Tajusin tässä yhtenä iltana miehen tokaistessa jotain syvällistä, että se oli muuten 10 vuotta sitten koulujenpäätöshulinoissa, kun perhosia lenteli vatsassa enemmänkin. Merkkejä oli ollut ilmassa kauan, mutta rohkeutta avata suu puuttui molemmilta. Olin kerännyt kaiken rohkeuteni ja muutaman rohkaisevan alle, kun vihdoin kehtasin sanoa ääneen sen, mitä oli tekstareissa ja katseissa vihjailtu. Muistan niin elävästi tuon hetken kaverin luona eteisessä, kun mies vastasi hymyillen jotain epämääräistä olevansa aika ihastunut sellaiseen ihanaan punatukkaiseen tyttöön... Ja voi elämä kun sisällä kouraisi! Ne sekunnit kun ajattelin miten nolo olin! Miten mä uskalsin edes ajatella että se haluaisi mut oikeasti? Kuinka mä voin olla näin nolo? Miten mä pääsen täältä pois!? Kunnes tajusin, että hetkonen, mullahan on (oli) punaiset hiukset, ja tuo ilme ehkä tarkoittaa jotain...
Hmm, siitä se sitten lopulta roihahti - joku, joka oli vuosia kytenyt. Ihastuminen oli tunnustettu ja kimpassa oltu ensimmäistä kertaa jo ala-asteella, mutta sitten tuli satoja kilometrejä ja useita vuosia väliin, kunnes työpaikka toi taas yhteen... Tiedättehän mitä niistä sanotaan? Hiiteen hölmöläisten puheet! Monet hyvät rakkaustarinat ovat saaneet alkunsa työpaikkaromanssista. :) No vakavasti. Kyllä minä olen sitä mieltä, että sen oikean tunnistaa, vetovoimasta.
Kymmenen vuotta. Sehän tuntuu ikuisuudelta ainakin meille melko nuorille. Toisaalta, toivottavasti on useita kymmeniä vuosia vielä edessä. Täytyy olla realistinen - varmasti vaikeitakin vuosia on tulossa. Olemme siitä onnekkaita, että meillä ei ole ollut oikeasti vaikeita aikoja. Toki pitkään suhteeseen mahtuu joitakin suvantovaiheita, jolloin parisuhde ei niin ole kukoistanut - silloin kun tein kahta työtä ja kahta tutkintoa, se aika toista lasta odottaessamme ja viime syksyn remontti. Olen tosissani miettinyt, että mitä jos alkaa jotain kolmenkympin kriisiä pukkaamaan? Tai jos toinen sairastuu tai muuta vastaavaa? Nostan todella hattua niille, jotka selviytyvät yhdessä, ja menevät yli oikeasti vaikeista ajoista.
Vetovoimakaan ei pysy itsellään yllä. Uskon, että se lähtee arkipäivän teoista ja siitä, miten toiselle puhuu. Ehkä sitä kutsutaan myös kunnioitukseksi? Muistan jo kymmenen vuotta sitten miettineeni, että sitten kun alkaa puhua toiselle halventavasti, ollaan huonolla tiellä. Se on ollut sellainen sanaton sopimus välillämme, ja ehkä myös syy siihen, että oikeasti vaikeita aikoja ei ole lähtenyt syntymään, vaikka tilaisuuksia kymmenen vuoden aikana olisi varmasti ollut.
Koska olemme paatuneita herkuttelijoita, halusimme juhlistaa kymmentä yhteistä vuotta luonnollisesti juustojen äärellä. Olin kuvailemassa Lähiruokatreffeillä, jossa pienet tuottajat pääsivät esittelemään tuotteitaan K-kauppiaille, ja sain pari juustoa maisteluun. Mäntyviilussa kypsytetty punahomejuusto Metsuri oli aivan taivaallisen hyvää... Siis kertakaikkiaan - suljin silmäni ja mietin, milloin viimeksi olen syönyt jotain niin täydellistä! Maistoin juustoa kylmänä tilaisuudessa, mutta Herkkujuustolan juustomestari Peter Dörig suositteli koittamaan juustoa myös lämpimänä, joten niin tein. Se olikin todella hyvä veto, nimittäin söimme koko kiekon yhdeltä istumalta... Kastoimme maalaisleipää valuvaan juustoon ja muuta ei sitten olisi tarvittukaan. Taivas aukeni.
Näistä lämpimänä nautittavista juustoista tuli meidän uusi hitti. Pari-kolme tuollaista erilaista homejuustokiekkoa uuniin ja ystävät kylään - helppoa, tajunnanräjäyttävän hyvää ja kivan erilaista herkuttelua. Juusto mäntyviiluineen korkeareunaiseen astiaan, ja 200 asteeseen noin 15 minuutiksi. Mäntyviiluinen kuori teki muuten mielettömän upean pehmeän aromin juustoon... Toisena herkkujuustona oli Kartanon meijerin Fuuga, goudaa ja pehmeää pähkinäistä aromia havaittavissa. Tuon tyyppinen juusto on aina varma valintani, jos haluan juustoja ostaa, enkä jaksa vertailla (tai Manchego, ahhh...). Täydellinen punaisen hillon ja rapean keksin kanssa, tässä Jokioisten leivän Fiilislastun kanssa. Sen lisäksi juustotarjottimella oli Castellon Blue -juustoa, joka on mukavasti pehmeämpi koostumukseltaan ja maultaa, kuin perinteinen Valion Aura.
Näissä eilisillan muisteloissa lauantai-iltaa viettämään, kivaa viikonlopunjatkoa kaikille! Ja pitäkäähän toisianne hyvänä! <3
*Osa tuotteista saatu maisteluun blogin kautta.
Katri
Vetovoimakaan ei pysy itsellään yllä. Uskon, että se lähtee arkipäivän teoista ja siitä, miten toiselle puhuu. Ehkä sitä kutsutaan myös kunnioitukseksi? Muistan jo kymmenen vuotta sitten miettineeni, että sitten kun alkaa puhua toiselle halventavasti, ollaan huonolla tiellä. Se on ollut sellainen sanaton sopimus välillämme, ja ehkä myös syy siihen, että oikeasti vaikeita aikoja ei ole lähtenyt syntymään, vaikka tilaisuuksia kymmenen vuoden aikana olisi varmasti ollut.
Koska olemme paatuneita herkuttelijoita, halusimme juhlistaa kymmentä yhteistä vuotta luonnollisesti juustojen äärellä. Olin kuvailemassa Lähiruokatreffeillä, jossa pienet tuottajat pääsivät esittelemään tuotteitaan K-kauppiaille, ja sain pari juustoa maisteluun. Mäntyviilussa kypsytetty punahomejuusto Metsuri oli aivan taivaallisen hyvää... Siis kertakaikkiaan - suljin silmäni ja mietin, milloin viimeksi olen syönyt jotain niin täydellistä! Maistoin juustoa kylmänä tilaisuudessa, mutta Herkkujuustolan juustomestari Peter Dörig suositteli koittamaan juustoa myös lämpimänä, joten niin tein. Se olikin todella hyvä veto, nimittäin söimme koko kiekon yhdeltä istumalta... Kastoimme maalaisleipää valuvaan juustoon ja muuta ei sitten olisi tarvittukaan. Taivas aukeni.
Näistä lämpimänä nautittavista juustoista tuli meidän uusi hitti. Pari-kolme tuollaista erilaista homejuustokiekkoa uuniin ja ystävät kylään - helppoa, tajunnanräjäyttävän hyvää ja kivan erilaista herkuttelua. Juusto mäntyviiluineen korkeareunaiseen astiaan, ja 200 asteeseen noin 15 minuutiksi. Mäntyviiluinen kuori teki muuten mielettömän upean pehmeän aromin juustoon... Toisena herkkujuustona oli Kartanon meijerin Fuuga, goudaa ja pehmeää pähkinäistä aromia havaittavissa. Tuon tyyppinen juusto on aina varma valintani, jos haluan juustoja ostaa, enkä jaksa vertailla (tai Manchego, ahhh...). Täydellinen punaisen hillon ja rapean keksin kanssa, tässä Jokioisten leivän Fiilislastun kanssa. Sen lisäksi juustotarjottimella oli Castellon Blue -juustoa, joka on mukavasti pehmeämpi koostumukseltaan ja maultaa, kuin perinteinen Valion Aura.
Näissä eilisillan muisteloissa lauantai-iltaa viettämään, kivaa viikonlopunjatkoa kaikille! Ja pitäkäähän toisianne hyvänä! <3
*Osa tuotteista saatu maisteluun blogin kautta.
Katri
