Valokuvaus

Blogini lukijoille ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että valokuvaus on yksi elämäni isoimmista asioista. Annoin sille pikkusormen, kun halusin opetella kuvaamaan blogia varten, ja sitten nälkä kasvoi syödessä. En pitänyt koskaan itseäni luovana, koska en osannut piirtää tai ollut muutenkaan taiteellinen. Onkin ollut aivan mahtavaa löytää aikuisiällä itselle oma luovuuden kenttä, jossa pääsee kehittymään koko ajan. Samalla olen löytänyt uusia ulottuvuuksia itsestäni - ehkä luovuuteni onkin kuvauksessa? Minua ja kuvaustyyliäni on kuvailtu tarkkanäköiseksi, herkäksi, hetkien kertojaksi. Suuret kiitokset teille blogini lukijoille ja ystäville, jotka olette minua kannustaneet ja tukeneet alkupolullani, sillä on ollut valtavan suuri merkitys. <3

Kuten tunnettu valokuvaaja Joe Buissink sanoi eräällä Youtube-videollaan:

It's the moment between moments

Sen hetken yritän löytää.

Kuvaussivustoni löydät http://www.katrihaavisto.fi/, sekä Facebookista ja Instagramista @katrihaavistophotography. Kuvauspyyntöjä saa edelleen laittaa myös vaikkapa Facebookin messengerin kautta (huomaan kyllä viestit vierailtakin), mikäli haluaisit minut ikuistamaan sinulle tärkeitä hetkiä (vaikkapa häitä, valmistujaisia, tai ristiäisiä, tai ottamaan söpöt lapsikuvat tai tunteikkaat perhekuvat). ;) Jutellaan ja mietitään teille sopiva toteutus kivassa paikassa! Ihanaa, kun olet tullut kurkkaamaan valokuviani! <3


...
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig