lauantai 11. marraskuuta 2017

Vapaapäiväahdistus

Lauantaivapaa, pitkästä aikaa. Mutta miten siihen oikein pitäisi suhtautua? Vapaapäivät ovat olleet viime aikoina tosi kortilla, enkä ilmeisesti oikein enää muista mitä se tarkoittaa. Opintovapaalle jäätyäni onkin ollut vähän pitelemistä kun ihmiset ovat kyselleet, että "mites olet saanut ajan kulumaan?" tai että "onko pienempi päivähoidossa?" - ihan kuin tässä olisi jääty downshiftaamaan tai jotain.


Luin lomalla (olimme pari viikkoa sitten Kreikassa lomareissussa) Anna Perhon kirjan Antisäätäjä. Suosittelen kirjaa ihan ehdottomasti kaikille, jotka miettivät välillä että olisipa tekemisessäni enemmän tolkkua. No, hän puhuu kirjassa myös siitä, että vapaapäivät olisi hyvä suunnitella. Se voi monen korvaan särähtää älyttömältä, mutta koin suuren oivalluksen tästä lukiessani. Sillä minua on usein rassannut se sekalainen laahustaminen ja asiasta ja ajatuksesta poukkoileminen, kun ei ole mitään tekemistä. Sitten sitä miettii koko vapaapäivän, että mitäs tehtäis. Käytäiskö jossain, mentaiskö vain kävelylle, pitäis siivotakin (ei jaksa), pelattaisko jotain... Ja sitten tämän kaiken välissä kaikki harhautuvat touhuamaan jotain ja hetken päästä ollaan saman kysymyksen äärellä. Asia on aivan eri niinä päivinä kun tuntuukin siltä, että voi vaan hengailla yöpuvussa koko päivän. Silloin se on ihan fine - ei tarvitse tehdä mitään! Silloin se tuntuu levolta. 


Perho kirjoittaa "Lepo on tekemistä tai harkittua paikallaan olemista, joka lisää lepääjän henkistä ja fyysistä virettä. Pelkkä paikallaan oleminen ei välttämättä palauta lainkaan, vaan väsyttää entisestään. Jos seuraat ympäristöäsi, huomaat nopeasti, että ne, jotka harrastavat tällaista passiivilepoa kaikkein eniten, ovat myös kaikkein väsyneimpiä." Passiivilevolla Perho tarkoittaa esimerkiksi sitä kun lepääjä "makaa paikoillaan, kuluttaa nollatason sisältöjä ja yrittää kaikin tavoin turruttaa aistejaan ja etäännyttää itseään todellisuudesta". Hän kirjoittaa, että "jos et suostu suunnittelemaan ajankäyttöä ja esimerkiksi selvittämään, mitä muu perhe haluaisi paljon kaipaamaltanne yhteiseltä ajalta, vapaa-ajasta tulee helposti juuri sitä, touhottavaa suorittamista, missä yritetään saman päivän aikana käydä Ikeassa, huvipuistossa, marketissa, syömässä ja siivota niin, että päivän päätteeksi kaikki ovat kiukkuisia ja turhautuneita." 


Se turhautuminen tulee minulle kyllä pahimmillaan jo vapaapäivän aamuna, kun alan miettiä mitä kaikkea tänään voisi tehdä, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan tehdä (koska oleminenkin on mukava olla). Ja aikalailla Perhon kaavalla mentiin - syötiin kyllä mukava pidempi aamupala yhdessä, sitten aloimme lasten kanssa siivota heidän huonetta ja laittaa pieniä vaatteita kiertoon, jotta saatiin kaappiin tilaa. Sen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa, jotta mies pystyi hetken lukemaan ensi viikon tenttiin, ja oli vielä tarkoitus käydä Turun Linnan tonttupäivillä. No, eihän me sinne ehditty, mutta mentiin pääkirjastoon pelailemaan hetkeksi ja pyörähdettiin Sokoksella kahvilla ja pikaostoksilla, kun oli -20 % ale. Vitsailtiinkin, että ehkä sitten taas vuoden päästä (nykyään ei tule juuri kaupoilla käytyä, varsinkaan koko perheenä). Vietettiin loppuilta sohvalla Possen seurassa, kuten varmaan kymmenissä tuhansissa muissakin kodeissa...


Tästä vapaapäivästä jäi oikein hyvä fiilis. Ehkä siksi, että aloin jo aamusta tehdä asioita, joita en ole pitkään aikaan ehtinyt (siivota ja järjestää esim. toiset kausivaatteet eteiseen), sekä tehtiin aamiaispöydän ääressä suunnitelma, mitä olisi kiva tänään tehdä. Sen suunnitelman voisi kyllä tehdä jo aiemmin, jotta ei tarvitsisi kokea vapaapäivän aamun turhautumista. Onpa ärsyttävää - onko tällaiset tuntemukset yleisiä, vai tuleeko "ongelma" lähinnä siitä, kun vapaapäiviä on ollut liian vähän? Kokeeko joku muu vapaapäivän ahdistusta? Itseasiassa, Perho kirjoittaakin kirjassaan, että suomalaisen tutkimuksen mukaan lauantai on viikon raskain päivä. Ilmeisesti en ole ajoittaisten tuntemusteni kanssa yksin. Älkääkä käsittäkö väärin, kyllä minä osaan nauttia myös olemisesta, en vaan ole osannut vielä paikantaa sitä, missä tilanteissa tuntemukseni viriävät levottomuuden ja turhautumisen puolelle..

Kuvituksena spontaanit hetket iltasohvalta.. <3 Ovathan nämä niitä parhaita hetkiä.

Katri
SHARE:

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Arkipaloilla uusi alku?

Ihan hitusen hävetti avata blogialustaa ja todeta että todellakin, viime kerta oli heinäkuussa... Kesä ja syksy olivat tosi työntäyteisiä ja onhan tässä muuttunut arkikin ihan totaalisesti. Siitä lisää ehkä toiste, mutta nyt päätin vain rikkoa blogihiljaisuuden ja kokeilla, miltä se kuvaaminen kotona tuntuikaan. Totesin, että minun pitäisi varmaan taas jatkaa bloggaamista jos meillä olisi sitten siistimpää. Ennen tuli ehkä enemmän järjesteltyä paikkoja, liekö sitten blogikuvien vuoksi vai ihan sen vuoksi että siivoaminen ei todellakaan ole ollut prioriteettilistallani viime aikoina.







Ainakin totesin, että jos jatkan bloggailua, niin se tulee tapahtumaan vielä löysemmin rantein. Niin paljon kuin tykkäänkin harkituista kuvakulmista ja siitä että kuva-alalla ei olisi hirveästi häiritseviä elementtejä, niin blogia varten otan kyllä erilaisen kuvaustavan. Veikkaan, että se opettaa minulle myös lisää heittäytymistä kuvaamista ajatellen.. Eli enemmän arkipaloja, vähemmän harkintaa, matalammalla kynnyksellä - toimisikohan se? :) 

On täällä jotain kivoja pieniä muutoksiakin tapahtunut tyttöjen huoneissa. Ennen kesää vähän maalattiin ja tein tyttöjen huoneeseen katosta roikkuvan katoksen. Kuvatkin niistä taitaa olla jossain jo olemassa, toivottavasti, koska silloin oli paikat järjestyksessä! :D

Onkohan siellä ketään enää linjoilla? Huikkaa kommentilla tai vaikka FB-tykkäyksellä, jos vielä käyt lueskelemassa!

Katri
SHARE:

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ne pienet kesäilot

Heinäkuu on jo pitkällä, mutta vasta kerran/pari päästy rannalle. Ei siellä kyllä vielä ole uimaan uskaltautunut, mutta onhan rannalla oma tunnelmansa. Sinne voi mennä vain istuskelemaan, lepuuttamaan aivoja ja katselemaan varpaiden kastelua... Nämä kuvat ovat tosin jo kuukauden takaa, kun kävimme Ruissalon uimarannalla ensimmäistä kertaa. Ranta osoittautui samaksi, jonka alueella Ruisrock juhlitaan, ja olimmekin todella hämmästyneitä siitä, miten pieni se ranta ja niemennokka todellisuudessa ovat. Sitten, kun alueella on tuhansia ihmisiä, niin kaikki näyttää valtavan paljon isommalta.



Tänään ajateltiin päivällä käydä kääntymässä myös rannalla, mutta ennen kaikkea suunnitelmissa on harvinaisen hääkuvauksista vapaan viikonlopun kunniaksi lähteä kesän ensimmäiselle telttaretkelle. Hurahdimme viime kesänä siihen touhuun, ostimme uuden teltan, ja ajattelimme yöpyvämme ensi kesänä metsässä niin paljon kuin mahdollista. No, se on "niin paljon kuin mahdollista" on toteutunut, mutta vapaita viikonloppuja ei sitten ole ollutkaan! :) Se on kyllä vain positiivinen ongelma, joten ei siitä sen enempää... Olen äärimmäisen kiitollinen, ja yhtä aikaa hämilläni tästä tilanteesta, että pääsen kuvaamaan niin monet häät ensimmäisenä varsinaisena kuvauskesänäni. Ekaluokkalaisen pitkän kesäloman vuoksi meillä on myös loma-ajat miehen kanssa ihan peräjälkeen, joten yhteisiä arkivapaitakaan ei ole tänä kesänä. 

Olen kuitenkin pistänyt merkille, että tänä kesänä olen ollut jotenkin yleisesti tyytyväisempi kaikkeen. Viime kesänä minulla oli paljon vapaata... Pitkä loma, paljon päiviä jolloin ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä. Selvästikään se ei sovi minulle. Koko ajan minua kalvoi jokin, tuntui että jotain puuttui. Tänä kesänä minulla on samanlainen yhtä pitkä loma palkkatöistä, mutta kokonaiset vapaapäivät ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Suurin osa lapsi-, perhe- ja valmistujaiskuvauksista sekä hääpalavereista kun ajoittuu iltoihin, mutta olen silti ehtinyt nauttia kesäpäivistä lasten kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että nyt minulla on itselleni merkityksellistä tekemistä, ja kun tarkemmin ajattelee, niin ympäri vuorokauden. Aamut ja päivät lasten kanssa, illalla kuvausta ja yöllä kuvien käsittelyä! :D Ja kummallista kyllä, nyt tulee enemmän suunniteltua tekemistä myös päivisin lasten kanssa, kun tiedän, että illalla on muuta. Viime kesänä tuntui, että päivät valuivat johonkin. En kestä sitä tunnetta, kun tuntuu että mitään ei tapahdu. Varmaan sekin taito pitäisi oppia.











Tässä sadan kilometrin säteellä on kauniita kansallispuistoja, joissa olemme käyneet yöretkillä. Niissä on lapsille sopivan matkan päässä nuotiopaikat. Meillä on aina niin paljon tavaraa mukana (teltta, makuupussit ja patjat neljälle, ruokakassit ym.) ja kantajia vain kaksi, että olemme halunneet itsekin päästä kantomatkassa mahdollisimman vähällä. Samoin olemme ottaneet mukaan helppoa syötävää, koska tarkoitus on ennen kaikkea nauttia olosta, eikä laittaa ruokaa pitkän kaavan mukaan alkeellisissa olosuhteissa. Meillä on vakioeväinä ollut lapsille iltaruokana hodareita, ja sitten kun he ovat menneet nukkumaan, loimutamme lohen nuotiolla ja istumme myöhään, pimeään yöhön. Tästä meinasi jo tulla kahden päivän reissu, mutta minulla on välissä lauantaina yksi ristiäiskuvaus, sitten karataan takaisin luontoon. :D Ehkä täytyy siis miettiä ruokapuoltakin vielä vähän uusiksi.























Pikkuvarpaat, ihan parasta kesäseuraa! <3 Lämmintä ja rentouttavaa viikonloppua, toivottavasti saadaan nauttia auringosta koko maassa!

Katri
SHARE:

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kaupunkilaislasten kesäretki

Joskus, tai oikeastaan aika usein tulee ihan valtava tarve päästä luontoon. Vaikka me asumme maalla, en silti osaa ajatella lapsiamme ihan maalaislapsina. Omassa lapsuudessani asuin varmaan yhtä lähellä kaupunkia kuin mekin nyt, mutta olimme ehkä silti "enemmän maalta". Mammalla oli lehmiä ja asfalttitielle oli kilometrejä matkaa (ellei laskettu viereistä valtatietä). Ovat meilläkin lapset sellaisia metsän menninkäisiä, että mieluummin he metsään menevät kuin kauppaan. Kesäloman alettua pitäisikin keksiä joka viikko (vai joka päivä?) jotain ohjelmaa, jotta ei ala käymään seinät ahtaiksi.

huippuhetkiä paimio, kotieläintila turku

Olin kuullut Paimolaisesta Huippuhetkiä -tilasta joogaohjaajaltani Annalta, kun hän vinkkasi että sinne kannattaisi mennä lasten kanssa käymään. Siellä meitä ottikin vastaan aika lauma eläimiä ja aivan ihastuttava maalaismiljöö! Siinä vaiheessa hoksasin, että vaikka meilläkin kauriit pomppivat takapihan metsänreunassa, niin nyt vasta tulimme maalle. Koko paikka huokui sellaista kepeää maalaistunnelmaa, jossa on aikaa rapsutella lampaita ja juoksennella pitkin pihoja vailla sen suurempia kiireitä. Tämä on taas varmaan näitä romantisoituja oletuksia, vaikka tosiasiassa eläinten kanssa saa varmasti tehdä töitä kellon ympäri.



Lapsethan rakastavat kaiken sortin eläimiä, joten heitä ei kauaa tarvinnut houkutella lähemmäs karitsoja katsomaan. Lapset kuuntelivat innoissaan, kun Terhi kertoi karitsojen elämästä ja millainen kukakin niistä on. Kanatarhankin kanssa teimme tuttavuutta, mutta isommalla taisi olla muistissa, kun kana kerran nappasi sormen päästä kiinni. :) Sen siitä saa, kun työntää sormensa joka paikkaan.






huippuhetkiä paimio, maatila turku, kotieläinpiha

huippuhetkiä paimio, maatila turku, kotieläinpiha

huippuhetkiä paimio, maatila turku, kotieläinpiha
Kävimme myös alapihalla katsomassa "Noin puolen hehtaarin metsää", mistä löytyi kaikenlaista tutkittavaa. Erityisesti halipuu ja maahisten maja tuntuvat olevan lasten suosiossa. Tilalla järjestetään usein lapsille puuhapäiviä ja syntymäpäiviä. Minusta onkin ihan mahtava ajatus, että syntymäpäivät voisivatkin olla kotieläinpihalla! Se voi olla monille lapsille aika kiva elämys! Sisällä tuvassa lapset pääsevät askartelemaan, sekä tutustumaan vanhoihin puitteisiin ja tavaroihin, sekä kuulemaan mitä niillä on tehty. Oli muuten aivan upea mökki! Ajatella, että he ovat itse kunnostaneet sen! Valtava homma, mutta kyllä noiden seinien vuoksi kannatti raataa...

Mutta eihän tällaisista tiedä, jos ei sana leviä. Sen vuoksi päätin kirjoittaa visiitistämme postauksen, vaikka oikeastaan kävin siellä napsimassa kuvia sitä varten, että järjestän heidän avoimien ovien päivässään lapsikuvauksen. 


Viikon päästä sunnuntaina pääsee siis tutustumaan kotieläinpihaan Terhin ja hänen perheensä kotiin, Huippuhetkiä-tilalle. Samalla kun tuo lapsensa tutustumaan maalaismaisemiin ja kotieläimiin, voi kuvauttaa lapsensa minikuvauksessani. Olen valmistellut tiipii-rekvisiitan kuvauksia varten, ja sen kanssa onkin kuulkaa mennyt öitä myöten! Normaalisti öisin käsittelen kuvia, mutta nyt meni pari yötä teltan kanssa, hahhaa (ihan kuin ei muuta olisi)! En ole varmaan kuuteen vuoteen ommellut yhtään mitään, ja nyt parin viikon sisään tiipiin, piknik-viltin, ja vielä toisen, katosta roikkuvan teltan tyttöjen korkeaan leikkihuoneeseen. Älkää kysykö mistä nyt tulee, en tiedä itsekään... Mutta kun en löytänyt tarpeeksi isoja kaupasta, päätin tehdä ne itse. 

minikuvaus, minilapsikuvaus tiipii, minisession teepee




Otettiin pieni testikuvaus kuopuksen kanssa, jotta saatiin markkinointikuvat minisessiota varten. Mikäs siellä oli mustikkamättäillä maatessa! :) Pyysin Anniinan stailaamaan kanssani tiipiin ympäristön, siitä tulee varmasti aika kiva kuvauspaikka.. Vähän vanhoja matkalaukkuja, pieniä istuintukia pienimmillekin pönöttäjille, unisieppari, isoja tyynyjä ja sen sellaista... Ajateltiin tehdä myös vähän raparperimehua juoma-automaattiin. Siitä voi olla kiva ottaa hörpyt oman kuvauksen päätteeksi.

Jos innostuit, niin laitahan kalenteriin 18.6., ja tule Huippuhetkiä-tilalle Paimioon avoimien ovien päivään. Minilapsikuvaukseen kannattaa varata aika, niitä on jo muutama mennyt. Tarkempia speksejä löydät Facebook-tapahtumista (Avoimet ovet / Minilapsikuvaus).

Lämmintä kesäviikonloppua kaikille! Minä saan paistatella päivää Helsingissä hääkuvauksen merkeissä, jeijeijei!

Katri
SHARE:

torstai 25. toukokuuta 2017

Blogihiljaisuus rikottu blogimatolla

Hui, kevään tullen viikot alkavat vieriä jotenkin kiihtyvällä tahdilla... Valon lisääntyessä kuvauksetkin lisääntyvät, ja se tarkoittaa tietenkin että iltamyöhän oma aika menee yhä enemmän kuvien parissa. Ei voi kyllä olla kuin tyytyväinen.. Juuri tänään juttelin parin blogikaverin kanssa, että jokaisella on jonkin sortin blogitauko meneillään. Toisella pitkä, toisella vielä pidempi, minulla vielä suhteellisen lyhyt. Totesin ääneen, että mitä pidempi tauko tulee, niin sitä vaikeampi on mitään kirjoittaa.
 
 
En kuitenkaan haluaisi tätä kokonaan heivata, joten päätin kertaheitolla rikkoa muutaman viikon blogihiljaisuuden täysin jonninjoutavalla postauksella. Kuvat ovat olleet koneella useamman viikon, sillä uusi mattokin on jo vaihtanut paikkaa olohuoneeseen. Tämä taitaa olla uusi blogimatto? Hällä väliä, minusta se on kiva.
 
Tyttöjen leikkihuoneeseen vaihtui olohuoneen harmaa matto, ja sinne onkin viritteillä vähän isompaa uutta juttua. Kun vaan saisi aikaiseksi, kun tuntuu näitä projekteja olevan..! Myös yläkerran tyttöjen makuuhuoneessa on tapahtunut - siellä maalattiin seinään jotain kivaa ja Ikean ruskea lipastokin sai uuden kuosin päälleen.
 
 
 
Nyt, kivaa loppuviikkoa ja nauttikaa vapaista, jos sellaisia vietätte! Blogihiljaisuus rikottu, JEI!
SHARE:

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ruokaryhmän ryhdikkäät klassikot

Kissanpentu ja nahkatuolit. Aika huono yhdistelmä. Tai keinonahkaahan ne vanhat tuolit taisivat olla. Olin kyllä jo vähän aikaa harkinnut uusia keittiön tuoleja, joten totta puhuen kissa taisi nyt tehdä meille palveluksen. Hän oli nimittäin raadellut mustat ruokapöydän tuolit ihan hirveiksi! Niissä oli varmaan mukava harjoittaa kynsiä ja kiipeilytasapainoa.
 
Uusien ruokapöydän tuolien haku olisi ollut aivan liian suuri operaatio, minä kun olen niin perusteellinen sitten, kun alan jotain hakea. Toisaalta pitkään aikaan ei ole edes ollut aikaa selailla verkkokaupoista tuolitarjontaa tai selata Pinterestiä tuoli-inspiraation toivossa. Olinkin ajatellut, että koska en ehdi asiaa miettiä, niin katsotaan jos jotain osuu kohdalle.
 
tuoli alvar aalto 66, artek tuoli matala
 


Olinkin enemmän kuin ilahtunut, kun kuulin, että tädilläni on varastossa Artekin ruokapöydän tuoleja ihan toimettomana. Aika pitkään epäröin niitäkin ja mietin, ovatko ne liian keltaiset, liian matalat ja liian mitä-lie, mutta annoin niille mahdollisuuden ja haettiin ne peräkärryn kanssa sovitukseen. Siinä ne nyt ovat sovituksessa, ja taitavatpa muuten jäädä! Nehän ovat paljon paremmat kuin uskoin, eivätkä lainkaan liian matalat istua!
 
Ruokailutila raikastui kertaheitolla, kun mustat korkeaselkäiset tuolit väistyivät näiden sirompien tieltä. Siskoni aikoi verhoilla ne meidän mustat tuolit uudelleen - sehän olisi aivan mahtava uusi elämä niille! Ruokapöydän alla oleva matto on kyllä jo pari vuotta keräillyt kuopuksen murkinoita, joten se ei kyllä varsinaisesti hehku raikkautta.
 
artek tuoli 66 ruokapöydän tuolit alvar aalto
 

 


 
 
Lauantain ruoka kuvastaa hyvin sitä, kun torstain kauppareissulla ei jaksa yhtään ajatella viikonlopun ruokia. Muusia ja lohta, takuuvarmasti maistuu kaikille. Lohi kyllä sai kivasti uutta virettä raastetun sitruunankuoren, peston, hunajan ja auringonkukan siementen kuorruttamana. Tämä "resepti" on myös tuntunut parantuvan joka kerta.
 
Viime postauksessa kerroin meille muuttaneesta eukalyptus-pensaasta, joka on kuulemma ollut harmillisen oikukas ja kuivunut kokoon ensi metreillä. Otin neuvoista vaarin ja aloin ulkoiluttaa sitä heti. Kävi kyllä juuri niin kuin pelkäsin, että unohdin sen moneksi päiväksi terassille! Eipä se kyllä tuntunut ottavan nokkiinsa, sillä eilen kun muistin nostaa sen sisään, vaikutti se varsin hyvinvoivalta, vaikka kuluneella viikolla oli miinusasteitakin. Ihme sankari! Nuo oksat maljakossa ovat siitä pari viikkoa sitten leikatut, hyvin jaksavat vieläkin. Seurana on myöskin pari viikkoa vanha jouluruusun oksa. Näin helposti sitä näköjään on leikkokukkia kotona melkein aina, kun toiset kestävät maljakoissa tosi pitkään!
 
Lauantaina ladattiin akkuja joogaamalla ja kotoilemalla, ja tänään pääsen taas lempipuuhiin valokuvaamaan kastejuhlaa ja vihkimisen samalla! So happy! <3
 
Leppoisaa sunnutaita!
 
*valokuvaushommia voit seurailla @katrihaavistophotography Facebookissa ja Instagramissa.
 
Katri
SHARE:
© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig