tiistai 5. huhtikuuta 2016

Päivä meidän matkassa

Viime viikolla mietin, miltä mahtaisi näyttää pala meidän arjesta. Ensimmäisenä mieleeni tuli, että en mitenkään ehtisi kuvata niin paljoa kuin tilanteita olisi.. Kannustuksestanne ajattelin kuitenkin yrittää, joten tervetuloa kyytiin!

6:35 herätyskello soi, painan vahingossa viiden minuutin torkun. Olen opetellut pois sen käytöstä, ja nyt meni ihan oikeasti vahingossa. Torkahdan hetkeksi ja kuulen alakerrasta puulieden sytyttelyn ääniä ja astioiden kolinaa. Normaalisti mies herää melkein tunnin aikaisemmin ja laittaa pesiin tulet ja hoitelee tiskit koneeseen tai pois.




Menemme herättämään lapset, se on aamun paras hetki.. Unenpöpperöiset palleroiset, vielä unilämpiminä. Usein mennään vielä hetkeksi sänkyyn köllöttelemään. Tällä kertaa he jäävät isosiskon sänkyyn keskenään köllöttelemään ja menen sillä aikaa laittamaan puuron ja teeveden tulemaan.








Kun puuro ja vesi ovat kiehahtaneet induktiolla, laitan kattilan liedelle hautumaan ja teen jäähtymään, ja menen avustamaan lapsia ylös. Vaatteita päälle, hampaita pesemään jne.. Yleensä ihan vaan ylöspääsyyn ja isomman vaatteiden pukemiseen menee kymmenen minuuttia, jos hyvin käy. Kaksivuotiaan päivän ensimmäinen "mää isse, isse" tulee vessareissusta. Yhtään ei saa auttaa. Isse täytyy saada riisua vaippa, kiivetä vessanpöntölle (kyllä, se on hurjannäköistä) ja pyyhkiä. Huuto tulee, jos yrittää ystävällisesti auttaa, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun on pakko vähän pesaista. Vaippa ei kelpaa, vaan pikkuhousut on saatava heti aamusta. 

Seuraava tahtojen koetus ja mielensä pahoitus on vaatteiden valinta, koska J haluaisi aina laittaa isosiskon vaatteet. Muistaakseni viime postauksessakin sekä paita että mekko oli valittu siskon vaatelaatikosta. Aivan liian suuret, mutta välillä voi hassutella..




Isosisko saa ennätyksellisen nopeasti vaatteet päälle ja lähdetään alaspäin. Taapero pysähtyy vaatteiden hakureissulla tekemään eilen illalla kesken jäänyttä palapeliä. (Kyllä, meillä ei todellakaan siivota leluja joka ilta paikalleen). Isosisko haluaa kirjoittaa, mikä päivä tänään on. Eskarin jutut tulevat paljon kotiin.




Puurot jäähtyvät ja sillä aikaa käymme vielä hakemassa pienemmälle vaatteet. Ne täytyy tietysti isse valita. Ei, ei, ei, ei, kun ehdotan erilaisia paitoja. Hän raahaa tuolin kaapin lähelle ja kiipeää korkeammalle, jotta ylettää itse ottamaan edes jotain.









Välillä isosisko saa auttaa, mutta  useimmiten koko hommaan saattaa mennä parikymmentä minuuttia ja parit kiukunpurkaukset, kun ei onnistu, mutta ei saa kuitenkaan auttaa. Laitan lapsille puurot pöytään ja alan tehdä itselleni leipää. Otetaan vielä vitskut eli sanasol-vitamiinit, ja lusikka täytyy tietysti isse ottaa. Ei kelpaa minun valitsemastani lusikasta. Meinaa tulla pieni kahina, että kumpi saa ensin. "Kassi", taapero vaatii kaksi lusikallista. 



Lämmitän teen mikrossa, toista kertaa. Totean, että kello on jo niin paljon, että täytyy syödä samalla kun meikkaan, joten kiikutan aamupalani yläkertaan. Samalla taapero ilmoittaa, että on jo hotkaissut puuronsa, ja haluaa lisäksi leivän. Juoksen takaisin alakertaan tekemään leivän. Isosiskokin söi jo, mutta pieniruokaisempana se kuulemma riitti, ja hän haluaisi katsoa hetken lastenohjelmia. "Äiti kiltti, semmote ihan pieni vaan? Edes puolikas? Mä lupaan että alan heti laittaa ulkovaatteita kun sä pyydät!" No okei, itselläkin on hommat ihan vaiheessa. Kiipeän ylös, vaihdan vaatteet ja totean, että nyt on jo niin kiire, että kuvailut täytyy jättää.




Sen jälkeen vartin aikana tapahtuu vielä seuraavaa:

Huutelen eskarilaiselle, että muistaahan harjata hiuksia samalla. 
Hän ei vastaa, koska on niin nauliintunut. 
Huhuilen uudestaan ja lopulta saan vastauksen joojoo
Kannustan että hienoa, kohta voidaankin laittaa kampaus
Huomaan että taapero on syönyt leipänsäkin ja aikoo sännätä olohuoneeseen. 
Juoksen alakertaan, jotta hän ei syöksyisi puuroisella ja voisella naamallaan mustaan nojatuoliin. Taapero luonnollisesti juoksee karkuun ja hihkuu - ja ehtii juuri ja juuri heittäytymään siskon viereen nojatuoliin.
Kiipeän takaisin yläkertaan laittamaan tukkaani kuntoon, ja hoitaja tulee. Tiedän siitä, että kello on 7.45 ja kohta tulee seuraavatkin hoitolapset.
J juoksee hoitajaa vastaan riemuissaan ja alkaa kertoilla pikkareista ja muista söpöistä valitsemistaan vaatteistaan, sekä yrittää kommunikoida tuliko hauva mukaan.
Huutelen E:lle että nyt pitäisi mennä laittamaan ulkovaatteita päälle.
Hän jää juttelemaan hoitajan kanssa ja tästä eteenpäin noin viisi minuuttia onkin ihan sumua. En muista mitä tapahtui ja mihin aika kului, mutta jotain epämääräistä säntäilyä, tavaroiden etsimistä, pukemisen ohjeistusta ja viisi kertaa patistamista, hiusten loppuun harjausta ja saparoiden laittoa jne...

Pääsemme lähtemään esikoisen kanssa ja noin 500 m:n päässä kotoa muistan, että eskarissa on eväsretkipäivä. Ei kun u-käännös ja etsimään reppua ja juomapulloa, sekä tekemään pieni leipä. Takapenkiltä luetellaan täytteet. Ajattelin ilahduttaa ja tein lämpimän kaakaon pulloon.



Työpäivään kuuluu tänään monenmoista - erään tapahtuman suunnittelua, opiskelijoiden ohjausta ja työssäoppimiskäyntejä. Käyn myös katsomassa tapahtumapaikan ja selvitettävien asioiden lista vaan kasvaa. Olen aika innoissani, mutta samalla aivot raksuttavat ja tekevät jonkinlaisia to do -listoja koko ajan. Kotimatkalla käyn vielä kuvaamassa eräässä kauppakeskuksessa, jossa opiskelijoitamme on osallistumassa kampanjasomistusten tekoon. 

Kotona täytyy olla 16.15 kun hoitajan työaika loppuu, ja minä olen tulossa taas liian hilkulla. Olisi pitänyt lähteä hieman aiemmin. Muut hoitoperheet tulevat vastaan juuri ennen kotipihaamme.





J ryntää syliin ja istuttaa minut heti sohvalle lukemaan kesken jäänyttä kirjaa. Hetken päästä hän menee kurkkimaan ovelle, olisiko isi ja isosisko jo tulossa. Samassa hän tarttuu sormeeni ja lähtee kuljettamaan yläkertaan. Käymme vähän rakentamassa legoja, mutta hetken päästä hän menee tutkimaan, mitä hiusvärkkejä kampauspöydän laatikosta löytyisi. 





Alamme lämmittää ruokaa, ja J luonnollisesti haluaa laittaa itse ruokansa lautaselle. Lämmitän itselleni lopun kasvispöperön (kvinoaa, porkkanaa, parsakaalia, munakoisoa, linssejä, ja kaikenmaailman mausteita) ja muille makaronilaatikkoa. Taapero maistelee heti kun silmä välttää, ja pian sisko jo tuleekin kotiin. Syömme yhdessä ja juttelemme eskarin tapahtumista. Mietimme, mitä loppuviikolla olikaan, jotta huomisaamuna äiti ei unohtaisi..

Ruoan jälkeen hörppäämme kahvit ja J menee tällä kertaa nappaamaan isiä sormesta kiinni ja vetää tekemään palapeliä kanssaan. E "lueskelee" Aku Ankkaa ja ehdotan, että voitaisi mennä sohvalle lukemaan.




Luemme Aku Ankan ja mies lähtee tekemään opinnäytetyötä kirjastoon. Pikku Kakkonen ehti jo loppua, joten lupaan että voi katsoa Peppi Pitkätossua, ja sillä välin teen huomiseksi kasvisruoan. Miehen eilen tekemään makaronilaatikkoa riittää vielä ainakin yhdeksi päiväksi. Teen täytettyjä bataatteja, sovellan Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää! -kirjasta. Niistä tulee aina hyviä. Tässä ei ollut varmaan mitään muuta yhteistä aineosaa kuin kikherneet ja maapähkinävoi. J ei jaksa kauaa katsoa ohjelmaa, vaan tulee auttamaan - toisin sanoen mutustamaan juustoa ja ripottelee osan myös päälle.




Bataatit menevät uuniin ja käyn kippaamassa puhtaiden pyykkien vuoren olohuoneen lattialle, jotta ne tulee illalla viikattua. Päätän rauhoittaa loppuillan ja jättää kamerankin niille sijoilleen. 

Illalla vielä syödään iltapala - lapsille leivät ja itselle teetä. Mies selailee keittokirjaa ja haaveilee grillikauden avajaisista. Lapset esittävät vielä iltashown ja itsekin täytyy vähän tanssia. Mennään yläkertaan lukemaan iltasatua ja pesemään hampaita, sen jälkeen tytöt omiin sänkyihinsä ja iltaseremoniana lapin äidin kehtolaulu ja hipsutukset. J huutelee vielä muutaman kerran että haluaisi vessaan ja pari kertaahan se on vietävä, ennen kuin paljastuu juoksuttamiseksi. E huutelee ettei saa nukuttua kun toinen möykkää, mutta onneksi pian hiljenee koko sakki! 

Olen laittanut kuvat siirtymään koneelle ennen iltasadulle lähtöä, ja nukkumaan laiton jälkeen alan käydä niitä läpi ja kirjoittaa tätä juttua. Käymme miehen kanssa saunassa ja katselemme telkkaria. Pyykkivuori odottaa vieläkin lattialla, se täytyy hoidella. Mieskin on oppinut taittelemaan pystyyn, erävoitto!

Huomenna kuvio toistuu melko samana, paitsi että on isomman uimakoulu.. Tylsää, mutta ah niin tavallista. :)

Hyviä arkirumbia siis teillekin! Tätä kirjoittaessa tuli muuten heti mieleen pari ajatusta, joiden avulla saisin arjesta taas paremman otteen.. Palataan niihin!

FB | IG

Katri
SHARE:

14 kommenttia

  1. Huh! Hiki tuli ;))! Olipas kiva postaus ja voisin tällaisen toteuttaa itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no ei kai! :) Tämä oli vielä ihan älyttömän rauhallinen päivä, kun ei tarvinnut mennä kauppaan, eikä ollut mitään jumppaa tms. itsellä eikä uintia lapsella, eikä pienemmän kuskaamista eri paikkaan hoitoon..! Onneksi kai sentään valtaosa päivistä on suht rauhallisia..

      Poista
  2. Tosi kiva postaus 😊

    Tuli kyllä elävästi mieleen tuo pikkulapsiaika aamuhärdelleineen. Toisaalta tuli ihan ikävä, toisaalta ei sitten yhtään. Harmi kun omasta päivästä ei saa tällä hetkellä mielenkiintoista sitten millään.

    Ihanaa keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kaksipiippuinen juttu - toisaalta koko ajan ajattelen tämä on elämän parasta aikaa, toisaalta välillä odottaa sitä, että ei olisi ihan koko ajan perään katsomista ja katastrofien pelastamista.. milloin taapero on molskahtamassa vessanpönttöön ja milloin kurkottamassa perunakattilaan tms..! Hei jos susta vaan tuntuu ettei se olisi mielenkiintoista - varmasti monilla muilla on ihan samanlaista!

      Poista
  3. Hauska postaus, kiitos, oli mukava olla teidän mukana päivä! Muistan nuo melkoisen kaoottiset aamut paremmin kuin hyvin :). Jossain vaiheessa etenkin kun lomien jälkeen kaikilla neljällä lapsella alkoi koulut ja päiväkodit ja itsellä loman jälkeen eka työpäivä niin ajattelin, että tästä ei kyllä selviä ikinä, mutta niin vain on selvitty...

    Meidän nykyisistä päivistä ei kyllä saa mielenkiintoista postausta ei sitten millään...

    Kiva tuo sinun asusi! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun maistui! :) Kuulostaa aika karun kovalta paluulta arkeen..! Neljän kanssa on vielä aika paljon eri härdelliä kuin kahden, hatunnosto! Kyllä mä kuule uskon että moni kuitenkin samastuisi teidänkin arkeen! Kiitos kovasti - löysin mekon ihan sattumalta yksinään rekissä, ja oli vielä alessa! Uusi lemppari.

      Poista
  4. Jösses vieköön...! "Päässäni suhisee ja olo on muutenkin jokseenkin hutera" Toi fiilis tuli kun kuvittelin itseni samaan tilanteeseen😊. Aika sissejä ootte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et vaan muista omaa edestakaisin suhaamista! :) Onneksi kohta tippuu taas yksi kuormitus, se M:n koulu pois!

      Poista
  5. Ihana postaus! Haikeana pikkulapsiaikaa muistellen. Oli se hurjaa, ei enää jaksaisi. Yritä silti muistaa nauttia hetkestä - aika kuluu niin nopeasti. Tästä jää hieno päiväkirjasivu muistoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä usein itsekin ajattelen, että on tosi karua, miten tämä aika on toisaalta elämän parasta ja toisaalta ehkä kovinta aikaa. Ja hirvittävää tajuta, että kun toinen samanlainen hujaus kuluu (7 vuotta, esikoisen syntymästä + seuraavat 7 vuotta), niin meillä on murkku parhaassa teini-iässä! Kyllähän sitä monta kertaa päivässä pusuttaa lasten poskia niin paljon että on vaikea kuvailla sitä onnellisuuden ja kiitollisuuden määrää heistä..

      Poista
  6. Ihana postaus! Itselläkin tuli vanhat hyvät ja välillä hirveet ajat mieleen. Mies oli silloin viikkoreissussa ja arki jäi mulle hoidettavaksi ja päivät oli yhtä hulinaa. Pahin vuosi oli kun yksi oli jo koulussa, yksi eskarissa ja kolmas päiväkodissa...kolmet laput muistettavana!!! Aika monta u-käännöstä sinä vuonna... :D Nyt jo eri helppoa kun jokainen hoitaa itsensä kouluun. Tosin tohina ja hukassa olevien kamojen etsintä ei ole loppunut, hih!

    Tsemppiä teidän päiviin ja haliterkut pohjoisesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa aika hurjalta! Tuo lappuhärdelli on välillä niin rasittavaa.. Ja kun en jaksaisi niitä pöydällä pyörimässä ja toisaalta sähköpostista ei muista mennä katsomaan.. Organisointiongelma kai vain.. Tavallaan lohdullista, että ainainen tavaroiden haku on sellainen jatkumoa luova elementti tulevaisuudessakin! :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tekee mieli käydä selaamassa samat kuvat monta kertaa! :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig