tiistai 24. kesäkuuta 2014

Saariston reissu

Huh, juhannus juhlittu erinäisissä paikoissa. Kiva, kun pääsimme viettämään juhannusta maalais- ja mökkimaisemiin! Kiitos kaverille ja perheelle! Yhtenä vuonna vietimme juhannusta kotona takapihalla, mikä osoittautuikin ihan loistovaihtoehdoksi, hyvässä seurassa kun oltiin. Silti on mukava lähteä luonnon helmaan, tai edes nauttimaan mökkimaisemista ja reissutunnelmasta. Kotiuduimme vasta tänään, koska epäilimme sunnuntaina olevan kovat paluuruuhkat lossimatkoilla, mutta kuulemma niiltä olisi välttynyt sunnuntainakin. Oli ihanaa tulla kotiin, vetäistä mökkivaatteet niskasta, tyhjentää laukut sillä välin kun sauna lämpiää ja lopulta lämmitellä varpaita saunanlauteilla keskellä päivää. 

Purkaessani kuvia kamerasta olin niin tyytyväinen, että olin räpsinyt paljon kuvia viikonlopun aikana. 220 räpsyä (joista ehkä 100 onnistunutta - valotuksen ja aukon säätäminen vauhdissa alkaa sujua sitä vikkelämmin mitä enemmän harjoittelee) antoivat mukavan pikakelauksen niihin hetkiin ja tunnelmiin. Minulla on (kuulemma) tosi huono muisti, joten on ehkä ihan hyvä, että kuvia tulee otettua yhä enemmän ja näin on mahdollista palauttaa asioita mieleen paremmin ja muistella näitä kivoja juttuja, lasten ilmeitä ym. myöhemmin. 







Meille kävi taas perinteisesti - myöhästyimme Korppoo-Houtskari lautalta 2 minuuttia, ja jouduimme sitten odottelemaan seuraavaa lauttaa reilun tunnin. Mutustimme lakut, leikimme kamerahippaa (äiti-et-saa-musta-kuvaa) kerättiin heinäkimppua ja mies ehti ottaa pienen lukuhetken. Kuva on harvinaislaatuinen myös siinä mielessä, että pikkusisko on erittäin harvoin paikoillaan hetkeäkään. Joku raaja tai pää heiluu koko ajan.






Pisimmällä lossimatkalla Korppoo-Houtskari nöpö tarttui puikkoihin ja ruokailikin sopivasti. Hauskinta huvia meille muille oli seurata tuulilasiin lentävää roisketta tyrskyistä, keulassa kun saimme matkustaa. Yritin napata kuvaa lentävistä, kohta tuulilasiin mäiskähtävistä vesipisaroista. Houtskarin pienillä lautoilla matkalla Mossalaan oli oikein juhannuskoivut! :)


mossala

mossala

mossala

mossala lossi


Kävimme Mossalassa Saariston lomakeskuksessa kiikkumassa ja ajoimme vielä näkötornille Hyppeisiin. Sieltä olikin hulppeat näkymät. Ei uskoisi, että saaristossa oltiin, kun männikköä näkyi silmän kantamattomiin. En ymmärrä, miten ne kasvavat ihan kalliosta.

Houtskarissa ja pienemmillä saarissa oli ihania vanhoja rakennuksia. Väkisinkin aloin miettiä, millaista elämä saaristossa olisi. Pienessä saaressa oli oma päiväkotikin. Sitä vaan mietin, että millä ne kaikki ihmiset hankkivat elinkeinonsa? Kaikki eivät käy mantereella töissä, eivätkä kaikki viljele maata tai varsinkaan elä käsitöillä, saati pyhällä hengellä. Ehkä helppo elämä maalla vie kuitenkin voiton, mutta jos joskus tulee täyskäännöksen paikka, niin meidät saattaa löytää jostain punaisesta pikku stugasta. Nuo venevajat (alimmassa kuvassa) ovat niin sympaattisen näköisiä! Taipaleemme viides ja viimeinen lossikin näkyy horisontissa. 




parainen



Paluumatkalla kävimme vielä kääntymässä Paraisten kalkkikaivoksella (mieletön monttu) ja teollisuusmuseolla. Soma paikka! 

Miehellä alkoi loma, joten jonkunlaista lomaa tiedossa myös minulle, jesjes! :)

Kesäkuun viimeinen viikko pärähti käyntiin, mutta näin kolean alkukesän jälkeen voi hyvin ajatella, että kesä on vasta alussa.. Yritän ainakin kovasti! Mites teidän juhannus meni? Joko olette lomamoodilla?

Katri

SHARE:

8 kommenttia

  1. Heipsan Katri, ihanan juhannusreissun olette tehneet! Voi noita maisemia, kaunista!
    Juu, lomamoodi päällä jo, eka lomapäivä takana päin. Ensi viikolla suuntaamme Ruotsiin,
    päämääränä Kolmården.
    Ihania kesäpäiviä, nauttikaa lomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hyvää lomaa! Ensimmäiset lomapäivät ovat kyllä niin ihania! Toivottavasti kirjoitat reissukuulumisia, kiinnostaa nimittäin tuo Kålmorden!

      Poista
  2. Oi, kuinka ihanan näköinen reissu teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kaiken lisäksi tosi hyvät kelit, täällä Kaarinassa oli kuulemma vallan satanut.. :) Oli oikein kiva vaihtaa välillä maisemia, ja heti tuli kaipuu tuon mökin saunaan, siellä tulee mielettömän hyvät löylyt!!

      Poista
  3. Heippa! Turkkubloggareista tännekin vihdoin löysin tieni! :) Ihana reissu, kaunista! Jään seurailemaan. Meillä näköjään paljon vauvoja meidän blogiporukassa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kiva että löysit! Minä en olekaan vielä ehtinyt koluta kaikkia läpi, kiva että kävit huikkaamassa! :)

      Poista
  4. Voi miten ihanalta näyttää teidän juhannus, niin kauniita kuvia!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Laura, tuli tosiaan paljon kuvia räpsittyä, onneksi! :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig