perjantai 20. syyskuuta 2013

Perjantaifiilis

Tässä perjantaissa on ollut jotain ihan superonnellista jo aamusta lähtien. Työkaveritkin ihmettelivät seesteistä hymyäni aamulla töihin tullessa. Mitään erityistä ei ole ollut eikä ole tiedossa... Voiko perjantai tuntua niin hyvältä heti herätessä? Vai oliko se se sänkinen pusu ja E kainaloon kannettuna aamuyöstä, kun sai vielä itse torkuttaa? Väliäkö syyllä, mutta ihana perjantaifiilis on jatkunut iltaan asti. Takkatulen räiske ja kynttilöiden loimu, hiljaisuus - parhautta viikonlopun alkuun.


Kävimme töiden jälkeen katsomassa ystävän vastasyntynyttä, ja niin tunnen vieläkin sen ihanan vauvantuoksun ja pehmoistakin pehmoisemman ihon mielessäni! En malttaisi odottaa, että raskausaika päättyy ja saamme pikkusisaruksen perheeseen (niin no, samalla päättyvät hiljaiset illat!). Raskausaika on ollut suhteellisen helppoa, mutta nyt alkanut närästys on ikävää. On nälkä ja tekisi mieli syödä perjantaiherkkuja, mutta kun koko ajan vähän korventaa, ei syöminenkään tunnu houkuttelevalta. E oli vauvasta todella ihmeissään, koska hän ei ole juurikaan nähnyt vastasyntyneitä. Hän silittelee vatsaa jatkuvasti ja puhuu vauvasta useita kertoja päivässä. 


Vaikka ulkona saimme nauttia vielä suhteellisen lämpöisestä syyssäästä, oli perjantaimutjuilufiiliksen vuoksi hyvä syy laittaa takkaan tuli. Ja tuntuihan lattianrajassa jo hieman viileältä... Harjoittelin samalla vähän hämäräkuvausta. Pitäisi aina kirjoittaa ylös, millä asetuksella minkäkin kuvan nappasi, jotta pystyisi arvioimaan, miksi kuvista tulee tietynlaisia. Mielenkiintoista... Vielä kun olisi kunnon kamera, niin voisi arvioida, mikä johtuu huonosta kamerasta, mikä vääristä asetuksista ja mikä taidon puutteesta.


Rentouttavaa viikonloppua! Nauttikaa viilenevistä ja pimenevistä illoista! :)
SHARE:

2 kommenttia

  1. Oli kiva löytää blogiisi! Sulla on ihana ruokaohjeita, heti nappasin pari mukaan :) täällä täytyy vierailla toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosi kiva että löysit ja jätit kommentin! Kävin myös kurkkaamassa blogiasi, ihania juttuja! Sinullakin näytti olevan kasvimaatouhuja. Ensi viikolla luvassa punajuurisosekeitto... :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig