sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sunnuntaisyöpöttely

Saimme tänään ihanan ystäväperheen kylään, näimme heidän pienet ihmeensä, kaksoset ensi kertaa! Ainahan se lasten syntyminen on ihme, mutta kyllä vaan kaksosraskaus ja -synnytys ovat mielestäni kertakaikkinen ihme... Puhumattakaan siitä arkiruljanssista kahden vauvan kanssa. Huhheijaa, kyllä antoi taas perspektiiviä yhden lapsen yövalvomisiin. Voi ilokseni todeta, että meillä nukutaan sittenkin ihan hyvin.

Olimme sopineet viettävämme pientä brunssia, koska he piipahtaisivat tässä sopivasti lounasaikaan. Mietin, mitä siihen brunssiin sitten kuuluisi, ja ideoita oli taas paljon enemmän kuin oli mahdollisuutta (tai järkeä) toteuttaa. Munakkaan saan aina jotenkin kämmättyä, joten turvauduin vakiovetoon, eli suolaiseen piirakkaan. 

brunssilla kotona piirakka salaatti

lohipiiras parsakaali, porkkana
Lohipiirakka ennen uunia ja juustoraastetta

ruokaisa salaatti tarjottavaksi juhlava salaatti leipäkrutongit



Laitoin coctailpiirakoita uuniin ja lisäksi tein lämpimän halloumi-tomaatti-parsakaali"salaatin". Vihreään salaattiin laitoin valkosipulissä ja öljyssä paistettua tummaa leipää, emmental-juustokuutioita ja granaattiomenan siemeniä.


brunssi kotona mitä tarjota kotibrunssi

mayn 5101 pellavaliina

brunssi helppo jälkiruoka kotona


Tajusin, että ei ollutkaan mitään varsinaista jälkkäriä kahvin kanssa, mutta hedelmäsalaatti toimitti sitten jälkkärin virkaa. Sillä herkuttelimme välipalaksi myös yhden vuoden ikään ehtineen taaperomme kanssa, joka autuaasti nukkua pöhötti kolmen tunnin päikyt, myöhästyi myöhäiseltä brunssiltamme!



Roppakaupalla saimme iloa uuteen viikkoon näiden ihanien vierailusta! Ja vaikka aina on ihanaa syödä, niin yhdessä syöminen se vasta mukavaa onkin! Toivottavasti teilläkin on ollut mukava sunnuntai!

Katri
SHARE:

11 kommenttia

  1. Kiitos taas kerran tästä upeasta mahdollisuudesta syödä silmillä loihtimiasi herkkuja <3. Ihana brunssi ja suloinen välipalan nautiskelija :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla! :) Ihanaa että näistä on iloa jollekin, itsekin rakasta katsella ruokakuvia! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No niin mullekin kun näitä taas uudestaan katselin! :D Pakko yrittää hillitä tätä iltasyömistä vähän..

      Poista
  3. Nälkä tuli täälläkin. Sun herkut on aina niin kauniita ja herkullisen näköisiä! Laitatko jossain vaiheessa tuon lohipiirakan ohjeen blogiin. Se näyttää ihan huippuhyvältä. Ja tuota teidän ihanaa taaperoa ei voi kyllä hymyilemättä katsoa. Suloisuus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu kovasti! :) Voisin kyllä laittaakin, vaikka toisaalta teen ainoastaan pohjan tiettyjen määrien mukaan, ja täytteet sovellan kaapin aineksista. Tosin onhan tuossa muna-kermaseoksessakin yleensä aika samat suhteet.. Täytyykin laittaa korvan taakse, piirakkaohje tulossa! :)

      Poista
  4. Namm, ihania herkkuja! Ja miten suloiset kuvat pienestä herkuttelijasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos, kyllä syöminen on niin ihanaa! Samoin kuin pikkusyöpöttelijän tuijottelu!

      Poista
  5. Oi jestas mitä herkkuja. Yhtä herkullista tätä viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ei olisi pitänyt itsekään palata näihin kuviin, tuli oikeasti taas niin nälkä! Tai ehkä ei varsinaisesti nälkäkään, tekisi vaan mieli syödä! :D

      Poista
  6. Voi ihana mitä herkkuja tässä on ollut <3 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig