sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Synnytys pelottaa sittenkin

Ajattelin, etten voi kirjoittaa tällaisesta aiheesta blogiin, jonka olen halunnut pitää hyvänmielen paikkana... Mutta toisaalta - kun puran ajatukset sanoiksi, ehkä pelot konkretisoituvat, ajatukset jäsentyvät ja lopulta huomaan, että kaikki tulee järjestymään. Olen yrittänyt olla urhea, enkä ole antanut näille ajatuksille sijaa, koska ajattelin, ettei uudelleensynnyttäjällä voi olla mitään synnytyspelkoa. Esikoisen synnytystä en pelännyt yhtään - enhän tiennyt millainen synnytys on, millaisia ensimmäiset viikot ovat jne. Muistan, kun lapsivedet menivät yöllä ja minä oli innoissani; nyt se alkaa! (Nyt pelkään sitä hetkeä, kun tajuan että "Apua, nyt se alkaa!")

Kaikki eteni niin nopeasti, että muistot ovat yhtä kaoottista sumua. Avautumisvaihe kesti reilun kaksi tuntia, kun se normaalisti ensisynnyttäjällä kestää 8-10 tuntia. Se koko aika olikin aivan jatkuvaa tykitystä. Olin suihkussa ja luulin kuolevani sinne. Onneksi mies lähti hakemaan kätilöä, joka oli ajatellut tässä menevän vielä monta tuntia. Pääsin juuri ja juuri talutettuna kävelemään sängylle, kunnes piti alkaa ponnistamaan. Mistään kivunlievityksestä ei ollut puhettakaan.


Pelkään uutta, vielä nopeampaa syöksysynnytystä. Pelkään, että joudun lähtemään yksin synnytykseen, koska esikoisen äkillisen hoidon järjestäminen on vähän hankalaa sukulaisten asuessa kaukana. Äkkilähtö on odotettavissa, joten emme voi odottaa kotona tuntia, että joku ehtii paikalle. Olemme toki tehneet suunnitelmia yö- ja päivälähtöjen varalle, mutta silti huolestuttaa. Käytännön järjestelyt ja toisten vaivaaminen mietityttävät. Monet ovat lupautuneet tulemaan apuun, mutta kenellekään se ei ole kovin yksinkertaista, varsinkaan minuuttiaikataululla. Miten E reagoi, jos täytyy yöllä lähteä naapuriin jatkamaan unia? Toisaalta, ymmärrän tämän olevan vain järjestelykysymys ja kerran-elämässä-ongelma. Ja ennen naiset ovat käyneet vallan yksin synnyttämässä, joten hävettää rutista... Onneksi meiltä on niin lyhyt matka sairaalaan, että sinne sentään pitäisi ehtiä. Periaatteessa minulla ei siis ole syytä pelätä vauvan puolesta, mutta silti (naurettavaa kyllä) pelkään vauvan syntyvän jonnekin muualle kuin kätilöiden osaaviin käsiin.

Peloista pienin ei myöskään ole se, mitä mielelle tapahtuu synnytyksen jälkeisinä päivinä. Adrenaliinihuuruissa ensimmäisenä päivänä koin olevani jotenkin kaikkivoipainen, mutta sen jälkeen tuli totaalinen romahdus - kaikki itketti. Kätilö sanoi, että syöksysynnytyksissä mieli ei pysy aina kehon mukana, minkä vuoksi tunteet voivat myllertää vielä omituisemmin. Toisaalta kävin ylikierroksilla (en pystynyt nukahtamaan kolmeen päivään, vaikka vauva nukkui), toisaalta mieli oli herkkä kuin silkkipaperi. Olin kyllä lukenut "baby bluesista", mutta silti se yllätti, enkä haluaisi kokea sitä uudelleen. Ilmeisesti se ei kosketa kaikkia, mutta voiko siihen tietoisesti vaikuttaa jotenkin? Imetystuskat eivät ainakaan helpottaneet ensimmäisten viikkojen hormonihuuruja. Miten jokin "niin luonnollinen" asia voi olla niin vaikeaa?


Suurin toiveeni (sen lisäksi että vauva on terve) on, että osaisin olla stressaamatta imetyksestä ja nauttisin vauva-ajasta alusta lähtien. Tällä kertaa eloisa ja valoisa nelivuotias tuo oman lisämausteensa arkeen, joten uskon asioiden menevän paremmin omalla painollaan, kun en ehdi niin paljoa mietiskellä. Siis - yritän muista hengittää, rauhoittua ja luottaa asioiden lutviutuvan niin synnytyksessä kuin sen jälkeenkin.

Sellaisia syvällisiä sunnuntaipohdiskeluja blogin linjasta poiketen. Monissa blogeissa on käyty läpi edellisvuoden tapahtumia, mutta minä näköjään kertaan neljän vuoden takaisia! :)

Onko teidän tullut enemmän muisteltua kulunutta vuotta vai oletteko tehneet lupauksia ja suunnitelmia ensi vuodelle? Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!

Katri
SHARE:

10 kommenttia

  1. Hyvä, että avauduit. Aivan luonnollista mielestäni sinun on pelätä synnytystä kun edellinen synnytys on ollut niin nopea. Toivottavasti tällä kertaa synnytys menee peloistasi huolimatta hyvin. Voimia ja jaksamista mielesi kanssa työskentelyyn. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Aamulla herätessä ei pelottanut enää niin paljoa. Hormonit tekevät kummia ja se juuri tuntuu inhottavalta, kun niiden tepposia mielelle ei oikein voi hallita. Tai katsotaan voiko, kun nyt pitäisi jo tietää, miltä voi tuntua! Kiitos sinulle!

      Poista
  2. Ihanaa oli lukea sun ajatuksia ja pohdintoja ♥ Itsellä vielä nuo ajat ovat toivottavasti edessä, vaikka ajatuskin koko synnyttämisestä pelottaa. Mutta ajatus omasta tuhisevasta vauvasta on mitä ihanin ♥ Tsemppiä näihin viimeisiin hetkiin ennen vauvan tuloa, toivon että kaikki menee hyvin ja saat vain nauttia rakkaudesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä täytyy vähän pohdiskella syntyjä syviä.. Kummallisesti sitä kaiken unohtaa lähes välittömästi. Minä en ollut tullut näitä asioita ajatelleeksi synnytyksen jälkeen lainkaan. Muistot tulivat vasta nyt pintaan, kun se on uudelleen edessä.

      Olen aika sisukkaasti varustautunut tällä kertaa - aion laittaa kampoihin kaiken maailman hormoneille ja ottaa oikeuden nauttia vauvasta ja uudesta elämänvaiheesta! :)

      Poista
  3. Yhdestä asiasta oon täysin varma - tapahtui mitä tahansa, niin te selviätte! On ihan normaalia pohdiskella näitä asioita ja varsinkin sitä, miten E:n hoito järjestyy. On ihan totta, että itse en osaa vielä pelätä, kun ei voi tietää millainen synnytys on tulossa.
    Onneksi viimeiset neljä vuotta on opettaneet sulle rentoutumistapoja ja tuoneet mukana elämänkokemusta. Niidenkin avulla selviää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, totta. Täytyy luottaa siihen, että synnytys sujuu turvallisesti. Uskon, että pystyn suhtautumaan asioihin nyt rennommin ja se varmasti auttaa paljon. Enää ei tarvitse uskoa kaikkiin äitimyytteihin. :)

      Poista
  4. Itsekin jännitin toista synnytystä, eikä tieto kaksosten saamisesta ainakaan lieventänyt asiaa. Ensimmäisen kohdalla en minäkään ehtinyt saada kivunlievitystä, joten toisen kohdalla halusin varmistua, että tällä kertaa on kaikki ainakin yritetty, että ehtisin sen saamaan. Synnytys käynnistettiin ja minulle annettiin spinaalipuudutus ennen kalvojen puhkaisua, sillä tiedossa oli, että synnytys saattaa edetä yhtä nopeaa kuin ensimmäinenkin. Se kannatti; kivusta (siitä kamalimmasta ja terävimmästä) ei ollut tietoakaan. Eli toinen synnytys oli riskiraskaudesta huolimatta ehdottomasti se mukavempi, vaikka ponnistusvaiheitakin oli kaksin kappalein..

    Tsemppiä loppurutistukseen! Tiedän niin tunteesi, vaikka varsinainen syöksysynnytys ensimmäiseni ei ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih, miten paniikissa olisinkaan, jos olisi kaksoset luvassa! Vaikuttaa täysin mahdottomalta tehtävältä.. Kiitos vinkistä, täytyy miettiä tuota spinaalia.. Ehkä synnytyksestä jäisi paremmat muistot, jos kipu ei olisi niin järkyttävää. Kiitos, h-hetkeä odotellaan! :)

      Poista
  5. Kommentoin tähän vanhaan..
    Toivottavasti ehditte rauhassa sairaalaan ja hoitaja esikoiselle järjestyy.

    Tuosta imetysasiasta rauhoittelen; mulla sattui kovasti esikoisen kohdalla 3 ensimmäistä kuukautta, toisen kohdalla ei koskaan. Osasiko itse ohjata jotenkin paremmin vai mitä, en tiedä. Meillä synnärillä oli tutkimus menossa, jossa imetysten välillä rinnoilla pidettiin sellaisia minigrip-minipusseista tehtyjä hauteita (minigrip-minipussiin kosteita harsotaitoksia ja saksilla pyöreä reikä keskelle toiselle sivulle). Kun oli syöttänyt, koko pussi laitettiin rintaa vasten imetysliivien sisään. Se kostea kai piti ihon niin hyvänä ettei mitään haavoja tms. tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla jos tulee haavoja! Olen kuullut että monet kärsivät siitä.. Minulla ei koskaan ollut haavoja, vaan ongelma oli, että maito ei jotenkin irronnut. Se oli aivan jumissa - herneen kokoisia pahkuroita lähempänä ja valtavia patteja kauempana, mutta mitään ei tullut kunnolla ulos. Vauvalla oli kuulemma tosi hyvä imuote ja yritettiin kaikissa asennoissa, pumpuilla ym.. Mutta olen kuullut, että monilla toisen kanssa on sujunut hyvin, joten toivon, että meilläkin tapahtuisi joku ihme! :) Uskon, että stressi ja liika yrittäminen vaikutti negatiivisesti. Tällä kertaa en ehdi stressaamaan enkä jaksa ottaa paineita (tai siihen pyrin). Imetykseen liitetään niin voimakkaita arvoja ja tunteita, että varsinkin ensikertalainen voi kokea tosi ahdistavana sen yrittämisen tuskan.. Kiitos kommentistasi ja onnea sinulle baarin sulkeutumisen johdosta! :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig