Olohuoneen uusi vanha vieras

Juuri nyt tykkään meidän olohuoneesta kovasti. Olen pistänyt myös merkille, että vaikka olohuoneemme on tosi pieni, niin pakkaudumme sinne nykyään koko perhe harva se ilta. Aiemmin lapset hääräsivät enemmän ympäri alakertaa ja leikkivät ehkä enemmän viereisessä omassa huoneessaan. Eilen illalla leffailtaa viettäessämme konkretisoitui myös hyvin tilan kompaktisuus  –  tytöt istuivat vierekkäin nojatuolissa ja me sullouduimme pienelle sohvalle.

 

Tyttöjen kasvaessa tulee yhä ahtaampaa, katsotaan mitä sitten keksitään. Jossain vaiheessa toinen tytöistä siirtyi nytkin lattialle tyynyn päälle makoilemaan. Kun vajaan 20 neliön huoneessa on kolmella seinällä on oviaukko ja kaksi niistä parioville, niin ei siinä hirveästi ole mahdollisuuksia rymsteerata.

Ennen joulua siirsimme vanhan mammalta saadun senkin ruokailutilasta olohuoneeseen, jotta saatiin kuuselle tilaa. Olohuoneessa oli televisiotasona sellainen valtava kaiutinpenkki (olisikohan se joku suppari??), jonka mies on joskus nikkaroinut. Toistaa kyllä äänet tosi hienosti silloin harvoin kun musiikkia tai elokuvan ääniä voi kovemmalla pitää, mutta ei ole mikään kaunistus mielestäni. Vaikka kyllä siitä yritettiin tehdä sisustukseen sopivaa... Se siirrettiin toiselle seinälle nojatuolin viereen ja testasimme senkkiä tv-tasoksi. Senkki toikin tosi paljon lämpöä ja viihtyisyyttä olohuoneeseen, joka oli pitkään lähinnä vain valkoista ja harmaata.

 

Olohuoneen viihtyisyys näkyy tietty myös seilaavan tavaran määrässä. Erityisesti ne viereisen huoneen leikit, palapelit ja kirjat ovat usein tässä hollilla. Voi sitten helposti taas jatkaa siitä mihin on jäänyt. Valitettavan usein myös puhtaat pyykit ovat seuranamme olohuoneessa ja siinä sitten istumme ja viikkaamme, kunhan ollaan ensin muutama päivä ihmetelty mistä sitä pyykkiä tulee.

 

 

 

Olohuoneen katossa on kuusi lediä, mutta ne ovat sen verran kirkkaat, että usein on mukavampi pitää tuota himmeämpää takan päällä olevaa valoa päällä. Seinän struktuuripintakin erottuu paremmin, kun valo tulee seinän läheltä. Ja tuon senkin väri sopii niin kivasti harmaan ja valkoisen kanssa! Senkki saakin jäädä vierailemaan olohuoneeseen ehkä jopa pidemmäksi aikaa. Nyt pitäisi vaan löytää sohvan viereen jokin pieni sohvapöytä, koska se siirtyi ruokailutilaan nojatuolin viereen.

 

Meillä on vielä kovin talvisen oloista, koska en malta luopua kaikista pienistä valoköynnöksistä. Ehkä kevään tullen voisin katsella kotona jopa jotain pastellisävyjä! Tyynynpäällisetkin ovat olleet samat kaksi vuotta, joten ehkä nyt voisi käydä vähän hipelöimässä sisutustyynyjä.

 

Rentoa sunnuntaita koteihin!

 

Katri

Vapaapäivän sisustusilo

Olen viettänyt itsenäisyyspäivää itsekseni, sillä muu perhe lähti puuhommiin maalle sunnuntai-iltana. Onneksi mies sai järjestettyä vapaan, kun esikoisella oli arkivapaa koulusta. Minulla taas oli eilen vielä töitä, ja illalla ja tänään tein pari pientä kuvaushommaa.

 

On ollut tosi outoa olla yksin. Hämmentävintä on ollut huomata, että joku jättää kuitenkin astioita tiskipöydälle, vaikka tiskikoneessa olisi likaiset. Olen popittanut jatkuvalla syötöllä samoja soittolistoja Spotifysta, jammaillut sydämeni kyllyydestä ja kaiken heilumisen lomassa unohtanut syödä, kun ei malta! Hitsin tanssijalka, meinaa lähteä ihan väkisin viemään! Perjantaina olisi pikkujoulut, mutta täytyy silloinkin hillitä ja lähteä aikaisin kotiin, koska lauantaina on se kauan jännittämäni eka oikea hääkuvauskeikka! Ette ehkä uskokaan, miten paljon olen valmistautunut ja huolehtinut varasuunnitelmista..

 

 

 

Päivänvalon aikaan oli ihana järjestellä paikkoja. Minun piti myös tehdä vähän joulusiivousta (lue, kunnon raivausta), mutta en osaa aloittaa kunnon siivousta ennen kuin olen laittanut tavarat paikoilleen. Ja sitten tulikin jo hämärä! No, ehkä ehdin vielä ottaa jonkun pienen siivousprojektin, ennen kuin nälkäiset ja väsyneet tulevat kotiin.

 

 

Viikonloppuna saatiin tehtyä pieni piparkakkutalo. Katsotaan kuinka kauan se säilyy syömättä tuolla tyttöjen huoneessa! Tykkään tosi paljon tuosta valosarjasta, jonka ostin Granitista muutama viikko sitten. Siinä on kahden kokoisia pallukoita, ja se on aika jämäkän oloinen. Myös väliovi on saatu paikoilleen, kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy. Se on iiiihana, lupaan kuvia keittiöstä päin myöhemmin!

 

Leppoisaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! <3

 

FB | IG

 

Katri

Valoa hämärään

Jo alkaa joulu hiipiä tähänkin huusholliin. Tällä viikolla luminen maisema vaihtui loskan kautta tasaisen vihreänharmaaksi, ja kuin vastaiskuksi harmaudelle laitoin kausivaloja esille. Lapsetkin innostuivat siivoamaan huonettaan kun kerroin, että voidaan sitten laittaa jouluvalot kun on tilaa nauttia niistä! Ehkä parasta oli kuitenkin kuulla heidän ihastelut, kun hipsivät aamulla alakertaan ja valot loistivat olohuoneen läpi melkein rappusille saakka. Olisivat halunneet jäädä tunnelmoimaan koko päiväksi, vai pitäisikö sanoa kuten trendikkäät tanskalaiset, hyggeilemään!

 

 

Tänään innostuimme tekemään jo ensimmäisen piparkakkutaikinankin, ja se on kyllä itselleni varmin keino laskeutua joulun aikaan. Neilikan, pomeranssin, kanelin ja inkiväärin kiehahtaminen siirapin joukkoon saa keittiön tuoksumaan niin hurmaavasti! Lauantaiaamuna on sitten taikina valmiina leivottavaksi...

 

 

Sytyttäkää kynttilöitä, laittakaa valosarjoja, mitä vaan tähän palanneeseen pimeyteen! :)

 

Hyvää viikonloppua!

 

FB | IG

 

Katri

Kevätoksia - energiaa pihalta!

Kevät tulee kohisten, melkein voin kuulla silmujen puhkeavan! Viikonloppuna leikkasin vähän ristikkäisiä ja hankaavia oksia pienestä pihapuusta, ja pätkin niitä maljakkoon muutaman. En muista yhtään mikä se on nimeltään.. Naapuri sen tiesi.. Pitkän suipot lehdet nipuissa, ja punaisia marjoja, mutta ei missään nimessä pihlaja. Nyt onkin hyvä hetki hakea kevätenergiaa sisälle.

Ylemmät kuvat otin sunnuntaina ja jo puhjenneet silmut tänä aamuna - melkein olisi siis oikeasti voinut nähdä nopean aukeamisen! Olohuoneen sohvannurkkaan osuu aamuisin ihanasti valo, jos siis aurinko on näkyvissä heti aamutuimaan ennen seitsemää kun se kapuaa metsän takaa. Olohuoneessahan ei ole lainkaan ikkunaa, vaan käynnit kolmeen huoneeseen kolmelta seinältä. Varsin rikkonainen tapaus siis.. Tuntuu, että saimme sinne kuitenkin remontin ansiosta hieman enemmän valoa.

Nyt kuitenkin vielä pikasaunaan ja huomisen asioiden viimeistelyä ja sitten unten maille - energiaa viikkoonne! :) Onko sinulla maljakossa jotain keväistä?

FB | IG

Katri

Tuumasta toimeen ja ovet paikalleen

Olohuoneen ja ruokailutilan toisen puolen välissä oli alunperin pariovet. Otimme ne kuitenkin rempan edetessä pois, koska ne tuntuivat ahdistavan massiivisilta. Ovet ovat kunnon ulko-ovet, koska edellisten omistajien mukaan arkkitehti oli piirtänyt viherhuoneen viileämmäksi tilaksi, ja siihen oli sitä varten tilattu jo lämpöovet. Rakennusvaiheessa suunnitelmat muuttuivat, ja tilasta tehtiin lämmin, mutta ovitilausta ei oltu lähdetty muuttamaan, ja niinpä olohuoneen ja heidän vierashuoneensa väliin jäi lämpöovet. Remontissa me yhdistimme ruokahuoneen ja viherhuoneen yhdeksi suuremmaksi ruokailu- ja oleskelutilaksi.

Mainitsinkin edellisessä postauksessa, että olen pitkään miettinyt olohuoneesta puuttuvan jotain. Se on ollut jotenkin kolkko ja keskeneräinen, minkä vuoksi päätimme nyt laittaa ovet takaisin paikalleen. Ne olivat olleet puuliiterissä säilytyksessä, ja siis aikamoisten pesun tarpeessa. Mies ei halunnut ovia lainkaan takaisin, koska olisivat kuulemma aivan liian isot - television tiellä ja mitä kaikkea.. Kyllä muuten huomaa kuvia katsellessa, että ei meillä jatkuvasti oiota sohvatyynyjä - nytkin ne ovat nojatuoleilla ihan miten sattuu! :D

Painoivat kuulemma ihan älyttömästi, hirveä homma raahata ne sisään terassin kautta... Voitte kuvitella miehen ilmeen empiessäni oven kohtaloa, kun hän oli hilannut ne paikalleen.. Tuskailin, että voi kun ne ovat suuret.. Ovatkohan ne sittenkin tiellä.. Sellaista perusmutinaa, jota kunnon jahkailija pitää... Antaisko olla vaiko eikö antais... Ne olisivat siinä kuulemma ainakin juhannukseen asti, tulin jupinoineni mihin lopputulemaan tahansa. 

Siirsin televisiotasoa vähän lähemmäs takkaa ja avasin ovet kunnolla pois tieltä, niin johan mahtuu! Minusta olohuonesta tuli ehjemmän ja valmiimman näköinen. Vielä mietin, ottaisinko ristikot pois ovista, tulisi selkeämmän näköiset... Tajusin kuvia katsellessani, etten muistanut sitten ottaa ollenkaan kuvaa varsinaisesti olohuoneesta, esimerkiksi sohvan suuntaan. Mutta toisaalta, hyllyseinustaa tulee varmaan vielä harvemmin kuvailtua kun sohvaa. Vielä kun keksin television taakse jotain, niin tämäkin huone alkaa olla mallillaan!

Sohvatyynytkin iloisesti sekaisin... 

String-hyllylle löysi tiensä myös jouluna saamani yllätyslahja - papan vanha kamera 50-luvulta! Oli tosi mielenkiintoista räplätä sitä ja hoksata, miten simppeliä kameran tekniikka lopulta on! Vain filmirulla puuttui. 

Nyt on joku ovimania meneillään, nimittäin samaan syssyyn aloimme kunnostaa keittiön ja eteisen väliin tulevaa liukuovea. Blogin FB-sivulla vilautinkin kuvaa tuosta vanhasta ovesta.. Ihan putkeen ei projektini alkanut (maali ei irtoa, vaikka oli joku jytkyaine vaikuttamassa), mutta kyllä minä sille vielä näytän.

Mukavaa viikonlopunjatkoa sinulle!

FB | IG

Katri

Hämäräkuvausvinkit - joulukoti kynttilänvalossa

Pimeään aikaan tekee mieli pitää kotikin aika valottomana. Kynttilät, valosarjat ja pikkuvalot saavat palaa kirkkaiden yleisvalojen sijaan. Valokuvaus olisi luonnollisesti helpompaa, jos valoa olisi runsaammin, mutta hämäräkuvauksessa on omat kikkailunsa, mikä tuo mukavaa maustetta ja haastetta kuvaamiseen. Kuvausvinkkejä olette aina välillä kysyneet, ja moni ihmettelee rakeisia ja tärähtäneitä kuviaan - miten siinä sillä tavalla käy?

ISO 100, valotusaika 3.2s, f/4, tarkennus pöytään

ISO 100, valotusaika 0,8s, f/1.8, tarkennus pöytään

Avaan tässä maalaisjärkisesti tärkeimpiä perusasioita manuaalikuvauksesta. Sellaisia olennaisuuksia, joiden avulla saat ainakin teknisesti ehkä parempia kuvia myös hämärään aikaan. Hyvä kuvahan sitten koostuu tietysti muustakin kuin teknisestä laadusta, mutta yritetään nyt heti alkuunsa rajata tämä juttu vain tekniseen puoleen ja sieltäkin vain kolmeen perussääntöön. Kolme vuotta sitten kaikki oli minullekin ihan totaalista hepreaa. En meinannut millään ymmärtää termejä, enkä asioiden yhteisvaikutuksia, mutta asiat aukenivat, kun aloin vaan kuvata manuaaliasetuksilla ja kokeilemaan kaikkea. Luin monia lähteitä, samaa asiaa selitettynä eri tavalla, ja pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahdella myös minun päässäni. 

ISO100, valotusaika 1,6s, f/2.2

Noniin, yritetäänpä... Kuvan pitäisi olla tasaisesti valottunut, ja tähän automaattiasetuksetkin pyrkivät näitä kolmea asiaa yhdessä säätämällä. Valotukseen vaikuttaa siis kolme asiaa yhdessä:

- valotusaika/suljinaika, esim. 1/80s (vaikuttaa kuvan tärähtämiseen tai muun liikkeen näkymiseen/pysäytykseen)

- aukko, esim. f/3.5, (vaikuttaa myös syväterävyysalueeseen)

- ISO-herkkyys, esim. ISO400. (mitä suurempi ISO-arvo sen enemmän rakeisuutta/kohinaa)

Valotusaika

Ajattele, että kameran kennolle tulee valoa sen ajan, kun suljin on auki (sen aika kun naksahtaa). Itse opettelin ymmärtämään suljinajan taputtamalla käsiäni yhteen eri nopeuksilla - Eka taputus on se hetki kun laukaisen kameran, ja toinen se hetki kun suljin menee kiinni. Jos suljinaika on 1/100s, niin kennolle tulee valoa sadasosasekunnin ajan, eli vain pienen hetken. Jos suljin on kauemmin auki, niin kuvaan tulee näkymään liikettä - joko kohteen liike tai käden tärähdys. Riippuen käden vakaudesta ja kameran tai objektiivin kuvanvakaajasta 1/100s on aika varma muistisääntö pitämään kuvan terävänä, tärähtämättömänä. Nopeasti liikkuvia lapsia kuvatessa tämä suljinaika on usein isoin haaste (tarkennuksen lisäksi). Valotusaika pitäisi saada jopa nopeammaksi kuin sadasosasekunnin, jotta he eivät näyttäisi liikkuvilta. Joskus taas kohteen liike halutaan säilyttää ja pitkähkö valotusaika on tarkoituksellinen. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa halusin säilyttää touhottavan lapsen liikkeen. Kuvailin sillä aikaa kun torttulevyt sulivat, ja eipä mennyt aikaakaan kun pikkuapulainen säntäsi keittiöön. :) Olen tarkentanut etualan hyasinttiin, ja kauempana olevat kohteet ovat pehmeitä, koska aukko oli melko suuri (eli pieni syväterävyysalue, tästä edempänä lisää). Kuvatekstissä arvot.

ISO 100, valotusaika 0,5s, f/2, tarkennus hyasinttiin

Hämäräkuvissa minua häiritsee eniten kohina/rakeisuus, joka syntyy kun kuvaan tulee liian vähän valoa ja joutuu nostamaan ISO-herkkyyttä. Siksi tykkään ottaa hämäräkuvat mahdollisimman pienellä ISOherkkyydellä. Pieni ISO-herkkyys vaatii kaverikseen pidemmän valotusajan ja suuremman aukon, jotta valoa tulisi kennolle riittävästi. Objektiivi asettaa rajoitukset aukon koolle, ja vaikka minulla on aika valovoimainen, suurehkon aukon mahdollistava objektiivi (25mm f/1.8), niin silti tunnelmavaloissa kuvaamiseen tarvitsen enemmän valoa kuvaan, kuin mitä maksimiaukko 1.8 antaa. Viimeinen keino on siis pidentää valotusaikaa, ja silloin tarvitsen jalustaa. Ylläoleva kuva on otettu niin pitkällä valotusajalla (0,5s), että käsivaralla kuva olisi tärähtänyt totaalisen sekavaksi. Ylläolevan kaltainen kuva, jossa kohde liikkuu, mutta muut alueet ovat selkeitä, ei olisi mahdollinen ilman jalustaa.

Hämäräkuvaus on siitä ihanaa, että saa säätää oikein kunnolla ja kuunnella, kun kuva valmistuu. Ajattele, miten kauan kestää laukaisimen painamisesta, kun suljin naksahtaa kiinni - pitkällä valotusajalla vaikka 5 sekuntia! Kannattaa muuten käyttää joko etälaukaisinta tai ajastusta, jotta kuva ei tärähdä painalluksestasi.

ISO 100, valotusaika 0,4s, f/2.5, tarkennus keksipurkkiin

ISO 100, valotusaika 0,8s, f/2.2, tarkennus mandariineihin

Noniin, ensimmäisessä esimerkissä tuli jo viitattua myös aukkoon ja ISO-herkkyyteen, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Seuraavaksi yritän selittää aukon vaikutusta tarkemmin.

Aukko

Aukon koko vaikuttaa kameran kennolle tulevan valon määrään, ja syväterävyysalueeseen. Syväterävyysalue tarkoittaa sitä aluetta kuvassa, joka on syvyyssuunnassa terävä. Ylläolevassa mandariinikuvassa huomaat, että olen tarkentanut mandariineihin, eli syvyyssuunnassa katsottuna sekä lähempänä että kauempana olevat asiat (kastehelmi-kippo ja adventtikynttilät) ovat pehmeämmät, eivät teräviä, koska aukko on melko suuri f/2.2 (pieni syväterävyysalue). 

Olen varmaan hölmöjen muistisääntöjen kuningatar (minulla on muistisääntö myös sille, miten erottaa varis ja harakka...), joten tässä tulee valotusajan taputusesimerkin lisäksi toinen näppärä muistisääntö: Opin muistamaan aukon vaikutuksen valon määrään ihan niin naurettavan käytännön tasolle vietynä, kuin muodostamalla sormillani pienen aukon ja käsilläni suuremman. Suuresta aukosta tulee selkeästi enemmän valoa! :) Tätä muistisääntöä uhkaa kuitenkin sekottaa sellainen käänteissääntö, että aukon koon määre ilmaistaan f-lukuna seuraavasti: suuri aukko=pieni f-luku esim. 1.8 -- Pieni aukko=suuri f-luku, esim. 12. 

ISO 100, valotusaika 0,2s, f/1.8, tarkennus vihreisiin oksiin

Usein on siis valotuksen kannalta hyvä käyttää mahdollisimman suurta aukkoa (pienintä mahdollista f-lukua), koska silloin valoa tulee mahdollisimman paljon. Suuri aukko aiheuttaa kuitenkin myös pienen syväterävyysalueen (eli sellaisen kauniin pehmeän taustan muualle kuin tarkennuskohtaan), joka ei aina ole tarkoituksenmukaista. Yllä olevassa kuvassa oli tarkoituskin saada kaunis bokeh, pehmeä tausta ja valosarjan valot utuisiksi palloiksi, joten suuri aukko toi halutun lopputuloksen. Sisustuskuvissa taas olisi joskus kiva, että kuva olisi laajemmalti tarkka, eli halutaan suurempaa syväterävyysaluetta. Silloin täytyy pienetää aukkoa, eli kasvattaa f-lukua. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa aukko on f/5.6, jolloin puulieteen tarkennettuna taaempanakin oleva senkki on vielä tarkka, eikä utuinen. Myös maisemakuvissa halutaan usein suurta syväterävyysaluetta, vähintään f/11.

Aika usein huomaan käyttäväni melko suurta aukkoa. Tykkään kyllä pehmeän utuisesta taustasta. Sopivan syväterävyysalueen löytäminen on kuitenkin aina hakemista, jotta tarkennusalueen ulkopuoliset kohdat eivät ole liian sumeita. Esimerkiksi aivan postauksen ensimmäisessä kuvassa pienensin aukkoa f/4:n, jotta tarkennuksen ollessa pöydässä lastenhuoneen jutut näkyvät vielä sopivan selkeinä.

ISO100, valotusaika 1,3 s, f/2.5. Kiva tahmajäljet peilissä muuten!

ISO herkkyys

Tämä oli itselleni vaikein asia ymmärtää. Perehdyin siihen vasta, kun olin oppinut ymmärtämään aukon ja valotuksen yhteisvaikutuksen. Siihen asti pidin ISO-herkkyyden automaatilla. Suosittelen samaa lähestymistä muillekin, jotka opettelevat manuaalisäätöjä. Herkkyys vaikuttaa sananmukaisesti siihen, miten herkkä kenno on ottamaan valoa. Ulkona riittää usein hyvin ISO100, mutta hämärässä ja sisällä herkkyyttä täytyy yleensä nostaa, käsivaralta kuvatessa. Matalat ISOherkkyydet vaativat enemmän valoa joko valotusaikaa pidentämällä, tai aukoa suurentamalla. Alussa mainitsin, että suuri ISOherkkyys aiheuttaa kohinaa, jota mielellään yritän välttää jos vaan on aikaa ja mahdollisuus (eli jalusta käytössä). Jalustan avulla voi pidentää valotusaikaa kuvan tärähtämättä, ja sen ansiosta pienentää ISOherkkyyttä.

ISO1600, valotusaika 1/60, f1.8

Yleensä aikaa ja viitseliäisyyttä jalustalle ei kuitenkaan ole, ja silloin täytyy vaan nostaa ISOherkkyyttä, jotta valotusaika pysyy sopivissa raameissa, eikä kuva tärähdä. Ks. ylläoleva kuva eilisillalta, käsivaralta hämärävaloissa. Senkin luona on niin kamala kohina, että silmiin sattuu... Juuri tätä kohinankestoa varten aion seuraavaksi hankkia täyden kennon kameran.

Liikkuvien kohteiden kuvaaminen hämärässä on erityisen hankalaa juuri siksi, että valotusaika täytyy pitää lyhyenä liikkeen pysäyttämiseksi, mutta silloin valoa täytyy saada ISOherkkyyttä nostamalla. Kohinainen kuva on kuitenkin parempi kuin tärähtänyt, koska kohinaa saa vaimennettua melko hyvin Lightroomissa, mutta tärähtänyt kuva on pilalla. 

Alla oleva kuva on esimerkki tilanteesta, joita varten kamera on aina pöydällä, ja jossa on käytetty suurta ISOherkkyyttä.. Lasten kanssa ei voi varautua kuvaustilanteisiin, eikä tilannekuvia muutenkaan voi napata jalustan kanssa... Aamulla oli hämärää, mutta omppuni suoriutui näiden ihanien hetkien tallettamisesta kuitenkin aika hyvin, kiitos hyvän objektiivin! 

ISO1600, valotusaika 1/80, f/1.8, tarkennus tyttöihin

ISO1600, valotusaika 1/60, f/1.8, tarkennus isosiskoon

Tässä viimeisessä kuvassa huomaa myös aukon vaikutuksen - pikkusisko näkyy sumeana, koska syväterävyysalue on niin pieni (f1/8.). Jos olisin pienentänyt aukkoa vaikkapa 4:n (ja saanut näin pikkusiskonkin enemmän syväterävyysalueen sisään), niin ISOherkkyyttä olisi pitänyt nostaa huomattavasti, ja kuvasta olisi tullut entistä kohinaisempi. Mutta kuten huomataan, parhaat kuvat eivät todellakaan ole niitä teknisesti parhaita...

Miltäpä kuulostaa? Olisi tosi kiva tietää, jos tämä avasi valotuksen pyhää kolminaisuutta sinulle ja sait joitain eväitä matkaasi! 

Näiden valotusoppien lisäksi kannattaa kiinnittä huomiota tarkennukseen ja tarkennuksen lukituksen (painat laukaisijaa puoleen väliin) jälkeen kuvan uudelleen sommitteluun... Minulla on usein keskimmäinen tarkennuspiste käytössä, mutta koska yleensä en halua kohdetta aivan keskelle, täytyy kuva vielä nopeasti sommitella näytöllä tai etsimessä ennen pohjaan laukaisua.

Hyvää viikonloppua kaikille, erityisesti kuvausintoilijoille! ;)

Blogia voit muuten seurata mm. Bloglovinissa, Facebookissa ja Instagramissa...

Katri

Ai eikö teillä näytäkään siltä kuin sisustusblogeissa?

Näin tokaisi eräs tuttu tullessaan meille kylään keskellä viikkoa, suoraan töistä tullessamme. En pahastunut, en todellakaan. Lähinnä minua huvitti se oletus, että sisustusblogeissa, tai blogikodeissa kaikki olisi aina kaunista, ihanaa ja valoisaa. Lapsiperheen pieni eteinen harvoin on kutsuvassa kunnossa, joten jo eteisessä tulee varmaan selväksi, että jalkoja saa nostella ellei halua viedä mennessään ja tuoda tullessaan (jota yritän epätoivoisesti opettaa muillekin tässä taloudessa asuville).

Viikonloppuna tartuin hämärästä huolimatta reippaammin kameraan, ja päätin napsia kuvia huolimatta hirveästä sotkusta. Tajusin, että kamera lepää herkemmin, jos paikat ovat hujanhajan. Lapsia toki tulee kuvattua muutenkin, mutta silloinkin omaa silmääni sattuu, kun taustalla on vaikka mitä sälää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei pidä antaa niiden häiritä - kotialbumeiden muistoissa kuuluukin näkyä elämän jäljet. Tässä teillekin hieman todistusaineistoa tämän blogikodin realitystä.

Matot rytyssä, sohvatyynyt kasassa, ei-hillitynvärisiä-lehtiä vinossa pinossa, ml. lasten lahjakuvasto

Nukkeleikit meneillään, keskeneräinen palapeli ja erinäistä muuta rojua pitkin poikin.

Pari vilttiä lattialla, takan edusta ihan puunroskainen, sohvannojalla tulevan viikonlopun naamiasasu prinsessamekko - toki siinä on keimailtava joka päivä eskarin jälkeen.

Legomeri. Lohdullista on se, että nämä on suht nopea kerätä kasaan (toisin kuin yläkerran pikkulegot). Ja taas näyttää blogikodilta. 

Ja se lohduttomampi näky, yläkerran pikkulegomeri.. Niitä sitten illalla lykittiin sivuun sen verran, ettei kenenkään tarvitse kimpaantua yöllisillä kävelyillään. Ja miksi vaatteet on niin helppo heittää yläkerran pyykkikorin viereen? Miksi pöydällä on niin hirveä kirjapino? Koska ne toimivat painona, kun pöydän ja tuolin selkänojan varaan ripustetaan viltti majaksi. Voi elämä.. 

Eteisessä naulakko täynnä, kaapista tursuaa huivi, kengät levällään ja hoitolaukku, läppärilaukku ja muut veskat odottavat kantajaansa. Ylimmäinen laatikko rivahti uriltaan ja sekin odottelee rennosti korjaajaansa.

Tytöillä maalaussessio (tästä realitystä puuttuu kuvasarja kultamaalisista kädenjäljistä portaikossa). Keittiöntasot perusasussaan. 

Ja edelleen. On piuhoja, murusia, kännyköitä, likaisia astioita ja tyhjennystä odottava tiskikone. Miten tuo noitahattu tuntuu vainoavan minua? 

Senkillä tytön askartelutarvikkeita kai kolmessa eri laatikossa.. Mutta tämä tila on selkeästi helpoin ja nopein saada kuntoon vähällä vaivalla! 

Sellaista realityä! Hmm, miksiköhän en kovin usein kuvaile yläkerran lastenhuonetta? Ja miksiköhän ruokailutilasta tulee otettua eniten kuvia? Siellä pyörii selkeästi vähiten ylimääräistä tavaraa. Mitäs tykkäätte realitystä? Eikö vaan ole ilahduttavampaa selailla sellaisia vähän rauhallisempia kuvia? :)

Lohdullista on toisaalta se, että se on vaan tavaraa, joka on helppo säännöllisesti kerätä paikoilleen. Haaste on se, että pitää ruveta karsimaan. Miksi kulutan aikaa tavaroiden järjestelyyn, kun sitä voisi karsia vähemmäksi? Tuollaista ihme lelusälää on aivan liikaa, vaikka mielestäni meillä ei edes hirveästi ole leluja.

Ja hei puolustukseksi täytyy nyt sanoa, että tällä hetkellä ei ole ihan noin pahan näköistä - alakerran legomeri on taas hetkeksi kerätty laatikoihin, ja keittiön tasoillakin mahtuu taas työskentelemään. Ai niin, unohdin tehdä huomisen ruoan valmiiksi.. 

Hmm, näissä tunnelmissa toivottelen hyvät arkiviikonjatkot! :)

FB | IG

Katri