Kuusi ja ystävät toivat joulun

Eilen aamulla sohvalla makoillessani mietin, mitä kaikkea olin ajatellut tehdä ennen joulua. Minulla ei ole moneen vuoteen ollut mitään todellisia joulusuunnitelmia, koska totesin että tulee vaan paha mieli kun en saakaan aikaiseksi kaikkea mitä suunnittelen. Joulukuu on kyllä mennyt ihan älytöntä vauhtia, vaikka muutama viikko sitten ajattelin, että tänä vuonna saattaisin jopa tehdä jonkinlaista joulusiivousta. Ajattelin myös tehdä vähän jotain suklaakarkkeja, keksiä lapsille jotain jouluisia yllätyksiä, leipoa jotain jouluista.. Ja ehkä voisi käydä joulumarkkinoillakin. Onneksi tiesin kokemuksesta, että ne on syytä jättää vain hiljaisiksi kuiskauksiksi taustalle, jos tulee hyvä rako ja sopiva fiilis. 

No, ei tullut, ja tonttukin on ollut tänä vuonna vähän hajamielinen kalenterinsa kanssa. Hienosti on kyllä seivaillut tilanteita, se täytyy sanoa. Toisaalta, en koe että olisi jäänyt mitään olennaista elämättä ja olematta. On ollut aikaa laulella joululauluja, leipoa pipareita ja olla vaan. On ollut aikaa leipoa extempore joulutortut ja glögit, ja tehdä joulupiknik olohuoneen lattialle. Tiedän, että kokisin oloni tosi typeräksi jos siivoilisin huushollia tai valmistelisin jouluruokia päivätolkulla, ja vanne vaan kiristyisi pään ympärillä. Kysyisin itseltäni, miksi minä teen tätä? Lapset kuitenkin vetävät ihan siihen perusarkeen. Kyse on selkeästi siitä, että olen löytänyt asiat, joihin mielelläni käytän aikaani, ja samalla hyväksynyt sen, että kaikkea ei tarvitse tehdä. Kotilaiturin Kati sanoi hyvin, kun poikkesin kaupalla ja tiedustelin joulustressistä (mikä ihme small talkin aihe sekin on, että kaikki olettavat toisten potevan joulustressiä?): noo se stressi on vähän semmoinen että sen taakse on hyvä piiloutua.. Ihanaa aikuisen naisen viisautta! Taas yksi ohjenuora tälle juniorille (joksi työkaveritkin minua kutsuvat).

Sitten on myös asioita, joista joulumieleni oikeasti nousee, mutta joita en ole ehtinyt/muistanut tehdä. En ole esimerkiksi muistanut kuunnella juurikaan joululauluja, enkä lueskella vanhoja joululehtiä, vaikka otin ne kaapista esille kuukausi sitten. Viikon päästä kaikki nämä joulunalusaikaan liittyvät kliseet ovat niin so last season.

Yksi ehdottomista joulusuosikeistani on kuusen tuominen sisään. Meillä on niin upea tilanne, että pappani on tuonut meille jo kolmena vuotena ison kuusen kotimetsistä sadan kilometrin päästä. Katsellut ympäri vuoden sopivia kuusipuita ja sitten joulun alla kiertää hakemassa kullekin sopivan. Ihan mieletön onni, noin suuri kuusi maksaisikin ihan hirveästi!

Eilen vietettiin pieniä pikkujouluja ystäväperheen kanssa, ja nyt voin sanoa, että joulufiilis alkoi tuntua sydämessä asti. Lapset kirmasivat ympäri taloa ja me aikuiset yritimme kuulla toisiamme pöydän toiselle puolelle (välillä desibelit olivat kaikkea muuta kuin rauhaisaa jouluista taustamusiikkia). Yritettiin laulaa lasten kanssa joululauluja, mutta se meni kilpalaulannaksi pienimpien nahistellessa ja vääntäessä yhtä mittaa syliin ja pois. Loppujen lopuksi muutaman lasten suosikkilaulun jälkeen jälkikasvu hävisi yläkertaan, kun rouvat jäivät soittamaan ja hoilottamaan joululauluja sydämiensä kyllyydestä. Miehet mutisivat metelistä, mutta tulkitsimme sen kantautuvan lasten leikeistä... 

Vahingossa olimme myös suunnitelleet lähes samanlaiset syötävät - olin tehnyt kylmäsavulohitäytettä saaristolaisleiville ja smetana-mäti-punasipuli täytteisiä sydänpaloja, ja sieltä kaverit tulivat lämminsavulohitäytteen, saaristolaisleivän ja sydänmuotin kanssa! :) Kokeilin liekittää kylmäsavulohta kaasuliekinheittimellä, ja sehän meni ihan kuin Strömsössä!

Tonttu on ollut myös päätöidensä suhteen sen verran laiska, että on hommannut vasta kummilapsille ja jouluapu-keräyksiin lahjoja, mutta omat on vielä järjestämättä. Voi olla, että tänään on joku muukin kaupoilla, joten kärsivällisyyttä kohtalotovereille...

Hyvää neljättä adventtia kaikille, jouluiloa koteihinne!

FB | IG

Katri

Pikkusuolaista itsenäisyyspäivään

Itsenäisyyspäivän ilta huipentuu huomenna taas juhlavastaanottoon Presidentinlinnassa. Se taitaakin olla Suomen seuratuin tv-lähetys, joten veikkaan, että monissa kodeissa kokoonnutaan television ääreen yhdessä seuraamaan juhlahumua. Kenellä on upein puku, kuka tulee kenenkin kanssa ja kuka kohahduttaa.

 

Kertookohan se vanhaksi tulosta, että nykyään odotan niitä haastatteluosuuksia eniten?! En kuitenkaan tunne ketään julkimoita, joten kättelyvaihe menee ihan toisella silmällä seuraten. Telkkarimaratonin parhaita puolia onkin se, kun voi käpertyä sohvan nurkkaan mutustamaan jotain pientä.

 

Jos itsenäisyyspäivän pikkupurtava on vielä mietinnässä, niin tässä olisi yksi helppo vaihtoehto viime viikonlopun synttäreiltä!

 

 

 

Helpot crostinit kahdella täytteellä

 

Punajuurihomejuustocrostinit

2 etikkapunajuurta

1 dl suolapähkinöitä

 

50 g pehmeästi levittyvää homejuustoa (esim. Castello)

1 dl ranskankermaa

1 tl juoksevaa hunajaa

 

Chorizocrostinit

pieniä chorizo- tai salamisiivuja

ruohosipulituorejuustoa

viinirypäleitä

 

Paahtoleipää

Täytevariaatioitahan voi kehitellä mielin määrin, ja paloista tulee nätimpiä muotilla tai pienen juomalasin suulla leikaten. :)

Täytevaihtoehtoja:
- sitruunamehussa käänneltyä avokadoa ja balsamicoa
- savulohta ja piparjuurijuorejuustoa (+ranskankermaa pehmentämään)
- pari ohutta tikkua leipäjuustosta ja mustaherukkahilloa

 

 

 

Jauha punajuuret ja suolapähkinät sauvasekoittimella. Notkista homejuusto ja sekoita joukkoon ranskankerma. Paahda leivät paahtimessa, ja ota niistä nättejä paloja muotilla tai ronskisti leikkaamalla vaan. Laita paloille molempia levitteitä, ja ehkä päälle vielä vähän suola- tai pistaasipähkinöitä.

 

Laita toisten palojen päälle nokare notkistettua ruohosipulituorejuustoa, ja taita pari siivua chorizoa päälle. Laitoin ne coctail-tikulla kiinni, ja painoin päälle vielä viinirypäleen, niin muutaman tunnin päästä ne pysyivät kasassa ilman tikkuakin.

 

Punajuuritäytteen ohje on Jouluherkut 02/16-lehdestä.

 

 

 

Työpäivä vielä edessä, ja sitten orientoitumaan 99 vuotta täyttävän itsenäisen Suomen juhlintaan. Itsenäisyyteen liittyvät asiat ovat olleet nyt kotona pinnalla, kun ekaluokkalainen kertoilee kovasti oppimiaan asioita ja kyselee tietysti, miten kaikki menikään. Ei näin suurta kiitollisuutta, itsenäisyydestä, voi edes sanoin ilmaista... Olen aina joskus miettinyt, että mitäköhän vastaisin, jos minulta kysyttäisiin vaikkapa Linnan juhlissa, että "Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle?". Sönköttäisin varmaan jotain ihan outoa, koska ei niin isoon asiaan kaikki kuulostaa liian lattealta.. Heh, kaikkea sitä miettiikin.. Onneksi ei varmaan tarvitse lähivuosina varautua juhlakutsuun! :)

 

Ihanaa juhlapyhää kaikille, itsenäisen Suomen kunniaksi!

 

FB | IG

 

Katri

Synttärihumua

Esikoisen odotetuimmat juhlat juhlittu! Halloween-discosta asti hän puhui, että olisi kiva juhlia 7-vuotissynttäreitä disco-teemalla. Löysin Clasulta discopallon (sellaisen tosi mauttoman, mutta päätin kestää), ja voitte uskoa, että se on pyörinyt tyttöjen huoneessa melko jatkuvalla soitolla. Tyttöjen yläkerran huoneen saa ihan pimeäksi päivälläkin, koska siellähän ei ole yhtään ulkoikkunaa, vaan kahdella seinällä sisäikkunat alakerran korkeisiin huoneisiin, ja niissäkin on pimennysverhot. Discopallon kaveriksi virittelimme vain vähän viirinauhaa Tigerista, ja tietenkin serpentiiniä. Se on lapsista aina yhtä hauskaa. Annoin luvan myös lätkiä vähän kultaisia tähtitarroja seiniin. Niitä ei ehkä tarvitsekaan ottaa heti pois, koska tuovat ihan kivaa eloa seinille.

Pikkuballeriina oli välillä vähän ulkona isojen jutuista, mutta näytti nauttivan täysin siemauksin, kun jäi hetkeksi yksin tanssimaan huoneeseen. Kuvat kertovat totuuden siivosta, joka tällä kertaa jäi yllättävän iisiksi. Yläkerran lastenhuoneesta ei muuten olekaan paljoa kuvia vilkkunut blogissa. Se on ollut vähän vaiheessa pitkään, mutta nyt löysin kivoja tauluja seinille. Ehkä sieltäkin siis jotain kuvia saisi lähiaikoina!

Lasten pöydässä oli takuuvarmoja suolaisia tikkuja ja pieniä kolmioleipiä, ystävän parhaalla reseptillä tehtyjä muffinsseja ja saarekkeen jäätelöbaarista sai tulla tilamaan annoksensa haluamillaan sörsseleillä. Puolentoista tunnin aikana lapset ehtivät ainakin leikkiä tanssikilpailua taiteltavan sanomalehden päällä ja koristella isot sydänpiparit, ja oli minulla kai joku muukin ässä hihassa... Antti Tuisku piti osaltaan huolen hyvästä menosta!

Heti perään kahvittelimme myös sukulaisten kanssa, ja yllättävän hyvin lapset jaksoivatkin pitkän juhlapäivän. Meidän kaikki sukulaiset tulevat pitkän matkan päästä, joten suolainen vie yleensä voiton juhlapöydässä. Tällä kertaa kokeilin jotain uuttakin, itse tykkäsin eniten helpoista "savulohipasteijoista" ja punajuuri-homejuustoleipäsistä. Överisuklaakakku nutellatäytteellä sen sijaan oli vähän floppi. Tai oikeastaanhan turvauduin kääretorttukakkuun, koska kakkupohja lässähtää minulla aina.

Illalla ehdimme vähän tutkia yhdessä kivoja lahjoja ja henk. koht. Instassa jo vilautinkin, minkä vähän isomman projektin aloitimme uuden työpöytäni ääressä. Onpa kivaa pitkästä aikaa keskittyä noinkin pieneen pipertämiseen, 500 palan palapeliin! Keittiön pöytä olisi ollut vähän hankala noin isolle palapelille, joten onneksi en ollut vielä koneideni kanssa ehtinyt valtaamaan työpöytää. Illalla ehdimme vielä käymään Turussa katsomassa jouluvalaistua kävelykatua ja Stockmannin satumaista näyteikkunaa. Oli kuulemma ihanin synttäripäivä ikinä! :)

Näiden kekkereiden jälkeen joulu onkin jo ihan nurkalla, ja saa alkaa huolella virittäytyä joulukauteen. Itsenäisyyspäivää, pikkujouluja, lasten joulujuhlia ja muuta pientä odotettavaa... Hyviä marraskuun viimeisiä päiviä, laskeudutaan joulukuuhun!

FB | IG

Katri

Viikonloppuinspiraatio ammattistailaajan kätösistä

Helou! Niin meni kaksi viikkoa messuista että hujahti! Piti heti seuraavalla viikolla julkaista paloja Jonna Kivilahden inspiroivista "näytöksistä" kattauksiin ja kuvauksiin liittyen, mutta niin paljon tuli taas kaikkea muuta eteen! Näinhän minulle tuppaa käymään, että juttuaiheita olisi enemmän, kuin ehtii kirjoittaa. Sen vuoksi onkin kiva olla blogin FB ja Instagram-tilit, jotta niihin voi julkaista silloinkin, kun ei jaksa konetta avata. 

Jonna Kivilahti lienee monille tuttu sisustustoimittajana, stylistina ja ehkä myös Mrs. Jones -blogin kirjoittajana, sekä saman nimisen kaupan kauppiaana. Melkoinen nainen, täytyy sanoa! Ei mennyt aikaakaan, kun hän oli loihtinut pöydälle ihan sisustuslehtimäisen layoutin. Kaikkea sopivan rennosti sikin sokin - hallittu kaaos, jonka epätäydellisyys luo mielenkiinnon asetelmiin ja kuviin. 

Paikalla olijat saivat myös kivoja vinkkejä kattauksiin. Tällä hetkellä on tosi jees yhdistää myös kattauksessa eripariastioita, liinoja, kippoja ja kuppeja. Mitä epätäydellisempi, sen parempi. Vanhoja aterimia ja astioita löytyy melko hyvin kirppuritoreilta, ja omasta mielestäni erityisen hyvin kierrätyskeskuksista. SPR:n Kontti Turussa on myös aika hyvä aarreaitta. Kunnon keramiikka kaikkine rosoinen on myös kovassa nousussa, kuten muutkin aitoutta henkivät materiaalit ja esineet.

Kattauksissa voi rohkeasti käyttää vaikkapa tapettirullan tai vahvempien paketointipapereiden suikaleita, ja naruilla tehdä jos jonkinlaisia kikkailuita. Narulla saa sopivaa huolettomuutta vaikkapa kietoessaan sen servetin ympäri, tai kuten kuvasta näkyy - tehdä koko lautaspinosta hauska paketti. Parasta on, kun jo pöytään astuessa nousee hymy huulille. :) Seuraavaksi toivon löytäväni vanhoja nuotteja, nekin olivat tosi kivan näköisiä lautasen alla.

Näiden inspiraatiokuvien myötä toivotan rentouttavaa viikonloppua kaikille teille ihanille, jotka käytte täällä kääntymässä! :) 

FB | IG

Katri

Pikkujouluherkku

Heippa! Hiljaa valkeneva aamu, hetken vielä hiljaisuus. Mies lähti koulureissulle ja lapsetkin vielä torkuskelevat. Taisi mennä pikkujoulut jäseniin... Perjantai-iltana ei mitään suurta jaksanut ruveta valmistamaan, joten pikkujouluherkkuna syötiin jotain helppoa ja nopeaa. Kokeilimme alkukesästä ensimmäistä kertaa lämmintä punahomejuustoa (klik), ja nyt päätimme testata, olisiko valkohomejuusto yhtä hyvää uunissa käytettynä. 

Juusto vain pois kääreistään, uunin kestävälle astialle, ja päälle vaahterasiirappia ja pähkinöitä. Laita juusto uuniin n. 200 asteeseen suunnilleen kymmeneksi minuutiksi. Viime kerralla leikkasin viillot juuston pintaan, ja silloin juusto valui jo vähän ulos uunissa. Ehkä näin oli parempi. Revin maalaisleivän karkeiksi paloiksi, ja laitoin palat myös hetkeksi uuniin lämpiämään. Muistimme myös kaapissa odottaneen karamellilevitteen, joka oli ystäviemme tuparilahjaksi antamassa herkkukorissa. Se olikin aivan nappijuttu! Ihana kinuskinen makeus ja suolainen juusto... Täydellinen makukombinaatio... Saa ihan varmasti ruokafiilistelijän sukat pyörimään jalassa! Vaikkaisin, että aika moni muukin kaapista löytyvä makea levite tai hillo sopii tuomaan sopivaa vivahdetta tähän juuston ja leivän pariksi. Pekaanipähkinöiden kinuskinen maku on tähän myös ihan kuin luotu.

Pikkuleipurit olivat tohkeissaan ensimmäisistä joulutortuista. Jotenkin se on aika ihana ääni, kun pikkuinen töpsöttää keittiöön ja työntää jakkaransa tason viereen. Ja jos vaihdan paikkaa, niin hän kapuaa välittömästi alas ja taas kuluu raahaus paremmille paikoille. :) Torttuhillo meinasi maistua vähän turhankin hyvin - esikoinenkin vetää näköjään oikein kaksin käsin. Ja mitä minä olen sanonut siitä että jos maistetaan niin ei enää takaisin kuppiin??! Noo... Ei aina jaksa niuhottaa..

Loppuun vielä kuva tältä aamulta, kun vielä herätessä oli pilkkopimeää. Hetken päästä jo hieman taivaanranta sinersi. Mukavaa viikonloppua! 

FB | IG

Katri

Vakkariherkkujen ohjeita

Mari kyseli blogin Facebookissa vähän ohjeiden perään, kun postasin pikaisesti brunssiviemisistä. Meillä on tapana järjestää naapurin ystäväperheen kanssa noin kerran kuukaudessa kunnon syömingit, jolloin tehdään yhdessä ruokaa. Vähän aikaa sitten perheen äiti kysyi, lähtisimmekö heidän kanssaan brunssille, mutta hoksasimme onneksi, että ehkä olisi järkevämpää ja kaikille mukavampaa järjestää brunssi kotosalla. Ruokailu sujuisi luultavasti helpommin, desibelejä ei tarvitsisi koko ajan yrittää hillitä, ja sitten kun tajuaa ahmineensa liikaa, voisi avata housujen napit ihan reteesti. Naapurit asuvat meiltä sellaisen sopivan matkan päässä ja vähän korkeammalla, joten ajattelin, että sieltä voisi sitten ihan hyvin vaikka kieriä kotiin. Ei ollut vaikea päättää, miten tämän kuun syömingit siis järjestettäisiin - sunnuntaibrunssi kaikilla herkuilla.

Työnjako oli sellainen, että naapurit lupasivat hoitaa lämpimäiset ja leipätarvikkeet, sekä lihapuolen ja jälkiruoaksi omenakaurapaistosta. Minä lupasin tehdä vihreän salaatin ja lämpimän salaatin, ja mies savusti kalan, tutuilla ja turvallisilla siis mentiin. Ajattelin, että ehkä voisin suurpiirteiset ohjeet tänne vinkata, jos jollekulle niistä kirpoaisi uusia ideoita!

Vihersalaatti brunssille

kahta erilaista salaattia

fetajuustoa

granaattiomenaa

pekaanipähkinöitä

kastike salaatille

oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, pippuria, sitruunamehua

Lämmin salaatti

2 dl kuskusia

2 porkkanaa

paprika

parsakaalin nuppuja

punasipulia

pannulle kasvisten kanssa sormisuolaa, pippuria, yrttejä maun mukaan

halloumijuustoa oliiviöljyssä paistettuna

kastike kuskusille

oliiviöljyä, suolaa, pippuria, hunajaa, sitruunamehua

Keitä kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori porkkanat, pese paprika ja pilko nämä suikaleiksi. Leikkaa parsakaali pieniksi nupuiksi ja pilko sipuli lohkoiksi. Paista kasviksia öljyssä pannulla kovuusjärjestyksessä, eli porkkanat ensin, sitten muut, jotta esimerkiksi paprikat eivät paistu löysiksi. Jätä purutuntumaa kasviksiin. Sipuli kannattaa huuhtoa ennen paistoa, jotta ylimääräinen kitkeryys häviää.

Savulohi

Mies laittoi lohen graavaantumaan edellisenä päivänä, jotta siihen tulee sopiva suola. Hänellä on sellainen pieni savustuslaatikko, jossa tulee spriipolttimot mukana, mutta tasaisemman lämmön vuoksi hän savustaa grillipaikallamme/nuotiolla. Sitten tarvitaan leppälastuja ja sokeripaloja vuoan pohjalle - leppälastut antavat makua ja sokeripalat väriä. Lämmön tasaisuutta pitää kuulemma kokoajan vahtia (lue: hyvää aikaa istua ulkona hiljaisuudessa). Savustuminen kestää puolesta tunnista kolmeen varttiin.

Laitanpa vielä samaan syssyyn Instan puolella kysytystä suolaisesta piirakasta perusreseptini.

Suolainen piirakka

Pohja: 

100 g voita/margariinia

2,5-3 dl vehnäjauhoja

2 rkl vettä

Täytteeksi

mkp eli mitä kaapista löytyy (ks. alempaa ideoita)

2 munaa

2 dl kermaa

suolaa, pippuria, yrttejä 

juustoraastetta

Pehmitä voita ihan hetki mikrossa, jotta sitä on helpompi nyppiä. Nypi jauhot ja voi, ja lisää lopuksi loraus kylmää vettä ja nypi vielä taikina tasaiseksi. Painele pohja vuokaan. Irtopohjavuoassa tehtynä piirakasta tulee kivan näköinenkin kaiken kukkuraksi. 

Paista pohjaa ensin uunissa 225 asteessa n. 13 minuuttia. Vispaa munat rikki ja lorauta kerma joukkoon ja mausta. Laita täytteet esipaistetun pohjan päälle, ja kaada kermaseos päälle. Laitan usein osan juustoraasteesta kermaseoksen joukkoon, ja loput lisään paistamisen loppuvaiheessa.

Täytteenä on ollut esim

- jauheliha, pesto, paholaisenhillo, feta

- kikherneet, pesto, aurinkokuivattu tomaatti

- lohi, feta, kesäkurpitsa

- tomaatti, pesto, mozzarella

- porkkanaa (nopeasti pannulla paistettuna), artisokan sydämiä, punasipulia, vuohenjuustoa

- punajuurisiivuja (nopeasti pannulla paistettuna), purjoa, aurajuustoa

....... Tosiaan, mitä kaapista milloinkin löytyy, mutta juustonystävä on tyytyväinen kaikkeen, kunhan mukaan löytyy mitä tahansa juustoa.

Söin aamupäivän brunssilla niin paljon, että hädin tuskin jaksoin iltapalaa vähän syödä.. Joten aika hyvää oli, kuinkas muuten kun porukalla saa syödä! :)

Hyvää viikkoa!

FB | IG

Katri

Kahdestaan

Pari viikkoa sitten tuli tilaisuus päästä yhdessä ulos. Ajattelimme, että kai me nyt mennään oikein ravintolaan, kun kerran kaksin päästäisiin ulos. No, ei jaksettukaan lähteä kovin kauas, mutta pieni retki Kuusiston Linnanraunioille oli ollut mielessä. Se tuntui mukavalta, sopivan pieneltä menolta, mutta kuitenkin selkeältä kahdenkeskiseltä irtiotolta. Ajatella, miten mukava olisi hypätä pyörän selkään ja polkea kesäillassa kuin villitkin teinit! Kypärät päähän ja eväät reppuun. Keski-ikä kolkuttelee, ajattelin.. 

Omasta konkelistani oli vaihteet aivan rikki (ainoastaan kolmosvaihde toimi), joten mies joutui ylämäissä työntämään selästä vauhtia ja polkeamaan kahden edestä. Minua nauratti niin paljon että meinasi ohjaus pettää! Mutta perille päästiin, korkealle kappelinmäelle kavuttiin ja ihasteltiin näkymiä lohen loimuttuessa.

Ajattelimme, että leivän kanssa lohi on mukava syödä iltapalaksi, joten olimme pakanneet mukaan yhden paistetun maalaismoniviljapatongin, sekä tuorejuustoa, kotona maustetun lohifileen ja balsamico-kastikkeen. Vaahtokarkkeja tuli grillattua jo lohta odottaessa, mutta toki myös jälkkäriksi muutama. Vaahtokarkkien grillaus vaatii sen tyyppistä kärsivällisyyttä, että yleensä se ei ole minun heiniäni... Parasta se on vain hitusen kärähtäneellä pinnalla.

Aurinko laski, tuli hämärä, ja aloin jo miettiä, että pääsemmehän täältä keskiaikaisen kirkon mäeltä alas ennen pilkkopimeää. Mies tiesi reaktioni, mutta joutui myöntämään, ettei se kyllä ole mahdollista, koska lohikaan ei ole vielä valmista. No, mikäpä siinä nuotion vieressä on istuskella lämpimässä, mutta totta puhuen en innolla odottanut paluumatkaa pilkkopimeän metsän läpi.  

Muistelimme partioleirejä ja iltanuotioita, lauloin vähän sen aikaisia lauluja ja mietimme, miten absurdi ajatus olisi asua viikko metsässä. Eihän sitä kyseenalaistanut mitenkään 15-20 vuotta sitten. Oli ihan normaalia mennä syksyllä ja talvella viikonlopuksi metsään partioleirille ja kesällä viikoksi. Ajatus esikoisesta pari vuoden päästä leirillä ilman meitä tuntuu todella omituiselta. Mutta onhan niistä hienoja muistoja, aivan korvaamattomia. Kummallisista tilanteista, kuten kilometrien yövaelluksilta, pitkistä kipinävuoroista ja litimäristä teltoista selvittiin aina, ihan aina, samanikäisten kavereiden kanssa. Ihmettelen vain, minne se rohkeus ja luottamus pärjäämiseen on itseltä kadonnut. Ehkä tietynlainen sinnikkyys on ainakin osittain sieltä peräisin. 

Tuli pilkkopimeä, ja oli pakko lähteä alas kappelinmäeltä, läpi pilkkopimeän metsän. Yritin olla ajattelematta sitä, että kyseinen mäki on kuulemma keskiajalla mahdollisesti toimittanut kirkon ja hautausmaan virkaa, ja eivätkös ne edelliset asukkaat puhuneet jostain kummittelulegendasta.. Yritin työntää villiä mielikuvitustani syrjään ja luottaa siihen, että mies löytää tien polkupyörille. Jossain vaiheesa oli pakko turvautua nykyaikaan ja kaivaa kännykän taskulamppu esiin - vitsit mikä helpotus! Aloin luonnollisesti taas suuntavaistoineni jankata, eikö meidän pitäisi mennä enemmän vasemmalle, mutta onneksi mies piti pintansa, ja hetken päästä ja pyörien heijastimet näkyivät. Huh, helpotus. Kiitos nykyaika - älypuhelin, jossa on taskulamppu. No okei, ennenhän taskulamppu olisi kuulunut vakiovarustukseen...

Kullanarvioisia hetkiä, parhaita muistoja! Hetki istua hiljaisuudessa, ja kuunnella rauhassa. Tuntea hymystä, miten toisen kanssa on niin hyvä olla. 

FB | IG

Katri