perjantai 2. joulukuuta 2016

Vihersisustamisen kautta jouluun

Tunnelmallinen joulu kukkakauppa


joulukukat turku kukkakauppa
Tiedättekö mikä on paras tapa virittäytyä jouluun? Veikkaan, että arvaatte, sillä myös Kotilaiturin Kati kertoi juuri käyneensä lähestulkoon pyörtymässä Tanskalaisessa kukkakaupassa... Käykäähän kurkkaamassa, ihastuin erityisesti ideaan kieputtaa juuttinarua hyasintin sipulin ympärille! Ja siis se paras tapa virittäytyä jouluun, ihan selkeästi jotain kukkahommia... Olen melko varma, että melkein mikä tahansa kukkien tai vihreän kanssa hääräily saa endorfiinisi hyrräämään ja stressihormonit laskemaan, mutta jos ei meinaa tehota, niin käynti kukkakaupassa tai puutarhamyymälässä on takuukeikka joulumielelle. Ihanaa, kun monissa kukkakaupoissa on nykyään muutakin kodin somistusta, ovathan viherkasvit ja kukat selkeästi osa sisustusta.
 
flör kauppila turku, kukka- ja puutarhaliike, joulukukat turku
 

Kuka muuten muistaa vanhan Kauppilan? Siis sen puutarhamyymälän Turun eteläpuolella. Olen käynyt siellä viimeksi pari vuotta sitten kesäkukkaostoksilla, ja tällä viikolla kun piipahdin katsomaan joulukukkia, niin en ollut uskoa samaksi liikkeeksi. Mietin ensin, onko kaikki vaan kauniiden jouluesillepanojen ansiota, mutta selvisihän se sitten lehdestäkin - Kauppila on tuotu tähän päivään ja tunnetaan jatkossa nimellä Flör. Oi, tykkään tuosta uudesta ilmeestä kyllä!
 
 

 
Tajusin, että en ollut käynyt siellä pariin vuoteen sen vuoksi, että minulla oli jotenkin tosi nuhjuinen mielikuva paikasta, ehkä pysähtynytkin. Siitä asti, kun menin yhdeksän vuotta sitten kesätöihin puutarhamyymälään, olen kantanut kukkakipinää sisälläni ja rakastanut kierrellä puutarhamyymälöissä ja kukkakaupoissa. Viime aikoina vaan olen ihmetellyt, mistä kaikki hankkivat ihanat kukkasensa ja erityisesti leikkovihreät, pitkät eukalyptuksen oksat ja kaikkea vähän erikoisempaa. Niin, pariin vuoteen ei tullut poikettua, mutta tällä viikolla oli pakko mennä heti uudelleen kameran kanssa heilumaan! Jos vihreään haksahtanut sisustaja näkee niin paljon kaikkea silmää hivelevää, niin eihän sitä voi jättää kuvaamatta, eihän? Esimerkiksi noita alla olevia ilmakasveja (tillandsioita) olen etsinyt vaikka mistä..
 
tillandsia turku ilmakasvit
 
 

jouluhavut turku, joulukukat turku
Joulu on tänä vuonna ihanan maanläheinen. Parasta siinä on se, että kotiin saa kaunista ja luonnollista tunnelmaa vähällä vaivalla, ja ehkä jopa oman pihan antimista. Silti koti ei näytä liian koristellulta. Hauskan näköinen idea oli laittaa koivun (?) oksista peite ruukulle. Siitä tulee vähän pesämäinen vaikutelma. Nyt saa olla risuista ja rosoista!
 
Joko teillä on somistettu joulua kukkasin? Minä en ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin, mutta nyt on kyllä vaarana että lähtee mopo käsistä kun alkaa ideoita lennellä... Ja kaiken kukkuraksi tuolla Kauradun Flörissä on joulun avajaiset nyt lauantaina ja sunnuntaina! Ensimmäiset hyasintit ainakin (aion kokeilla sitä lankakieputusta) tulee varmasti hankittua, ja ehkä vähän havuja.. Valkoinen leikkoamaryllis on kyllä minun jouluni ultimaattinen suosikki, se kestääkin ihanan pitkään. Katsotaan, mitä löytyy!
 
Toivottelen siis ihanaa joulukuun ensimmäistä viikonloppua, ja inspiraatiota joulun laittoon!
 
