Torstaina pienempi piti hakea sen verran aiemmin hoidosta, että kävin kaupassa vain hänen kanssaan. Katselimme vihanneksia ja juttelimme niitä näitä, oli hyvä fiilis jäädä naureskelemaan kun tippui kauppalappu maahan jne. Ei ollut kiire eikä niin levoton meno, kuin kahden toisiaan villitsevän kanssa... Riitti, kun kommunikoi kaksivuotiaan kanssa ilman, että tarvitsi seuraavana hetkenä kääntää kieli eskarilaisen tasolle ja huudella, missä hän mahtaa mennä. Kaiken kaikkiaan jossain vaiheessa kesken kauppareissun tajusin, että olen täällä vain yhden kanssa ja sen vuoksi kaikki tuntui tosi erilaiselta. Ihan omituista, miten sellaiseen asiaan voikin kiinnittää huomiota.
Tänään eskarilainen toivoi, että leivottaisiin jotain. Ehdotin mutakakkua, mutta hän halusi joko voimasuklaata (raakasuklaata) tai vohveleita, ja loppujen lopuksi päätyi voimasuklaaseen. Sitä ei olekaan tehty raskausajan jälkeen kuin kerran, koska minulle tuli raskausaikana siitä todella kummallinen olo... Nyt pelkkä hajukin saa minut voimaan vähän pahoin, mutta muut tykkäävät tosi paljon.
E on oppinut uimaan nyt keväällä uimakoulussa, ja niinpä olemme käyneet uimassa melkein joka viikonloppu. Sinne hän halusi tänäänkin esittelemään taitojaan, mutta emmin ja yritin keksiä jotain muuta puuhaa kotona, koska pienempi on ollut vähän kuumeinen. Sitten hän keksikin, jos mentäisiin kaksin. No sehän oli loistoajatus! Miten minulle ei tullut mieleenkään? Olemme tottuneet tekemään kaiken niin yhdessä, että nyt ihan havahduin. Pitäisi kyllä useammin olla ihan vaan toisen lapsen kanssa keskenään. Silloin ehtii huomioida toisen ihan eritavalla, pitää korvat ja silmät vain häntä varten, ja että tarvitsee ajatellakin vain yhtä! Ihania syviä haleja, kovia rutistuksia, yhteisiä nauruja ja mikä hänestä ehkä parasta - aikaa istua uimahallin kahviossa jäätelöllä ilman hirveää hosumista ja toisen jäätelön kärkkymistä jne..
Kyllähän niitä hetkiä toki tulee viikonloppuisin kun pienempi nukkuu päiväunia, mutta selvästi tällainen miniretki uimahalliin oli iso juttu. Olen yrittänyt kannustaa, että sitten kun hän oppii pyöräilemään (tarvitsee vielä aimo annoksen rohkeutta, jotta uskaltaa antaa mennä), niin päästään käymään kaksin lenkillä! Viime viikonloppuna hän ehdotti että lähdettäisiin roskien keruu reissulle ja niin me lähdimme pikun päiväunien aikana kävelylle ja keräsimme kauppakassillisen roskia tienvarresta ihan kilometrin matkalta. En tiedä mistä hänelle sellainen oli tullut mieleen, mutta eihän siitä enää voinut kieltäytyä, kun aina muistutetaan että ei saa roskata.
Hmm, molemmat lapset ovat niin äärettömän upeita, omanlaisiaan pakkauksia... Tästä päivästä viisastuneena muistan, että he molemmat ansaitsevat enemmän ihan heille omistettua aikaa. Sen oikein näkee tuikkivista silmistä, miten nauttivat.. <3
Miten teillä? Miten järjestätte aikaa vain toiselle? Onko teillä ihan joitain vakiojuttuja? Tuntuu, ettei se arjessa ole edes kovin helppoa, kun illat ovat lyhyitä ja jos kotona ollaan, niin helpolla siinä kaikki kokoontuvat aina sinne, missä tapahtuu... Hmm, nyt muistinkin että kävimme me esikoisen kanssa äiti-lapsi jumpassa silloin kun J oli vauva. Mikähän voisi olla mukava yhteinen, ehkä viikoittainenkin juttu kuusivuotiaan kanssa? Entä kaksivuotiaan kanssa? No, ehkä ihan lenkki riittäisi, mutta miten malttaisi lähteä kävelylle muuten kuin koko perheen kanssa...
*Voi apua televisiosta tulee joku Supertähdet ja nyt mä itken täällä kun joku on menettänyt siskonsa lapsena kevättulvan kouriin.. En kestä tällaista, miten ihmiset selviävät..?!* <3<3 Ollaan yhdessä ja rakastetaan!
Katri
