tiistai 28. huhtikuuta 2015

Työ ja perhe ja kaikki - ruuhkavuodet?

Jestas mikä päivä. Eikä vielä edes mitenkään erityisen kova, mutta silti - takki aivan tyhjä. Kiirehdin kotiin vapauttamaan lastenhoitajaa, mutta tajusin etten ehdi siihen mennessä kun täytyy lähteä viemään isompaa jumppaan. Onneksi mies ehti ajoissa kotiin. Pitkän päivän päätteeksi kävin kaupassa ja raahasin niitä puoltavia kärryjä (onko mikään arkinen ärsytys niin ärsyttävää kuin puoltavat kärryt ja korkkarit?) ja ajoin hartiat jumissa kotiin. Autuas ruoanlaittorauha ja hiljaisuus, kun muu porukka oli jumpassa. Spotifysta joku chill out -lista soimaan ja aivot narikkaan, eli perunoita kuorimaan. Sain keiton porisemaan ja oikaisin sohvalle nauttimaan puolen tunnin hiljaisuudesta ja rauhasta - siihen jäivät kauppakassit keittiön lattialle levälleen. Koko päivän puhuneena ja ajatelleena arvostin tänään todella paljon sitä, että sain olla hetken hiljaa ja omissa ajatuksissa. Miten harvoin sellaisia hetkiä on, että olisin yksin kotona? En muista, ehkä kerran parissa kuukaudessa tunnin...



Ajattelin vielä pari vuotta sitten, että ne kuuluisat ruuhkavuodet eivät tule koskettamaan minua, koska olen saanut lapset melko nuorena. He olisivat siis pieniä eri aikaan kuin työelämässä olisi minulla ne kovimmat vuodet. Ja näinhän oikeastaan onkin - teen osa-aikaista työtä enkä missään uraputkessa, mutta työni on kuitenkin sellainen, että siihen voisi upottaa kaiken aikansa ja silti aina voisi tehdä enemmän. Riittämättömyyden tunne on aina läsnä. Aina voisi kehittää, tehdä enemmän ja olla parempi.

Ja tosiaan, minun osa-aikainen työni helpottaa arkea todella paljon, joten näinä pitkinä päivinä mietityttää, että miten täyttä työaikaa tekevät oikein handlaavat kaiken? Kaupassa käymisestäkin on tullut pakollinen paha. Töistä ei malta lähteä ajoissa, jotta ehtisi käydä kaupassa ennen lastenhoitajan työajan loppumista, eikä toisaalta kiinnosta pätkän vertaa lähteä illalla kauppaan lasten kanssa. Ajattelin selvittää, onnistuuko jossain lähimarketissa sellainen kauppalistan kokoamispalvelu. Jos, niin alan ehdottomasti käyttää sitä. Kuulemani mukaan valmiiksi kerättyjen ostosten palvelumaksu on noin 4 €, eli ei lainkaan paha hinta siitä vajaasta tunnista, jonka säästäisin illasta. Käytän sen vaikka pihahommiin tai lattialla makoiluun mieluummin - siihen kuuluisaan laatuaikaan eli tavalliseen perheiltaan.

työn ja perheen yhteensovittaminen

Arvostan rauhallisia iltoja niin paljon, että en ole aikoihin malttanut lähteä edes joogaan tai zumbaan. En vaan jaksa enää lähteä kotoa niinä iltoina, kun ei ole isomman kerhoja. Nyt kun hän on ollut kotona hoidossa, otin hänelle maanantai-iltaan kuviskerhon ja tiistai-illaksi jumpan. Mietin vaan, että millainen tämä arkiyhtälö olisi useamman lapsen ja isompien lasten kanssa, joilla on ehkä enemmän harrastuksia ja kaikilla omansa. Sitten vielä aikuisetkin ehkä haluaisivat käydä edes kerran viikossa liikkumassa/oman harrastuksen parissa.

Ehkä juuri tämän takia blogista on tullut minulle sellainen henkireikä - selkeä mahdollisuus omaan aikaan puuhata ja ajatella juuri niitä asioita joita haluan. Katsella teidän kauniita kuvia, lukea elämänmakuisia ja niitä siirappisiakin kirjoituksia, unohtaa oma riittämättömyyden tunne, seuraavien päivien työasiat, pyykkikone ja villakoirat. Uppoutua Lightroomin pimiöön ja sukeltaa teidän blogeihin. Jakaa samoja ajatuksia, inspiroitua ja yksinkertaisesti rauhoittua.

Ja oikein kun mietin, niin minä en oikeastaan edes koe vielä eläväni niitä varsinaisia ruuhkavuosia. Jos nyt välillä koen ajan olevan kortilla ja arjen vaativan aikamoista sumplimista, niin millaista se olisi, jos tekisin täyttä työaikaa tai jos vaikka jompikumpi olisi yrittäjä? Huh, kaikkeenhan sitä kai tottuu. Minä yritän nyt totutella tähän kahden pienen lapsen työssäkäyvän äidin rooliin. Vähän ennen töihin paluuta ajattelin vielä ruveta opiskelemaan jotain - onneksi en sentään siihen lähtenyt! Tällaisella ikuisella innostujalla tuppaa muutenkin olemaan aina monta rautaa tulessa yhtäaikaa. Tai jos olisimme ruvenneet rakentamaan? Apua... Onneksi kuuntelin silloin sydäntäni ja totesimme, että se ei ole meitä varten.

Mites te kanssasisaret siellä? Miten te hanskaatte kaiken?
SHARE:

14 kommenttia

  1. Mä en ole myöskään tiennyt ruuhkavuosista ennen kuin mini aloitti koulun! Jotenkin sen jälkeen on ollut superkiireistä!

    Itse olen ollut totaaliYH kohta 8 vuotta ja hoitanut kaiken alusta lähtien yksin. Apujoukkoina on ollut vain ystävät ja niitäkin kehtaa vain käyttää, jos on pakottava tarve. Käyn täyspäiväisessä duunissa, valmennan minin joukkuetta ( 3 kertaa vkossa reenit plus vloppuna matsi ), käyn itse pelaamassa kerran viikossa ( aina kun jaksan ) sitten vielä tuon päälle tietenkin siivoamiset, kaupat ja muut kodinaskareet! Että kiirettä pitää!

    Seison silti selkä suorassa ja teen mitä on tehtävä!! Hyvin ja suhteellisen tervejärkisenä tässä on pysytty ;D!

    Tsemppiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, aikamoista... Melkein hengästyin kun luin mitä kaikkea ehdit yksin.. Tuon asenteen allekirjoitan kyllä itsekin "teen mitä on tehtävä". Sillätavoin minäkin olen yrittänt painaa yli raskaampien vaiheiden, ratkaisukeskeisesti. Turha jäädä tuleen makaamaan, pakko ne asiat on jotenkin ratkaista. Kiitos S kommentistasi!!

      Poista
  2. Meillä ei ole lapsia ja silti arjessa tunnit loppuvat aina kesken ja hommat kasaantuvat. Osa-aikainen työ, yritys, koti, yhteisenä harrastuksena hevonen ja molempien lähisuku - siinä onkin jo niin monta asiaa, ettei millään voi tehdä kaikkia tyytyväiseksi (kaikkein vähiten itsensä). Ja minä kun olen mielestäni todella tehokas ja aikaansaava! Mietin kauhulla miten pärjäisimme, jos yhtälössä olisi mukana lapsi tai useampi. Nostan hattua vanhemmille, jotka voivat pyörittää koko sirkusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin aika keskeinen kysymys, että kenet kaikki pitäisi tehdä tyytyväiseksi.. Ei siinä kelkassa kyllä kauaa pysy mukana... Varsinkin naiset usein kokevat että pitäisi ehtiä kaikkien kanssa sitä ja tätä, mutta kun ei vaan ehdi vaikka kuinka haluaisi! Olen todennut, että vanhemmuuteen ja sen tuomiin "kiireisiin" kasvaa, niitä ei onneksi heitetä kertarysäyksellä eteen.. :) Sinulla oli muuten tosi kaunis ja kivanoloinen blogi, täytyy tulla uudelleenkin lueskelemaan!

      Poista
  3. Tuollaistahan se oli silloin ennen tätä kolmatta lasta ja hoitovapaata. Ruokakaupassa käynti oli kamalaa ajanhukkaa, joka oli pakko hoitaa. Ja jos sitten sai vielä ne puoltavat kärryt, niin...!!! ;)
    Mutta kyllähän siihenkin sitten vaan tottui. En minä kyllä työssä käydessä halunnut vapaa-ajaltani mitään muuta kuin kotona olemista. Kaikenlaiset yleensä kivalta tuntuvat menot ja harrastukset karsiutuivat minimiin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Nyt ymmärrän sen, kun sanoit kerran, että aiot "olla kotona niin kauan kuin hoitovapaa sallii". En minä ekan lapsen kanssa kokenut tällaista kiirettä tai riittämättömyyttä.. Selvästi se yksi lapsi enemmän onkin nostanut kaiken potenssiin kaksi.. Se on ihan totta, että kaikkeen tottuu, kyllä tähänkin varmasti! Täytyy vähän organisoida arkea..!

      Poista
  4. Vieläkin muistan sen ainaisen riittämättömyyden tunteen - ja ne puoltavat kärryt ärsyttävät edelleen;)
    Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että tuo aika menee nopeammin kuin ikinä kuvitteletkaan - ja että se on myös yksi elämäsi onnellisimmista. Tärkeää ovat silti ne henkireiät - edes joskus!
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, tässä hetkessä kaikkein ristiriitaisinta onkin juuri se, että miksi pikkulapsivuodet ovat varmasti ne kaikkein raskaimmat, vaikka toisaalta varmaan kaikkein ihanimmat ja antoisimmat.. Kiitos Lady lämpimistä sanoistasi, sinäkin puhut varmasti kokemuksen äänellä!

      Poista
  5. Tuttuja tunteita! On harmittavaista miten useimmilla tiukimmat työvuodet ovat juuri samaan aikaan kun lapset ovat pieniä. Silloin tuntuu, ettei riitä millään joka suuntaan, vaan teitpä niin tai näin, on aina väärässä paikassa ja huono omatunto. Tsemppiä ruuhkiin ja muista, ettei sille huonolle omatunnolle saa kuitenkaan antaa valtaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eihän se huono omatunto mitään auta. Parempi on vain hoitaa asioita pois alta, ottaa ja antaa aikaa. Varmasti monet naiset (varmasti monet miehetkin) samastuvat näihin tunteisiin.. Kiitos tsempeistä Anu! :)

      Poista
  6. Voi Katri <3 Kuulostaa niin tutulta...kolmen lapsen viikkoleskenä ja omaa yritystä pyörittäneenä muistan nuo ajat. Asimme vielä homeloukkoa, jossa sairastettiin koko ajan ja aina oli se himputin huono omatunto joka suuntaan. Toisaalta oma yritys antoi mahdollisuuden joustaa työajoissa, mutta eipä sitä joustoa muuten sitten ollutkaan. Nyt kun mies on lähellä töissä ja lapset kaikki jo yhdessä paikassa eli koulussa, niin elämä on helpottunut paljon! On kahdet kädet pyörittämässä arkea. Olet tehnyt viisaasti kun olet keventänyt työtunteja, Ihmisen on välillä tehtävä ratkaisuja parantaakseen sellaista arjen laatua. Loppujen lopuksi nuo vuodet kuluvat niin nopeaa, että kohta huokaillaan, kun muksut asuvat poissa kotoa ja ovat armeijassa ja vaikka mitä :D

    Muista ottaa joskus aikaa itselle ja parisuhteelle, se on huipputärkeää! Tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih, kuulostaa rankalta.. Todella. Onneksi pääsitte pois homeloukosta, sekin vielä.. On varmasti huojentavaa muistella noita aikoja ja ajatellla, että selvisitte siitä! Itseasiassa osa-aikainen työ ei ole ollut minulta lähtöisin, mutta olen kyllä ollut siihen varsin tyytyväinen. Pienten lasten äitinä arvostaa osa-aikatyön mahdollisuutta kyllä todella paljon. Sitä minäkin pelkään, että jonain päivänä havahdun siihen, että lapseni ei asu enää kotona, huih, miten siihenkin tottuu?? No, ehkä on parempi, että sitäkään ei murehdi etukäteen. Luotan, että kasvan siihenkin ajatukseen hiljalleen.. :) Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista
  7. Niin tuttua ja joskus olen tainnut blogissanikin aiheesta kirjoittaa. Täällä haastetta vielä tuo molempien vuorotyö. Loppuviikosta katsotaan miten seuraava viikko mennään läpi. Milloin tarvitaan miehen vanhempia avuksi jne. Aikaa itselle ja parisuhteelle ei ole paljon jäänyt. Toisaalta olenkin halunnut mahdollisen ajan käyttää koko perheelle tai lapsille.

    Nyt kun olen jäänyt jo sairauslomalle ennen äippäloman alkamista, niin tuntuu kuin joku pyörä olisi pysähtynyt. Yhtäkkiä olen huomannut kuinka isoja lapsetkin jo ovat. Missä välissä kasvoivat? Kevät on saanut heidät menemään omia menojaa. Yks ilta äidilleni valitin kuinka joudun vaan olemaan kotona yksin, kun mies töissä ja lapset kavereiden kanssa leikkimässä. Äiti vaan käski nyt nauttia, sillä kohta saan taas kaverin kotiin. Ja se aika menee kuulemma nopeasti kun huomaakin että asutaan täällä miehen kanssa vain kaksin.

    Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä olen monta kertaa miettinyt, että miten vuorotyötä tekevät selviävät! huh, se vaatii kyllä sumplimista.. Onneksi teillä on isovanhemmat lähellä! Ja voi että miten minäkin tavallaan pelkään sitä hetkeä, kun lapset lähtevät kotoa.. Mitenköhän siihen voisi valmistautua? Ainakin ehkä niin, että pitää myös omasta elämästään kiinni.. Leppoisaa äitiysloman loppua sinulle! Ja pahoittelut, että olen ihan unohtanut tämän ihanan kommenttisi!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig