tiistai 4. marraskuuta 2014

Äiti-ihminen

Niin, olen tässä pyöritellyt äitiyttä kantilta jos toiseltakin viime aikoina. Ensin Karla kirjoitti aivan loistavan tekstin siitä, miksi aikuinen nainen bloggaa. Käykääpä lukemassa se täältä. Hän puki todella hyvin sanoiksi niitä ajatuksia, joita olen itsekin pyöritellyt. Ihmisillä on tosi omituisia käsityksiä blogin kirjoittamisesta.. Ja omituisia mielikuvia siitä, millaista elämä blogin takana on. Että jos kamera on taltioinut sekunnin, niin onko koko elämä kauniita kynttiläkippoja? Varmaan tuo nainen asettelee päivät pääksytysten kynttilöitä. Ja lapset ovat ihan heitteillä. Miksi äidin on ok harrastaa käsitöitä tai kuntoilua, mutta ei bloggaamista? Miksi sen kuuluisan oman ajan viettäminen blogien parissa on jotenkin paheksuttavaa ja typerää hömpötystä, mutta television passiivinen tuijottaminen on normaalia? 



Rakkaat ystävämme olivat meillä kylässä lauantai-iltana, ja siinä tuli jotenkin puheeksi, että joku tutun tuttu oli ostanut merkkilaukun edullisesti. Sitten ystäväni ihmetteli, miten kukaan voisi käyttää monta sataa euroa laukkuun. Pudistelin päätäni hymähdellen osoittaakseni, että olen ehkä itsekin saattanut sortua vastaavanlaiseen tuhlaamiseen investointiin (ostin itselleni valmistujaislahjaksi  laukun (juu, tosi itsekästä ja äärimmäisen turhamaista) ja näköjään edelleen puhun siitä investointina :D). Sain osakseni suurta ihmettelyä "Katri, äiti-ihminen!! Kyllä nyt mieluummin lapsiin..!" Takeltelin tietty ja yritin seivata tilannetta kertomalla, etten tietenkään mitään niin kallista ja ja ja... Jäin vähän sanattomaksi (sitä tapahtuu harvoin), mutta asia jäi mietityttämään moneksi päiväksi. Kun sitten myös Emilia kirjoitti eilen äitiydestä, tuntui, kuin hän olisi kirjoittanut juuri ne omat ajatukseni täydellisesti sanoiksi. Lukekaa Emilian kirjoitus täältä. Tunsin, että nyt tämä aihe polttelee käsissä liikaa, on pakko avautua itsekin ja yrittää pukea sanoiksi omia äitipohdintoja.


Nämä roolitukset, luokittelut ja muottiintunkemiset ovat lähellä sydäntäni, koska tutkin gradussani sitä, millaisia rooliodotuksia miesten ja naisten toimintaan kohdistuu, ja millaisia yhteyksiä niillä on työhön, perheeseen ja opiskeluun aikuisiällä. Tuohon äiti-ihmiseen kiteytyy kimppu niitä odotuksia, joita äitinä olemiseen liitetään. Kuka sen määrittelee, millainen äidin kuuluu olla? Miksi äidin muotti on ahtaampi kuin isän? Äidin pitäisi olla tietynlainen, mutta isän rooli on huomattavasti löyhempi, vaikka toki isyyteenkin liitetään koko joukko suotavia ja vältettäviä ominaisuuksia. 

Meillä on historiallisesti muotoutunut, kulttuurisesti jaettu käsitys siitä, millainen on hyvä äiti. Mikä on äidille sopivaa käytöstä, millainen habitus äidillä kuuluu olla, miten äiti käyttää vapaa-aikansa jne. Miksi isäihmiselle on ok hankkia moottoripyörä tai vene, mutta äiti-ihmisen laukkuhankinta on tosi turhamaista? Tai miksi äiti-ihminen voi hankkia uuden kännykän tai lapsille lisää vaatteita ja leluja, mutta ei itselle laukkua? Miten ylipäätään se olisi automaattisesti lapsilta pois, jos joskus hankkii itselleen jotain? Aika harva sysää lasten tarpeita sivuun hankkiakseen jotain turhamaista itselleen. Näissä asioissahan ei välttämättä ole kyse tarpeesta - tarvitseeko lapsi taas uuden lelun, kolmannen söpöstelytakin, tai markkinoiden hienoimmat rattaat, entä äiti laukun. Kyse on kuluttamisesta ja kulutusvalinnoista. Ei kai sillä periaatteesa ole väliä, mihin sen kuluttamisen tarpeensa kanavoi, mutta käytännössä tuntuu kuitenkin, että äidin on sallitumpaa kuluttaa muihin asioihin kuin itseensä. Lapsiin tietty, ehkä kodin sisutukseen (ei kuitenkaan liian kalliisiin design-esineisiin), mutta omaan kauneudenhoitoon, hyvinvointiin  tai vaatteisiin ei mielellään, se on liian pinnallista. Lasten kautta kuluttaminen on hyväksyttävämpää, mikä on minusta sikäli omituista, että jossain vaiheessa sitten aletaan ihmetellä lapsen halua saada joululahjakuvastosta kaikki ja moralisoda, että kaikkea ei voi saada.

Nämä kulutustavat olivat oikeastaan ihan sivujuonne koko äitiysasiaan, mutta sain tuosta keskustelustamme lopullisen kimmokkeen kirjoittaa aiheesta. Ja toisaalta liittyyhän se paljon siihen, millainen äidin ajatellaan olevan. 

salaatti parsakaali, terveellinen, healthyfood
Ruokafriikki äiti-ihminen, jonka toisaalta olisi suotavampaa keitellä nakkisoppaa päivästä toiseen.

Tuoreena ja nuorena äitinä viisi vuotta sitten olin ihan uudessa tilanteessa. Olin halunnut äidiksi tosi nuoresta, ja toiveemme toteuduttua olinkin aika lailla ensimmäinen äidiksi tullut kaveripiirissäni. Koin putoavani johonkin ihmeelliseen äitikuplaan ja omaa äitiroolia oli tosi vaikea löytää. Ehkä yritin hakea paikkaani juuri niistä lokeroista, joita tätä nykyä karsastan. Minulla oli aika stereotyyppinen kuva äitiydestä, yritin olla sellainen uhrautuva äiti-ihminen, jolla ei enää ole omaa elämää lainkaan. Kävin perhekahvilassa ja "mammaryhmissä", joissa se äitiyden kirjo ei ollut kovin moninaista. Niissä porukoissa äidit keskustelivat siitä, miten voisi olla vielä lapsentahtisempi (siitäkin kun oli jokaisella oma oikea käsityksensä) tai kuka tarkimmin tulkitsee vauvansa vessahätäviestejä. He olivat myös usein niitä, jotka eniten moralisoivat muiden valintoja. Karkeasti sanoen siellä tuntui, että mitä homssuisempi oli, sen parempi äiti oli. Juu, tuollainen ahdas äitimyyteillä maalattu maailma ei ollut minua varten, mutta tajusin sen vasta löydettyäni blogeista samastumisenkohteita. Ymmärsin, että muunkinlaista äitiyttä voi olla. Sain olla edelleen se sama Katri, puoliso, ystävä, opiskelija ja työntekijä, mutta myös vanhempi. Elämämme oli rikastunut ihanalla pikkuisella, meistä oli tullut perhe, mutta minun ei silti tarvinnut unohtaa itseäni ja olla vain äiti. Tuntuu ehkä tosi hölmöltä, miksi näin äitiyden niin ahtaana, mutta jälkeenpäin se on ihan ymmärrettävää, sillä en tuntenut ketään muita ikäisiäni äitejä. 

Nyt viisi vuotta myöhemmin olen hyvin sinut itseni ja äitiyteni kanssa. Toisen lapsen myötä olen myös tullut tosi paljon rennommaksi. Enää en jaksa miettiä, millainen äiti minun kuuluisi olla tai miten tekisin parhain päin (lapsen kasvaessa monet hyvät periaatteet varisevat kuitenkin romukoppaan..). Uskon, että lapsilleni olen riittävän hyvä äiti. Sellainen, joka makoilee lattialla ja lukee kirjoja toisensa perään, mutta aikansa löysäiltyä mutisee pitkin lojuvista tavaroista ja yrittää saada ympäristön ruotuun, koska nauttii siitä, että ympärillä on kauneutta ja järjestystä. Heillä on myös loistava isä, en halua tehdä itsestäni korvaamatonta enkä pitää äitiyttäni tärkeämpänä kuin mieheni isyyttä. Äitikuplasta päästyäni löysin ystävä-minuutenikin uudelleen. Nykyään pidän tärkeänä sitä, että tapaan ystäviäni joskus myös ilman lapsia. Tässä elämäntilanteessa se on tosi harvinaista, mutta tärkeää kuitenkin silloin tällöin toteutuessaan. :) Riittämättömyyden tunne on tosi raskasta, joten välillä on mukava järjestää aikaa niin, että oma kuuntelu ja tarkkaavaisuus ei jatkuvasti katkea. Huomenna lähdemme kolmen päivän reissulle Helsinkiin koko perhe. Majoitumme ihanilla ystävillä ja kummilapsemme luona, tapaamme muita kavereita pitkästä aikaa ja perjantaina jään viettämään leppoisaa iltaa ystävälle ihan yksin. Ensimmäistä kertaa ainakaan vuoteen olen yön poissa, ja taitavatpa muuten olla ensimmäiset katkeamattomat yöunetkin vuoteen. Tekee varmasti hyvää. Kumma muuten, miten puolen vuorokauden poissaolostakin voi tulla huono omatunto, vaikka periaatteessa se olisi sama, kuin olisin päivän töissä? Tai yövuoron vuorotöissä!

Tätä tekstiä olenkin työstänyt tovin, enkä vieläkään ole varma, uskallanko julkaista. No, menköön. Se vaikenee joka pelkää, muiden mieltä... Ja nyt kun tuo PMMP:n loistava laulu alkoi soimaan päässä, linkitän sen vielä tähänkin, jos vaikka joku haluaa laulaa tunnelmoida ja sydämensä kyllyydestä.



Energiaa loppuviikkoonne! :)

Katri
SHARE:

32 kommenttia

  1. Upea teksti jälleen.. <3 itsekin olen luonnostellut äitiyteen liittyvää tekstiä, mutta jotenkin hömppää tai kotiinliittyvää on niin paljon helpompaa julkaista.
    Odotukset, vaatimukset, muottiin asettelut.. Niitä on kyllä niin paljon, että puistattaa. Olen ollut täysin samanlaisessa tilanteessa, kun esikoisemme syntyi, ja voi että kuinka suoritin ja täydellisöin. Onneksi aika opettaa.
    Mieleeni on jäänyt sanonta "sinun arkesi on jonkun lapsuus". Ei siihen enempää sanoja tarvitsekaan... Ja oli se sitten laukku, postaus, vastakudottu villasukka tai saippuasarja- jos se tekee äidistä onnellisen, siinä on sopiva syy siihen käytettyihin resursseihin, kunhan perheen muut tarpeet tulee täytetyiksi. Törmään työssäni liikaa perheisiin, joissa onnellisuus on kaukainen käsite.. Se on surullista. Ihania päiviä sinne, ja kiitos tästä tekstistä. Me taidetaan nähdäkin taas pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa muuten hyvä sanonta! Ihanaa että arki remonttiajan jälkeen taas rauhoittuu.. Minulle/meille tällainen väliaikaistila, kuin remontti ei oikein sovi.. Tuntuu että koko ajan on liikaa keskeneräisiä asioita. Haluaisi vain käpertyä kotiin ilman että tarvitsee suunnitella seuraavia työvaiheita jne. Muistan jo pari vuotta sitten eräänä kiireisempänä syksynä (kun opiskelin ja tein töitä) ajatelleeni, että en halua elämästä tulevan liian hektistä. Aina pitäisi ennen kaikkea olla aikaa olla. Aikaa olla perheen kanssa rauhassa illalla, aikaa nähdä ystäviä jne.

      Aihe tuntuu olevan nyt pinnalla, on tosi mukava lukea muiden ajatuksia aiheesta.. Silloin saa usein hyviä näkökulmia ja ymmärtää, miten monituisesti ihmiset kokevat samoja asioita..

      Hei mä en nyt pääsekään sinne Avelian iltaan, kun lähdimme Helsingin reissulle.. Olisi ollut niin mukava tulla ja nähdä taas teitä blogikamuja, mutta nyt menee pahasti päällekäin. :( toivottavasti joku keksii taas järkätä jotain! :)

      Poista
  2. Todella hyvä kirjoitus, kiitos. ♥
    Voidakseni tarjota parasta tyttärelleni, täytyy minun pitää erinomaista huolta hänen äidistään. Jos se tarkoittaa laukkua tai uutta huulikiiltoa, niin olkoon. Jaksaakseni olla hyvä äiti minun täytyy myös hetkittäin olla itsekäs ja ajatella itseäni. Loppuviimeksi hymyilevä, tasapainoinen ja onnellinen äiti on se naisen malli jonka haluan lapselleni antaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, mukava kuulla että osui jotakin toistakin lähelle! :) ihania ohjenuoria sinulla, todella hyviä.. Taidan ottaa nuo ajatukset vakiovarustukseen itsellenikin! :)

      Poista
  3. Hyvä postaus! Kiitos siitä!
    Olen itsekin pohtinut vähän samansuuntaisia asioita ja todennut, että en jaksa potea huonoa omaatuntoa jokaisesta asiasta. Lastensuojelutyöstä on myös saanut perspektiiviä ja omat "huono äiti" -päivät eivät ole mitään verrattuna monen perheen todellisuuteen.

    Bloggaamiseen on myös suhtauduttu toisinaan hieman oudosti: "kuinka sinulla on aikaa, kun teillä on pieni lapsi" yms. Niin, kyllä vietän aikaa lapseni kanssa vaikka kirjoittelen blogia ja kuvaan. Etenkin kotona ollessa se on tärkeä yhteys ulkomaailmaan ja se ihan ikioma juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Tuo on kyllä ihan totta, että monesti sitä veivaa, vatvoo ja tuntee huonoa omatuntoa ihan naurettavista asioista.. Itsellä ja lapsilla on kaikki kuitenkin niin hyvin, että eipä voi muuta toivoa. Kaikki olennainen on tässä.

      Nimenomaan, sitä juuri tarkoitin että on tosi ikävää, että moni ajattelee blogin kirjoittamisen olevan jotenkin perhe-elämää häiritsevä harrastus. Toiset tuijottavat tv:tä tai lukevat kirjaa omana aikanaan, käyvät lenkillä tai shoppailemassa, mutta eikö sitä omaa aikaa voi käyttää kuvaamiseen ja kirjoittamiseen? Yhtä hyvin voisi kysyä: "kuinka sinulla on aikaa käydä lenkillä kun teillä on pieni lapsi?" Tähän todettakoon, että voisin tietty käydä useammin lenkillä tai jumpassa, mutta syyspimeällä lenkkeily ei houkuta ja blogia voi kirjoittaa silloin kun lapset nukkuvat, mutta jumppaan ei siihen aikaan pääse. :)

      Poista
  4. Hyviä huomioita! Mitenkähän entisaikaan lapsista tuli yhtään minkäänlaisia? Silloin äidit itsekkäästi käyttivät aikansa nyrkkipyykkäämiseen, käsin tiskaamiseen, käsitöihin jne. eivätkä keskittyneet 100 prosenttisesti lastensa käpylehmäleikkeihin. ;)
    Onneksi meillä on nyt nuo koneet (myös tietokoneet) ja voimme välillä virkistäytyä vaikka blogiharrastuksen parissa. Samalla ehkä onnistumme kommentoimaan lapsen upeaa dublotornia tai antamaan vaikka halin. :)
    Kuluttaminen ja hankinnat ovat herättäneet kovasti keskustelua blogissani viime päivinä. Minä suon merkkilaukun kenelle tahansa, kenellä siihen aito halu ja mahdollisuus on. Luksustavarahankintojen tai minkä tahansa hankintojen syyt ovatkin sitten juttu, mitä kannattaa minun mielestäni pohtia.
    Joskus on kiva kirjoittaa vähän painavampaakin tekstiä. :). Iloa viikkoosi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosi hyvä tuo ensimmäinen kohta äitien entisajan touhuihin.. Vähän samaan liittyen joku juuri muistutti, että kyllä se lapsi voi vähän aikaa odottaa (kun äiti ei ollut kuullut vauvansa itkevän vaunuissa), entisaikaanhan vauvat olivat jossain tuvassa tai pellonreunassa vanhempien ollessa hommissa.. Mietin tuossa joku aika takaperin, että miten tästä äitiydestä, vauvavuodesta ja äitiyslomasta on tullut niin ihmeellinen juttu. Ennen lapset syntyivät, heti mentiin hommiin ja lapset hoidettiin siinä samassa. Ei paljon mietitty, pitäisikö aloittaa kiinteitä jo tai pitäisikö vauvaa kantaa rinta- vai kantorepussa. No joo, toki paljon hyvääkin on, mutta monessa suhteessa pikkulapsivuosiin ladataan ihan hullu määrä sääntöjä, ohjeita ja "parhaita käytäntöjä". Välillä miettii, miten ennen pärjättiin maalaisjärjellä.. Tuo tekstisi oli tosi hyvä!! On tosiaan kiva lukea välillä painavampaakin asiaa, vaikka niiden ajatusten muotoilu tekstiksi on joskus vähän hankalaa ja ainakin jännittävää.. Onneksi täältä löytyy hengenheimolaisia! :)

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus. Eilen myös Hunajaista-blogin Riikka kirjoitti myös äitiyteen liittyvän jutun. Tämä näyttää nyt olevan ns. pinnalla.
    Kyllä sitä itsekin meni lasten saatua herkästi sinne äiti-kuplaan. Vasta viimeisien vuosien aikana olen pikkuhiljaa antanut itseni nauttia myös muusta saamatta siitä kauheaa syyllisyyttä. Eikä se ole ollut yhtään lapsiltani pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vinkkasit tuosta Riikan tekstistä, täytyykin käydä lukemassa! Ilmeisesti se viimeviikkoinen tragedia on myös herättänyt keskustelua äitiydestä.. Aivan ihana tämä kommenttisi... <3 On hyvä kuulla, että äitikupla on ollut jollein muullekin vähän ahdistavaa, (siinäkin saattaa tuntea itsensä oudoksi, jos ei halua enää hukkua äitikuplaan). Ei, ei todellakaan ole lapsilta pois. Se onkin omituista, että ajatellaan lasten olevan niitä "sijaiskärsiköitä". Tuskin heiltä jää mitään kovin olennaista puuttumaan, jos äiti tai vanhemmat saavat esim. omaa aikaa joskus. Luultavasti päin vastoin, arki maistuu taas maukkaammalta turvallisessa tavallisuudessaan! :)

      Poista
  6. Hyvä että sait sanasen arkkus tästä asiasta auki! Niin täyttä asiaa. Näin jo vanhana äiti-ihmisenä muistuu miäleen, miten perustelin jotain ittelle ostettua juttua aina "Päiviltä Päiville; toivoo Päivi." Ihan pöhköö!
    Rentouttavvaa irtiottoo hesasa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä perustelitkin, ja nyt vasta tajusin että se liittyi tähän samaan asiaan! Mä aina vähän ihmettelin sitä.. Mutta ihan tosi, jos joskus haluaa jotain itselleen ja tietää ettei mies ainakaan osaa sellaista antaa, niin pakko ottaa ohjat omiin käsiin! :D

      Poista
  7. Kiitos taas mahtavasta postauksesta! Olen niin samaa mieltä aivan jokaisesta sanasta. Äitiys jaksaa puhuttaa ja tuntuu, että se on myös asia, jota etenkin toisilla äideillä on oikeus kritisoida sydämensä kyllyydestä. Tarve, jota minun on vaikea ymmärtää. Äiti on kuitenkin myös ihminen, jolla on tarve (ja täysi oikeus) ottaa välillä aikaa itselleen tai investoida itseensä tai itselleen, jolla on välillä huonompiakin päiviä ja jota voi joskus jopa oikein väsyttää. Monesti me äidit olemme itse itsellemme myös aivan liian ankaria. Ihania lomapäiviä - ja nautihan siitä ikiomasta päivästäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ole hyvä, kiva kun kävit lukemassa ja kommentoimassa! :) se sanonta "nainen on naiselle susi" tai nainen korvattuna äidillä, on niin kovin karu, mutta valitettavasti välillä niin totta.. Kuka meitä äitejä tsemppaa ellei toiset äidit? Joskus kun olen sanonut suoraan kuulumisia kyselevälle tutulle, että "mitäs tässä, ihan hyvää, remppaa ja välillä vähän väsyttää", niin huomaan hämmennystä ja toinen saattaa mennä vähän sanattomaksi.. Ihan kuin ei olisikaan suotavaa sanoa että arki välillä on raskasta. Ei se aina ole ruusuilla tanssimista ja kynttilöiden tuijottamista, mutta tavallisuudessaan kuitenkin niin ihanan turvallista. :)

      Poista
  8. Voi Katri, ihana kirjoitus ja niin täyttä asiaa, kiitos ♥ Olen todellakin samaa mieltä kanssasi. Äitiys on varmaan yksi haasteellisimmista pesteistä tässä maailmassa, välillä tuntuu, että koskaan et voi tehdä sitä oikein. Olen harjoitellut kohta 15 vuotta äitinä olemista ja vieläkin tuntuu, että jonkun mielestä teen asioita väärin, enkä istu johonkin muottiin, aina on liian jotain. Ekan lapsen kohdalla katosin hetkeksi sinne äitikuplaan, mutta sen jälkeen olen koittanut tehdä asioita niin, että voin ajatella olevani muutakin kuin pelkästään äiti. Välillä tuntuu jotenkin hassulta, että jokapaikassa muualla, paitsi kotona, jossa olen oikeasti se äiti, pitää jotenkin todistella olevansa hyvä äiti. Pöh! Nautitaan omasta ajasta, olkoon se sitten vaikka yöllä koneen äärellä bloggaamassa, sillä tavalla jaksetaan olla niitä hyviä äitejä täällä kotona, missä niitä äitejä oikeasti tarvitaankin.
    Ihanaa hesanreissua, olisi ollut kiva taas tavata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit miten hyviä pointteja kommentissasi!! Kiitos! "aina on liian jotain", tosi hyvin sanottu! Niinhän se menee, ja tottahan se on, että jokaisen ihmisen perspektiivistä asiat näyttäytyvät erilaisina, aina tosiaan on liian jotain, erilaista kuin itse ajattelee. Koti on se turvasatama, jossa saa olla juuri sellainen kuin oikealta tuntuu, vitsit miten ihanaa! Onneksi on elämä niin hyvällä tolalla, että kotona perheen kanssa on parasta! Ja on muuten tosi jännä (ja mukava) kuulla, että kokemus äitikuplaan putoamisesta on muillekin tuttu.. Ihanaa, että se ei imaissut kokonaan, ja löysin/löysimme tapamme olla äitejä, ja muutakin! :) Teillä vaikuttaa olleen mukava ilta Aveliassa, olisi ollut niin mukava päästä mukaan!! Mutta välillä menee kivoja juttuja päällekäin.. Tavataan taas! :)

      Poista
  9. Olet asian ytimessä. Meillä on aivan liikaa kaikenlaisia myyttejä ja muotteja, joihin meitä koitetaan tunkea. Pientä ulostuloa on kuitenkin jo havaittavissa ja uskon, että meidän lapsemme eivät enää elä maailmassa jossa osoitetaan sormella erilaisia tapoja olla äiti. Tai työntekijä, puoliso, isä tai mitä vain. Toivon ainakin, että oppisimme arvostamaan sitä omaa itseämme ja antamaan itsellemme aikaa. Ja siten miten se parhaalta tuntuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähti vähän nopeasti. Piti vielä lisätä, että oli se aika sitten bloggaaminen, juokseminen tai vaikka viini-iltamat. Ei mitään väliä, kunhan se tuntuu hyvälle! Ja kallis laukku on investointi. Ei tuhlaus ;)

      Poista
    2. Totta, myyttien murtaminen on aika sallittua nykyään.. Juuri tämän päivän Hesarissa oli juttua äitimyyteistä ja siitä, miten ne lähtivät purkautumaan noin 30 vuotta sitten. Tänä päivänä on huomattavasti enemmän ok kertoa olevansa välillä väsynyt, siitä jopa vitsaillaan. Uskon myös, että suvaitsevaisuus lisääntyy koko ajan.. Sitten pitäisi vielä löytää varmuus olla rinta rottingilla sitä mitä on, se onkin sitten oman pään sisäinen juttu.. Olet muuten ihan oikeassa, paremmin laukun arvo säilyy kuin esimerkiksi auton! :D kiitti hyvästä kommentista! :)

      Poista
  10. Hieno, ajatuksia herättänyt kirjoitus!

    Suhtautuminen bloggaamiseen on kyllä joskus kieltämättä erikoista. Kauhistellaan sitä miten voi leväyttää koko elämän ja kaiken yksityisyyden nettiin kaikkien nähtäville, kun oikeasti blogista löytyy tuikkujen ja sohvatyynyjen kuvia. Eli se oikea elämä "kulissien takana" ei siellä todellakaan näy. Noista uusista laukuista mulla ei ole kokemusta, kun en sellaisia omista, mutta voit varmaan arvata reaktiot kun äiti-ihminen kolmekymppisenä ajaa moottoripyöräkortin ja hankkii moottoripyörän.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, aikamoista! Voin todellakin kuvitella reaktiot! Itselläkin meni huuli pyöreäksi! Eihän se ihan stereotyyppiseen kuvaan kolmekymppisestä äidistä istu. Moni on luultavasti varovaisesti tiedustellut orastavasta kolmenkympin kriisistä ja tarkkaillut, ovatko lapset heitteillä kun äiti on hurahtanut uuteen harrastukseen... :D :D musta tuntuu, että nykyään varsinkin ne jotka blogeja harrastavat, tiedostavat aika hyvin sen mitä blogien pintaraapaisu tarkoittaa.. Että ketään ei kiinnosta se arkinen pursuava pyykkikori eikä täysi tiskipöytä.. Mutta sitten suuri joukko niitä, jotka satunnaisesti lueskelevat blogeja luulevat touhua ihan joksiki muuksi.. Sama se periaatteessa minulle on mitä luulevat, mutta soisin jokaiselle muistutuksen siitä, että ihan tavallista elämää näiden blogien takana eletään, eikä ole tarkoituskaan kertoa päiväkirjamaisesti tämän lapsiperheen tavallisesta, välillä tylsästäkin elämästä. :)

      Poista
  11. Voi joo, onnellinen äiti on hyvä äiti! Minusta on ihanaa joskus siirtää kaunista kippoa kohdasta A kohtaan B, asetella kukkia ja laittaa marjoja mariskooliin ihan vain kauneuden tähden. Ja räpsäistä kuva ilahduttamaan instaseuraajia. Uskon myös, että arjen pienet kauniit asiat välittyvät lapselle. Kyllä fyysinen ympäristö vaikuttaa heihinkin. Itselläni kotiäitiys loppui tänä syksynä, mutta aikaa on silti mielestäni ihan riittämiin toteuttaa omiakin mielenkiinnonkohteita. Luulen tarvitsevani lisätunteja siinä vaiheessa kun harrastukset ja kavereille kuljetukset tulevat kyseeseen. Ja niin nukkumiseen voisin aamuisin ottaa aina tunnin lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Se tunne, kun saarekkepöytä on rojusta tyhjä ja siihen saa laittaa kynttilät tai kukat kauniisti, aaah! Ja menee ehkä vartti, kun siinä on taas puhelin latauksessa, ponnareita, avaimet, kauppalistaa ja muuta sälää.. Mutta kaunis ympäristö antaa ehkä jotenkin myös tunteen siitä, että asiat ovat järjestyksessä ja hallinnassa. Sitten kun on töissä, niin kotikaan ei ole jatkuvassa kaaoksessa, kun päivän aikana ei tule niitä elämän normaaleja jälkiä niin paljoa. Toki aikaa on tavallaan vähemmän, mutta myös järjestelyä vähemmän.. Ja muistan ekan lapsen jälkeen työarkeen siirtymisen olleen sellaista, että kotihommat tekee nopsaan, jotta on sitten vain aikaa olla ja ihastella elämää ja olemista. Tosin, vielä ei ole sitä harrastustumbaa, joten nyt vielä nautin ihan tästä pikkulapsiajan erilaisesta rentoudesta! :)

      Poista
  12. Olen huomannut, että äitiys herättää välillä niin kummallisia ajatuksia ja tuntemuksia, millaisista ei ollut aavistustakaan ennen. Äitiyteen uppoaa niin helposti ja lapsen kehittyessä tulee uusia asioita eteen, joita on taas mietittävä. Eniten mietin sitä, miten voin säilyttää oman itseni äitiyden lisäksi ja samalla pitää myös lapsettomat kaverit mukana, etteivät nekin huku jonnekin äitiyden mustaan aukkoon.
    Voin myöntää, että jokaisella Helsingin reissulla on lopulta huono omatunto, kun on ollut yön poissa kotoa, mutta kyllä se tekee samalla hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan kävin E:n jälkeen vähän sillä tavalla, että suuri osa lapsettomista kavereista jäi. Kaikki puheenaiheet tuntuivat jotenkin tosi pinnallisilta tai turhilta sen uuden elämän, lapsen ja äitiyden rinnalla, ja koin myös, ettei lapsettomia kavereita voi kiinnostaa lapsiperhe-elämä. Sitten yhtäkkiä huomasin, että melkein koko sosiaalinen elämäni oli kuihtunut ja se tuntui tosi pahalta. Oli ikävä kavereita ja tajusin, että yhtälailla ystävyyssuhteista täytyy pitää huolta kuin parisuhteesta. Ja E:n kasvaessa tajusin, että haluan mä sittenkin muutakin elämää kuin sen kotielämän, haluan pitää huolta itsestäni, haluan kouluttautua ja päästä hyviin töihin jne. Haluan puhua hömppää ja nauraa räkättää kaverien kanssa, olla ystäväkin, en vain äiti. Musta on tosi suuri rikkaus, että nyt mulla on sekä perheellisiä että lapsettomia ystäviä, molemmat ovat ihan yhtä tärkeitä!! Mutta se vaati sen, että itse irtauduin sieltä äitikuplasta enkä enää pitänyt kaikkia muita asioita ihan toissijaisina ja turhina.. Kyllä mulla itku pääsi kun M ja lapset lähti, mutta teki tosi hyvää olla Lauran kanssa kaksin! Harmi vaan että piti lähteä remppahommiin suht aikaisin, olis tehnyt mieli kiertää kaikki Helsingin sisustusliikkeet! :)

      Poista
  13. Äidin onni heijastuu koko perheeseen. Äidin oma-aika ja omat asiat muuttavat koko perhettä onnellisemmaksi. Niin se vaan menee. Ja toisekseen onneksi useilla lapsilla on myös se toinen vanhempi huolehtimassa. :) Tämän ihmiset usein unohtavat.

    Ja tuli mieleen tuosta laukku episodista, että mitä arvokkaampaa tavaroita ihmiset hankkivat, sitä parempaa huolta he niistä pitää ja loppu viimein kuluttavat vähemmän luonnon varoja ja omia varojaan... :) Eli laatua mieluummin kuin tusinoittain sekundaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommetti laadusta! Meitin suvusa on jääny elämään mun isoisän äitin (8 lapsen äiti ja aika oli mitä oli) sanonta: "Jos hyvä paljon maksaa, niin enämpi se on väärti, eikä köyhän kannata halpaa hankkia!"

      Poista
    2. Mä olen ihan samaa mieltä molemmista pointeista.. Kun äiti voi hyvin, niin kaikki voivat hyvin.. Tosin nyt kun tässä on miehelläkin ollut niin paljon remppaa, opintoja ym. työn ohessa, niin tekisi mieli jotenkin yrittää saada hänellekin lisätunteja vuorokauteen jostakin.. Nyt on kaikkien oma aika niin kortilla. :( Mutta onneksi tämä on väliaikaista.. Meidän kotitalousopettaja yläasteella opetti, että "köyhän ei kannata ostaa huonoa", ja olen vasta nyt viime vuosina alkanut ymmärtää sitä. Mieluummin ostan vähän, mutta parempaa.

      Poista
  14. Olen kuullut myös että bloggaaminen jostain syystä ärsyttää tiettyä ihmisryhmää. Ja kuten kirjoitit, miehen asema on miehen asema ja nainen saa edelleen taistella asemastaan tietyissä asioissa vaikka eletään 2000-lukua. Bloggaamiseen + kuvaamiseen käytettävä aika on yleensä illasta kun lapset nukkumassa ja jos siihen menee harvoin puolta tuntia enempää. Niin keneltä se aika on pois? Kyllä äidillä saa ja pitää olla omaa aikaa. Siten jaksaa paremmin perheenkin kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta, olen ollut havaitsevinani samaa.. Se on kyllä kumma. Moni naureskelee, pyörittelee silmiään jne.. Miltä tuntuisi, jos itse naureskelisin tuttavan harrastukselle? Ja hei, kyllä miehetkin varmaan meitä kiittävät, kun saamme aina niin hyviä ideoita täältä blogimaailmasta! :D :D

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig