Kesä mielessä

Näin kylmä ja sateinen kesä on kuulemma vain pari kolme kertaa vuosisadassa. Hmph. Rantakelejä ei oikein ole ollut, mutta onneksi saimme nauttia edes niistä muutamista aurinkoisista päivistä edellisillä viikoilla. Ehdimme jopa käydä rannalla ja E uskaltautui mereen. Rannan lapsilla oli ilo ylimmillään, vaikka aika hyytäväähän se vesi oli. Mutta toisaalta hei - ihanaa, että muutamaan vuosikymmeneen ei ole todennäköisesti odotettavissa toista yhtä viileää kesää! Huomaatteko kun yritän psyykata itseni positiiviseksi kelien suhteen?

Yhtenä iltana lähdettiin pienelle kävelylle, ihan vaan nauttimaan aurinkoisesta illasta. Potkulauta sai jäädä tienvarteen, kun poikkesimmekin metsätielle ja päätimme käydä vähän tutkimassa lähimetsiä. Sieltä metsätien varrelta löytyikin jo ihan loistavat mustikka-apajat! Tulevatko mustikat tänä vuonna tosi aikaisin, vai tuntuukoo siltä vain siksi, että kesä alkaa näin myöhään? Normaalisti ajattelen mustikka-ajan tulevan loppukesästä, mutta nyt se kesä ei ole vielä oikein alkanutkaan. Onneksi olimme ottaneet kahvit mukaan kävelylle, jotta oli edes muki, johon kerätä vähän marjoja. Ja hyvä että kerättiin, nimittäin pienestä iltalenkistä tulikin yhtäkkiä kahdeksan kilometrin reissu. Aika väsynyttä ja nälkäistä sakkia oli loppumatkalla. Tarjoamalla mustikoita tasaiseen tahtiin saimme pidettyä nälkäisen (ja kovaäänisimmän) vaunumatkustajan tyytyväisenä.

Kasvimaallakin on taas tilaa hengittää, kun kaivoimme loputkin rikkaruohot pois. Haimme keväällä pari peräkärryllistä multaa kasvimaalle, ja se multakuorma vaikuttaa olleen aivan täynnä rikkakasvien siemeniä... No, nyt pitäisi vähän aikaa pysyä välit kuosissa. Tulipahan kökittyä. Terassin rakennus on myös edennyt hyvin näinä viileinäkin päivinä. Meillä on ollut aika hyvä tiimi, kun mies on sahannut, minä olen porannut, E on hakannut vasaralla ruuveja omiin lautoihinsa ja J on tössöttänyt mitä milloinkin - kuten ollut kovasti tärkeänä ojentamassa ruuveja. Toki kovan aherruksen päätteeksi oli paikallaan herkutella muurinpohjaletuilla. Ihan vastustamattomia herkkuja! Toivottavasti tulee tehtyä vielä toistekin tänä kesänä. Ihanaa se rapsahtava reuna!

Jos näiden kesäkuvien myötä nyt oikein toivon, että loppuviikoksi saataisiin lämmintä, niin toteutuisikohan se? Uskon vakaasti niin, koska on vähän mökkeilyäkin luvassa. Jos ei muuten, niin teen kesän mielikuviini. Se on helppo homma mökillä. Ja kun katselen näitä kesäkuvia parin vuoden päästä, niin saatan luulla, että olisi ollut kovinkin kaunis ja lämmin kesä (ellei pistäisi silmään, että lapsilla on välikausivaatteet päällä).

Mukavaa loppuviikkoa teille ympäri Suomea! Aina se jossain paistaa, ainakin mitä instassa olen teidän kuvia seuraillut. 

Muuten - olen huomannut, että blogin Facebook-sivusta on tullut minulle jonkinlainen miniblogi, nimittäin sinne päivittelen melkein joka päivä jotain. Kamerasta on niin kätevä siirtää wi-fi-llä kuvat suoraan facebookiin tai instaan. Klikkaa siis tästä, jos haluat seurailla Tohkeissaan blogin Facebook sivua. 

FB | IG

Katri

Keittiö ennen ja jälkeen, Kvik Mano

Heti ensiksi on varoitettava mahdollisesta kuvayliannostuksesta. Kun keittiö kerrankin on näin siisti, oli siitä pakko napsia kuvia enemmän kuin olisi tarvinnut. Kuvat ovat parin viikon takaa, juuri ennen lomani alkua, eivätkä tasot tottapuhuen ole olleet noin tyhjiä sen jälkeen. Ainakin meillä erityisesti saarekkeen päälle kertyy jos jonkinlaista päivittäistä sälää, vaikka saarekkeen ylimmäinen laatikko onkin "sälälaatikko", jota käytetään ihan tarkoituksellisesti sälän piilottamiseen. Se kätkee sisäänsä kynät, sakset, tärkeät paperit, kauppalaput ja muut keskeneräiset asiat, avaimet, kännykät ja laturit. Niin ja tietty ne vallankumoukselliset kelmu- ja folioautomaatit, joista en olekaan muistanut postata tarkemmin. Ne vilahtavat tässä vanhassa jutussa.

Joka tapauksessa - keittiö on saanut vähän aikaa sitten sokkelit allensa, ja se rauhoitti kyllä koko ilmeen. Yllättävän nopeasti sitä tottuu kaikkeen keskeneräisyyteen, mutta kiva, kun ne ovat nyt paikallaan! Tässä kohtaa voisin sanoa, että olisi ehkä ollut viisasta ostaa myös keittiön kokoaminen ja asennus Kvikiltä. Olisi säästynyt omaa aikaa ja vaivaa ihan huimasti. Mutta nyt se on valmis ja melkein joka päivä silittelen sen vaakasuoria linjoja. :)

Keittiö tilattiin siis Kvikiltä. Olin ihastellut Manoa jo muutaman vuoden, joten sen linjakkuus mielessä lähdimme miettimään keittiön ilmettä. Pyysin tarjouksia ja kävin suunnittelemassa myös HTH-keittiötä sekä Noblessan keittiötä Silkkitimpureilla. Tässä talossa oli vain kymmenisen vuotta vanha A la Carten keittiö, mutta se ei ollut mitoiltaan ja toiminnallisuudeltaan meille oikein sopiva. Työskentelytasoa oli keittiön puolella 100 cm ja ruokailutilan puolella noin 160 cm. Ennen remonttia keittiön ja ruokailutilan välissä (tuossa saarekkeen paikalla) oli lisäksi oviaukko, joten ruokailutilan puoleista tasoa ja kaapistoja olisi ollut vaikea hyödyntää keittiötouhuissa. Koska laatikostot mekanismeineen olivat kuitenkin nykyaikaiset ja rungot hyviä, tuntui pahalta hylätä toimivaa keittiötä. Kysyinkin A la Cartelta piirrosta ja tarjousta keittiöstä niin, että vanhoja runkoja hyödynnettäisiin mahdollisimman paljon, mutta lopputulos olisi ollut liian kompromissi, yllättävän kallis, eikä sopivaa ovimalliakaan löytynyt. HTH-keittiöillä myyjä oli jokseenkin vastahakoinen muokkaamaan alkuperäistä piirrostaan uusien ideoiden mukaan, joten sen jätimme pois. Lopulta vertailimme Noblessan ja Kvikin keittiöitä, joista Noblessalla oli hyvä -40 %:n tarjous, mutta täydellistä ovimallia ei löytynyt. Lisäksi arvostin tosi paljon sitä, miten Turun Kvikillä Heidi Harkila paneutui keittiöömme ja piirsi uudelleen ja uudelleen, vaikka vanhan talon mitat asettivat aika hankalat raamit. 

Vesipiste, astianpesukone ja liesi olivat nykyisten korkeiden kaappien tilalla, eli puulieden vieressä. Puulieden ja seinän väli on 176 cm, eli siihen ei ihan mahtunut 3*60 cm runkoja. Tilassa oli siis vanhanmallinen hella/uuniyhdistelmä, sekä 45 cm astianpesukone, joka ei olisi meille riittänyt. Lisäksi lieden vieressä ei ollut lainkaan työskentelytilaa. Vastakkaiselle seinustalle olisi sitten pitänyt sovittaa jääkaappipakastin, sekä työskentelytasoa ja mahdollisesti yläkaappeja, mutta portaiden alle ei mahtunutkaan integroitavaa jääkaappia saati jääkaappipakastinta. Kaikki piirrokset näyttivät myös liian tukkoisilta tai portaiden alle olisi jäänyt kummallisesti turhaa tilaa. Lopulta keksimme siirtää vesipisteen kokonaan toiselle seinustalle. Mies rakensi keittiöön uuden puulattian, joten lattiakin oli operaatiota varten sopivasti auki revittynä. Sitten alkoikin palaset loksahdella paikoilleen. Nyt korkeina kaappeina on maksimikorkea jääkaappipakastin (koska sekä korkealle jääkaapille että pakastimelle ei olisi ollut tilaa), 50 cm leveä kuivakaappi sekä komero mm. uunille. Uunikomeroon olisi ollut nätisti integroitavissa myös mikro, mutta halusimme sen pöydälle lapsia ajatellen. Usein itsekin tulee otettua mikrosta tulikuuma kuppi ja sitten se jo tipahtaakin, mutta onneksi pöydälle. Liesituulettimeksi täytyi valita aktiivihiilisuodattimellinen, kaappiin piilotettu malli, koska poistoilmaputkea ei olisi saanut nätisti siirrettyä tuolle puolelle. 

Saarekkeen paras oivallus on mielestäni se, että nurkassa ei olekaan sellaista muka-kätevää, mutta oikeasti saakelin ärsyttävää nurkkamekanismilla varustettua kaappia. Vanhan kodin keittiössämme oli sellainen, enkä silti koskaan vetänyt liukuvia tasoja ulos, vaan ujuttelin kattiloita ja kansia hankalasti peremmälle. Nyt nurkka on hyödynnetty syvillä laatikoilla, jotka aukeavat saarekkeen toiselle puolelle. Siellä säilytän irtopohjavuokia, tarjottimia, maljakoita ja muita harvemmin tarvittavia asioita. Lisäksi siellä on muuta sälää, kuten perus askartelu- ja ompelutarvikkeita, joita silloin tällöin tarvitsee, mutta joita ei viitsisi lähteä yläkerrasta hakemaan. Nurkan laatikkojen vieressä on vain peitelevyt, jotka Manon tyylisesti näyttävät ihan laatikoilta. Manon idea on, että linjat eivät katkea, joten roskakaappi ja tiskikone ovat yhtä tunnistamattomia, kuin peruslaatikostot.

Tiskiallas on musta Silgranit -allas, joka oli kyllä hyvä valinta. Teräksinen kun alkaa niin nopeasti naarmuuntumaan. Jos jotain nyt vaihtaisin, niin hanan. Ihastuin Granan hanan linjakkuuteen ja kepeään ilmeeseen, mutta se ei ole käytössä kovin hyvä. Hanaa on vaikea avata kevyesti. Se aukeaa helposti liian kovalle, ja sitten kun yrittää esimerkiksi ottaa vettä lasiin niin hanaa täytyy heti painaa takaisinpäin hiljentääkseen virtausta. Silloin se taas menee liian hiljaiselle ja taas täytyy veivata, joten vettä roiskuu ja valuu hukkaan. Olisi vaan sekin pitänyt tilata Kvikin kautta. Kauniita hanoja heilläkin oli tilattavissa. Samoin twist-pistorasiat olivat mielestämme nappivalinta. Ne eivät vie tilaa rungoista juuri yhtään verrattuna sellaiseen ylös nostettavaan pistorasiaan, ja on mielestäni siromman näköinen.

Myös portaat saivat uuden värin ylleen. Aika homma oli vanhan maalin hiominen ja uudelleenmaalaus kolmeen kertaan. Laitettakoon tähän väliin myös kuvat vanhasta keittiöstä suunnilleen samasta paikasta. Minulla ei ole niin laajakulmaista objektiivia, kuin millä nämä Studio Fotokatin ottamat, myynti-ilmoituksessa olleet kuvat on otettu, mutta jonkin käsityksen muutoksista näistä ehkä saa. Myös valaistus meni uusiksi, kun mies poisti loisteputkilampun ja upotti kattoon kuusi lediä. Ja tuota oviaukkoa ruokailutilaan ei siis ole enää, vaan sen paikalla on saareke.

Myynti-ilmoituksessa ollut kuva keittiöstä, Kuva Studio Fotokatti

 

Myynti-ilmoituksessa ollut kuva keittiöstä, Kuva Studio Fotokatti. Nyt tällä seinustalla on korkeat kaapistot (alla kuvassa).

Ai niin ja parasta juttua en meinannut muistaakaan, kun siihen on jo ihan tottunut. Nimittäin seinän puoleiset laatikostot ovat XLarge-mallistosta, eli 68,8 cm syvät standardisyyvyden 56 cm sijaan. Vanhassa kodissamme oli Ikean 60 cm syvät rungot, joten en ainakaan vähemmän syviä halunnut, koska silloin luonnollisesti myös työskentelytasoa olisi ollut vähemmän. Nyt tasolla mahtuu työskentelemään hyvin, vaikka ainakin kahvinkeitin, ja joskus myös leivänpaahdin on edessä. Lisäksi laatikot vetävät sisään uskomattoman määrän astioita. Aluksi mietin, voivatko yläkaapit riittää, mutta niissäkin on vielä hyvin tilaa, koska astioita saa niin paljon laatikostoihin. Lautaslaatikkoon tilasin yhden sisälaatikon lisää, jotta syvyyden voi käyttää kunnolla hyväksi - harvoin samoja lautasia on niin korkeita pinoja.

Huh, muutoksia tulee koko ajan mieleen, mutta ehkä tässä ne oleellisimmat. Tai no, kävihän puuliesikin pienen modernisoinnin läpi. Kaakelit piikattiin irti ja pinta hiottiin tasaiseksi. Taitava ystävämme muurasi lieden symmetriseksi, ja lopulta se maalattiin Tikkurilan Remontti-Ässällä paperinvalkoiseksi. Pinta kestää siis hyvin pyyhkimistä, samoin kuin muuten välitilan maalaus, joka näyttää täysin samalta kuin muu harmaa seinusta. Muu seinusta on maalattu himmeällä Tikkurilan Harmonylla, mutta välitila Lujalla, joka kestää pesua hyvin. En kyennyt päättämään välitilan materiaalia, koska en keksinyt sellaista vaihtoehtoa, mikä sulautuisi seinään kauniisti välitilan jatkuessa ruokailutilan puolelle korkeaan seinään. Tämä on hyvä nyt, mutta katsotaan, jos joskus tulee jokin kuningasajatus välitilan suhteen.

Siinä se, kaikessa lyhykäisyydessään, keittiöremontin tarina. Ja luonnollisesti kokoelma remonttimuistoja, karseita kännykkäräpsyjä, mutta ihanaa, että jotain tuli sentään kuvattua. Enää ei okseta katsoa näitä kuvia, vaan jopa hymyilyttää. Siitä selvittiin, vaikka järjetön kiire tulikin.

Mieluummin katselen kuitenkin näitä jälkeen kuvia... Onnittelut, ja kiitos, jos jaksoit lukea keittiömaratoonin loppuun! Hyvää loppuviikkoa kaikille!

FB | IG

Katri

Amerikkalainen unelma - Pink Vanilla Desserts

Wau, miten innostavalle visiitille pääsin viime sunnuntaina! Että joku voi noin intohimoisesti suhtautua leipomiseen ja työhönsä, asiakkaisiin ja mitä ilmeisimmin koko elämään!

Turun kauppatorin laidalle on avattu uusi, aitoja amerikkalaisia herkkuja tarjoava jälkiruokaravintola Pink Vanilla Desserts, ja he olivat kutsuneet meitä Åblogilaisia tutustumaan tähän uuteen konseptiinsa. Ai miten niin jälkiruokaravintolaan? Mitä ihmettä se edes tarkoittaa? Jälkiruokaravintolassa sinua palvellaan vähän eri tavalla kuin taviskahvilassa. Ensinnäkin sinut otetaan vastaan kuin ameriiikassa konsanaan, mitä tällainen tavallinen kaduntallaaja saattaa ensikerralla vähän vierastaa, kunnes rentoutuu ja huomaa koko paikan henkivän amerikkalaisuutta. Se ei siis ole täällä mitään päälleliimattua, vaan omistajapariskunta on tuonut Amerikan hengen mukanaan tähän elämäntyöhönsä. 

Lämpimän tervetulotoivotuksen jälkeen valitset, millä aidoista amerikkalaisista herkuista haluat herkutella tänään, ja ne tarjoillaan sinulle pöytään. Voit ehkä joutua odottamaan annostasi hetken, mutta se on osa PVD:n juttua - tänne tullaan viihtymään ja nauttimaan, ei vain nappaamaan kiireessä pullaa tiskistä. Omistajat haluavat, että herkkuhetkesi on elämys. Paikasta löytyy hauskoja yksityiskohtia, joita vaeltelevat silmät bongaavat kaikkialta. Väkisinkin alkaa hymyilyttää viimeistään yksityiskohtia katsellessa, ellei epäsuomalainen tervetulotoivotus sitä vielä tehnyt. :)

Pink Vanilla Desserts on aloittanut taipaleensa piskuisesta liikkeestä Uudessakaupungissa, ja nyt yleisön pyynnöstä ja upean liiketilan vapautuessa Odetta ja Granger laajensivat Turkuun. Odetta kertoi meille heidän ja PVD:n tarinaa, jota kuuntelin vuoroin ihmeissäni ja vuoroin liikuttuneena. Mietin, miten rohkeita ja määrätietoisia he ovat olleet perustaessaan oman jälkiruokaravintolan Uuteenkaupunkiin muutettuaan Amerikasta Suomeen. Heillä oli kirkas unelma ja selkeä näkemys luoda jotain omaa Suomeen, ja he huomasivat, ettei täällä ole kovinkaan vahvana sellaista jälkiruokakulttuuria, johon olivat Amerikassa tottuneet - siellä kun lähdetään päivällisen jälkeen jälkiruoalle. 

Omistajille on tärkeää, että herkut ovat mauiltaan aitoja amerikkalaisia. Sellaisia, joita ei joka paikasta saa. Esimerkiksi ensimmäisenä maistamamme suklaakakku oli aivan taivaallista - kunnon tuhtia, mutta mehevää, eikä kuitenkaan liian makeaa suklaakakkua. Seuraavaksi aion poiketa PVD:iin syömään ehdottomasti joko bagelsin tai grilled sandwichin, joiden Odetta lupasi olevan myös perinteisiä amerikkalaisia, paistinpannulla paistettuja.

Pink Vanilla Desserts:llä voi järjestää myös iltoja ystävien kesken tai vaikkapa juhlat vähän isompien lasten syntymäpäiville. Meillä lähti heti ideoita lentämään vaikkapa naisteniltaa tai polttarien ohjelmanumeroa ajatellen, kun pääsimme itse koristelemaan cupcakeja. Odetta oli tehnyt meille valmiiksi pursotusvaahtoa, ja koonnut ihanan valikoiman koristelutarvikkeita. 

Hyvällä vaahdolla amatöörikin sai aika kivoja tötteröitä aikaiseksi. Parastahan on se onnistumisen ilo! Ja hei, tiedoksi kaikille kotileipurille Odettan "salaisuus" vaniljakreemin suhteen - vaahtoa pitää vatkata riittävän kauan, muuten se jää maistumaan voiselle ja koostumus, mausta puhumattakaan jää vaisuksi.

Pienen koristeluhetken jälkeen saimme vielä kippistellä Grangerin bravuurilla, lemonadella, jota ei oikein voi kutsua limuksi, mutta ei mehuksikaan. Kutsuttakoon sitä siis ihan reilusti amerikkalaisittain lemonadeksi. Juomassa ei ole hiilihappoa (eikä alkoholia, jota suomalaiset hämmästelevät!), mutta olennaista on nauttia juoma jäiden kanssa. Ajatella, että juoma valmistetaan itse puristamalla sitruunat ja survomalla mansikat - ei siis mistään aromeista, tiivisteistä ja esansseista, kuten valtaosa limuista ja mehuista. Tällä hetkellä juoma on niin kysyttyä, että sitä ei ehditä valmistamaan niin paljon, kuin menisi, joten meillekin oli tarjolla vain maistiaiset. Turun seudulla kuulemma ainakin Kupittaan Citymarket myy tätä ihanan raikasta kesäjuomaa, Sweetie Pies Homemade Lemonadea.

Tätä naista, hänen intoaan ja omistautumistaan olisin voinut kuunnella toisenkin iltapäivän, sillä niin lämmin ja innostunut olo sunnuntaisesta visiitistä jäi. Muistan vieläkin hänen sanansa jokapäiväisestä liikutuksesta ja kiitollisuudesta, kun oma unelma on nyt totta. Pienestä ovat ponnistaneet ja tästä huomaa, miten tahdolla, uskolla unelmiin ja kovalla työllä voi saavuttaa suuria. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää PVD:lle, Odettalle ja hänen perheelleen! 

Kiitos antoisasta iltapäivästä PVD:lle ja Åblogilaisille!

FB | IG

Katri

Lievästi hifistelty kesäkakku, eli ei-niin-perinteinen mansikkatorttu

Viimepäivien kuvasaldosta (*instaklik*) voisi päätellä, että täällä on vain herkuteltu, syöty ja herkuteltu. Ja pääosin kaikkea epäterveellistä - mansikkakakkua ja vohveleita kotona, sekä suklaakakkua ja cupcakeja eräässä aika viehättävässä uudessa kahvilassa. Siitä on tulossa juttua muuten lähiaikoina. 

Lauantaiaamuna aurinko paistoi niin lämpimästi, että maidonhakureissulla oli pakko napata rasiallinen mansikoita mukaan ajatuksella, että näin upeana päivänä olisi kiva syödä kesän ensimmäinen mansikkakakku. Ajatella, että piti tulla melkein heinäkuu, ennen kuin tuli tehtyä mansikkakakku!

Mieli teki sellaista perinteistä mansikkatorttua, joten lähdin tekemään torttua Kinuskikissan reseptillä - mummin mansikkatorttu. Jostain syystä sokerikakkupohjat epäonnistuvat minulla aina, niin tälläkin kertaa. Joka kerta ne kuivuvat reunoilta, lässähtävät jäähtyessään, tai menevät muuten vaan kirjaimellisesti pipariksi. Päätin seivata tilanteen kuorruttamalla kakun kauttaaltaan niin, että rapistuneita reunoja ei huomaakaan. Toimi, eikä makukaan ollut lainkaan kuiva.

Kermarahkan lisäksi halusin torttuun jotain ekstraa, joten tein samaa raparperihilloketta, jota käytin viime kesänä minipavlovaleivoksiin. Ja sen idean kautta sain sitten päähäni tehdä myös vähän marenkia kakun koristeeksi.

Pohja: (tai käytä valmista torttupohjaa)
2 munaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti nostellen vaahtoon. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla vajaa 20 minuuttia.

Täyte:
1 prk vispikermaa
1 prk maitorahkaa
puolikkaasta luomusitruunasta raastettua kuorta ja mehua
sokeria

Pese sitruuna hyvin ja raasta kuorta hienoksi. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon rahka, sekä maun mukaan sitruunan kuorta, mehua ja sokeria.

Raparperihilloke: (tulee iso satsi, säilyy jääkaapissa muita kokkailuja varten)
250 g raparperia
0,5 dl vettä
1 vaniljatanko
0,75 dl sokeria

Kuori ja pilko raparperit. Laita kattilaan vesitilkan kanssa. Halkaise vaniljatanko, raaputa siemenet ja laita koko tanko porisemaan raparperien joukkoon. Lisää sokeri ja keittele kymmenisen minuuttia, kunnes raparperi on soseutunut. Anna jäähtyä hyvin.

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl erikoishienoa sokeria

Vaahdota huoneenlämpöisiä munia ensin pelkästään, ja ala sitten lisätä sokeria vaahtoon. Sokerin on tarkoitus sulaa vaahtoon, joten jos marenki ei näytä valmistuvan, niin nosta vaahdotusastia vesihauteen päälle. Marenki on valmista, kun se ei ala valua kupista vaikka kääntäisit sen ylösalaisin. Paista marenkia 125 asteessa reilu tunti.

Koristele koko komeus vaikkapa syötävillä kukilla, kuten orvokeilla, ja sitruunamelissan tai mintun lehdillä.

Ja koska kesäkahvit ovat niin kivoja, laitettakoon tänne muistoksi myös sunnuntaisten pihakahvien ja vohvelikestien kuvakimara.

Näin tänään Ruisrockin mainoksen ja oikein vatsanpohjassa kutkutti, kun muistin, että olemme menossa miehen kanssa sinne kaksin! Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen (niin ja toista kertaa ikinä). Olen ihan lapsellisen innoissani siitä, että pääsemme viettämään kesäpäivää yhdessä. Mietin kesäreissuksi kyllä muitakin paikkoja - sellaisia, joissa ei tarvitsisi jonotella bajamajoihin, velloa väentungoksessa ja katsella örisijöitä, mutta sitten ajattelin, että kesäreissu kuitenkin, eikä tarvitse lähteä kotikaupunkia kauemmas. Ihan kiva päästä kuitenkin kuuntelemaan hyviä artisteja ja hyvän kelin sattuessa viettää kaunista päivää pitkän kaavan mukaan. Kaksin, kiireettömästi, katsella toista ja istua vieressä.

Tällaisessa "yön yli kesäreissussa" emme olekaan olleet ilman lapsia koskaan. Pari kesää sitten E:n ollessa mummilassa kävimme illalla töiden jälkeen syömässä, kuten eilenkin. Siinäpä ne kahdenkeskiset kesäriennot, hehheh. No mutta niin kova ikävä tuli lapsia heidän oltua melkein kaksi vuorokautta mummilla meidän töiden vuoksi, että en olisi malttanut laittaa heitä nukkumaan...

Näiden kesäisten tunnelmien myötä toivotan aurinkoista viikon jatkoa - nyt ne helteet ilmeisesti alkavat, hiphei!

Katri

FB | IG