Vihersisustamisen kautta jouluun

Tiedättekö mikä on paras tapa virittäytyä jouluun? Veikkaan, että arvaatte, sillä myös Kotilaiturin Kati kertoi juuri käyneensä lähestulkoon pyörtymässä Tanskalaisessa kukkakaupassa... Käykäähän kurkkaamassa, ihastuin erityisesti ideaan kieputtaa juuttinarua hyasintin sipulin ympärille! Ja siis se paras tapa virittäytyä jouluun, ihan selkeästi jotain kukkahommia... Olen melko varma, että melkein mikä tahansa kukkien tai vihreän kanssa hääräily saa endorfiinisi hyrräämään ja stressihormonit laskemaan, mutta jos ei meinaa tehota, niin käynti kukkakaupassa tai puutarhamyymälässä on takuukeikka joulumielelle. Ihanaa, kun monissa kukkakaupoissa on nykyään muutakin kodin somistusta, ovathan viherkasvit ja kukat selkeästi osa sisustusta.

 

 

Kuka muuten muistaa vanhan Kauppilan? Siis sen puutarhamyymälän Turun eteläpuolella. Olen käynyt siellä viimeksi pari vuotta sitten kesäkukkaostoksilla, ja tällä viikolla kun piipahdin katsomaan joulukukkia, niin en ollut uskoa samaksi liikkeeksi. Mietin ensin, onko kaikki vaan kauniiden jouluesillepanojen ansiota, mutta selvisihän se sitten lehdestäkin - Kauppila on tuotu tähän päivään ja tunnetaan jatkossa nimellä Flör. Oi, tykkään tuosta uudesta ilmeestä kyllä!

 

 

 

Tajusin, että en ollut käynyt siellä pariin vuoteen sen vuoksi, että minulla oli jotenkin tosi nuhjuinen mielikuva paikasta, ehkä pysähtynytkin. Siitä asti, kun menin yhdeksän vuotta sitten kesätöihin puutarhamyymälään, olen kantanut kukkakipinää sisälläni ja rakastanut kierrellä puutarhamyymälöissä ja kukkakaupoissa. Viime aikoina vaan olen ihmetellyt, mistä kaikki hankkivat ihanat kukkasensa ja erityisesti leikkovihreät, pitkät eukalyptuksen oksat ja kaikkea vähän erikoisempaa. Niin, pariin vuoteen ei tullut poikettua, mutta tällä viikolla oli pakko mennä heti uudelleen kameran kanssa heilumaan! Jos vihreään haksahtanut sisustaja näkee niin paljon kaikkea silmää hivelevää, niin eihän sitä voi jättää kuvaamatta, eihän? Esimerkiksi noita alla olevia ilmakasveja (tillandsioita) olen etsinyt vaikka mistä..

 

 

 

Joulu on tänä vuonna ihanan maanläheinen. Parasta siinä on se, että kotiin saa kaunista ja luonnollista tunnelmaa vähällä vaivalla, ja ehkä jopa oman pihan antimista. Silti koti ei näytä liian koristellulta. Hauskan näköinen idea oli laittaa koivun (?) oksista peite ruukulle. Siitä tulee vähän pesämäinen vaikutelma. Nyt saa olla risuista ja rosoista!

 

Joko teillä on somistettu joulua kukkasin? Minä en ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin, mutta nyt on kyllä vaarana että lähtee mopo käsistä kun alkaa ideoita lennellä... Ja kaiken kukkuraksi tuolla Kauradun Flörissä on joulun avajaiset nyt lauantaina ja sunnuntaina! Ensimmäiset hyasintit ainakin (aion kokeilla sitä lankakieputusta) tulee varmasti hankittua, ja ehkä vähän havuja.. Valkoinen leikkoamaryllis on kyllä minun jouluni ultimaattinen suosikki, se kestääkin ihanan pitkään. Katsotaan, mitä löytyy!

 

Toivottelen siis ihanaa joulukuun ensimmäistä viikonloppua, ja inspiraatiota joulun laittoon!

 

FB | IG

 

Katri

Pieni ilahdutus miehelle - arvonta

Kuulkaa nyt on käynyt niin, että on ihan kokonaan jäänyt pöytälaatikkoon yksi mielenkiintoinen tapaus! Vinkkasin taannoisessa postauksessa pienestä lahjasta, jonka olin miehelle hankkinut. Meillä ei ole tapana ostella lahjoja toisillemme juuri koskaan (myönnän, aiemmin pahoitin siitä vähän mielenikin, mutta tulin siihen tulokseen, että mieluummin muuten priimaa ja ei lahjoja kuin toisin päin), joten en oikein keksinyt tilannetta, miten antaisin tuon pienen lahjan. Hääpäivä oli ja meni, enkä halunnut aloittaa mitään hääpäivälahjaperinnettä, ja miehen syntymäpäivänkin unohdin taas. Laitoin sen sitten vaan yhtenä aamuna aamiaispöytään. Sitä ennen lahja oli ollut pöydällä puolitoista viikkoa paperipussissa, eikä ollut kukaan mennyt mitään tonkimaan. En ymmärrä, en minä pystyisi olla urkkimatta jonkun pienen paperipussin sisään..

Jo elokuussa bongasin Myllyn kauppakeskuksessa uuden liikkeen, Saarni Gentlemen's Boutiquen joka erottui yläkerran aukiolla edukseen. Spontaaniin tapaani aloin ihastella putiikin pitäjälle upeaa liikettä ja kuulin samalla yrityksen tarinan. Sonja oli päättänyt perustaa laadukkaita ja yksilöllisiä miesten tuotteita myyvän putiikkinsa siksi, ettei löytänyt miehelleen Tuomolle koskaan vaatteita ja lahjoja. Kaikki tuotteet hankintaan euroopasta suoraan pieniltä valmistajilta, ja jo heidän löytämisessään on ollut suuri työ.. Vau mitä päättäväisyyttä ja rohkeutta!

Se oli varmaan se nahan, villan ja muiden aitojen materiaalien himo, joka minut veti liikkeeseen, vaikka en omaa miestäni ihan gentlemanniksi luonnehtisikaan. Tuli ihan vastustamaton tarve mennä hypistelemään italialaisia nahkalaukkuja, yksilöllisen mielenkiintoisia ja upeilla leikkauksilla tehtyjä vaatteita, sekä kaikkea pientä tilpehööriä, kuten välineitä klassiseen parranajoon ja miesten koruja. Arvatkaa, että harmitti, kun ei ollut kameraa mukana! Jo liike itsessään on näkemisen arvoinen. Sonjan mies rakentaa esillepanotelineet ja hyllyt. Tosi makeita rakenteita ja silmäähiveleviä esillepanoja!

 

Iskin silmäni silloin vastatulleisiin Gro korttikoteloihin, ja muistin samalla, että miehen nahkainen korttikotelo on venynyt jo aivan muodottomaksi. Niin löysäksi, että sen täytyy aina olla tupaten täynnä, jotta tärkeät kortit eivät putoa pois. Tai oikeastaan en tiedä, iskinkö silmäni korttikoteloon, vai tuohon ihanaan pakkauslaatikkoon, joka on vähintään yhtä taidokkaasti tehty kuin kotelokin.

En löytänyt netistä mitään tietoa korttikotelosta, joten laitoin Sonjalle viestin ja hän kertoi hankkineensa ne tsekkiläiseltä Audrius Vaškevičius'lta, yhden miehen pajalta. Voin ihan sieluni silmin nähdä hänet hiomassa mahonkikotelon pinnasta aina vaan sileämpää ja pehmeämpää.. Tämä oli ihan sellainen win win -ostos. Minä kyllä löydän paikan tuolle pakkaukselle. Mies oli ensin hämmentynyt, koska olisi kuulemma ihan hyvin pärjännyt vanhan rutkun kanssa (samoin voisi sanoa meidän autopolitiikasta..), mutta ilahtui kovasti ja uusi kotelo tulee kuulemma heti käyttöön! Tiedän, että ei vaan olisi raaskinut itse ostaa..

Samalla keksimme Sonjan kanssa, että nythän olisi oikein sopiva aika järjestää pieni arvonta tässä isänpäivän kynnyksellä, ja joululahjojakin toiset kaukaa viisaat jo hankkivat. Ja voihan sitä lahjoa muuten vaan, kuten minä tein. ;) Sonja lupasi siis arpoa yhden käsintehdyn mahonkisen korttikotelon (pakkauksineen tietty) jollekin, joka haluaa läheistään ilahduttaa pikkulahjalla!

Säännöt ovat seuraavat:

- kommentoi postaukseen (tai Facebook-julkaisuun), ketä haluaisit ilahduttaa aina tarpeellisella korttikotelolla JA

- tykkää joko Tohkeissaan -blogin tai Saarni Gentlemen's Boutique'n Facebook-sivusta

- Saat 2 arpaa, jos tykkäät molemmista Facebook-sivuista! Mainitsethan tuplamahdollisuutesi kommentissa

- Anonyymit, muistattehan jättää sähköpostiosoitteenne!
- Arvonta päättyy la 5.11.

Onnea arvontaan ja oikein hyvää loppuviikkoa kaikille!

FB | IG

Katri

Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

Ensimmäisen hääpäivän tienoilla on tullut paljon katseltua hääkuvia.. Olen myös yrittänyt valita kehitettäviä, mutta todennäköisesti ne ovat kehittämättä vielä viiden vuoden päästäkin.. :)

Vuosi sitten elokuun viimeinen lauantai oli yhtä kaunis, tosin ei ihan näin tuulinen. Vihkimistä oli salailtu juhannuksesta asti, ja äkkiä se pari kuukautta häävalmisteluihin menikin. Kerroimme häistä vain perheille ja kaasolle sekä bestmaneille, jotka kutsuimme vihmistilaisuuteemme. Isoja juhlia emme halunneet järjestää, minkä vuoksi häitä oli siirrettykin monta vuotta. Juhannuksena keksimme, että koska olimme järjestämässä tupareita loppukesään, niin siinä samalla voisi sitten julkistaa menneemme naimisiin.

Kaikki postauksen kuvat: Petra Veikkola

Sitten alkoikin aika järjestely, lähinnä puvun ja sormuksen löytämisen sekä terassin rakentamisen suhteen.. Halusimme panostaa valokuviin, ja päivä valittiinkin sen perusteella, milloin onnistuisi saada hyvä valokuvaaja ja siviilivihkijä paikalle. Siviilivihkiminen oli ollut meille selvä juttu jo muutaman vuoden, mutta vähän pelkäsin, tuleeko siitä niin juhlallista kuin haluaisin? Häät eivät olleet minulle mikään ultimaattinen elämähuipennus ja prinsessahaave, mutta toki toivoin tilaisuudesta kaunista. Käsitin, että toimitus on myös tosi lyhyt. Googlettelin vähän siviilivihkimisestä ulkona ja yritin vakuutella itselleni että kyllä siitä ihan kaunis varmasti tulee, mutta tosi vähän löysin mitään ideoita.. Törmäsin kuitenkin yhteen blogitekstiin, joka vakuutti minut siitä, että siviilivihkiminen miljöössä olisi meidän juttu, erityisesti jos löydetään kiva paikka. Silloin välähti, että Kuusiston Linnanrauniot tässä lähellämme olisi valtavan upea paikka vihkimiselle. Toisaalta voi ajatella, että vihkiminen on mielentila, ja uskonkin että kaikille se oma vihkiminen on kaunis, ajatuksethan sen tilanteen ja muistot tekevät.

Koska tuo blogiteksti muutti minun käsitykseni siitä että siviilivihkiminenkin voi olla juhlallinen, kaunis ja herkkä, päätin jakaa muutaman kuvan meidän vihkimisestämme. Vuoden olen miettinyt julkaisenko vai en, mutta edellä mainitun lisäksi haluan myös kuuluttaa, miten tärkeää on panostaa hyvään valokuvaajaan tärkeänä päivänään. Kuvaajanamme oli Petra Veikkola, joka ansaitsee kaiken näkyvyyden ja kiitoksen, mitä voin välittää, vaikka toki hän niittää jo muutenkin peräti kansainvälistäkin mainetta. Petran portfoliossa on meidän kuvien lisäksi aivan huikeita taidonnäytteitä, ei voi kuin huokailla... Kauniit muistot säilyvät vahvempina ja kauniimpina, kun ne on taidolla ikuistettu. Pääsin itsekin harjoittelemaan hääkuvausta oikean kuvaajan rinnalla pari viikkoa sitten, ja se oli kyllä todella haastava, opettavainen ja myös rohkaiseva kokemus. Koska ei ole vielä taitoa niin paljon kuin pitäisi olla kun toisten ainutlaatuista päivää ikuistaa, oli se minulle todella arvokas tilaisuus. Tulen varmaan jakamaan niistäkin joitain paloja lähiaikoina.

Jokatapauksessa, omana päivänämme ukkosmyrskyn uhka väistyi ja päivästä tuli mitä kaunein.. Varasuunnitelma oli vihkiä meillä kotona ruokailutilassa, mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 

Tilaisuus oli rento, luonnollinen ja herkkä, juuri sellainen pieni josta kai olimme aina haaveilleet, kun emme löytäneet tilaisuutta ja halua ryhtyä suurten häiden järjestämiseen. Koska vihkikaava on lyhyt, ja siviilivihkimisessä ei ole niitä raamatullisia säkeitä, niin halusimme pitää toisillemme pienet puheet. Isompi tytöistä toi sormukset ja toki pienempikin halusi siihen tulla tättäröimään. Se oli juuri niin boheemia kuin halusinkin, kampauksesta lähtien. :) Myös hääkimpun halusin rönsyilevän rennoksi ja ehdottomasti siihen luonnonkanervaa.

Ystävämme lauloi meille häätanssiksi toivomamme Your Songin, kilisteltiin ja sen jälkeen vielä hetki paistateltiin päivää karun kauniilla raunioilla, jonka jälkeen kahvittelimme meillä. Lähdimme miehen kanssa hotellille ja kävimme vielä haukkaamassa pientä Aurajokirannassa. Se pimeä elokuinen ilta oli niin lämminkin vielä, että ei olisi voinut täydellisempi olla hääpäivän illaksi. Käyskennellä vielä hetki jokirannan valoissa, istua terassilla viltti hartioilla ja kerrata päivää, oliko kaikki oikeasti totta?

 

 

Viikko häiden jälkeen vietettiin tupareita ja hääsalaisuus oli säilynyt, mutta kyllähän moni aavisteli että jokohan... Vuosi on mennyt taas niin nopeasti, mutta mikään ei tunnu muuttuneen... Lapset kasvavat, mutta itse ei vanhennuta ollenkaan. Sama liekki kun säilyisi tulevatkin vuodet, niin olisi elämä antanut enemmän kuin voisin toivoa... <3

Kaunista kesänloppua kaikille, jotka täällä olette vielä poikenneet, vaikka satunnaisemmin olen kirjoitellut!

Blogi Facebookissa ja Instagramissa, jotka päivittyvät tänä syksynä varmasti tiuhempaan kuin blogi.

Katri

Vaihtelua kesäkukkiin

Heikkoja kohtiani? Voi niitä on vaikka kuinka, mutta yksiä pahimmista ovat ehdottomasti puutarhaliikkeet keväällä... Siellä voisin pyöriä helposti tunnin, mutta kun menee lasten kanssa niin on se hyvä puoli, että ei voi ihan loputtomiin haahuilla. Toisaalta lapsethan viihtyvät siellä hienosti - on paljon ihasteltavaa ja tutkittavaa, ehkä jopa vähän jännittävä ympäristö lapsen silmin.

 

Olen ihastellut Kukkalan Sannan blogissa jo viime vuonna, että miten hänellä tuntuu olevan niin erilaisia kasveja kuin missään kaupassa. Samoin ruukkuja! Paitsti että nyt bongasin, että Granitissa on aika ihanan näköisiä betoniruukkuja.. Viime kesänä ostin pari sinkkiastiaa Paraisten Gårdloppisrallista (se on joku pihakirppistapahtuma), niissä on sentään jotain särmää! Tuntuu, että niitä iankaikkisen samoja kesäkukkia on joka paikassa, ja sellaisia hillittyn tyylikkäitä ei missään.. Vaikka toisaalta, kukissa jos missä revittelen ja väri-ilottelen.

 

 

Sitten hoksasin, että eihän kaikkien tarvitse olla kesäkukkia! Syksylläkin laitoin ruukkuihin korallikeijunkukkaa ja muita nättilehtisiä kasveja, ja myöhään syksyllä istutin ne maahan. Hyvin ovat juurtuneet ja lähteneet nyt jo kasvuun! Siispä ajattelin kokeilla, mitä käy isommalle, hienolehtiselle kuunliljalle ja  suippolehtisemmälle tarhapäivänliljalle. Ovat ne ainakin vähän aikaa nättejä, ja sittenpähän ne ovat tehneet tehtävänsä, ilahduttaneet sen oman aikansa. Eikös se ole niitä konmarioppeja myös?

 

Kesäkukista löysin myös jotain vähän uutta. Valkoinen harsomainen poutapilvi on sulostuttanut keveydellään meillä ennenkin, mutta tuollainen pinkki- ja pienikukkainen erikoinen neilikka oli ihan uusi tuttavuus.. Näyttää jotenkin sipulimaiselta kukinnoltaankin..

 

 

Olen ollut tosi saamaton kyllä konittamisen suhteen viime aikoina, liian isoja urakoita edessä... Juuri nyt on mukavampaa ulkoilla. Tänään työpäivän jälkeen ulkoillessamme huomasin, miten paljon on yhtäkkiä pihalla tapahtunut. Ihan viikossa! Oli järkyttävää tajuta, miten paljon asioita menee ohi arjen viipotuksessa. En ollut huomannut, että päärynäpuu kukkii, kirsikkapuuaita on ihan valkoisenaan kukista ja syreenissäkin näkyy jo liiloja nuppuja. Ärhäkkä roskaperenna meinaa nielaista pionipenkin ja vattupuskien juurella puskee sama kahjo, tyrnipuskissa on ihanan hopeanharmaat lehdet ja marjapensaat kukkivat. Ruohosipulikin tekee kukkiaan.

 

Muistan silloin ensimmäisen lapsen kanssa äitiyslomaillessani ihmetelleeni kevään kasvua. En ollut koskaan ennen seurannut niin tarkasti esimerkiksi vaahterapuiden lehtien puskemista pinkeästä silmusta aivan vaaleanvihreän, kiiltävän lehden kautta sellaiseksi valtavaksi kämmenen kokoiseksi, joksi ne yleensä miellämme. Silloin oli aikaa ihmetellä. Enkä väitä, varmaan olisi vieläkin jos osaisin pysähtyä ja elää siinä kuuluisassa hetkessä paremmin...

 

 

 

Vielä on terassin kesäfiilis vähän hakusessa ja parikin projektia kesken. Riipputuolin kankaan olivat hiiret puputtaneet, mutta Granitista löytyi nyt viikonlopun alesta uusi. Onneksi ehdin varaamaan yhden, ne kun loppuivat totaalisesti viikonloppuna. Mietimme myös, miten terassille saisi hieman aurinkosuojaa. Valkoinen Harmaja -blogissa näkyi viime kesänä valkoiset terassipurjeet, ja mietin, että tuollainen ratkaisuhan meidänkin terassille voisi sopia! Kuvissa on yleensä vain yksi kolmion mallinen terassipurje, niin en ollut hiffannut, että voisihan ne noin vierekkäinkin laittaa ja tolpan päähän, jotta jäävät riittävän korkealle... Hmm, katsotaan, miten tuo alkaa kalustua! Jutta osoitti terassipostauksessaan, että ihanan rento kesätunnelma syntyy jo tosi pienistä jutuista - aivan ihania kuvia!

 

Juuri nyt parasta pihalla on kuitenkin tramppa, joka kestää hyvin vanhemmatkin! Eihän siinä muuta voi, kun kaksi suurisilmäistä pyytää tulemaan mukaan ja suurinpiirtein kiskovat ylös...

 

Virtaa teidänkin loppuviikkoon!

 

FB | IG

 

Katri