FB | IG
 
Katri
SHARE:

14 kommenttia

  1. Oi kiitos näistä kuvista <3 Mäkään en ole käynyt Kauppilassa vuosikausiin, mutta nyt on pakko käväistä ennen joulua. Joulukukkasten suhteen oon ihan myöhässä verrattuna viime vuosiin, mutta itsenäisyyspäiväksi hankin ne perinteiset siniset ja valkoiset hyasintit.

    Mukavia joulufiilistelyjä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Teija, ihanaa että innostuit näistä! Nyt kannattaa selkeästi kyllä mennä poikkeamaan.. Veikkaan, että mun hyasintit eivät ole vielä itsenäisyyspäivänä auki, mutta nuppuisina ne ovatkin ehkä parhaimmillaan!

      Poista
  2. Oi, miten upeasti toteutettu uusi ilme! Täytyy ehdottomasti käväistä!

    VastaaPoista
  3. Oi, miten upeasti toteutettu uusi ilme! Täytyy ehdottomasti käväistä!

    VastaaPoista
  4. Miten kaunista! Flörissä on jo hiukan sitä tunnelmaa mitä oli Katin Tanskan kuvissakin. Sama oli Viherlassilassa kun kävin siellä tällä viikolla. Jäin huokailemaan ekan kerran heti kun astuin ovesta sisään. Ihan mahtavaa että puutarhat ovat lähteneet ottamaan reilun askeleen uuteen suuntaan ❤ Taisi tulla juuri Flör-reissu viikonloppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Jos miettii ihan parin vuoden taakse niin tuntui, että liikkeissä ei päässyt siihen samaan elämykseen, mitä blogeissa näki. Nyt voi nimenomaan mennä inspiroitumaan ja haaveilemaan, ja sieltä saa hankittuakin niitä ihanuuksia, joita netissä näkee!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä! Kiitos, ja kiva että sait positiivisia fiboja! :)

      Poista
  6. Tosi ihanan näköinen liikr!
    Meillä on muuten vähän samanlainen tausta, itsekin olen ollut nuorena puutarha-alalla kesätöissä, ja rakkaus puutarhaan ja viherkasveihin ei ole kadonnut minnekkään. Olen jopa puolivakavissaan harkinnut vielä näin "vanhoilla päivilläni" opiskelevani puutarhuriksi ja sitä kautta floristiksi :-D Voi olla että jää vain haaveeksi, mutta mistä sitä koskaan tietää! Rakas harrastus se joka tapauksessa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli kyllä muuttunut edukseen! Hauskaa, kyllä jotkut asiat jäävät selkeästi elämään. Järkytyin ihan kun tajusin laskiessani, että siitä on tosiaan niin kauan aikaa.. Ja hei, minä olen samalla ajatuksella muuten leikitellyt! Tosin siihen skenaarioni on kuulunut niin, että "kun olen burnoutin partaalla nelikymppisenä, niin ryhdyn kukkakauppiaaksi"! :D

      Poista
  7. Upea myymälä ja ihana nimi Flör! Koko paikka on saanut upea, uuden ilmeen ja tyyli välittyy kuvistasi hienosti. Loistavaa, kun kukat alkavat olla jo osa arkea ja sisustusta! Minut tuntevat tietävät, miten olen jo vuosia sitten tehnyt töitä tämän asian edistämiseksi :) Kiitos Katri, mukava kuulla, että inspiroiduit postauksestani ♥ Usutankin kaikkia hankkimaan tarveaineita, värkkäämään ja väkertämään itse, ja mikäli omat taidot eikä aika riitä, suuntaa kukkakauppaan ammattilaisen pakeille. Oma maljakko tai astia mukaan ja eikun ideoimaan! Kukkivaa joulunodotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi ajanmukainen nimi ja ilme! Suomi on selkeästi tarvinnut teitä pioneereja, kyllä nyt on trendi vahvoilla! Minulla kävi taas vanhanaikaisesti, ja jäi sammaleet lumen alle. :) No, katsotaan, mitä löytyy ja mihin mielikuvitus riittää! Tanskalainen kukkakauppavierailusi näytti todella upealta!!

      Poista
  8. Oi jes, näyttää niiin kauniille ja tyylikkäälle! Ihan mahtava uudistus!

    VastaaPoista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig