maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sisäkasvien hoitoa ja muuta viherterapiaa

Yhteistyössä IKEA

Kohiseeko teilläkin? Meillä tuntuu kevät päivä päivältä enemmän. Viikko sitten ihmettelin, miten pihapuun oksat puhkesivat maljakossa viherhtämään ihan päivässä, ja kasvimaalle haikailen päivä päivältä enemmän. Eikö se ole ollut tapana vappuna perunoita laittaa? Naapuri meinaa, että rinne on vähän viileä, ja kuulemma kuun kiertoakin kannattaisi seurailla. Noo, me ollaan vähän suurpiirteisempiä, mutta en väitä etteikö noissa olisi perää - sen verran mahtavammin hänen kasvimaansa viime kesänäkin kukoisti!






Ennen pääsiäistä laitoimme lasten kanssa vähän siemeniä purkkeihin, ja hyvinhän niitä taimia alkoi pilkahdella! Yllätyin, kun niitä puski samasta purkista aina vaan, kunnes muistin, että lasten kylvämänä siemeniä saattoi osua vähän turhan monta samaan purkkiin. No, samapa tuo, parhaat niistä kuitenkin valkattiin ja koulittiin omiin purkkeihin. 

Tiedättekö muuten, mitä se kouliminen meinaa? Taimia ikäänkuin koulutetaan eli karaistaan kasvattamaan vahvempia juuria, eli hentoisina pikkuisina sirkkalehtien ilmestymisen jälkeen ne siirretään omaan purkkiinsa. Juuret järkyttyvät (ehkä koko taimikin) tästä siirrosta, mikä saa ne tarrautumaan entistä kovemmin uuteen kasvualustaan ja tämä koettelemus vaatii taimen kasvattamaan kunnon selkärangan tulevaa varten. Tällaisessa symboliikassa on varmasti perää - sinnikkyys palkitaan ja toiset karaistuvat, toiset ei... Viitisentoista vuotta sitten tuli muuten koulittua kyllästymiseen asti.. Sisäoppilaitoksessa, jossa kävin yläasteen, oli tapana kasvattaa kesäkukkia myyntiin, ja niitähän sitten koulittiin - tuhansia.


Vaan eipä tullut tänäkään keväänä taimista mitään muuta kuin pitkiä honteloita hujoppeja. Liian lämmintä ja liian valoisaa - silloin ne kasvavat vain pituutta, mutta eivät tanakkaa vartta eikä vahvoja juuria. Tietää siis reissua taimistolle, mutta sieltähän niitä kesäkurpitsan ja tomaatin taimia saa helposti. Mutta se paras tuli koettua ja ihmeteltyä mullasta ponnistavia taimia.





Vihreän kaipuuseen helpottavat yrtit ja tuoksukin lupaa kevään lähenevän. Näin IKEAssa näppäriä KNAGGLIG puulaatikoita, ja käsittelin sen valkokuultoöljyllä. Laatikko oli ihan kivan vaalea alunperinkin, mutta nyt se ei kellerrä yhtään, ja sopii paremmin valkoöljytylle tasolle.

ikea kevät 2016 ikea puutarha


Mutta ennenkuin päästään ulos kuopimaan ja möyhimään, on aika hoitaa huonekasvit kuntoon. Joka kevät en muista vaihtaa multia (enkä tiedä onko se tarkalleen edes tarpeen), mutta ainankin liian pieneksi käyneet ruukut yritän vaihtaa. Tänä keväänä vaihdettavia multia oli melko paljon, mutta kannatti tehdä! Viirivehkakin ryhdistyi ihan silmissä, kun vaihdoin sen tuohon mustaan veikeän muotoiseen, käsintehdyn näköiseen BIGARRÅ ruukkuun.



Kukkaruukkujen pohjalle kannattaa aina laittaa jotain salaojitukseksi. Silloin juuret pääsevät hengittämään, eivätkä ne lillu liiassa vedessä. Tämän ruukun pohjassa on reikä, mutta usein sisäruukuissa ei ole. Taittelin vielä paperin sanomalehteä ruukun pohjalle, jotta kivet eivät ropise pois. Kantapään kautta viisastuneena kehotan, että keväthommiin kannattaa varata riittävästi puutarhahanskoja. Ja ajoissa. Sitten kun ne ihanat keväiset pihakelit tulevat, niin on harmillista, kun kotoa ei löydy muita kuin miehen ylisuuria työkintaita. Hommia on ilo tehdä, kun ei tarvitse ajatella kynsien alle kasautuvia multakasoja, ja pihahommissa polttelevia nokkosia saati kaikenmaailman lieroja.

Myös kuvissa vilahtavat KRYDDNEJLIKA puutarhakäsineet ja ODLA kasvualusta IKEAsta.

Joko teillä puutarhasormet syyhyävät? :)

*Osa kuvissa näkyvistä tuotteista hankittu blogiyhteistyön merkeissä. 

FB | IG

Katri
SHARE:

2 kommenttia

  1. On menny Atk:n opit syvälle selkäytimeen��. Niin ammattimaista tekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no ei kai nyt sentään ammattimaista! :D Toki on sieltä paljon kaikenlaista jäänyt selkärankaan.. Tänään just paitoja silittäessä muistelin myös niitä loputtomalta tuntuvia työvaatteiden silittämisiä..! Mutta tulipa ainakin tutuksi, miten kauluspaita silitetään oikein...

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig