Huomasin, että tämä minun joulukalenterini on ollut jokseenkin iltapainoitteinen. Yleensä kai kalenterit ruukataan avata aamuisin. On ollut kuitenkin tosi mukava päivitellä jotain joka päivä. Joulukuun touhuissa on riittänyt aiheita, ja äitiyslomalla on ollut aikaakin mukavasti. E on myös ollut innoissaan kalenteristaan, eikä pahemmin ihmettele, vaikka tonttu tuo usein samoja keksejä, marenkeja ym., joita kotona on. Jännittävimpiä yllätyksiä ovat olleet kirjeet tontulta. Lisäksi kalenterista on löytynyt kiiltokuvia, tarroja ja pieniä eläimiä.
Joululaulut ovat raikanneet tänä vuonna oikein kunnolla. E on hoilottanut "kello löi jo viisi" ympäri vuorokauden, myös Joulupukki ja Joulupuu on rakennettu alkavat tulla ulos korvista. Ei vaan, kivahan noita on soitella ja laulella kerran vuodessa! :) Virittävät joulutunnelmaan takuuvarmasti.
On ainakin harjoiteltu joulupukkia varten! Ajattelin, että ei tarvitse enää mihinkään lähteä, mutta huomenna on käytävä kirjastosta hakemassa lisää joulunuotteja. Hoksasin, että ainakin Varpunen jouluaamuna puuttuu, kun kuuntelin YouTubesta pianoversioita joululauluista. Tähän on pakko linkittää Tuomas Ojalan taidonnäyte Varpunen jouluaamuna on piano (en saanut liitettyä videota tähän, pahoittelen...)- kuunnelkaa ja tunnelmoikaa!
Tunnelmallista aatonaatonaattoa! :) Mitä pidempään pystyy joulun venyttämään, sen parempi!
Katri

Aivan ihana kun kalenterissa on kirjeitä tontulta!! Ihan huippu idea! :) Voi vaan kuvitella sen innon kun pieni niitä lukee! :) Ihana! :) Ja miten ihanaa että ite luo musiikilla tunnelmaa kotiin, ihan eriasia kun youtuben tai radion kautta! :) Voi kun osaiskin vielä soittaa :( Ihanaa jouluviikkoa!! :)
VastaaPoistaMä itsekin yllätyin, että ne kirjeet ilahduttivat eniten! Tonttu on kirjoittanut mm. huomanneensa, miten hienosti pukeminen ja syöminen on sujunut ym. pieniä kehuja. Ajattelin, että paremmin toimii kannustaminen kuin tonttujen kurkkimisella pelottelu... Joo, rakastan elävää musiikkia, mutta harmi, että en osaa niin hyvin kuin haluaisin. Lopetin soittotunnit nuorena. Jos jotain soitinta alat joskus harjoitella, niin suosittelen kitaraa - olisi niin kiva napata mukaan sinne tänne ja tuoda kivaa tunnelmaa mukanaan! Kitaran opettelu on minun "sitten kun on aikaa" -listalla...
Poista