monesti silmät vaan pyörivät leikkokaapilla, eikä osaa edes kuvailla, mitä olisi mielessä.

Eilen sain kuvata erään tylleröisen kastejuhlan, ja tänään juhlimme oman kuopuksen 3-vuotis syntymäpäivää. Nähdessäni kastesankarin ja hänen pyöreät poskensa tuli itsellekin tippa linssiin... Sain häivähdyksen kiinni siitä ajasta, kun kuppus oli noin pieni. Nyt jo kolmevuotias, iloa ja touhua täynnä! Tässäkin hääräämässä taatelit kourassaan, tuli nuuhkimaan ginstin tuoksua. Se tuoksui aika voimakkaalta kaupassa, mutta en enää huomaa sitä kotona kuin lähellä.

Rentoa sunnuntaita kaikille! Me rupeamme kuorruttamaan muffinsseja ja koristelemaan jäätelökakkua. ;)

Lasten nukkumishuone ennen ja jälkeen

Onkohan tämä peräti ensiesittely? Kovin montaa kertaa tyttöjen nukkumishuone ei ole blogissa esiintynyt. Olemme asuneet täällä nyt yli kaksi vuotta, ja täällä olen kuvannut pari-kolme kertaa. Hmm, miksiköhän? No ensinnäkin, täällä on melkein aina legomeri vastassa ja pahimmillaan pari polkua sängyille. Toiseksi, tämä huone on hakenut muotoaan pitkään ja muutoksia on tehty vähitellen.

 

Pinnasänky on vaihtunut isojen tyttöjen sänkyyn ja esikoisellekin hankittiin isompi peti. Koulun alkaessa laitoimme vähän tarvikesäilytystä kuntoon ja asensimme tuttuun Ikean Expedit hyllyyn vetolaatikot. Kirjat laitettiin säilytykseen koreihin selkäpuoli ylöspäin, jotta niistä on helppo selata kirjoja. Jollyroomista hankittu naulakko helpottaa puolipitoisten vaatteiden säilytystä ja sieltä taitaa muistaakseni olla myös tuo ylimpien kuvien vaaleanpunainen maailmankarttajuliste. Kummitätini virkkasi pyöreän maton meille toissajouluksi, ja se on juuri sopivan kokoinen tänne.

 

Ai niin, se ennen-kuva, tässä tulee:

 

Myynti-ilmoituksen kuva, Studio Fotokatti

Myynti-ilmoituksen kuva, Studio Fotokatti

Edellisillä omistajilla yläkerta ei juuri ollut käytössä, joten tilaa ei oikeastaan oltu edes kalustettu. Laminaatin alta paljastui vain raakalauta, joten teimme tilalle uuden lautalattian. Yläkertahan oli ollut 2000-luvulle asti vain matala vintti, ja edelliset omistajat laajentaessaan taloa vähän joka suuntaan myös korottivat sitä. Aulan muurin porrastus on jätetty merkiksi vanhan vintin korkeudesta. Enoni tuli meille onneksi remontin loppusuoralla apuun ja ammattimiehenä maalasi seinät viimeisen päälle. Seinien ja katon välissä oli isoja rakoja, jotka oli tietysti kattolistalla helppo peittää, mutta maalauksessa olikin vähän enemmän haastetta. Emme ikinä itse olisi saaneet niin siistiä jälkeä.

 

Tämä tyttöjen yläkerran huone on nukkumishuone, joten leikit painottuvat alakertaan. Tässä huoneessa on aina ollut pikkulegot ja korkeampi työpöytä lähinnä sitä varten, että täällä isompi tytöistä voi puuhata vähän omia juttujaankin. Tosin, kaksi vuotta on vierähtänyt, ja niin ne legot kuin isosiskon askartelujutut kiinnostavat luonnollisesti kolmevuotiastakin eikä yläkerran huone ole mikään este. Koululainen onkin alkanut puhua, että haluaisi ehkä jo kokonaan oman huoneen. Se tarkoittaisi kuitenkin sitä, että hänen pitäisi nukkua alakerrassa, eikä taida ihan vielä olla siihen valmis.

 

Leikkihuone-nukkumishuonemalli on ollut paras ratkaisu meille ainakin tähän asti. Leikkihuoneeseen näkyy valkoisen lipaston yllä olevasta ikkunasta. Tuo lipasto on muuten ollut tässä talossa 50-luvulta asti! Maalasin sen valkoiseksi ja sopivat vetimet löysin Loviisan aitasta. Jotkut kahvat pitäisi vielä keksiä noihin avaimenreikiin, mutta kun niissä on lukkopesät niin ei se olekaan ihan helppoa.

 

 

 

Oi en kestä noita Henna Adelin eläinprinttejä! Ihan vietävän suloisia! Löysin ensimmäiset kortit Akateemisesta kirjakaupasta, ja laitoin ne tyttöjen sänkyjen yläpuolelle. Toiselle bambi ja toiselle pyöreäposkinen orava, sopii kuin nakutettu. <3 Pääsin myös irti "vastamaalattujen" seinien rei'ityskammostani, kun muistin kätevän Command taulutarrateipin (jos et tiedä, mistä on kyse, niin kurkkaa aiempi postaus tästä).

 

Ennen joulua Kotilaiturilla poiketessani bongasin sieltä noita julisteita isompina, ja onnistuin saamaan viimeisen bambin tytöille joululahjaksi. Se ja kettukortti odottavat vielä pääsyä seinälle, ehkä jopa alakertaan, kun täällä yläkerran huoneessa eläimiä jo vilisee.

 

 

Jotain mystistä taisi olla lasten aamupalassa kun molemmat innostuivat niin siivoilemaan ennen ulos lähtöä. Pölyjen pyyhkiminen tuntuu olevan molempien lempihommaa mutta harmi vaan, kun on sitä tylsää järjestelemistä ensin niin paljon.

 

Tammikuu näytti eilen aivan parastaan.. Kävimme kokeilemassa laskettelua Turun Hirvensalon pienessä hiihtokeskuksessa, ja olin ihan tohkeissani kun löydettiin uusi ihana talviaktiviteetti! Esikoinen ylitti itsensä ja sai kunnon rohkaisubuustin opittuaan laskemaan isojakin mäkiä parissa tunnissa, ja pikkuneitikin sai vähän tuntumaa auraukseen harjoittelumäessä. Toivottavasti tulee hyviä laskukelejä vielä täällä Etelä-Suomessakin! Suosittelen kaikille täkäläisille, kaakaota hörppiessä sitä saattoi ihan kuvitella olevansa Levillä! :D

Aikainen lintu...

Aamuvarhainen, lapset vierekkäin nojatuolissa viltin alla, virittelevät ohjelmavalikoimaa ja kyselevät namipussin perään. Se kyllä unohtui tällä kertaa. Joskus he onnistuvat hipsimään alakertaan ilman että kumpikaan herää, ja siellä he aina nököttävät nojatuolissa vierekkäin milloin mitäkin herkkukaapista löytäneenä... Milloin on rusinat liiskaantuneena nojatuoliin ja milloin karkkipapereita siellä täällä. Tyytyväiset ilmeet kyllä saan aina!

Viikonloppuaamujen tähtihetki itselleni puolestaan on tuikata pesät tulille ja istua puulieden viereen aamuteelle. Kuunnella sitä pientä huminaa (ja seinän toiselta puolelta lastenohjelmien kakofoniaa). #reality

Viikko meni niin että en edes kameraan tarttunut, saati blogeihin kurkannut. Nyt ihan mietin, mitä oikein tein myöhäisillat? Ai niin, selvittelin sen Postin kadottaman joulupaketin kohtaloa. Tai oikeastaan sitä, miten saataisiin uusi lähetys hoidettua perille. Asian noustua otsikoihin tuntemattomatkin ihmiset ovat tarjonneet apuaan ja lupasin kerätä lähettää uuden paketin meidän kautta, jotta perheen yksityisyys säilyisi. Toivottavasti kaikki lahjoitukset löytävät ensin meille ja lopulta Matkahuollon kautta perille.

 

Sitten olen tutkinut erilaisia nettisivupohjia Wordpressiin, jos saisin tehtyä omat sivut valokuvaushommille. Rohkaistuin ja otin yhteyttäkin pariin valokuvaajaan! On ihanaa jutella samoista intohimoista.. Ensi viikolla tapaan hääparin, jonka häät saan kuvata puolentoista kuukauden päästä.. En kestä, aivan mahtavaa!!

Yllättäen olen alkanut saada erinäisiä kuvauskyselyjä häihin, ristiäisiin, valmistujaisiin ja muihin karkeloihin (ja olen tietysti koko asiasta häkeltyneen onnellinen), joten tein valokuvauskyselyjä varten ihan oman välilehden. Sain kuin sainkin tehtyä bloggerin pohjaan liukugallerian, käy kurkkaamassa! Sieltä löytyy myös ne toissaviikonlopun rippikuvat, ja ensi viikonlopun ristiäisistä laitan varmaan myös sinne makupalat. Ehkä en enää täällä julkaise kaikkia kuvausjuttuja, vaan yritän tehdä niille oman foorumin? 

Jos siis ajattelet, että voisit haluta minut ikuistamaan jotain mukavia hetkiäsi tai vaikka perhekuvat, niin olen siitä tosi otettu ja iloinen... Kävi hirveän harmillisesti, kun kaksi morsianta otti yhteyttä parin päivän sisällä, ja molemmilla oli sama elokuinen päivä varattu hääpäiväksi! Uskotte varmaan, että harmitti... :(

En nyt oikein edes löydä tähän sanoja, kun tuntuu niin uskomattomalta, että ihmiset luottavat minuun ja kuvaussilmääni.. Mutta jos sinulla on tarve kuvamuistoille niin sieltä löytyy yhteystiedot!

Ihanaa viikonloppua teille siis! Jos voin jotain tälle viikonlopulle toivoa, niin sellaista sopivaa talvista ulkoilusäätä, kun on tarkoitus viedä pienet kokeilemaan laskettelua. Itsekin tekisi mieli hypätä suksille, kun edelliskerrasta onkin kulunut varmaan yli kymmenen vuotta.

Ja muuten, ehkä tässä blogissakin tullaan taas pian näkemään muitakin kuin puuliesikuvia.. Jotenkin se on näinä hektisinä viikkoina vetänyt aika paljon puoleensa. :)

Katri

Viikonloppuna keittiössä

Miten olimme ihan unohtaneet pastakoneen? Se on pölyttynyt kaapissa kai kaksi vuotta. Muistan, että viimeksi tein pastataikinaa kuopuksen ollessa pieni, ja kun se epäonnistui, en viitsinyt pitkään aikaan yrittääkään. Sen verran työlästä taikinan vaivaaminen on.

Jostain syystä esikoinen muisti härvelin, ja oli kysellyt jo kuukauden päivät, koska voitaisiin tehdä taas itse pastaa. Hän halusi tietysti päästä veivaamaan! Tuo kone kulkee kuin unelma, joten voi ihan hyvin antaa lastenkin veivata. Pientä nahisteluahan niistä veivivuoroista syntyi, mutta saatiin ihan kelpo määrä nauhapastaa aikaiseksi. Ja hyvä ruoka, parempi mieli, vai miten se meni...

Keitettiin vähän isompi kattilallinen sitä pastaa kun kerran ruvettiin... No viiitsi vitsi, ei kai nyt sentään! :) Siinä oli ihan muuta tarkoitusta varten vettä lämpiämässä, huvitti vaan kun tajusin että se tulee kuvaan. Lohipasta on aika varma vaihtoehto, mutta höystettiin sitä vähän herkkusienillä kun ne ovat noiden kaikkien muiden herkkua. Minunkin on sitten ollut pakko vähän totutella sieniin.

Toivottavasti ei ole vielä luistelukenttä sulanut, kun minäkin pääsin ensimmäistä kertaa kai viiteentoista vuoteen luistelemaan. J oli kovasti odottanut, että pääsisi koittamaan luistimia, mutta nukahti autoon. Harmitti niin vietävästi, että kulki koko loppuillan kotona hokkarit kainalossa...

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Katri

Joulu riisuttu, mutta talvi jää

Vai pitäisikö sanoa, että talvi tuli? Eilisyön aikana oli satanut 15 cm lunta ja siitäkös riemu repesi! Talvi saa jäädä näkymään kotiinkin, vaikka kuusi ja joulukoristeet onkin jo siivottu pois. Kuusen lähdettyä ruokailutilan oleskelupäähän jäi ihan ammottava tila. Siirsimme vanhan senkin kuusen tieltä olohuoneen puolelle tv-tasoksi, ja nyt en millään raaskisi siirtää sitä takaisin, kun se toi niin kivasti lämpöä olohuoneeseen. Mietin, tuonko lastenhuoneesta pianon tähän tilaan, vai miten täytän puuttuvan tilan. Ajattelin, että yksi melko kevytrakenteinen nojatuoli ei sellaisenaan oikein lunasta paikkaansa tuossa, joten yksi vaihtoehto oli siirtää molemmat nojatuolit vierekkäin ja niitä vastapäiselle seinänpätkälle piano.

Kokeillaan nyt näin kuitenkin ensin. Sain siitä ihan kelpo kokonaisuuden olohuoneesta tuodun pikkupöydän avulla, ja samalla rahi siirtyi olohuoneeseen pöydän paikalle. Kaiken jouluisen ja ylimääräisen härpäkkeen jälkeen tyhjempi tila ympärillä tekee hyvää. Siitä olohuoneesta sitten ehkä toisella kertaa.

Murulla täytyy joka tapauksessa olla tuoli ikkunan lähellä, koska hän tähystelee siitä lintulaudalle. Hän sai joululahjaksi  laiskan naisen leikitysvälineen, eli laservalon, jota jahtailee ihan hulluna. Nyt siellä varmaan muut kuin turkulaiset lukijat ihmettelevät kenestä tuo puhuu.. Hän? Kissa??

Kun muutimme Turkuun 10 vuotta sitten en voinut käsittää, miten eläimiä, jopa tavaroitakin kutsutaan häneksi. Eihän meillä päin Hämeessä edes ihmistä puhuteltu hän, vaan se.

Sattui muutamia omituisia tilanteita, kun olin opintojen ohella kaupassa töissä, ja ihmiset todellakin puhuivat myös ostoksista hän... Kuten "No mihin HÄN (korostettu vielä voimakkaalla intonaatiolla) ny katos?", kun olin pakannut osan asiakkaan ostoksista hänen myös ostamansa kattilan sisään. Katselin että, mihin mahtoi mies hävitä, vai oliko siinä edes ketään hänen mukanaan..? Eeeei, kun hän tarkoitti suklaapatukkaa! Kuulosti kauhean ylevältä korvaani, mutta niin on omituinen puhe tarttunut omaankin suuhun, ja lapsille varsinkin. Suosikkini on kaiken päättävä s ja isit, kuten hän sanos, tai mää sanosisin sille... 

Eilisestä vastasataneesta lumesta ehdimme nauttia vain lumitöiden verran ja vähän ehdittiin aloittaa lumilinnan tekoa, kunnes lähdettiin uutta autoa hakemaan. Siitä tulikin useamman sadan kilometrin reissu, joten tänään en ehkä halua edes nähdä autoa.. Käyn kuvaamassa pari ripillepääsijää, mutta tarkoitus olisi ehtiä myös uimaan ja makkaranpaistoreissulle. Ihanaa sunnuntaita!

Katri