lauantai 7. syyskuuta 2013

Kynttiläfiilistelyä

Pääsin vihdoin eilen hakemaan postista Esmeralda's blogista voittamani Essin itse värkkäämät betonikynttilälyhdyt. Vitsi miten ilahduttava tämä perjantaipaketti olikaan. Essi oli ajatellut homman ihan loppuun asti ja pakannut mukaan vielä kynttilätkin! Laitoin uudet kynttilät heti silmäniloksi ja sitten piti vain malttaa odottaa, että tulee pimeä ja näkee, miten lasi ja betoni sopivat kynttilänvalon kanssa yhteen.


Kastehelmi-tuikkulyhdyt olivat tyrkyllä ja toki tällainen tarjoushaukka tarttui syöttiin. Olen haaveillut näistä jo pitkään. Yksi tummanharmaa olisi kuulunut tähän joukkoon vielä ehdottomasti. Ainakin näin ilman hämärää näyttää minusta oikein kivalta - yhtäaikaa herkältä ja sirolta, toisaalta rouhealta. (Tuo rouhea särähtää aina korvaani, kun näen silmissäni Marko Paanasen toitottamassa loftista ja rouheudesta...)



Viikonloppukimpuksi valikoitui jälleen krysanteemeja, ne kun ovat sopivan pitkiä tuohon maljakkoon ja vielä kestävät kauniina kauan. Muuten lauantaihin on kuulunut temppukerhoa ja leikkipuistoilua kavereiden kanssa. Kirjastosta lainattiin E:lle uusia kirjoja ja itselle pino lehtiä. Mies lähti viettämään poikien iltaa, joten minä tunnelmoin täällä ihan itsekseni kynttilämeren keskellä!



Suuret kiitokset Essi, nuo betonilyhdyt ovat aivan ihanat! Olen vieläkin aivan ihmeissäni siitä, että oikeasti voitin arvonnassa! :) Voisin tuijotella tuota kynttilämerta loputtomiin... Kaksi kynttilänjalkaa edustavat olohuoneen pöydällä, katsotaan mihin asettuvat!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, vaniljakynttilähuuruihin... Ihanaa viikonlopun jatkoa! :)
SHARE:

4 kommenttia

  1. Oi, miten kauniit kuvat! Ihanaa, että sinä nuo betonit voitit, koska selvästi pääsivät niitä arvostavaan kotiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todellakin ovat ihastuttaneet meitä kovasti. Ja kiva tosiaan, kun niitä on erilaisia ja useampia, niin pystyy kokeilemaan monenlaisia kokonaisuuksia. Olen vasta hiljattain alkanut lämpiämään betonille (tulen aina jälkijunassa kaikkien muidenkin trendijuttujen kanssa..), mutta se johtuneekin selvästi siitä, että en ole ihastellut betonin karheutta livenä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Minttu, minäkin olen näistä tosi iloinen! :) Kynttiläkausi pääsee kunnolla käyntiin, kun on kauniita kippoja!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig