torstai 30. lokakuuta 2014

Kaunis syksy

Vitsit miten kaunis auringonpaiste tänään olikaan! Se tunne, kun kaivaa aurinkolasit auton hanskalokerosta ja kruisaa moottoritiellä kohti aurinkoa... Ihan kuin alkukeväästä, kun aurinko alkaa lämmittää ja pilkistää. En ole koskaan ollut syksyn lapsi, mutta vuosi vuodelta olen oppinut pitämään siitä enemmän. Tällaiset kauniit ja kuulaat syyspäivät muistuttavat, miten hienoa aikaa syksy voi myös olla kaiken harmauden keskellä. 




Harmautta ja pimeyttä vastaan olen yleensä taistellut polttamalla kynttilöitä ihan hullun tavalla, mutta sattuneesta syystä niitä ei meillä tänä vuonna juurikaan ole polteltu. Touhottajan tieltä on nosteltu kaikki muukin kiinnostava mutta vaarallinen pois, joten kynttilöistä ei ole puhettakaan. Esikoinen oli astetta rauhallisempi (tai oikeammin nämä nuppuset ovat kuin yö ja päivä) ja hän uskoi aika lailla kerrasta, että ei kosketa kukkiin eikä pistorasioihin. Hänen kanssaan ei myöskään ole koskaan tarvinnut pelätä mitään hullunrohkeita touhotuksia, älyttömiä sähläyksiä, pesuainepurkkien ronkkimista, seiniin piirtelyjä, tms. Jos jossain oli kynttilöitä, tiesin, ettei hän niihin koskisi. Toisin on nyt, pikku tutkimusmatkailija on hyvin kiinnostunut kaikesta, mikä vähänkin näyttää vaaralliselta! :)




Viedessäni nöpöä takapihalle päiväunille, huomasin, miten nätisti aurinko paistoi terassille, joten kamerakin pääsi nappaamaan muutaman otoksen muratista ja lyhdystä kauniissa valossa. Pian lähdenkin ystävän kanssa kurkistamaan Adalmiinan Helmen joulun avajaistunnelmia, ihana irtiotto arkipuuhista! Siellä on varmaan kaikkea niin silmää hivelevän kaunista ja tunnelmallista, että toivottavasti saan teillekin napattua muutamia otoksia, vaikka hämärää varmasti on. 

Kuulasta loppuviikkoa!

Katri
SHARE:

16 kommenttia

  1. Kiva, että tartuit hetkeen ja tallensit auringon tänne kuviin ☀️ tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona kuvatessa on se hyvä, että yleensä aina on riittävästi valoa, jotta kuvat onnistuvat valon suhteen. Siksi ei tarvinnutkaan miettiä, ottaisiko kuvan vai ei.. :) Kiva kun kävit tuikku! :)

      Poista
  2. Mekin on vaihdettu taaperon touhujen vuoksi osa kruunukynttilöistä ledeihin. Eivät oikeaa liekkiä korvaa, mutta eipähän tarvitse koko ajan vahdata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkin laitoin nyt sellaisia paristokäyttöisiä valoja, tuovat ne ainakin vähän sitä kynttiläfiilistä hämärtyviin iltoihin! :)

      Poista
  3. Totta, päivä oli eilen mitä kaunein! Kyllä sitä osaa arvostaa auringon
    tervehdystä monen pimeän päivän jälkeen.
    Adalmiinan Helmessä oli ihana tunnelma,
    herkkuja kaikille aisteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisena päivänä sen vasta tajuaa, miten harmaata on monena päivänä ollut.. Todella, siis jo kurvatessa Adalmiina HElmen pihatielle oli niin upea tunnelma, että hymy nousi korviin! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Ja tuttuja fiiliksiä pienemmän sisaruksen kanssa... Eilisestä jäi ihana, rauhallinen tunnelma päälle. Nyt ei tekisi mieli lähteä yhtään töihin tai kauppaan, vaan haluaisi vain laittaa kotia kauniiksi, polttaa kynttilöitä (vaikka paristoversioitakin) ja nauttia. No, toivottavasti tunne kantaa iltaan asti. Sen jälkeen on koko viikonloppu aikaa tehdä sitä mitä haluaa :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli juuri tuollainen kotiin käpertymisen olo tänään! Olen pitkästä aikaa ehtinyt siivota kunnolla, laittaa vähän niitä paristokäyttöisiä tuikkuja ja ledinauhoja jne jne.. Sitten kun on Halloweenit juhlittu, niin annan itselleni luvan korkata glögipullonkin ja joulu saa alkaa hiipiä meillekin. :)

      Poista
  5. Jään odottamaan kuvia Helmestä.. Tunnelmallista pyhää teidän perheelle! t; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuvat ovat tervetulleita! Ajattelin juuri ruveta käymään niitä läpi, paljon teki mieli kuvata niin kauniissa puitteissa! :)

      Poista
  6. Ihania kuvia. Oli niin mukava nähdä sinua torstaina <3 Minulla on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kiva kuulla! Ja samoin oli sinuakin, mukava kun pääsimme vähän rupattelemaan! :) Kiitos, en ole huomannutkaan, täytyykin käydä katsomassa mistä haasteesta on kyse! :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia, ihanasti olet niihin tallentanut tuon auringon tunnelman ♥
    Meillä kaikki kolme ovat olleet niin vilkkaita, että kynttilöitä olen uskaltanut polttaa todella harvoin, nykyään onneksi jo vähän useammin, niistä kun tulee niin rauhallinen olo.
    Jään Hannan tavoin odottelemaan innolla Helman kuvia, en päässyt harmiksi paikalle.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, silloin näköjään onnistui! Vähän piti kiirettä - tuossa huomasi, miten nopeasti aurinko liikkuukaan (tai siis miten nopeasti maapallo kääntyy.. :)) Nyt kun vauva ei vielä pääse pöydille kiipeämään, olen uskaltanut pöydillä polttaa. :) Jännityksellä odotan, miten käy esim. joulukuusen kanssa... :D

      Poista
  8. Ihania kuvia ja valo tähän aikaan vuodesta antaa uskomattoman paljon energiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, mukava kuulla että näin nopeasti ja hetken mielijohteesta napatut räpsyt onnistuivat välittämään sen lämpimän auringonpaisteen tunnelman! :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig