perjantai 27. helmikuuta 2015

Leikkomix viherkasveista ja pari kukkablogia

peikonlehti maljakossa leikko

rento leikkokimppu viherkasvista ja orkideasta


Tein tuossa pientä viherkasvi-inventaariota ja leikkelin pois huonoja oksia. Siinä katselin ja tuumailin, että voisihan noista reuhkoista pari oksaa nipsasta maljakkoonkin. Peikonlehden olen saanut anopilta, se on aika vanha ja levinnyt. Olen katsellut kaupoista vähän viherkasveja kotiin, mutta ihmeen kehno on valikoima. Miten minusta tuntuu, että kukkabisneksessä reagoidaan aina aika pitkällä viiveellä trendeihin? Esimerkiksi nyt menisi vanhoja tuttuja peikonlehteä ja anopinkieltä varmasti kuin kuumille kiville, mutta eipä niitä valikoimissa näy. Tosin en ole ehtinyt käydä ihan oikeissa kukkakaupoissa, joissa varmasti valikoima on enemmän ajan tasalla...

leikkokukat sisustuksessa kukat viherkasvit



Nyt tekisi kovasti mieli kaikkea keväistä - vihreää, raikasta ja kukkia, paljon vihreää! Pientä viljelysuunnitelmaakin olen jo hahmotellut, sormet alkavat syyhytä mullan kuopsutteluun pikkuhiljaa. Pitäisi ehkä vaihtaa mullat pariin viherkasviin, ja samalla istuttaisin mielelläni pari uutta. Tuohon "leikkokimppuun" napsaisin pari oksaa peikonlehdestä ja yhden palmuvehkasta, sekä orkideanoksan.

Jos muuten etsitte inspiraatiota vihersisustamiseen ja muuta kukkainspiraatiota, niin käykääpä tutustumassa Kukkala-blogiin! Löysin sen pari viikkoa sitten, ja olipa blogi kuulemma esitelty uudessa Kotiblogit-lehdessäkin. Juuri sellainen kukkablogi, jollaista olen etsinyt pitkään.Yksinkertaista, rentoa ja sisustukseen sopivaa, me like! Toinen upea kukkablogi on Helmivillakko (liike Tampereella), tsekatkaapa myös se. Kauniita kuvia ja uusia ideoita molemmat pullollaan - juuri tässä hetkessä!

Kaunista viikonloppua toverit!

Katri
SHARE:

16 kommenttia

  1. Pitääkin käydä kurkkaamassa blogivinkit, sillä oon itse ihan onneton niin kukkien kuin viherkasvienkin kanssa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sieltä kyllä löytyy varmasti ainakin silmäniloa! Kyllä mullakin on alkanut nyt vähän ote lipsua, en enää ehdi huolehtia kasveistani niin hyvin kuin ennen! :)

      Poista
  2. Kukat piristävät ihanasti kodin ilmettä. Itse olen niin onneton viherpeukalo,
    että onnistun näännyttämään kasvin kuin kasvin muutamassa viikossa :(
    Poikkeuksena rönsyliljat ja huonekuusi, ne ovat ilahduttaneet meitä jo
    pidemmän aikaa.

    Aurinkoista viikonloppua Katri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä minullakin on alkanut jotenkin ote lipsua. Moni viherkasvi on meilläkin kuollut viime vuosien aikana.. Ennen hoidin niitä ahkerastikin.. Rönsylilja onkin varmaan aika varma! :) Aina tulee uutta rönsyä!

      Poista
  3. Kiitos Katri blogilinkkauksesta ♥ Tosi kiva, että olet sinne löytänyt - ja tykkäätkin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, kyllä ilo on kokonaan minun puolellani. Tällaisia vinkkejä on mukava jakaa!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Maljakkokukat piristävät kyllä kovin!

      Poista
  5. Vihreän, niinkuin muutenkin värienkaipuu iskee aina keväisin :-) Itsekin fanitan Kukkala-blogia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin olet sen bongannut! Uusia ihania.. Juu minäkin olen ihmetellyt, että mitenköhän meilläkin näkyy nyt värejä niin paljon, mutta kyllä se varmasti kevätinnostuksesta johtuu. :)

      Poista
  6. Piipahdin vastavierailulle ja löysinkin todella kivan blogin :) Kaunis koti ja kuvasi ovat hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että ilo on molemminpuolinen, ja kiitos kovasti! :)

      Poista
  7. Uusia kasveja halajaapi minunkin mieleni, mutta en oikein osaa päättää, että mitä! Pari ruukkua ja yksi amppeli ammottavat tyhjyyttään :) Kiitos blogivinkeistä, taidankin poiketa vierailuilla. Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä monenlaista vihreää tarjolla, mutta en minäkään ole löytänyt tismalleen sellaisia kuin etsin.. Jos minulla ei vielä olisi kultaköynnöksiä parissakin purkissa, niin hankkisin niitä. *vink vink* Sopii amppeliinkin! :) Kiito samoin sinulle Teija!

      Poista
  8. Kauniita kuvia ja ihana tuo leikkokimppusi! Kiitos blogivinkeistä. Täytyypä käydä kurkkimassa ne molemmat.

    VastaaPoista
  9. Kiitos blogivinkeistä! Kukkablogeja olen kaivannutkin lukemistooni. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig