keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Lievästi hifistelty kesäkakku, eli ei-niin-perinteinen mansikkatorttu

Viimepäivien kuvasaldosta (*instaklik*) voisi päätellä, että täällä on vain herkuteltu, syöty ja herkuteltu. Ja pääosin kaikkea epäterveellistä - mansikkakakkua ja vohveleita kotona, sekä suklaakakkua ja cupcakeja eräässä aika viehättävässä uudessa kahvilassa. Siitä on tulossa juttua muuten lähiaikoina. 

Lauantaiaamuna aurinko paistoi niin lämpimästi, että maidonhakureissulla oli pakko napata rasiallinen mansikoita mukaan ajatuksella, että näin upeana päivänä olisi kiva syödä kesän ensimmäinen mansikkakakku. Ajatella, että piti tulla melkein heinäkuu, ennen kuin tuli tehtyä mansikkakakku!

helppo näyttävä mansikkatorttu syötävät kukat koristeena helppo mansikkakakku


Mieli teki sellaista perinteistä mansikkatorttua, joten lähdin tekemään torttua Kinuskikissan reseptillä - mummin mansikkatorttu. Jostain syystä sokerikakkupohjat epäonnistuvat minulla aina, niin tälläkin kertaa. Joka kerta ne kuivuvat reunoilta, lässähtävät jäähtyessään, tai menevät muuten vaan kirjaimellisesti pipariksi. Päätin seivata tilanteen kuorruttamalla kakun kauttaaltaan niin, että rapistuneita reunoja ei huomaakaan. Toimi, eikä makukaan ollut lainkaan kuiva.

Kermarahkan lisäksi halusin torttuun jotain ekstraa, joten tein samaa raparperihilloketta, jota käytin viime kesänä minipavlovaleivoksiin. Ja sen idean kautta sain sitten päähäni tehdä myös vähän marenkia kakun koristeeksi.



Pohja: (tai käytä valmista torttupohjaa)
2 munaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti nostellen vaahtoon. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla vajaa 20 minuuttia.

Täyte:
1 prk vispikermaa
1 prk maitorahkaa
puolikkaasta luomusitruunasta raastettua kuorta ja mehua
sokeria

Pese sitruuna hyvin ja raasta kuorta hienoksi. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon rahka, sekä maun mukaan sitruunan kuorta, mehua ja sokeria.

Raparperihilloke: (tulee iso satsi, säilyy jääkaapissa muita kokkailuja varten)
250 g raparperia
0,5 dl vettä
1 vaniljatanko
0,75 dl sokeria

Kuori ja pilko raparperit. Laita kattilaan vesitilkan kanssa. Halkaise vaniljatanko, raaputa siemenet ja laita koko tanko porisemaan raparperien joukkoon. Lisää sokeri ja keittele kymmenisen minuuttia, kunnes raparperi on soseutunut. Anna jäähtyä hyvin.

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl erikoishienoa sokeria

Vaahdota huoneenlämpöisiä munia ensin pelkästään, ja ala sitten lisätä sokeria vaahtoon. Sokerin on tarkoitus sulaa vaahtoon, joten jos marenki ei näytä valmistuvan, niin nosta vaahdotusastia vesihauteen päälle. Marenki on valmista, kun se ei ala valua kupista vaikka kääntäisit sen ylösalaisin. Paista marenkia 125 asteessa reilu tunti.

Koristele koko komeus vaikkapa syötävillä kukilla, kuten orvokeilla, ja sitruunamelissan tai mintun lehdillä.

Ja koska kesäkahvit ovat niin kivoja, laitettakoon tänne muistoksi myös sunnuntaisten pihakahvien ja vohvelikestien kuvakimara.




kesäillan pitkät varjot


Näin tänään Ruisrockin mainoksen ja oikein vatsanpohjassa kutkutti, kun muistin, että olemme menossa miehen kanssa sinne kaksin! Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen (niin ja toista kertaa ikinä). Olen ihan lapsellisen innoissani siitä, että pääsemme viettämään kesäpäivää yhdessä. Mietin kesäreissuksi kyllä muitakin paikkoja - sellaisia, joissa ei tarvitsisi jonotella bajamajoihin, velloa väentungoksessa ja katsella örisijöitä, mutta sitten ajattelin, että kesäreissu kuitenkin, eikä tarvitse lähteä kotikaupunkia kauemmas. Ihan kiva päästä kuitenkin kuuntelemaan hyviä artisteja ja hyvän kelin sattuessa viettää kaunista päivää pitkän kaavan mukaan. Kaksin, kiireettömästi, katsella toista ja istua vieressä.

Tällaisessa "yön yli kesäreissussa" emme olekaan olleet ilman lapsia koskaan. Pari kesää sitten E:n ollessa mummilassa kävimme illalla töiden jälkeen syömässä, kuten eilenkin. Siinäpä ne kahdenkeskiset kesäriennot, hehheh. No mutta niin kova ikävä tuli lapsia heidän oltua melkein kaksi vuorokautta mummilla meidän töiden vuoksi, että en olisi malttanut laittaa heitä nukkumaan...

Näiden kesäisten tunnelmien myötä toivotan aurinkoista viikon jatkoa - nyt ne helteet ilmeisesti alkavat, hiphei!

Katri

FB | IG
SHARE:

2 kommenttia

  1. Voi mitä herkkuja! :-P Oikein ihanaa kahdenkeskistä aikaa teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Minna, odotan niiiiin kovasti! Ja kesäherkuttelukin on aina yhtä ihanaa!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig