Vapaapäiväahdistus

Lauantaivapaa, pitkästä aikaa. Mutta miten siihen oikein pitäisi suhtautua? Vapaapäivät ovat olleet viime aikoina tosi kortilla, enkä ilmeisesti oikein enää muista mitä se tarkoittaa. Opintovapaalle jäätyäni onkin ollut vähän pitelemistä kun ihmiset ovat kyselleet, että "mites olet saanut ajan kulumaan?" tai että "onko pienempi päivähoidossa?" - ihan kuin tässä olisi jääty downshiftaamaan tai jotain.

Luin lomalla (olimme pari viikkoa sitten Kreikassa lomareissussa) Anna Perhon kirjan Antisäätäjä. Suosittelen kirjaa ihan ehdottomasti kaikille, jotka miettivät välillä että olisipa tekemisessäni enemmän tolkkua. No, hän puhuu kirjassa myös siitä, että vapaapäivät olisi hyvä suunnitella. Se voi monen korvaan särähtää älyttömältä, mutta koin suuren oivalluksen tästä lukiessani. Sillä minua on usein rassannut se sekalainen laahustaminen ja asiasta ja ajatuksesta poukkoileminen, kun ei ole mitään tekemistä. Sitten sitä miettii koko vapaapäivän, että mitäs tehtäis. Käytäiskö jossain, mentaiskö vain kävelylle, pitäis siivotakin (ei jaksa), pelattaisko jotain... Ja sitten tämän kaiken välissä kaikki harhautuvat touhuamaan jotain ja hetken päästä ollaan saman kysymyksen äärellä. Asia on aivan eri niinä päivinä kun tuntuukin siltä, että voi vaan hengailla yöpuvussa koko päivän. Silloin se on ihan fine - ei tarvitse tehdä mitään! Silloin se tuntuu levolta. 

Perho kirjoittaa "Lepo on tekemistä tai harkittua paikallaan olemista, joka lisää lepääjän henkistä ja fyysistä virettä. Pelkkä paikallaan oleminen ei välttämättä palauta lainkaan, vaan väsyttää entisestään. Jos seuraat ympäristöäsi, huomaat nopeasti, että ne, jotka harrastavat tällaista passiivilepoa kaikkein eniten, ovat myös kaikkein väsyneimpiä." Passiivilevolla Perho tarkoittaa esimerkiksi sitä kun lepääjä "makaa paikoillaan, kuluttaa nollatason sisältöjä ja yrittää kaikin tavoin turruttaa aistejaan ja etäännyttää itseään todellisuudesta". Hän kirjoittaa, että "jos et suostu suunnittelemaan ajankäyttöä ja esimerkiksi selvittämään, mitä muu perhe haluaisi paljon kaipaamaltanne yhteiseltä ajalta, vapaa-ajasta tulee helposti juuri sitä, touhottavaa suorittamista, missä yritetään saman päivän aikana käydä Ikeassa, huvipuistossa, marketissa, syömässä ja siivota niin, että päivän päätteeksi kaikki ovat kiukkuisia ja turhautuneita." 

Se turhautuminen tulee minulle kyllä pahimmillaan jo vapaapäivän aamuna, kun alan miettiä mitä kaikkea tänään voisi tehdä, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan tehdä (koska oleminenkin on mukava olla). Ja aikalailla Perhon kaavalla mentiin - syötiin kyllä mukava pidempi aamupala yhdessä, sitten aloimme lasten kanssa siivota heidän huonetta ja laittaa pieniä vaatteita kiertoon, jotta saatiin kaappiin tilaa. Sen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa, jotta mies pystyi hetken lukemaan ensi viikon tenttiin, ja oli vielä tarkoitus käydä Turun Linnan tonttupäivillä. No, eihän me sinne ehditty, mutta mentiin pääkirjastoon pelailemaan hetkeksi ja pyörähdettiin Sokoksella kahvilla ja pikaostoksilla, kun oli -20 % ale. Vitsailtiinkin, että ehkä sitten taas vuoden päästä (nykyään ei tule juuri kaupoilla käytyä, varsinkaan koko perheenä). Vietettiin loppuilta sohvalla Possen seurassa, kuten varmaan kymmenissä tuhansissa muissakin kodeissa...

Tästä vapaapäivästä jäi oikein hyvä fiilis. Ehkä siksi, että aloin jo aamusta tehdä asioita, joita en ole pitkään aikaan ehtinyt (siivota ja järjestää esim. toiset kausivaatteet eteiseen), sekä tehtiin aamiaispöydän ääressä suunnitelma, mitä olisi kiva tänään tehdä. Sen suunnitelman voisi kyllä tehdä jo aiemmin, jotta ei tarvitsisi kokea vapaapäivän aamun turhautumista. Onpa ärsyttävää - onko tällaiset tuntemukset yleisiä, vai tuleeko "ongelma" lähinnä siitä, kun vapaapäiviä on ollut liian vähän? Kokeeko joku muu vapaapäivän ahdistusta? Itseasiassa, Perho kirjoittaakin kirjassaan, että suomalaisen tutkimuksen mukaan lauantai on viikon raskain päivä. Ilmeisesti en ole ajoittaisten tuntemusteni kanssa yksin. Älkääkä käsittäkö väärin, kyllä minä osaan nauttia myös olemisesta, en vaan ole osannut vielä paikantaa sitä, missä tilanteissa tuntemukseni viriävät levottomuuden ja turhautumisen puolelle..

Kuvituksena spontaanit hetket iltasohvalta.. <3 Ovathan nämä niitä parhaita hetkiä.

Katri

Introvertin tunnustukset

KIITOS! Sydämeni pohjasta, nöyrä kiitos edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista, tykkäyksistä ja kaikista niistä rohkaisevista reaktioista ja kommenteista myös Facebookin puolella. Olin aivan ällikällä lyöty.. En ajatellut, että kuvat niin erityisiä olisivat olleet, tai että saisin niin paljon kannustusta täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä! Ette uskokaan miten iso merkitys sillä oli. Ajattelin, että ehkä tätä polkua todella täytyy alkaa laventaa. Omille hommille sokeutuu, mutta kun saa ulkopuoliselta palautetta, voi se saada näkemään jotain uutta itsekin.

 

 

 

Moni kommentoi, että kuvissa näkyy hetkien aistiminen ja vangitseminen. Mietin, että ehkä se introverttiuteni nyt alkaa näyttää hyviä puoliaan. Muistan, kun yliopiston alussa teimme persoonallisuustestin ja en oikein saanut kiinni luonneanalyysista. Tiedostin kyllä vähän huijaavani monivalintakysymyksissä; halusinhan olla sanavalmis, ulospäinsuuntautuva ekstrovertti. Olin nimittäin kapeakatseisesti ajatellut, että ekstrovertit pärjäävät elämässä paremmin. Viitisen vuotta myöhemmin olin varmaan henkisesti kasvanut, sillä pystyin tekemään samaisen testin rehellisin vastauksin. Kuvaus varovaisesta introvertista tuli niin lähelle, että melkein pelästyin.

 

Tutustuessani itseeni olen löytänyt introverttiudestani myös paljon hyviä piirteitä, kuten sen herkkyyden, joka ehkä auttaa aistimaan toisten tunnetiloja ja ohilipuvia hetkiä. Arvelen, että herkkyyteni on tärkein voimavarani. Nyt minun pitäisi ruokkia tätä luonteenpiirrettä, ja samanaikaisesti erottaa tämän mieluista paria, varovaisuutta kauemmaksi. Kauemmaksi pois kuiskimasta epävarmuusmantraa korvanjuurella. Olen kyllä toisaalta ylpeä jo näistä askelista, sillä en kovin mieluusti huutele julkisesti omista jutuista... Omalla Facebook-seinällä blogipostauksen jakaminen on niin kuumottavaa! Se on varmaan se perisuomalainen mitä-ne-muutkin-ajattelee -syndrooma, josta irti pääsemiseksi olen kyllä tehnyt jo vuosia töitä ja tarkoituksella liikkunut epämukavuusalueille.

 

Olkoon vuosi 2017 siis sopivasti haastava, uusia tuulia ja hyvää flow'ta tuova! Irti turhasta epäröinnistä, uskoa itseen ja tulta päin! Niin ja vähemmän sokeria ja vehnää, heh! (Pitäisiköhän nuo ja tipaton tammikuu jättää kuitenkin väliin, ettei hyvä päätavoite murru pikkurepsahduksien alle..?)

 

P.s. kuvat eivät liity aiheeseen varmaan mitenkään, vaan ovat räpsyjä lomaviikoltamme, joka meni täysin sairastupalaisina... Jos ajattelee positiivisesti, niin varmaan ollaan taas koko kevät terveitä ja sairastetaan sitten kesälomalla! :)

 

Katri

Valoa hämärään

Jo alkaa joulu hiipiä tähänkin huusholliin. Tällä viikolla luminen maisema vaihtui loskan kautta tasaisen vihreänharmaaksi, ja kuin vastaiskuksi harmaudelle laitoin kausivaloja esille. Lapsetkin innostuivat siivoamaan huonettaan kun kerroin, että voidaan sitten laittaa jouluvalot kun on tilaa nauttia niistä! Ehkä parasta oli kuitenkin kuulla heidän ihastelut, kun hipsivät aamulla alakertaan ja valot loistivat olohuoneen läpi melkein rappusille saakka. Olisivat halunneet jäädä tunnelmoimaan koko päiväksi, vai pitäisikö sanoa kuten trendikkäät tanskalaiset, hyggeilemään!

 

 

Tänään innostuimme tekemään jo ensimmäisen piparkakkutaikinankin, ja se on kyllä itselleni varmin keino laskeutua joulun aikaan. Neilikan, pomeranssin, kanelin ja inkiväärin kiehahtaminen siirapin joukkoon saa keittiön tuoksumaan niin hurmaavasti! Lauantaiaamuna on sitten taikina valmiina leivottavaksi...

 

 

Sytyttäkää kynttilöitä, laittakaa valosarjoja, mitä vaan tähän palanneeseen pimeyteen! :)

 

Hyvää viikonloppua!

 

FB | IG

 

Katri

Ensilumen iloja

Aivan epätodellisen kaunis päivä oli eilen! Aurinko paistoi täydeltä terältä, ensilumi maassa ja nurmikko törrötti rapsakkana läpi ohuen, mutta lasten mielestä aivan riittävän lumikerroksen alta. Aika harvoin tulee ulkona kuvattua, mutta ei olisi kyllä lainkaan huono ajatus. Kaikkea mielenkiintoista silmään osuukin, kun yrittää katsoa asioita vähän eri perspektiivistä. Niinhän se on muutenkin, mutta tässä valokuvauksessa vielä ihan konkreettisestikin.

Huomaan ehkä kamera kädessä myös asioita, joihin en muuten kiinnittäisi huomiota. Lumikiteet olisivat varmaan muuten upean näköisiä makro-objetiivilla kuvattuina.

Yllättäen leikkimökki on taas suuressa suosiossa viileämpien ilmojen myötä. Kesällä lapset eivät oikein viihtyneet leikkimökkileikeissä, koska siellä oli niin kuuma. Öljymaalasin kesällä leikkimökin sisältä valkokuultoiseksi. Aiemmin se olin ihan keltaisella hirsipinnalla, ja tilaa tuntuu ainakin tulleen lisää. Kalustusta ei vielä ole nimeksikään, mutta tarkoitus on laittaa ainakin hyllyjä kauppaleikkiä varten.

Olin jotenkin kuvitellut, että leikkimökki on kesän juttu, mutta taisin olla ihan väärässä. Mukavaa, että tulee käyttöön talvellakin! Olin muuten koonnut koko kesän ajan kauppaleikkiä varten kaikkia tyhjiä pahvipakkauksia ja teipannut niitä kasaan, säilyttänyt muovikassillista tyhjiä pahvipakkauksia eteisen kaapissa ja siirrellyt kassia hartaasti edes takaisin pienissä neliöissä. Kesä meni, ja leikkimökin öljyäminen valmistui viimeisellä lomaviikollani, eikä niitä hyllyjä tietenkään raaskittu lyödä vastamaalattuihin seiniin. Viikko sitten rupesin polttamaan pahvipakkauksia pesissä, kun totesin, että nyt riittää tämä pakettien siirtely. Ajattelin, että en varmasti odota ensi kesän leikkimökkileikkeihin. No, nythän niille olisi ollut kysyntää talvellakin, en vaan ajatellut että leikkimökissä voisi leikkiä talvellakin! Niin, saahan niitä sitten taas kerättyä ja teipattua uusia...

Ihanaa, pitkä sunnuntai edessä! Toivotaan samanlaista valoannosta!

FB | IG

Katri

Sunnuntairennot

Onko viikonloppu virkistänyt? Täällä päässä ainakin ovat vapaapäivät tehneet tehtävänsä. Aamulla makasin melkein kymmeneen asti (kyllä, kymmeneen!). Ilmeisesti oli vielä vähän univelkaa edellisen yön neljän tunnin unista... Oltiin työkavereiden kanssa katsomassa Hedbergiä ja katsastamassa Turun yöelämän uusi tulokas, Chic. Se olikin upean monipuolinen mesta, ihanan krouvit ja yhtä aikaa tyylikkäät puitteet. Juuri sellaista 30+ paikkaa Turkuun onkin kaivattu.

 

 

Pitkään vanuneen aamun morkkiksesta päätin kysyä tytöiltä että leivottaisiinko jotain. Ehdotin omenapiirakkaa tai jotain muuta nopeaa ja kaikille kelpaavaa mutta jostain saivat päähänsä, että pullaa pitäisi saada. No, pullaa ei ollakaan leivottu ainakaan puoleen vuoteen, joten sehän sopi. Onnistuin tekemään hyvän pehmeän taikinan, joten toivotaan että pullat ovat vielä huomennakin pehmeitä.

 

 

Vastapaistettu pulla on niin kertakaikkisen hyvää, että olin ihan vähällä peruuttaa joogan, jotta olisin saanut maistaa pullia uunituoreina. Itseasiassa olin ensimmäisellä varasijalla ja salaa toivoin, että sieltä ei olisi paikkaa vapautunut. Viimehetkillä päätin kuitenkin pysyä pullanhimoissani tiukkana ja lähteä paikan päälle, ja onneksi pari oli perunut tulonsa ja mahduin mukaan. Hitsi miten hyvä oli taas! Niin voimakas ja energinen olo! Ajatella, että minä, joka olen aina inhonnut kaiken maailman lihastreeniä, nautin tuollaisesta voimaharjoittelusta ja huomaan jo isoa kehitystä lihaksistossa.

 

Ja niinhän siinä kävi, että joogasta palatessa oli niin kova nälkä, että vedin kolme pullaa peräkanaa. Puolustukseksi täytyy sanoa, että ne olivat keskivertoa pienempiä. Ja sitäpaitsi, pakkohan oli maistaa kaikkia kolmea makua: korvapuusteja, voisilmällä ja vaniljatöhkällä...

Mutta nyt, rentouttavaa sunnuntai-iltaa! Tulin vaan pikaisesti huikkaamaan kuvaterveiset, ennen kuin ryhdyn käsittelemään yhden viime viikkoisen projektin kuvia.

 

FB | IG

 

Katri

Buustia kerrakseen

Nyt en tiedä mitä minulle on tapahtunut, mutta alkaa taas olla virtaa! Tämä omituinen vireystila on aiheuttanut monenlaisia lieveilmiöitä ja ihmetystäkin kanssaihmisissä... Liekö osuutta eräänlaisilla vitamiinivalmisteilla, tai sitten vain lumevaikutusta, mutta aivan sama minulle. Pääasia, että virtaa löytyy. Älkää kysykö mitä vedän, sillä en kehtaa vielä kertoa. Nimittäin olen jo kuullut hihittelyjä asian suhteen aina kun on tullut puheeksi että mistä se energia nyt kumpuaa...

Joka tapauksessa, en ole vähään aikaan laittanut edes kunnolla viikonloppuaamiaista. Puurot ja leivät, ja sohvalle teekupin kanssa, siihen olen kyennyt ennen kuin olen saanut koneen käyntiin. Nyt heräsin virkeänä (ja herään muuten arkiaamuisinkin virkeämpänä) ja tuli heti sellainen fiilis että voisi leipoa jotain. Selasin Maku-lehtiä ja sain ajatuksen omenapannareista, joita sitten teinkin siskoni legendaarisella ohjeella sillä aikaa, kun lapset katsoivat aamuohjelmia. Mies vielä nukkui, ja pöytää kattaessani muistin, että ehkä voisin antaa nyt tuon pikkulahjan, jonka hankin jo kuukausi sitten mutta olen vain unohtanut antaa. Laitoin lautaselle ja se herättikin hämmennystä ihan sopivasti... Lahja oli kyllä paperipussissa keittiön pöydälläkin pari viikkoa, mutta ei mitään mennyt tonkimaan..

Laatikon sisällöstä lisää myöhemmin.. Boxi itsessäänkin oli niin nätti että aion kyllä ottaa sen omaan käyttöön! Pannukakut upposivat kuin kuumille kiville, ja katsellessani lautasille valuvaa vaahterasiirappia varasin itselleni viimeisen letun, jotta saan siitä kuvan. :) E kysyi jo, että koska niitä pannukakkuja saisi seuraavan kerran..

Jostain pinnan alta olen löytänyt myös kokkausinnon taas! Ostin syksyn alussa Maku-lehden, jonka kansi huusi kasvisruokaekstraa ja innostuksissani ostin myös seuraavan lehden. Olen selannut reseptit monta kertaa vesi kielellä ja tehnyt viikkoruokalistaa, ja nyt päätin, että edes yksi uusi resepti viikossa otetaan kokeiluun. Tartuin jopa lehtimyyjän tyrkkyyn kun hän Makua kauppasi pikkujoulunumero edellä ja lupasi vielä Unelmien Joulu-lehden kylkiäsiksi. Kyllä siinä muijaa vietiin...

Päivän ruoka ei kyllä liittynyt ruokalehti-inspiraatioihini, vaan oli sitä tuttua ja turvallista viikonloppuruokaa, kalaa ja lisukkeita. Turska on helppoa laittaa ja edullista kuhaan ja siikaan verrattuna. Perunamuusi on tietty aina yhtä herkkua.. Minä aina haaveilen, että kattilan pohjasta kauhaisemalla löytyisi vielä oikein kunnon voisulakohta.. Nyt kysymys voisi kuulua, miksi en vaan laita sellaista voisilmää, minähän sen muusin melkein aina teen! :) :)

Sunnuntai antoi ihan parastaan, oli aikaa touhuta pihalla ja olla vaan. Tyhjensin muuten kellarinkin puuskissani! Peräkärryllinen turhaa tavaraa, osa jo edellisten omistajien ajoilta. Nyt sinne mahtuu sisään kunnolla, ja vähemmät tavarat on järjestetty hyllyille. Tuota en todellakaan olisi uskonut tapahtuvan. Seuraavaksi on vuorossa autotalli, jotta sinne jatkossa mahtuisi edes toinen auto...

Illan tullen kävin vielä joogassa, ja voi miten vahvaksi ja energiseksi tunsinkin itseni! Se on ihan huima tunne, kun tajuaa kehittyneensä sekä fyysisesti vahvemmaksi, että pääsevänsä myös mentaalisesti syvempiin tiloihin. Olen käynyt nyt jonkin aikaa Turun keskustassa Pure Movella, ja joka kerran jälkeen tekee mieli huudahtaa niille opettajille kiitokset ihan loistavasta tunnista! Aika usein olen kyllä sanonutkin, kiitos ei pahene vaikka sitä jakaa... Salissa on melkein aina lisälämmittimet päällä ja asteita reippaasti yli 30, joten hiki virtaa sen verran, että täytyy kotona aina pyyhkiä kunnolla. Nyt ostin myös ihan joogapyyhkeen, vaikka sisäinen Marie Kondoni mutisikin, tarvitsenko todella joogalle omaa pyyhettä. Mutta kyllä, se on juuri joogamaton kokoinen, ja pyyhkeen pohjassa on nystyrät, jotta se pysyy paikallaan maton päällä. Hikiset kädet eivät pidä matolla ilman pyyhettä, ja on ikävää jos joutuu keskittymään otteen pysymiseen eikä harjoitukseen..

No huh, tekstiäkin tuli niin että hengästyttää! 

Energiaa teillekin uuteen viikkoon! Ai niin, älkää nyt hämääntykö julkaisuajankohdasta ja pelätkö että olen ihan maanisena jo aamuyöllä kirjoittelemassa, postaus on ajastettu aamuun, kun meni sen verran myöhään kirjoittelu. :)

FB | IG

Katri

Kesälomatilinpäätös

Mihin se meni? Kesäloma, pidempi kuin koskaan aiemmin. Kuukausi yksin lasten kanssa, pari viikkoa vielä sen jälkeen kaikki yhdessä. Aika pitkälti se meni ihan tuikitavallisiin päiviin aamupaloineen ja päiväunineen, lounashässäköineen (jotka kyllä ulkoistin jollekin ammattilaiselle usein) ja ulkoiluineen. Rantapäivinä sännättiin rannalle ja pilvipäivinä pyörittiin joko kotinurkissa tai toisten nurkissa. Onneksi muillakin oli loma, lapsilla leikkiseuraa ja vanhemmilla juttuseuraa. Tuli ihan hoitovapaa-ajat mieleen, niin hyvässä kuin pahassakin.. :) Pidempi hoitovapaa ei olisi ollut minun juttuni. Tuntui, että tarvitsen jotain muutakin kuin sitä keittiön ja pihan välin kulkemista, omia juttuja ja tilaisuuden käydä kääntymässä jossakin muualla. Nimenomaan tilaisuuden, nimittäin toisaalta huomaan usein, että sitten kun voisin tehdä jotain yksin, en malttaisi lähteä kotoa ja lasten luota minnekään. Olen työstänyt tässä kesän aikana myös ajatuksen tasolla pientä elämäntaparemonttia... Heh, ihan ajatuksen tasolla!! Rupesi itseänikin naurattamaan... Siitä lisää kun saan ajatukseni muotoiltua.. Mutta toisaalta, tämä elämäntapamuutos onkin pitkälti korvien välissä, joten sietää sitä ajatellakin.

 

 

 

 

 

Joka tapauksessa, yksi kesän oivalluksistani liittyi luontoon. Se on meidän rauhan paikkamme. Kesällä käytiin paljon pienillä päiväretkillä lähialueen metsiin ja yövyttiin pari kertaa kansallispuistoissa teltassa. Siitä jäi kyllä valtava retkeilykaipuu, aina on uusi reissu mielessä. Pienempi on oppinut lähestulkoon kuivaksi, joten nyt on jo helppo lähteä. Alennusmyynneistä on etsinnässä isompi teltta, jotta mahduttaisiin kaikki oikeasti vierekkäin nukkumaan... Nyt se on sellaista osa poikittain, mies kulmasta kulmaan, pienin jossain jalkopäässä ja esikoinen kaikki raajat levällään...

 

 

 

Otettiin myös aikuisten aikaa, lähdettiin kaverin kanssa keskiviikkona yksille jokilaivoille ja tultiin neljältä kotiin. Loppuillan vesikuuri teki tehtävänsä ja kasilta ylös lasten kanssa, ei olisi edes huomannut mitään! Nuorena jaksaa... Vietiin lapset mummilaan ja lähdettin Ruisrockiin, pyöräiltiin aamuyöstä kotiin 25 km kilpaa auringonnousun kanssa. Vietettiin ihana miniloma Tampereella ystäväperheen kanssa. Sanottiin ystäville, miten hienoa on että he ovat meidän elämässä. Todettiin, että pitäisipä nähdä useammin, ja tehtiin suunnitelmia syksyn illanistujaisista.

 

Käytiin mökillä ja muisteltiin lapsuuden kesiä. Sitä kun vaan uitiin koko kesä ja syötiin jäätelöä. Hölläsin aika lailla kaikesta. Vanhat hyvät periaatteeni mm. nakkien ja jäätelön suhteen saivat jäädä jonnekin odottelemaan muita aikoja. Miten niin ei voisi ottaa jäätelöä lähes joka päivä? Kesä on vain kerran vuodessa ja kun näen noiden suurten silmien pyöristyvän äärimmilleen ja poskien venyvän jäätelöä myöden niin kyllä siinä tällainen heikkomielinen äiti taipuu.. Kaverini tietävät, että minulla on/on ollut kummallisia "hyvä äiti" periaatteita, joista valtaosalle olen taipunut kun elämä on osoittanut toista kuin oppaat.. Jotkin periaatteet joutavat romukoppaan, joistakin yritän pitää kiinni, joistakin täytyy luopua. Liika kaiken ajatteleminen ja kriittinen tarkastelu jos mikä minua stressaa. Kaikessa ei tarvitse olla niin tarkka ja tiedostava (voi miten inhoan tuota sanaa, mutta en keksinyt parempaa kuvaamaan sitä, miten kaikessa syömisessä, kasvatuksessa ym on aina joku varjopuoli, josta pitäisi olla tietoinen), kaikkea ei tarvitse tehdä itse, ja olennaiset asiat tietää sydämessään, niistä ei tarvitse kipuilla.

 

 

 

Tänä iltana olen katsellut näitä kuvia ja kirjoittamisen myötä pohtinut taas niin syviä. Minun piti ensin postata kevyesti Nauvon reissun kuvista, mutta kas kummaa teksti lähti taas liian asiapainotteiseksi. En näköjään osaa kirjoittaa vain kepeää päiväkertomusta! :) Spotifysta soi joku juuri tähän mielentilaan sopiva soittolista ja meinaan pakahtua noihin palleroihin, ja kaikkeen kiitollisuuteen. Tähän elämään.

 

Ihanaa arjen alkua kaikille! Tällaiselle arki-ihmiselle se on oikeasti aika ihana juttu. Sen kun vaan muistaisi niinä hetkinä kun jääkaapin, ruokapöydän ja tiskikoneen välin kulkeminen ottaa pannuun..!

 

FB | IG

 

Katri