Ne pienet kesäilot

Heinäkuu on jo pitkällä, mutta vasta kerran/pari päästy rannalle. Ei siellä kyllä vielä ole uimaan uskaltautunut, mutta onhan rannalla oma tunnelmansa. Sinne voi mennä vain istuskelemaan, lepuuttamaan aivoja ja katselemaan varpaiden kastelua... Nämä kuvat ovat tosin jo kuukauden takaa, kun kävimme Ruissalon uimarannalla ensimmäistä kertaa. Ranta osoittautui samaksi, jonka alueella Ruisrock juhlitaan, ja olimmekin todella hämmästyneitä siitä, miten pieni se ranta ja niemennokka todellisuudessa ovat. Sitten, kun alueella on tuhansia ihmisiä, niin kaikki näyttää valtavan paljon isommalta.

Tänään ajateltiin päivällä käydä kääntymässä myös rannalla, mutta ennen kaikkea suunnitelmissa on harvinaisen hääkuvauksista vapaan viikonlopun kunniaksi lähteä kesän ensimmäiselle telttaretkelle. Hurahdimme viime kesänä siihen touhuun, ostimme uuden teltan, ja ajattelimme yöpyvämme ensi kesänä metsässä niin paljon kuin mahdollista. No, se on "niin paljon kuin mahdollista" on toteutunut, mutta vapaita viikonloppuja ei sitten ole ollutkaan! :) Se on kyllä vain positiivinen ongelma, joten ei siitä sen enempää... Olen äärimmäisen kiitollinen, ja yhtä aikaa hämilläni tästä tilanteesta, että pääsen kuvaamaan niin monet häät ensimmäisenä varsinaisena kuvauskesänäni. Ekaluokkalaisen pitkän kesäloman vuoksi meillä on myös loma-ajat miehen kanssa ihan peräjälkeen, joten yhteisiä arkivapaitakaan ei ole tänä kesänä. 

Olen kuitenkin pistänyt merkille, että tänä kesänä olen ollut jotenkin yleisesti tyytyväisempi kaikkeen. Viime kesänä minulla oli paljon vapaata... Pitkä loma, paljon päiviä jolloin ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä. Selvästikään se ei sovi minulle. Koko ajan minua kalvoi jokin, tuntui että jotain puuttui. Tänä kesänä minulla on samanlainen yhtä pitkä loma palkkatöistä, mutta kokonaiset vapaapäivät ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Suurin osa lapsi-, perhe- ja valmistujaiskuvauksista sekä hääpalavereista kun ajoittuu iltoihin, mutta olen silti ehtinyt nauttia kesäpäivistä lasten kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että nyt minulla on itselleni merkityksellistä tekemistä, ja kun tarkemmin ajattelee, niin ympäri vuorokauden. Aamut ja päivät lasten kanssa, illalla kuvausta ja yöllä kuvien käsittelyä! :D Ja kummallista kyllä, nyt tulee enemmän suunniteltua tekemistä myös päivisin lasten kanssa, kun tiedän, että illalla on muuta. Viime kesänä tuntui, että päivät valuivat johonkin. En kestä sitä tunnetta, kun tuntuu että mitään ei tapahdu. Varmaan sekin taito pitäisi oppia.

Tässä sadan kilometrin säteellä on kauniita kansallispuistoja, joissa olemme käyneet yöretkillä. Niissä on lapsille sopivan matkan päässä nuotiopaikat. Meillä on aina niin paljon tavaraa mukana (teltta, makuupussit ja patjat neljälle, ruokakassit ym.) ja kantajia vain kaksi, että olemme halunneet itsekin päästä kantomatkassa mahdollisimman vähällä. Samoin olemme ottaneet mukaan helppoa syötävää, koska tarkoitus on ennen kaikkea nauttia olosta, eikä laittaa ruokaa pitkän kaavan mukaan alkeellisissa olosuhteissa. Meillä on vakioeväinä ollut lapsille iltaruokana hodareita, ja sitten kun he ovat menneet nukkumaan, loimutamme lohen nuotiolla ja istumme myöhään, pimeään yöhön. Tästä meinasi jo tulla kahden päivän reissu, mutta minulla on välissä lauantaina yksi ristiäiskuvaus, sitten karataan takaisin luontoon. :D Ehkä täytyy siis miettiä ruokapuoltakin vielä vähän uusiksi.

Pikkuvarpaat, ihan parasta kesäseuraa! <3 Lämmintä ja rentouttavaa viikonloppua, toivottavasti saadaan nauttia auringosta koko maassa!

Katri

Kaupunkilaislasten kesäretki

Joskus, tai oikeastaan aika usein tulee ihan valtava tarve päästä luontoon. Vaikka me asumme maalla, en silti osaa ajatella lapsiamme ihan maalaislapsina. Omassa lapsuudessani asuin varmaan yhtä lähellä kaupunkia kuin mekin nyt, mutta olimme ehkä silti "enemmän maalta". Mammalla oli lehmiä ja asfalttitielle oli kilometrejä matkaa (ellei laskettu viereistä valtatietä). Ovat meilläkin lapset sellaisia metsän menninkäisiä, että mieluummin he metsään menevät kuin kauppaan. Kesäloman alettua pitäisikin keksiä joka viikko (vai joka päivä?) jotain ohjelmaa, jotta ei ala käymään seinät ahtaiksi.

Olin kuullut Paimolaisesta Huippuhetkiä -tilasta joogaohjaajaltani Annalta, kun hän vinkkasi että sinne kannattaisi mennä lasten kanssa käymään. Siellä meitä ottikin vastaan aika lauma eläimiä ja aivan ihastuttava maalaismiljöö! Siinä vaiheessa hoksasin, että vaikka meilläkin kauriit pomppivat takapihan metsänreunassa, niin nyt vasta tulimme maalle. Koko paikka huokui sellaista kepeää maalaistunnelmaa, jossa on aikaa rapsutella lampaita ja juoksennella pitkin pihoja vailla sen suurempia kiireitä. Tämä on taas varmaan näitä romantisoituja oletuksia, vaikka tosiasiassa eläinten kanssa saa varmasti tehdä töitä kellon ympäri.

Lapsethan rakastavat kaiken sortin eläimiä, joten heitä ei kauaa tarvinnut houkutella lähemmäs karitsoja katsomaan. Lapset kuuntelivat innoissaan, kun Terhi kertoi karitsojen elämästä ja millainen kukakin niistä on. Kanatarhankin kanssa teimme tuttavuutta, mutta isommalla taisi olla muistissa, kun kana kerran nappasi sormen päästä kiinni. :) Sen siitä saa, kun työntää sormensa joka paikkaan.

Kävimme myös alapihalla katsomassa "Noin puolen hehtaarin metsää", mistä löytyi kaikenlaista tutkittavaa. Erityisesti halipuu ja maahisten maja tuntuvat olevan lasten suosiossa. Tilalla järjestetään usein lapsille puuhapäiviä ja syntymäpäiviä. Minusta onkin ihan mahtava ajatus, että syntymäpäivät voisivatkin olla kotieläinpihalla! Se voi olla monille lapsille aika kiva elämys! Sisällä tuvassa lapset pääsevät askartelemaan, sekä tutustumaan vanhoihin puitteisiin ja tavaroihin, sekä kuulemaan mitä niillä on tehty. Oli muuten aivan upea mökki! Ajatella, että he ovat itse kunnostaneet sen! Valtava homma, mutta kyllä noiden seinien vuoksi kannatti raataa...

Mutta eihän tällaisista tiedä, jos ei sana leviä. Sen vuoksi päätin kirjoittaa visiitistämme postauksen, vaikka oikeastaan kävin siellä napsimassa kuvia sitä varten, että järjestän heidän avoimien ovien päivässään lapsikuvauksen. 

Viikon päästä sunnuntaina pääsee siis tutustumaan kotieläinpihaan Terhin ja hänen perheensä kotiin, Huippuhetkiä-tilalle. Samalla kun tuo lapsensa tutustumaan maalaismaisemiin ja kotieläimiin, voi kuvauttaa lapsensa minikuvauksessani. Olen valmistellut tiipii-rekvisiitan kuvauksia varten, ja sen kanssa onkin kuulkaa mennyt öitä myöten! Normaalisti öisin käsittelen kuvia, mutta nyt meni pari yötä teltan kanssa, hahhaa (ihan kuin ei muuta olisi)! En ole varmaan kuuteen vuoteen ommellut yhtään mitään, ja nyt parin viikon sisään tiipiin, piknik-viltin, ja vielä toisen, katosta roikkuvan teltan tyttöjen korkeaan leikkihuoneeseen. Älkää kysykö mistä nyt tulee, en tiedä itsekään... Mutta kun en löytänyt tarpeeksi isoja kaupasta, päätin tehdä ne itse. 

Otettiin pieni testikuvaus kuopuksen kanssa, jotta saatiin markkinointikuvat minisessiota varten. Mikäs siellä oli mustikkamättäillä maatessa! :) Pyysin Anniinan stailaamaan kanssani tiipiin ympäristön, siitä tulee varmasti aika kiva kuvauspaikka.. Vähän vanhoja matkalaukkuja, pieniä istuintukia pienimmillekin pönöttäjille, unisieppari, isoja tyynyjä ja sen sellaista... Ajateltiin tehdä myös vähän raparperimehua juoma-automaattiin. Siitä voi olla kiva ottaa hörpyt oman kuvauksen päätteeksi.

Jos innostuit, niin laitahan kalenteriin 18.6., ja tule Huippuhetkiä-tilalle Paimioon avoimien ovien päivään. Minilapsikuvaukseen kannattaa varata aika, niitä on jo muutama mennyt. Tarkempia speksejä löydät Facebook-tapahtumista (Avoimet ovet / Minilapsikuvaus).

Lämmintä kesäviikonloppua kaikille! Minä saan paistatella päivää Helsingissä hääkuvauksen merkeissä, jeijeijei!

Katri

Kesälomatilinpäätös

Mihin se meni? Kesäloma, pidempi kuin koskaan aiemmin. Kuukausi yksin lasten kanssa, pari viikkoa vielä sen jälkeen kaikki yhdessä. Aika pitkälti se meni ihan tuikitavallisiin päiviin aamupaloineen ja päiväunineen, lounashässäköineen (jotka kyllä ulkoistin jollekin ammattilaiselle usein) ja ulkoiluineen. Rantapäivinä sännättiin rannalle ja pilvipäivinä pyörittiin joko kotinurkissa tai toisten nurkissa. Onneksi muillakin oli loma, lapsilla leikkiseuraa ja vanhemmilla juttuseuraa. Tuli ihan hoitovapaa-ajat mieleen, niin hyvässä kuin pahassakin.. :) Pidempi hoitovapaa ei olisi ollut minun juttuni. Tuntui, että tarvitsen jotain muutakin kuin sitä keittiön ja pihan välin kulkemista, omia juttuja ja tilaisuuden käydä kääntymässä jossakin muualla. Nimenomaan tilaisuuden, nimittäin toisaalta huomaan usein, että sitten kun voisin tehdä jotain yksin, en malttaisi lähteä kotoa ja lasten luota minnekään. Olen työstänyt tässä kesän aikana myös ajatuksen tasolla pientä elämäntaparemonttia... Heh, ihan ajatuksen tasolla!! Rupesi itseänikin naurattamaan... Siitä lisää kun saan ajatukseni muotoiltua.. Mutta toisaalta, tämä elämäntapamuutos onkin pitkälti korvien välissä, joten sietää sitä ajatellakin.

 

 

 

 

 

Joka tapauksessa, yksi kesän oivalluksistani liittyi luontoon. Se on meidän rauhan paikkamme. Kesällä käytiin paljon pienillä päiväretkillä lähialueen metsiin ja yövyttiin pari kertaa kansallispuistoissa teltassa. Siitä jäi kyllä valtava retkeilykaipuu, aina on uusi reissu mielessä. Pienempi on oppinut lähestulkoon kuivaksi, joten nyt on jo helppo lähteä. Alennusmyynneistä on etsinnässä isompi teltta, jotta mahduttaisiin kaikki oikeasti vierekkäin nukkumaan... Nyt se on sellaista osa poikittain, mies kulmasta kulmaan, pienin jossain jalkopäässä ja esikoinen kaikki raajat levällään...

 

 

 

Otettiin myös aikuisten aikaa, lähdettiin kaverin kanssa keskiviikkona yksille jokilaivoille ja tultiin neljältä kotiin. Loppuillan vesikuuri teki tehtävänsä ja kasilta ylös lasten kanssa, ei olisi edes huomannut mitään! Nuorena jaksaa... Vietiin lapset mummilaan ja lähdettin Ruisrockiin, pyöräiltiin aamuyöstä kotiin 25 km kilpaa auringonnousun kanssa. Vietettiin ihana miniloma Tampereella ystäväperheen kanssa. Sanottiin ystäville, miten hienoa on että he ovat meidän elämässä. Todettiin, että pitäisipä nähdä useammin, ja tehtiin suunnitelmia syksyn illanistujaisista.

 

Käytiin mökillä ja muisteltiin lapsuuden kesiä. Sitä kun vaan uitiin koko kesä ja syötiin jäätelöä. Hölläsin aika lailla kaikesta. Vanhat hyvät periaatteeni mm. nakkien ja jäätelön suhteen saivat jäädä jonnekin odottelemaan muita aikoja. Miten niin ei voisi ottaa jäätelöä lähes joka päivä? Kesä on vain kerran vuodessa ja kun näen noiden suurten silmien pyöristyvän äärimmilleen ja poskien venyvän jäätelöä myöden niin kyllä siinä tällainen heikkomielinen äiti taipuu.. Kaverini tietävät, että minulla on/on ollut kummallisia "hyvä äiti" periaatteita, joista valtaosalle olen taipunut kun elämä on osoittanut toista kuin oppaat.. Jotkin periaatteet joutavat romukoppaan, joistakin yritän pitää kiinni, joistakin täytyy luopua. Liika kaiken ajatteleminen ja kriittinen tarkastelu jos mikä minua stressaa. Kaikessa ei tarvitse olla niin tarkka ja tiedostava (voi miten inhoan tuota sanaa, mutta en keksinyt parempaa kuvaamaan sitä, miten kaikessa syömisessä, kasvatuksessa ym on aina joku varjopuoli, josta pitäisi olla tietoinen), kaikkea ei tarvitse tehdä itse, ja olennaiset asiat tietää sydämessään, niistä ei tarvitse kipuilla.

 

 

 

Tänä iltana olen katsellut näitä kuvia ja kirjoittamisen myötä pohtinut taas niin syviä. Minun piti ensin postata kevyesti Nauvon reissun kuvista, mutta kas kummaa teksti lähti taas liian asiapainotteiseksi. En näköjään osaa kirjoittaa vain kepeää päiväkertomusta! :) Spotifysta soi joku juuri tähän mielentilaan sopiva soittolista ja meinaan pakahtua noihin palleroihin, ja kaikkeen kiitollisuuteen. Tähän elämään.

 

Ihanaa arjen alkua kaikille! Tällaiselle arki-ihmiselle se on oikeasti aika ihana juttu. Sen kun vaan muistaisi niinä hetkinä kun jääkaapin, ruokapöydän ja tiskikoneen välin kulkeminen ottaa pannuun..!

 

FB | IG

 

Katri

Kesäilo kuvina

Hiiiiih, on se kesä vaan kiva! Lapset kikattavat, vesi roiskuu ja aurinko kuivaa! Saa juosta terassille syömään ja välillä sisälle viilentymään, roiskia kasvimaata kaivovedellä mielinmäärin ja kuivatella trampoliinilla.

Tulipa siitä kuvakimara.. Viime aikoina on tullut kuvattua niin paljon muutenkin, että kotona ei ole jaksanut hirveästi kaivaa kameraa esille, mutta on se vaan aina palkitsevaa kun onnistuu taltioimaan tuota lasten suurta riemua, pulleita poskia täynnä raparperipiirakkaa ja muuta elämisen meininkiä. Voin vielä kuulla korvissani tuon kirmaamisen..  Raparperipiirakka on muuten maailman muhkeinta, maisemakahvilan raparperipiirakka -nimellä kulkevaa.

 

Illalla käytiin vielä kävelyllä poimimassa kukkia tien vierustalta, ja kun päästiin kotiin niin neiti veti maalausalustan lattialle, heitti kukat siihen ja tokaisi pikulle, että "noni nyt aletaan sommittelemaan!". :D :D Mietin että mistä se tuollaisen sanan on kuullut! Mutta aika hartaasti hän niitä asettelikin maljakkoonsa..

Olin ihan unohtanut, että tänään oli päättäjäispäiväkin, kun ei tänä vuonna juhlittu lähipiirissä ylioppilaita. Mutta sen kun muistin, niin tajusin, että sehän tarkoittaa myös 11 vuotista taivalta meillä. Silloin toinen meistä juhli valkolakin saantia ja ilta oli kai jokseenkin otollinen päättää kissa-hiirileikki. <3 Pitääkin muistaa onnitella, kun tuo siippa tulee kotiin insinöörijuhlistaan... Sai valmiiksi neljän vuoden uurastuksen (työnohella viikonloppuisin 150 km:n päähän kouluun) ja se tarkoittaa tietysti aika ihanaa muutosta viikonloppuihin koko perheelle!

Ihanaa kesän alkua jokaiselle!

FB | IG

Katri