Ruokaryhmän ryhdikkäät klassikot

Kissanpentu ja nahkatuolit. Aika huono yhdistelmä. Tai keinonahkaahan ne vanhat tuolit taisivat olla. Olin kyllä jo vähän aikaa harkinnut uusia keittiön tuoleja, joten totta puhuen kissa taisi nyt tehdä meille palveluksen. Hän oli nimittäin raadellut mustat ruokapöydän tuolit ihan hirveiksi! Niissä oli varmaan mukava harjoittaa kynsiä ja kiipeilytasapainoa.

 

Uusien ruokapöydän tuolien haku olisi ollut aivan liian suuri operaatio, minä kun olen niin perusteellinen sitten, kun alan jotain hakea. Toisaalta pitkään aikaan ei ole edes ollut aikaa selailla verkkokaupoista tuolitarjontaa tai selata Pinterestiä tuoli-inspiraation toivossa. Olinkin ajatellut, että koska en ehdi asiaa miettiä, niin katsotaan jos jotain osuu kohdalle.

 

 

Olinkin enemmän kuin ilahtunut, kun kuulin, että tädilläni on varastossa Artekin ruokapöydän tuoleja ihan toimettomana. Aika pitkään epäröin niitäkin ja mietin, ovatko ne liian keltaiset, liian matalat ja liian mitä-lie, mutta annoin niille mahdollisuuden ja haettiin ne peräkärryn kanssa sovitukseen. Siinä ne nyt ovat sovituksessa, ja taitavatpa muuten jäädä! Nehän ovat paljon paremmat kuin uskoin, eivätkä lainkaan liian matalat istua!

 

Ruokailutila raikastui kertaheitolla, kun mustat korkeaselkäiset tuolit väistyivät näiden sirompien tieltä. Siskoni aikoi verhoilla ne meidän mustat tuolit uudelleen - sehän olisi aivan mahtava uusi elämä niille! Ruokapöydän alla oleva matto on kyllä jo pari vuotta keräillyt kuopuksen murkinoita, joten se ei kyllä varsinaisesti hehku raikkautta.

 

 

 

 

 

Lauantain ruoka kuvastaa hyvin sitä, kun torstain kauppareissulla ei jaksa yhtään ajatella viikonlopun ruokia. Muusia ja lohta, takuuvarmasti maistuu kaikille. Lohi kyllä sai kivasti uutta virettä raastetun sitruunankuoren, peston, hunajan ja auringonkukan siementen kuorruttamana. Tämä "resepti" on myös tuntunut parantuvan joka kerta.

 

Viime postauksessa kerroin meille muuttaneesta eukalyptus-pensaasta, joka on kuulemma ollut harmillisen oikukas ja kuivunut kokoon ensi metreillä. Otin neuvoista vaarin ja aloin ulkoiluttaa sitä heti. Kävi kyllä juuri niin kuin pelkäsin, että unohdin sen moneksi päiväksi terassille! Eipä se kyllä tuntunut ottavan nokkiinsa, sillä eilen kun muistin nostaa sen sisään, vaikutti se varsin hyvinvoivalta, vaikka kuluneella viikolla oli miinusasteitakin. Ihme sankari! Nuo oksat maljakossa ovat siitä pari viikkoa sitten leikatut, hyvin jaksavat vieläkin. Seurana on myöskin pari viikkoa vanha jouluruusun oksa. Näin helposti sitä näköjään on leikkokukkia kotona melkein aina, kun toiset kestävät maljakoissa tosi pitkään!

 

Lauantaina ladattiin akkuja joogaamalla ja kotoilemalla, ja tänään pääsen taas lempipuuhiin valokuvaamaan kastejuhlaa ja vihkimisen samalla! So happy! <3

 

Leppoisaa sunnutaita!

 

*valokuvaushommia voit seurailla @katrihaavistophotography Facebookissa ja Instagramissa.

 

Katri

Aikainen lintu...

Aamuvarhainen, lapset vierekkäin nojatuolissa viltin alla, virittelevät ohjelmavalikoimaa ja kyselevät namipussin perään. Se kyllä unohtui tällä kertaa. Joskus he onnistuvat hipsimään alakertaan ilman että kumpikaan herää, ja siellä he aina nököttävät nojatuolissa vierekkäin milloin mitäkin herkkukaapista löytäneenä... Milloin on rusinat liiskaantuneena nojatuoliin ja milloin karkkipapereita siellä täällä. Tyytyväiset ilmeet kyllä saan aina!

Viikonloppuaamujen tähtihetki itselleni puolestaan on tuikata pesät tulille ja istua puulieden viereen aamuteelle. Kuunnella sitä pientä huminaa (ja seinän toiselta puolelta lastenohjelmien kakofoniaa). #reality

Viikko meni niin että en edes kameraan tarttunut, saati blogeihin kurkannut. Nyt ihan mietin, mitä oikein tein myöhäisillat? Ai niin, selvittelin sen Postin kadottaman joulupaketin kohtaloa. Tai oikeastaan sitä, miten saataisiin uusi lähetys hoidettua perille. Asian noustua otsikoihin tuntemattomatkin ihmiset ovat tarjonneet apuaan ja lupasin kerätä lähettää uuden paketin meidän kautta, jotta perheen yksityisyys säilyisi. Toivottavasti kaikki lahjoitukset löytävät ensin meille ja lopulta Matkahuollon kautta perille.

 

Sitten olen tutkinut erilaisia nettisivupohjia Wordpressiin, jos saisin tehtyä omat sivut valokuvaushommille. Rohkaistuin ja otin yhteyttäkin pariin valokuvaajaan! On ihanaa jutella samoista intohimoista.. Ensi viikolla tapaan hääparin, jonka häät saan kuvata puolentoista kuukauden päästä.. En kestä, aivan mahtavaa!!

Yllättäen olen alkanut saada erinäisiä kuvauskyselyjä häihin, ristiäisiin, valmistujaisiin ja muihin karkeloihin (ja olen tietysti koko asiasta häkeltyneen onnellinen), joten tein valokuvauskyselyjä varten ihan oman välilehden. Sain kuin sainkin tehtyä bloggerin pohjaan liukugallerian, käy kurkkaamassa! Sieltä löytyy myös ne toissaviikonlopun rippikuvat, ja ensi viikonlopun ristiäisistä laitan varmaan myös sinne makupalat. Ehkä en enää täällä julkaise kaikkia kuvausjuttuja, vaan yritän tehdä niille oman foorumin? 

Jos siis ajattelet, että voisit haluta minut ikuistamaan jotain mukavia hetkiäsi tai vaikka perhekuvat, niin olen siitä tosi otettu ja iloinen... Kävi hirveän harmillisesti, kun kaksi morsianta otti yhteyttä parin päivän sisällä, ja molemmilla oli sama elokuinen päivä varattu hääpäiväksi! Uskotte varmaan, että harmitti... :(

En nyt oikein edes löydä tähän sanoja, kun tuntuu niin uskomattomalta, että ihmiset luottavat minuun ja kuvaussilmääni.. Mutta jos sinulla on tarve kuvamuistoille niin sieltä löytyy yhteystiedot!

Ihanaa viikonloppua teille siis! Jos voin jotain tälle viikonlopulle toivoa, niin sellaista sopivaa talvista ulkoilusäätä, kun on tarkoitus viedä pienet kokeilemaan laskettelua. Itsekin tekisi mieli hypätä suksille, kun edelliskerrasta onkin kulunut varmaan yli kymmenen vuotta.

Ja muuten, ehkä tässä blogissakin tullaan taas pian näkemään muitakin kuin puuliesikuvia.. Jotenkin se on näinä hektisinä viikkoina vetänyt aika paljon puoleensa. :)

Katri

Viikonloppuna keittiössä

Miten olimme ihan unohtaneet pastakoneen? Se on pölyttynyt kaapissa kai kaksi vuotta. Muistan, että viimeksi tein pastataikinaa kuopuksen ollessa pieni, ja kun se epäonnistui, en viitsinyt pitkään aikaan yrittääkään. Sen verran työlästä taikinan vaivaaminen on.

Jostain syystä esikoinen muisti härvelin, ja oli kysellyt jo kuukauden päivät, koska voitaisiin tehdä taas itse pastaa. Hän halusi tietysti päästä veivaamaan! Tuo kone kulkee kuin unelma, joten voi ihan hyvin antaa lastenkin veivata. Pientä nahisteluahan niistä veivivuoroista syntyi, mutta saatiin ihan kelpo määrä nauhapastaa aikaiseksi. Ja hyvä ruoka, parempi mieli, vai miten se meni...

Keitettiin vähän isompi kattilallinen sitä pastaa kun kerran ruvettiin... No viiitsi vitsi, ei kai nyt sentään! :) Siinä oli ihan muuta tarkoitusta varten vettä lämpiämässä, huvitti vaan kun tajusin että se tulee kuvaan. Lohipasta on aika varma vaihtoehto, mutta höystettiin sitä vähän herkkusienillä kun ne ovat noiden kaikkien muiden herkkua. Minunkin on sitten ollut pakko vähän totutella sieniin.

Toivottavasti ei ole vielä luistelukenttä sulanut, kun minäkin pääsin ensimmäistä kertaa kai viiteentoista vuoteen luistelemaan. J oli kovasti odottanut, että pääsisi koittamaan luistimia, mutta nukahti autoon. Harmitti niin vietävästi, että kulki koko loppuillan kotona hokkarit kainalossa...

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Katri

Pakkanen paukkuu ja puuliesi painaa

Idyllinen puulattia, jeah... Näillä paukkupakkasilla ei huvittaisi kuullakaan ihanista vanhoista lautalattioista. Täytyy todeta, että tuuletus ainakin toimii. Yläkerrassahan lautalattia tuntuu juuri niin ihanalta jalan alla kuin aina puhutaankin, mutta alakerrassa tuntuu ettei kahdetkaan villasukat riitä.

Puuliesi saa painaa hommia ja ilmalämpöpumppu huutaa hoosiannaa. Takka hohkaa mukavaa lämpöä ja pumppu kierrättää takan ja puulieden lämpöä keittiöön ja ruokailutilaan, mutta korkeassa ruokailutilasta kaikki lämpö karkaa ylös. Tuo ovi eteisen ja keittiön välillä tuli todellakin tarpeeseen, nyt sen oikein huomaa miten kylmä eteiseen puskee. Kevään tullen eteisestä puretaan niin paljon kuin pystytään ja eristetään lattia ja seinät kunnolla. Oven alle jäi vähän vahingossa rako kun ovi oli liian matala, mutta toisaalta ilman sitä kissamme ei pääsisi kulkemaan astiallensa. Nyt veto tuntuu nilkoissa aika hyvin..

Sattui pieni repsahduskin. Tein lapsille pannukakkua ja mies kehui että ei voisi olla kyllä mitenkään parempaa. Ehkä parasta ikinä. Tästä on kiittäminen googlen algoritmia, joka ohjasi ensimmäiseksi hakutulokseksi jonkun kotikokin maailman parhaan pannukakun.

Ja hei, meillä ei täällä ole kuin vajaa -20 astetta... Pohjoisessa on mitattu kuulemma peräti -40 astetta, ja lehden mukaan vuonna 1999 siellä kärvisteltiin -50 asteessa! Huh, mahdoton käsittää sellaista kylmyyttä...

Leppoisaa loppiaista! Ohjelmassa ainakin kuusenriisujaiset, ja muuten varmaan ollaan aika hiljaksiin. Välipäivien tauti pukkaa uudelleen päälle sopivasti parin työpäivän jälkeen...

Keittiön kaunistus, vanha ovi liukuoveksi

Pitkä projekti, jonka kanssa meinasin heittää kirveen kaivoon monesti.. Jo yli vuosi saimme ajatuksen laittaa eteisen ja keittiön väliin välioven, koska eteisestä vetää aika paljon. Otin asian puheeksi ja saimmekin äidin äitini lapsuudenkodista vanhan puisen oven, aivan upean kaunottaren alkuperäisillä kahvoilla. Vanhassa navetassa on ollut tilaa säilyttää, että sikäli on ihan onni, että aiemmat polvet eivät olekaan hävittäneet kaikkea.

 

Ovessa oli kaksi maalikerrosta, ja niistä tulikin paljon suurempi haaste, kuin olisin kuvitellut. Maalia yritettiin poistaa:

- kuumailmapuhaltimella ja lastalla

- ihmeaineeksi kehutulla Nitromorsilla. Ei tullut muuta kuin kauhea haju.

- tasohiomakoneella. Sillä sain isot pinnat, mutta ei peilejä.

- rälläkällä (mikä sen oikea nimi on?), johon laitettiin pyöreä hiontalaippa kiinni, ja sen avulla sain peilien urat hiottua, mutta en kulmia ja reunoja riittävän hyvin. Kierroksia tuolla koneella on hurjasti enemmän kuin hiontakoneella, minkä vuoksi sitä ei pidetty ihan ensimmäisenä vaihtoehtona. Sillä voi saada pahaa vahinkoa niin itselle kuin hiottavalle pinnalle. Tässäkin tapauksessa hiontalaipat kuluivat vain ihan reunoilta, koska jos olisin laittanut pyöröhiomakoneen oven pintaan kiinni, olisi se tehnyt pyöreää jälkeä. Suojalasin olivat välttämättömät, sillä kone myös veisteli tehokkaasti tikkuja ja sinkoili niitä pitkin poikin.

- loppusilaus kolmiopäisellä terällä. Kuva tässä aiemmassa postauksessa.

 

Huh, lopulta hiottu! Usko loppui jokaisen kokeilun jälkeen moneksi kuukaudeksi, ja sen vuoksi projekti venyikin. Lopuksi puupinta öljyttiin vielä pari kertaa Osmo Colorin kirkkaalla puuöljyllä.

 

 

 

Päätimme kiinnittää liukuoven kiskon sisäisellä mekanismilla, eikä niillä ladonovikiinnikkeillä, joita aiemmassa postauksessakin mietin. Ne olisivat tulleet kiskon yläpuolelle, mutta pidimme vähän turhana riskinä sitä, että ovi putoaisi joskus kiskoiltaan. Ehkä epätodennäköistä, mutta ajattelimme, että jos joku lapsi esimerkiksi liian voimakkaasti heilauttaa oven jompaan kumpaan suuntaan, niin huonostikin voi käydä.

 

Liukuovikiinnikkeitä ei niin vaan löytynytkään rautakaupoista hyllystä, vaan ensin piti keksiä itse kiinnityssysteemi, ja tilata esim. Helaformilta tarvikkeet rautakauppaan. Listaan alle tarvikkeet, jos joku miettii samantyyppistä ratkaisua. Tarvikkeet löytyvät täältä. Muistaakseni mieheni soitti vielä Helaformille ja varmisti, että nämä osat sopivat yhteen ja käyvät tuon paksuiselle ovelle.

 

Tarvikkeina oli siis

- liukuovikisko 150 cm

- pyörästöt, 2 kpl

- seinäkannatin 3 kpl

 

Osat maalattiin mustalla maalilla. Onneksi kyselin teiltäkin mielipidettä mustista vai metallinvärisistä kannattimista, nimittäin on tuo musta vaan niin hyvä! Mikähän minuun oikein meni, kun harkitsin niin voimakkaasti jättää kaiken teräspinnalle?!

 

Muuten, Minna Jones'n blogissa on myös seikkaperäiset ohjeet liukuoven toteuttamiseen niiden kiskon yllä kulkevien työntöovenpyörien avulla, ja Valontalo -blogissa ohjeet simppeliin liukuovitoteutukseen. Yritin itse etsiä kovasti ohjeita, mutta tämä meidän toteutus oli loppujen lopuksi ihan vain järkeilyä miehen, rautakaupan ja Helaformin kesken.

 

 

Ai niin, ovi on kymmenen senttiä liian lyhyt! Mietimme vielä, pitäisikö ovea laskea hieman, ja tehdä esimerkiksi kynnystä peittämään rakoa. Toisaalta, tajusin heti laitettuamme oven paikoilleen, että kissamme ei pääsisi kulkemaan kylppärissä sijaitsevalle laatikolleen, jos alareunassa ei olisi rakoa. Että sikäli hyvä, että ovi on vähän tyhmän näköisesti liian matala..

 

Yläkerrassa näkyy myös uusi isompi työpöytäni, joka myös valmistui vähän aikaa sitten. Vähän jo mietin, onko koko kodissa liikaa puuta, kun pöytäkin tehtiin liimapuulevystä, mutta se kyllä tuntuu tosi mukavalta käden alla. En ole kyllä päässyt vielä lainkaan testaamaan työpöytää käytössä, koska pöydällä on kesken 500 palan palapeli. Näyttää siltä, että se jäi minun tehtäväksi, nimittäin ei ihan jaksa tuo kärsivällinen esikoinenkaan keskittyä niin ison ja pikkutarkan palapelin tekemiseen...

 

Tällaisten sisustusuutisten myötä toivotan teille ihanaa viikonloppua! Itselle on tulossa aika työntäyteinen, mutta todella innostavan kutkuttava kuvauspäivä! :) Ai niin ja menovinkki tälle päivälle: Paraisilla aivan ihanat joulumarkkinat Gamla Malmens Julmarknad. Viime vuoden tunnelmiani voit lukaista täältä. Harmittaa vähän, kun en itse pääse tänä vuonna.. Siellä on niin käsin kosketeltava joulutunnelma! <3

 

FB | IG

 

Katri

Sunnuntairennot

Onko viikonloppu virkistänyt? Täällä päässä ainakin ovat vapaapäivät tehneet tehtävänsä. Aamulla makasin melkein kymmeneen asti (kyllä, kymmeneen!). Ilmeisesti oli vielä vähän univelkaa edellisen yön neljän tunnin unista... Oltiin työkavereiden kanssa katsomassa Hedbergiä ja katsastamassa Turun yöelämän uusi tulokas, Chic. Se olikin upean monipuolinen mesta, ihanan krouvit ja yhtä aikaa tyylikkäät puitteet. Juuri sellaista 30+ paikkaa Turkuun onkin kaivattu.

 

 

Pitkään vanuneen aamun morkkiksesta päätin kysyä tytöiltä että leivottaisiinko jotain. Ehdotin omenapiirakkaa tai jotain muuta nopeaa ja kaikille kelpaavaa mutta jostain saivat päähänsä, että pullaa pitäisi saada. No, pullaa ei ollakaan leivottu ainakaan puoleen vuoteen, joten sehän sopi. Onnistuin tekemään hyvän pehmeän taikinan, joten toivotaan että pullat ovat vielä huomennakin pehmeitä.

 

 

Vastapaistettu pulla on niin kertakaikkisen hyvää, että olin ihan vähällä peruuttaa joogan, jotta olisin saanut maistaa pullia uunituoreina. Itseasiassa olin ensimmäisellä varasijalla ja salaa toivoin, että sieltä ei olisi paikkaa vapautunut. Viimehetkillä päätin kuitenkin pysyä pullanhimoissani tiukkana ja lähteä paikan päälle, ja onneksi pari oli perunut tulonsa ja mahduin mukaan. Hitsi miten hyvä oli taas! Niin voimakas ja energinen olo! Ajatella, että minä, joka olen aina inhonnut kaiken maailman lihastreeniä, nautin tuollaisesta voimaharjoittelusta ja huomaan jo isoa kehitystä lihaksistossa.

 

Ja niinhän siinä kävi, että joogasta palatessa oli niin kova nälkä, että vedin kolme pullaa peräkanaa. Puolustukseksi täytyy sanoa, että ne olivat keskivertoa pienempiä. Ja sitäpaitsi, pakkohan oli maistaa kaikkia kolmea makua: korvapuusteja, voisilmällä ja vaniljatöhkällä...

Mutta nyt, rentouttavaa sunnuntai-iltaa! Tulin vaan pikaisesti huikkaamaan kuvaterveiset, ennen kuin ryhdyn käsittelemään yhden viime viikkoisen projektin kuvia.

 

FB | IG

 

Katri

Buustia kerrakseen

Nyt en tiedä mitä minulle on tapahtunut, mutta alkaa taas olla virtaa! Tämä omituinen vireystila on aiheuttanut monenlaisia lieveilmiöitä ja ihmetystäkin kanssaihmisissä... Liekö osuutta eräänlaisilla vitamiinivalmisteilla, tai sitten vain lumevaikutusta, mutta aivan sama minulle. Pääasia, että virtaa löytyy. Älkää kysykö mitä vedän, sillä en kehtaa vielä kertoa. Nimittäin olen jo kuullut hihittelyjä asian suhteen aina kun on tullut puheeksi että mistä se energia nyt kumpuaa...

Joka tapauksessa, en ole vähään aikaan laittanut edes kunnolla viikonloppuaamiaista. Puurot ja leivät, ja sohvalle teekupin kanssa, siihen olen kyennyt ennen kuin olen saanut koneen käyntiin. Nyt heräsin virkeänä (ja herään muuten arkiaamuisinkin virkeämpänä) ja tuli heti sellainen fiilis että voisi leipoa jotain. Selasin Maku-lehtiä ja sain ajatuksen omenapannareista, joita sitten teinkin siskoni legendaarisella ohjeella sillä aikaa, kun lapset katsoivat aamuohjelmia. Mies vielä nukkui, ja pöytää kattaessani muistin, että ehkä voisin antaa nyt tuon pikkulahjan, jonka hankin jo kuukausi sitten mutta olen vain unohtanut antaa. Laitoin lautaselle ja se herättikin hämmennystä ihan sopivasti... Lahja oli kyllä paperipussissa keittiön pöydälläkin pari viikkoa, mutta ei mitään mennyt tonkimaan..

Laatikon sisällöstä lisää myöhemmin.. Boxi itsessäänkin oli niin nätti että aion kyllä ottaa sen omaan käyttöön! Pannukakut upposivat kuin kuumille kiville, ja katsellessani lautasille valuvaa vaahterasiirappia varasin itselleni viimeisen letun, jotta saan siitä kuvan. :) E kysyi jo, että koska niitä pannukakkuja saisi seuraavan kerran..

Jostain pinnan alta olen löytänyt myös kokkausinnon taas! Ostin syksyn alussa Maku-lehden, jonka kansi huusi kasvisruokaekstraa ja innostuksissani ostin myös seuraavan lehden. Olen selannut reseptit monta kertaa vesi kielellä ja tehnyt viikkoruokalistaa, ja nyt päätin, että edes yksi uusi resepti viikossa otetaan kokeiluun. Tartuin jopa lehtimyyjän tyrkkyyn kun hän Makua kauppasi pikkujoulunumero edellä ja lupasi vielä Unelmien Joulu-lehden kylkiäsiksi. Kyllä siinä muijaa vietiin...

Päivän ruoka ei kyllä liittynyt ruokalehti-inspiraatioihini, vaan oli sitä tuttua ja turvallista viikonloppuruokaa, kalaa ja lisukkeita. Turska on helppoa laittaa ja edullista kuhaan ja siikaan verrattuna. Perunamuusi on tietty aina yhtä herkkua.. Minä aina haaveilen, että kattilan pohjasta kauhaisemalla löytyisi vielä oikein kunnon voisulakohta.. Nyt kysymys voisi kuulua, miksi en vaan laita sellaista voisilmää, minähän sen muusin melkein aina teen! :) :)

Sunnuntai antoi ihan parastaan, oli aikaa touhuta pihalla ja olla vaan. Tyhjensin muuten kellarinkin puuskissani! Peräkärryllinen turhaa tavaraa, osa jo edellisten omistajien ajoilta. Nyt sinne mahtuu sisään kunnolla, ja vähemmät tavarat on järjestetty hyllyille. Tuota en todellakaan olisi uskonut tapahtuvan. Seuraavaksi on vuorossa autotalli, jotta sinne jatkossa mahtuisi edes toinen auto...

Illan tullen kävin vielä joogassa, ja voi miten vahvaksi ja energiseksi tunsinkin itseni! Se on ihan huima tunne, kun tajuaa kehittyneensä sekä fyysisesti vahvemmaksi, että pääsevänsä myös mentaalisesti syvempiin tiloihin. Olen käynyt nyt jonkin aikaa Turun keskustassa Pure Movella, ja joka kerran jälkeen tekee mieli huudahtaa niille opettajille kiitokset ihan loistavasta tunnista! Aika usein olen kyllä sanonutkin, kiitos ei pahene vaikka sitä jakaa... Salissa on melkein aina lisälämmittimet päällä ja asteita reippaasti yli 30, joten hiki virtaa sen verran, että täytyy kotona aina pyyhkiä kunnolla. Nyt ostin myös ihan joogapyyhkeen, vaikka sisäinen Marie Kondoni mutisikin, tarvitsenko todella joogalle omaa pyyhettä. Mutta kyllä, se on juuri joogamaton kokoinen, ja pyyhkeen pohjassa on nystyrät, jotta se pysyy paikallaan maton päällä. Hikiset kädet eivät pidä matolla ilman pyyhettä, ja on ikävää jos joutuu keskittymään otteen pysymiseen eikä harjoitukseen..

No huh, tekstiäkin tuli niin että hengästyttää! 

Energiaa teillekin uuteen viikkoon! Ai niin, älkää nyt hämääntykö julkaisuajankohdasta ja pelätkö että olen ihan maanisena jo aamuyöllä kirjoittelemassa, postaus on ajastettu aamuun, kun meni sen verran myöhään kirjoittelu. :)

FB | IG

Katri