Kaunis syksy

Vitsit miten kaunis auringonpaiste tänään olikaan! Se tunne, kun kaivaa aurinkolasit auton hanskalokerosta ja kruisaa moottoritiellä kohti aurinkoa... Ihan kuin alkukeväästä, kun aurinko alkaa lämmittää ja pilkistää. En ole koskaan ollut syksyn lapsi, mutta vuosi vuodelta olen oppinut pitämään siitä enemmän. Tällaiset kauniit ja kuulaat syyspäivät muistuttavat, miten hienoa aikaa syksy voi myös olla kaiken harmauden keskellä. 

Harmautta ja pimeyttä vastaan olen yleensä taistellut polttamalla kynttilöitä ihan hullun tavalla, mutta sattuneesta syystä niitä ei meillä tänä vuonna juurikaan ole polteltu. Touhottajan tieltä on nosteltu kaikki muukin kiinnostava mutta vaarallinen pois, joten kynttilöistä ei ole puhettakaan. Esikoinen oli astetta rauhallisempi (tai oikeammin nämä nuppuset ovat kuin yö ja päivä) ja hän uskoi aika lailla kerrasta, että ei kosketa kukkiin eikä pistorasioihin. Hänen kanssaan ei myöskään ole koskaan tarvinnut pelätä mitään hullunrohkeita touhotuksia, älyttömiä sähläyksiä, pesuainepurkkien ronkkimista, seiniin piirtelyjä, tms. Jos jossain oli kynttilöitä, tiesin, ettei hän niihin koskisi. Toisin on nyt, pikku tutkimusmatkailija on hyvin kiinnostunut kaikesta, mikä vähänkin näyttää vaaralliselta! :)

Viedessäni nöpöä takapihalle päiväunille, huomasin, miten nätisti aurinko paistoi terassille, joten kamerakin pääsi nappaamaan muutaman otoksen muratista ja lyhdystä kauniissa valossa. Pian lähdenkin ystävän kanssa kurkistamaan Adalmiinan Helmen joulun avajaistunnelmia, ihana irtiotto arkipuuhista! Siellä on varmaan kaikkea niin silmää hivelevän kaunista ja tunnelmallista, että toivottavasti saan teillekin napattua muutamia otoksia, vaikka hämärää varmasti on. 

Kuulasta loppuviikkoa!

Katri

Loving Ioga

Sitä ei osaa pukea sanoiksi.

Sellainen tyyneys, rauha ja

onni.

Sellainen liekki, joka jää väreilemään,

ja lämmittämään.

Nostaa suupielet hymyyn,

kantaa kepeästi

kotiin,

jakaa lämmön sylistä syliin ja 

suukot poskille.

Kuva

Sellainen on olo joogan jälkeen. Koukussa Flow:hun.

Kaunista viikkoa! :)

Katri

Väsytti

Onpa vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoituksesta.. Totta puhuen, en ole juurikaan avannut tietokonetta viimeisen viikon aikana. Pakollisia töihin liittyviä juttuja olen jaksanut hoitaa, mutta muuten kone on pysynyt kiinni ja kamera on pölyyntynyt pöydällä. Puhelimen ruudulta olen tihrustellut keittiösuunnitelmia ja lueskellut joitain blogeja, mutta muuten on jäänyt surffailut aika vähille. 

Tällä hetkellä tuntuu, että pitäisi selvittää ja päättää niin monia asioita, että en jaksa tarttua mihinkään kunnolla. Päässä vilisee valaistusideoita ja niitä kauniita valaisimia olenkin yrittänyt tässä viime päivinä metsästää. Onkin muuten helpommin sanottu kuin tehty... Viime viikolla uhrasin kaiken liikenevän ajatustyön keittiön lopulliseen suunnitteluun ja keittiötoimittajaksi valitsimme Kvikin. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että jos olisin taas jättänyt kaiken vertailun ja vatvomisen ja olisin luottanut intuitiooni, olisimme päässeet huomattavasti vähemmällä valitessamme sen Manon, jota alunperin suunnittelimmekin ja josta ensimmäiset kuvat tarjouksineen pyysin. Noh, mottomme taitaa olla, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. :)

Lauantaina olin sanalla sanoen tööt koko tähän hässäkkään, mitä asunnon oston jälkeen on ollut. Ihmettelin, miten olen niin väsynyt ja poikki, mutta sitten tajusin, että en ole ollut hetkeäkään yksin, ilman lapsia melkein kahteen viikkoon. Edes ulkona, kaupassa, auton ratissa, en missään. Hatunnosto niille, jotka pyörittävät koko palettia yksin, mutta kyllä minulla alkoi vannetta kiristää, kun tuntui, etten ollut edes hengittänyt rauhassa moneen päivään. Maanantaina pääsin joogaan ja pari kertaa nousivat kyyneleet silmiin, kun oli niin ihanaa vain maata hiljaisuudessa. Seuraavana aamuna olin kuin uusi ihminen, rauhoittuminen teki uskomattoman hyvää. 

Sen jälkeen onkin viikko alkanut huomattavasti leppoisemmissa merkeissä. Pääsin "lepäämään töihin" ja taas maistui kotipäivä nannalta (tosin kolmen yöherätyksen jälkeen olo ei ollut kaikkein freesein, mutta puolikkaan päivän jaksaa vaikka päällään seisten). Sitten vielä kuulin, että anoppi olisi tulossa viikonloppuna auttamaan talolle. Olen oppinut, että jos aikoo saada omaa tai kahdenkeskeistä aikaa, sitä on vain pyydettävä, aika harvoin sitä muuten tarjotaan. Siispä käytin tilaisuuden hyväksi ja kysyin, josko hän tulisi jo perjantaina yöksi, jotta pääsisimme miehen kanssa käymään jossain. <3 Olen jo monta viikkoa haaveillut pääseväni raksun kanssa Caribian kuutamouinneille, mutta olen pitänyt sitä käytännössä mahdottomana, koska lastenhoitoa on aika vaikea järjestää. Säntäämme siis sinne, kunhan nöpö on nukahtanut. Hieman olen innoissani!! 

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. :) Kuvituksena rakkaat touhulit, taustalla auki repsottavat kaapinovet, roikkuvat pyyhkeet, lötköttävät sukkahousut, roskainen matto, sisustukseen sopimattomat lelut jne.. Ja millainen äiti antaa lapsensa syödä kenkää?? Reality bites.

Mitä tapahtui jenkkakahvoille?

Sitä olen tässä viime päivinä ihmetellyt. Huomasin yhtenä päivänä, että jenkkikset ovat tipotiessään - eivät kinnaa housuja kiskottaessa, eivät tursuile farkkujen yli eivätkä ärsytä istuessa. Mitä hemmettiä? Tästähän mä olen aina unelmoinut!! Ja luullut sen olevan mahdotonta! Muutama kuukausi sitten kirjoitin liikkumismietteistä Feel like I'm alive -postauksessa ja silloin toivoin nimenomaan pääseväni taas liikkumaan useammin. Toivoin jopa kiinteytyväni sitten joskus, kun olisi aikaa ja voimia ruveta tekemään oikein jotain kuntosaliharjoittelua (jota tosin en koe ollenkaan omaksi lajikseni). 

Kun huomasin, että farkut tuntuvat löysiltä, kävin vaa'alla ensimmäistä kertaa yli vuoteen (ellei raskauden aikaisia neuvolapunnituksia lasketa) ja sanalla sanoen järkytyin. Näin vähän olen painanut viimeksi joskus yläasteaikoina. Painoa on tippunut kymmenen kiloa raskautta edeltävältä ajalta. Näyttää siltä, että Nöpö imee minusta kaiken, kirjaimellisesti. Varmasti imetyksen päättymisen jälkeen tulee muutama hyvä kilo taas takaisin, joten en viitsi kovasti uusia vaatekaappia nyt. Esikoisen kanssa imetys loppui lyhyeen, mutta silloinkin kutistuin aika tavalla, en tosin ihan näihin mittoihin. Miksi kotiäiti kuihtuu? Eikö sitä muka ehdi syödä tarpeeksi? Minä olen kyllä aina pitänyt aika itsekkäästikin huolen siitä, että ehdin syödä. Toki sitä tulee laitettua aika kiireesti lapsille ruoka eteen ja varsinkin lounas, mutta kyllä minulla on jo niin kova nälkä puolen päivän aikoihin, että on senkin puolesta syötävä ihan kunnon annos.

Ja mitä siihen liikkumiseen tulee, niin olen  ehtinyt liikkumaan tosi vähän.. Nykyään ehdin zumbaan ehkä kerran kahdessa viikossa ja joogassa en ole käynyt kuukauteen. Molemmat olisivat niin tärkeitä, mutta arki-illat ovat viime aikoina hujahtaneet kaikkeen asunnon myyntitohinaan, näyttöihin, uuden kodin rempan aloitukseen jne., ja ne vapaat ajat on halunnut ihan vain rauhoittua kotiin. Tuossa linkkaamassani vanhassa postauksessa kehuin, kun olin ostanut uudet pirtsakat lenkkaritkin, että nyt on helppo lähteä lenkillekin milloin vain, kun on kunnon lenkkarit. No, niiden kanssa kävi vähän huonosti, kun fysioterapeutti valaisi mistä jalkasärkyni johtuu. Olin ostanut pronaatiotuelliset lenkkarit, vaikka askellukseni on toiseen suuntaan pielessä.. Sain onneksi myytyä ne Åblogien kirppiksellä, mutta eipä ole tullut uusia hankittua. Minusta ei siis vieläkään tullut juoksijaa, vaikka luulin pinkkien lenkkarien tekevän minusta kunnon Forrest Gumpin.

Eilispäivän riisiä, porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalinvarsi, kurpitsansiemeniä, kikherneitä...

Ihmettelin yhdelle ystävälleni, miksi olen laihtunut näin paljon, johon hän mutisi "No ei kai se nyt ole mikään ihme, kun syöt vaan niitä salaattejas!". Tajusin, että siltä se ehkä saattaa vaikuttaa, jos seurailee Instagram-tiliäni. Se on kuitenkin vain puolitotuus (sinne postaan niitä kivan näköisiä ruokakuvia, en kalakeittoja ja janssoninkiusauksia) - syön ihan hirveästi: joka päivä kaksi kunnon ruokaa, sekä aamupalan, välipalan ja iltapalan (tosin illalla syöminen jatkuu vielä herkutteluksi, en ole päässyt irti suklaakoukusta). Ja ne annokset ovat suuria, usein isompia kuin miehellä ja otan lisää... Lounaaksi mielelläni syön keittoa tai salaattia, mutta useimmiten jotain laatikkoruokaa tai muuta, mitä on jäänyt eiliseltä päivälliseltä. Jos syön salaattia, niin syön sitä parin/kolmen ihmisen verran ja vielä jotain päälle. Voisi luulla, että vika on salaatin syömisessä, mutta eipä paljon enempää kaloreita varmaan voi salaattin tunkea kuin minulla on? Aina on vähintään yhdenlaista juustoa, avokadoa, oliiviöljyä, pähkinöitä, siemeniä, krutonkeja, milloin mitäkin linssejä, papuja, kikherneitä, hedelmiä.

Lohta, halloumia, parsakaalia, omenaa, kurpitsansiemeniä, öljyä...

Se on varmaan totta, että liharuoista saisi tehokkaammin kaloreita, mutta en minä nyt sen vuoksi haluaisi alkaa syödä enemmän lihaa, että saisin enemmän kaloreita. Kasvisruoka on puhtaampaa ja ekologisempaa, mutta suosin sitä lähtökohtaisesti sen vuoksi, että se on parempaa, monipuolisempaa ja ravitsevampaa, en minkään ideologian vuoksi. En käytä kevyttuotteita, vaan aina kunnon kuohukermaa, voita, luonnonjugurttia, käytän melkein pullollisen oliiviöljyä viikossa jne... Että en tiedä, mitä pitäisi syödä, jotta paino ei ainakaan tippuisi enää, koska haluan kuitenkin melko samanlaisena, monipuolisena pitää ruokavalion. Toisaalta tämä sopii, koska rakastan ruokaa ja syömistä, mutta en minä nyt enää haluaisi pienentyä ainakaan. Luultavasti tämä on vain joku vaihe taas, ja sitten kun palaan työrytmiin ja lounasruokailuihin jossain muualla kuin kotona, ruokavalio muuttuu ja painokin palautuu entiselleen.

Ruusukaalia, parsakaalia, porkkanaa, palsternakkaa, fetaa, parmesaania, pekaanipähkinää, kurpitsansiemeniä, öljyä...

Summa summarum, pakko myöntää että jenkkikset ovat tainneet lähteä ihan Nöpön ansiosta. Töitä sen eteen ei ole tarvinnut tehdä... Toki olen ihan tyytyväinen niiden liukenemiseen, että en nyt halua kuulostaa siltä kuin valittaisin tilanteesta, olen vain tosi ihmeissäni. Luulin, että pitäisi tehdä ihan hirveästi hommia ja veivata salilla ja tiesin, ettei itsekurini tulisi sellaiseen venymään.

By the way, onpa jotenkin ihan erilainen valkotasapaino kaikissa kuvissa. Tämä viimeinen kuva on ensimmäinen RAW-kuvani, joten en tiedä onko siinä nyt valkotasapaino oikea, vai noissa aiemmissa väärä, kun kellertävät enemmän. Tämä on tällaista opettelua, mutta ihana uusi maailma tuntuu avautuneen RAW-kuvien myötä! En malta odottaa, että pääsen räpsimään enemmän niitä!

Me lähdemme huomenna aikaisin aamulla pienelle kylpyläreissulle miehen työreissun lomassa. Se on oikein toivottavaa paussia tähän remppatohinaan. Ja tänään kävimme sisustussuunnittelijan kanssa tsiigailemassa paikkoja uudella kodilla! Olen nyt jo äärimmäisen tyytyväinen, että päätimme ottaa suunnittelijan... Niin monta käytännön juttua ja ideaa tuli nyt jo mieleen, ja monta asiaa olisi tullut tehtyä ihan puolittain ilman ammattilaista. Ja on myönnettävä, että minulla ei ole osaamista sen paremmin kuin aikaakaan etsiä täydellistä sävyä seiniin, miettiä riittävää valaistusta eri tiloihin jne.. Kirjoittelen näistä ja keittiösuunnitelmista lisää sitten kun runosuoni taas sauhuaa! :) Olen ollut muuten ehkä maailman kamalin keittiöasiakas.. No mutta sekin on uusi juttunsa..

Mukavaa viikonjatkoa ja syyslomapäiviä niille, jotka sellaisia viettävät!! :)

Katri

Remppailoja

... on löytää tällaisia mukavia yllätyksiä, kuten vanhoja lehtiä seinien välistä. Vähän ne ovat jämähtäneet rypistyneeseen muotoonsa reilun kuudenkymmenen vuoden aikana. On niillä ollut tärkeä tehtävä pitää purufyllinkejä paikallaan. (Mitään ikäviä yllätyksiä ei sitten olekaan tullut vastaan, se on hyvä se.) Ajatelkaapa, miten ihana on kehystää vanha Koululainen vuodelta 1958 tulevan koululaisen seinälle! :) Vähän vasta selailin, mutta kyllä on niin ihana lukea tuollaisia vanhoja juttuja! Maailma on muuttunut niin paljon muutamassa kymmenessä vuodessa. Ajatella, miten erilaista on ollut vanhempiemme lapsuudessa... Saa aivan eri tavalla kiinni siitä maailmanajasta, kun lukee tuollaisia "aikalaistekstejä". Mielenkiintoisia hetkiä tulemme viettämään noiden lehtien kanssa, varmasti.

Äitini ja hänen isänsä tulivat meitä tänään auttamaan - äiti lapsenvahdiksi ja pappa työnjohtajaksi. Aika symppis oli tämä pikkiriikkinen valurautainen  grilli, joka papalla on aina mukana. Eipä tule nälkä kun on aina autossa mukana grilli ja vähän evästä. :D Loistavaa! Minä tietenkin elin ruokatauosta toiseen, ja kylläpä täytyy sanoa, että maistui kunnon tuhti rasvalasagne hyvältä autotallin lattialla syötynä.

Remppa-apujen lähdettyä tallustelimme pieni perheemme omalla pihalla ja himmailimme vielä paikkaa papan ja miehen ohimennen rakentamalle hiekkalaatikolle. First things first, eikö niin. Täytyyhän tytöillä hiekkalaatikko olla remonttityömaalla. Siitä voi sitten katsella, kun peurat tulevat jokailtaisille syömingeilleen pellolle.

Ja ihan huikean paljon yllätti, ihmetytti ja toki myös ilahdutti se, kun kuulin loistavana valokuvaajanakin tunnetun Aaltoja-blogin Sonjan maininneen tämän pikkublogini omissa tämän hetken lemppareissaan! Olen tosi otettu, kiitos!! Käykääpä kurkkaamassa listaus, siellä on niin paljon kaikkia mielenkiintoiselta kuulostavia blogeja, että tekisi mieli käydä tutustumassa kaikkiin heti! Nyt kuitenkin hiomaan keittiösuunnitelmia loppusuoralle...

Mukavaa uutta syksyistä viikkoa teille! 

Katri ja remppareiskat

Sisustussuunnittelijaa kaivataan, uusi koti hyppysissä!

Kuten insta-seuraajat jo tietävätkin, talokaupat on taputeltu tällä viikolla, ja Huvikumpu on nyt virallisesti meidän! :) Oman asunnon kanssa on käymässä myös aika onnellisesti - saimme heti talokauppoja seuraavana päivänä tarjouksen omasta asunnosta, ja näillä näkymin vanhan asunnon luovutus ajoittuu vuodenvaihteeseen. Saamme siis ihan kivasti remonttiaikaa, mutta toki romanttisesti jo suunnittelen, että vietämme joulunaikaa uudessa kodissa vailla remonttisotkuja. Siellä mä leivon laulellen, uudessa keittiössä essu päällä joulutorttuja, lapset natustavat niitä tuvassa suurten ikkunoiden edessä ja katselevat pihasaunan jouluvaloja, puuliesi rätisee taustalla ja illan päätteeksi hautaudun lukunurkkaukseeni takkatulen ääreen. *Poikki poikki poikki* Otetaas vähän taaksepäin ja palataan pilvilinnoista realiteetteihin. Ensinnäkin, en koskaan käytä essua. No juu, se ei ollut se pienin vitsi noissa kuvitelmissa. :)

Talo on alunperin ollut pieni 1950-luvulla rakennettu torppa, ilman sisävessaa, suihkua ja muita mukavuuksia. Edelliset omistajat ovat 2000-luvulla merkittävästi laajentaneet taloa arkkitehdin suunnitelmien mukaan, ja tavallaan rakentaneet uuden talon vanhan pienen tönön ympärille. Alunperin talossa on ollut vain pohjapiirrustuksen keittiö ja olohuone, sekä yläkerrassa puolikorkea pieni vintti. Laajennuksessa rakennettiin ruokahuone, viherhuone ja makuuhuone ylösasti korkeiksi tiloiksi, sekä tehtiin kylpyhuone. Yläkertaan tehtiin aula ja kirjastohuone, joiden ikkunat ovat alakerran korkeisiin tiloihin, sekä yksi asuinhuone ja vessa. Yläkertaa korotettiin kauttaaltaan. Kirjastohuonetta ei kuulemma voi laskea asuinhuoneeksi, koska siellä ei ole ikkunaa suoraan ulos. Talon ja pellon välissä on vanha purkukuntoinen pihasauna, jonka tilalle on tarkoitus rakentaa uusi pihasauna ympärivuotiseen käyttöön ja terassi yhdistämään taloa ja saunaa. Se olisi sitten ensi keväänä starttaava projekti.



Huvikumpu on aika erikoinen pohjaratkaisultaan, ja nyt kun muutoksia on alkanut toden teolla miettiä, tuntuu että omat taidot ja mielikuvitus eivät riitä alkuunkaan. Mietin, pitäisikö palkata avuksi sisustussuunnittelija? Haluaisin talon parhaat puolet kunnolla esiin, ja toisaalta "ongelmakohdat" toimivammiksi. Olen pyöritellyt monia vaihtoehtoja, mutta mitkään omat hahmotelmat eivät vaikuta aikaa kestäviltä, eivätkä toimivilta. En haluaisi tehdä nyt mitään väliaikaisratkaisua ja odottaa sitä hetkeä, että keksisin itse jotain ratkaisuja. En tykkää keskeneräisyydestä ja tiedän, että minua häiritsisi koko ajan se, jos huoneet ja valaistus tulisi nyt sutaistua jotenkin, kun ei parempiakaan ratkaisuja keksitä. Väärien valintojen hinta ja ärsytyksen määrä tulisi varmasti suuremmaksi kuin ammattilaisen palkkio.

Tarvitsemme apua tilankäytön suunnitteluun, koska huoneet on suunniteltu tässä asuneelle vanhemmalle pariskunnalle. Valaistussuunnitelma täytyy myös miettiä ihan uusiksi melkein kaikkiin tiloihin. Osaan huoneista tulvii valoa, kun taas toiset tilat ovat hyvinkin hämäriä. Pelkillä kattovalaisimilla ei pärjää, ja varsinkin yläkerran katossa on kivoja viistoja kulmia, jotka haluaisin valaistuksella paremmin oikeuksiinsa. Lisäksi keittiö ja olohuone vaikuttavat kovin matalilta tiloilta (vaikka ovat ihan normaalia huonekorkeutta), koska niiden vieressä on täyskorkeaa tilaa ja ikkunat puuttuvat.



Tämän talon kanssa eivät järkisyyt painaneet. (Kirjoittelin uuden kodin herättämistä mietteistä reilu kuukausi sitten täällä.) Järki olisi halunnut kompaktin laatikkotalon kolmella makuuhuoneella lapsiperheiden suosimalta asuinalueelta, mutta sydän jäi tänne pellon pientareelle heti ensi näytöllä. Nyt yritetään sitten tehdä tästä koti lapsiperheelle - edessä ainakin ensimmäisenä keittiön laajennus ruokailutilan puolelle ja ruokahuoneen ja viherhuoneen yhdistäminen.

Mutta tosiaan - tiedätkö sinä hyvää sisustussuunnittelijaa? Katselin Turun alueen suunnittelijoita Sisustussuunnittelijat SI ry:n sivuilta, mutta mahdoton niistä on ottaa selvää, jollei ole ketään ketä suosittelisi. Pinoan kotisivujen (tai oikeastaan blogin) ilme vetosi minuun heti, sillä juuri tuollaista tyyliä haen uuteen kotiin. Harmi vain, että Minna ei tällä hetkellä ota projekteja sisustusarkkitehtiopintojensa vuoksi.

Tervetuloa seuraamaan Huvikummun remontointia! Toivottavasti ehdin napsia myös niitä 'ennen' kuvia remontista. Siellä tosin käynnistyivät purkutyöt jo tänään, joten saas nähdä, mitkä seinät ovat huomenna pystyssä...

Vinkkaa suunnittelijasta (tai itsestäsi!) kommentteihin tai sähköpostilla katriah12@gmail.com!

Maha täynnä maistiaisia

Voisiko ihminen elää pelkällä juustolla? Yhden päivän ja yhden koehenkilön empiirisen tutkimuksen perusteella voi (reliabiliteetit kohdillaan...). Ruokamessuilla hellittiin maistiaishaukkoja, erityisesti juuston ystäviä. Säntäilin hihkuen juustopisteeltä toiselle, maistelin ja mutustelin, välillä räpsien kuvia juustokeoista. Ihan mielenkiintoista oli myös nähdä vanhoja, ja tosi vanhoja juustomuotteja. En yhtään muista olivatko ne jonkun museon esillelaittamia vai mistä tulleet. Mutta oli siellä myös juustomuotti 1700-luvulta! Uskomatonta! Tosi kauniita tuollaiset vanhat, käsintehdyt juustomuotit... Jos haluaisin avohyllyjä keittiöön, siellä voisi olla juuri tuollaisia vanhoja persoonallisia, elämää nähneitä esineitä.

Olihan siellä vaikka mitä.. Koko salillinen herkkuja toisensa perään. Ensimmäisenä suklaamaistatus (silloin en ollut edes ehtinyt kaivaa kameraa esille), ja Löfbergsin kahvia, jonka jälkeen alkoi juustotaivas aueta. Ystäväni oli vienyt lihattoman lokakuun astetta pidemmälle ja vietti vegaanista lokakuuta, joten hän passasi juustotarjoilut ja keskittyi maistelemaan hamppurouhetta. *saa purskahtaa nauruun*. Haahhaa, aikamoista! Täytyy sanoa, että vegaani ei tuolla päässyt juurikaan maistelemaan. Hampunsiemeniä olen käyttänyt salaatissa ja smoothieissa, mutta hamppurouheen jätin tälläkin kertaa hyllyyn. Sen sijaan hernerouhetta on pitänyt kokeilla jo pitkään, ja kun sympaattinen mies möi omalla pellollaan luomuviljellyistä herneistä tekemäänsä hernerouhetta kolmen euron pussihintaan, lähti se kokeiluun. Ainakin hernerouhepihvejä luvassa, ja tuota rouhetta voi käyttää kuin bulguria, kvinoaa tai kuskusia. Tosi hyvää kasviproteiinia, ja vieläpä kotimaista. Kotiinviemisiksi lähti kunnon kimpale Västerbottenostia (en pysty vastustamaan!) ja kaupanpäälliseksi juustohöylä, pullollinen italialaista oliiviöljyä ja sitä hernerouhetta. Ai niin ja pestoa, sekin oli siitä italialaisesta puljusta, jonka parmesaani oli muuten ihan järjettömän hyvää..

Kaikenkaikkiaan runsaat olivat maistatukset tällä kertaa. Mielestäni paljon runsaammat kuin viime vuonna, siitä pointsit esillelaittajille. Mutta näin esteetikkona toivoisin, että näytteilleasettajat panostaisivat messuosastojensa esillepanoihin huomattavasti enemmän. Ruokamessuilla käyminen voisi olla enemmänkin elämys, ja koska syöminen on muutakin kuin ravinnon saantia, voisi messuosastoista tehdä huomattavasti houkuttelevampia ja näin myös myyvempiä. 

Ruoka- ja Viinimessut ovat Turun messukeskuksessa 3.-5.10., ja samalla lipulla pääsee Kirja- ja Tiedemessuillekin. Me kävimme tsekkaamassa ne aika nopeasti, mutta Turun Amk:n pisteellä oli tosi mielenkiintoisen näköinen peli, jota pelattiin omalla keholla. Siis ehkä vähän kuin joku Nintendo Wii, mutta pelaaja ohjattiin oman vartalon liikkeellä. (Tosi hyvä selitys, varsinkaan kun en ymmärrä peruskonsolipeleistäkään mitään...) Tapahtuman Facebook-sivulla näyttää olevan myös tunnelmia messuilta. Kiitos Messukeskukselle omista ja arvontalipuista! Mukavaa, että muutama muukin pääsi katselemaan ja maistelemaan!

Jaaha, taidan katsoa Vain elämää klipit uudelleen näin perjantai-illan ratoksi. Vitsit mutta tuo Paula Vesalla on lahjakas. Siis ihan uskomatonta... Kylmät väreet menivät läpi kappaleen. 

Rattoisaa viikonloppua!

Katri