maanantai 6. huhtikuuta 2015

Easter highlights




Hellurei, pyhät lähestulkoon juhlittu. Vyötäröllä se ainakin tuntuu - nimittäin onpa tullut taas syötyä. Saimme illalla ystävät kylään ja söimme sen virallisen pääsiäisaterian, karitsan karetta ja herkkusienirisottoa. Risottoa ei olekaan tullut syötyä todella pitkään aikaan, mutta nyt taas täytyy ottaa se kyllä viikonloppujen ruokalistalle. Tajuttoman hyvää, vaikkakin ihan mitäänsanomattoman näköistä. Toisaalta, jos ruoassa on sitruunaa, valkosipulia, valkoviiniä, voita ja parmesaania, niin voisiko se olla muuta kuin taivaallista?





Jahdattiin munia pariin otteeseen ja maalailtiinkin niitä. Kyllä sitä lasten tohinaa on ihana katsoa... Isompi osaa jo odottaa munajahtia, ja aamulla ensimmäisenä kysyi, onkohan pupu mahtanut käydä. Se on minusta kiva, että lapset alkavat muistaa ja odottaa perinteitä. Pienempikin on varmaan ensi vuonna topakkana pitämässä puoliaan munajahdissa. On nimittäin sellainen touhottaja, että on isosiskolla aika homma pysyä perässä jo nyt. Mitä kovempi meno, sen parempi, ja siltä näyttää olkkarikin.







Aika rentouttavat pyhät ovat olleet! Entä teillä? Pikkuhiljaa pitäisi alkaa orientoitua työviikkoon, mutta relataan nyt vielä tämä päivä. Pihahommia tekisi taas mieli jatkaa, ja olisipa muuten ihanaa aloittaa arki puhtaan auton kanssa. Mies pesi sen eilen renkaiden ja öljyjen vaihdon yhteydessä, joten jospa minä nyt siivoaisin sisältä. Näillä kurakeleillä hiekkaa tulee aivan tolkuton määrä lasten vaatteissa...

Mukavaa päivää!

Katri
SHARE:

6 kommenttia

  1. Täällä alkaa pääsiäisen jälkeinen paasto. Sen verran on tullut nautittua herkkuja taas, että kevyempi jakso on tervetullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minulla on vähän samanlainen olo.. Aamulla oli ihan kamala nälkä, vaikkka olin syönyt koko loman. Selvästi tottunut maha tiheämpään täyttöön.. :) Kivoja paketointijuttuja muuten teillä blogissa!

      Poista
  2. Joku hyvä puoli tässä valtavassa lumimäärässä....rapakausi ei ihan vielä ala :D

    Kauniita kuvia ja nälkähän se tuli kun katsoi sinun ruokakuvia! Täälläkin on ollut hyvin rento pääsiäinen. Kivasti katoaa maanantaikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sinä se osaat löytää positiiviset pointit. :D Sitä muuten tulee.. Huhhuh, koko ajan saisi olla imuroimassa.

      Poista
  3. Herkkuja ollaan vedetty täälläkin ihan liikaa. Myös lasten on annettu syödä nyt niin, että "tuntuu" :D Kerranhan tämä pääsiäinen vain vuodessa on ;) Joulu on sitten se toinen "tolkuton herkuttelukausi"... O-ou. Nooh, huomenn ruotuun - tai eipä meillä enää hirmuisesti mitään herkkuja olekaan jäljellä.

    Herkkuja ruokakuvia sulla jälleen! Tsemppiä töihinpaluuseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, saahan sitä joskus irroitella niin että napa ruskaa!! :D Ihan hyvä olla tässä keväälläkin pieni massakausi ennen rantakuntotavoittelun loppukiriä.. :) Ja kesänlopussa sitten grilliöverit, jotta voi taas keventää ennen joulua.. Kiitos H!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig