Leppoisa lauantai

Ihana lauantai - paljon aikaa olla ja rakkaita ihmisiä. Piipahdettiin torilla temppukerhon aikana, syötiin takapihalla päiväunirauhassa, neulottiin villasukkia hiekkalaatikolla arskat päässä ja pyöräiltiin tavislenkki. Pyörälenkki oli lähinnä kärsivällisyyden harjoittelua kaikille osapuolille... En tiedä, minne se viimeviikkoinen rohkeus ja itsevarmuus oli tytöltä kadonnut, mutta tämä oli taas hyvä muistutus kehityksen aaltoliikkeistä.

Iltaruoaksi tein salaattia ja lapselle tortillan jääkaapin aineksista. Saunottiin, mutjuiltiin sohvalla ja katsottiin Yle Areenasta Kaapo. On se kätevä! Harmi vaan, että kun sanoo lastenohjelman loppuvan telkkarista, osaa lapsi jo huomauttaa, että Yle Areenasta varmaan tulee jotain...

Illan pimennyttyä ja talon hiljennyttyä kokosin sohvapöydälle lempiasioita - kynttilöitä ja naposteltavaa. Ikuisen tunnelmoijan silmä ja mieli lepää.

Nautinnollista lauanta-iltaa! :)

Vauvanodotuskuvia ja -tunnelmia kuluneelta viikolta

Viikonloppu tuli vihdoin, miten ihanaa! Arki-illat ovat kuluneet hiekkalaatikolla, mikäs sen mukavampaa. Tein alkuviikosta ison kasan kasvispaistosta, niin ei ole tarvinnut ruokaakaan laittaa joka ilta. Vauvaa käytiin kuuntelemassa neuvolassa, kaikki hyvin! Olin taas unohtanut koko neuvolan. Onneksi on sähköinen kalenteri joka muistuttelee.

Tällä kertaa mieskin oli mukana, kun piti käydä läpi voimavaralomaketta. No mieshän ei ollut sitä muistanut täyttää lainkaan ja minä olin unohtanut lomakkeen kotiin. Mies ehti kuitenkin hakea lomakkeen ennen neuvolaa, mutta kyllä vähän hävetti, kun olimme niin huolimattomasti tämänkin asian hoitaneet. Toisaalta, ei meillä nyt ollut mistään kohdasta juurikaan eriäviä mielipiteitä eikä näkemyksiä asiaintilasta. Ehkä se voimavaralomake joissain tapauksissa voi olla ihan hyvä työkalu, mutta kyllä minusta tuntuisi oudolta keskustella tuollaisista asioista neuvolantädin kanssa.

Kuva

Harmillisella tavalla tuo lomake taas muistutti tukiverkoston puutteesta. Esikoista odottaessamme tiesimme kyllä, että sukulaiset asuvat kaukana eikä ystävillä ollut vielä lapsia. Emme kuitenkaan osanneet ajatella, miten totaalisen yksin oikeasti olemme. Jotenkin naiivisti sitä varmaan ajatteli, että lastenhoitoapua on saatavilla, kun läheiset kuitenkin olivat kiinnostuneita odotuksesta. Tukiverkoston puute on konkretisoitunut sellaisina hetkinä, kun olin E:n kanssa kotona ja olisi pitänyt päästä esimerkiksi lääkärissä tai tentissä käymään miehen työpäivän aikaan. E on ollut helppo lapsi, emmekä osanneet kaivata parisuhdeaikaa, koska emme olleet mitenkään väsyneitä vauva-arkeen ja kaikki oli/on varsin hyvin. Myönnän kuitenkin kadehtivani heitä, joilla on innokkaita ja luotettavia hoitajia lähipiirissä. Ei sitä tukiverkoston tärkeyttä varmaan turhaan korosteta, mutta itselle tuli esikoisen odotusaikana välillä sellainen pelko, että mitenköhän me voimme selvitä, kun ei meillä ole mitään tukiverkostoa. Varmasti se tuo helpotusta, mutta ilmankin pärjää, ja toisaalta me olemme saaneet rakentaa ihan oman perhetodellisuutemme rauhassa.

Arvatkaa mikä oli kaiken huippu?! Mieheltä mitattiin verenpaine! Ja kun pulssi oli niin kovin alhainen, niin hoitaja halusi vielä mitata sen uudelleen. Vähän oli naurussa pitelemistä, että ketäs täällä oikein tutkitaan... Minä en ole kauheasti välittänyt neuvolakäynneistä, minkä vuoksi en näe juuri mitään pointtia siinä, että pitäisi vielä mieskin raahata sinne mukaan. Nämä odotukset ovat olleet niin helppoja, että neuvolakäynnit ovat usein tuntuneet vain ajanhukalta. En siis todellakaan kritisoi suomalaista äitisneuvolajärjestelmää, mutta minulla ei vaan koskaan ole ollut oikein mitään kysyttävää siellä. Ja kun joka asiaan vastaus on, että "se nyt voi olla ihan normaalia", niin loppujen lopuksi kaikki on vain yhtä odottelua. Toki on hyvä tarkistaa verenpaine, virtsa, sydänäänet ym., mutta kaiken jaarittelun voisin ohittaa!

Vaikka todella kannatan tasa-arvoasioita,  mm. tasa-arvoista vanhemmuutta (joku voisi kutsua feministiksikin), niin ainakaan me emme ole kokeneet yhteisten neuvolakäyntien (ensimmäisessä raskaudessa mies oli joskus mukana neuvolassa) valmentavan meitä millään tavalla vanhemmuuteen. Oli mahdotonta tietää, millainen äiti minusta tulee, ja yhtä mahdotonta oli kuvitella, millainen isä miehestäni tulee. Molemmat tosin olivat positiivisia yllätyksiä... Vanhemmuuden, vastuun ottamisen ja vastuun jakamisen tavat muotoutuvat vasta arjessa, eikä niihin juurikaan voi valmistautua, vaikka kuinka keskustelisi ja suunnittelisi kasvatusasioita. Toisaalta, en voi puhua valtaosan suulla - uskon, että monille neuvola on tärkeä tuki myös näissä asioissa - tiedon saannin sekä äidin ja sikiön terveyden edistämisen ohella.

En ole koskaan kokenut itseäni vain äidiksi (sellaiseksi asialle omistautuneeksi), mikä ehkä on edesauttanut miehen vahvaa isyyttä. Joskus olen tosin kokenut paljonkin syyllisyyttä siitä, että en ole sellainen superäiti, jollaista äitimyyteissä leivotaan. Jota ilman perhe ei pärjäisi, joka pitää langat käsissään. Se on kuitenkin kokonaan toinen juttu...

Kuva

Kylläpä syntyi pohdintoja neuvolakäynnistä ja raskausvaatekuvia katsellessani. Edellisen raskauden jälkeen minua harmitti, että ei tullut kuvattua kasvavaa vatsaa, mutta nyt onneksi tulee! Olisi myös mielettömän ihanaa otattaa ammattilaisella raskauskuvia. Pinterestistä löytyy toinen toistaan suloisempia tunnelmakuvia... Onko muuten teidän mielestänne tärkeää, että mies osallistuu neuvolakäynneille? Entä onko joku kuvauttanut odotustaan?

Loppukevennyksenä nelivuotias, joka löysi kaapista vauvan bodyn ja änki itsensä siihen suuaukon kautta! :) Hän odottaa kovasti vauvaa - pusuttelee ja halii vatsaa usein. Kaupassa nosti paitaani näyttääkseen kaikille, että hänestä tulee isosisko!

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua! Saan ihania ystäviä yökylään tänään, parasta..! <3

Kollaasikokeilua Polyvorella - raskausasu

jakku | toppi | ballerinat | saapikkaat | rannerenkaat | rannekoru

Kylläpä on kätevä tuo Polyvore! Raskausvaateinspiraatiota hakiessani törmäsin pariin kollaasiin, ja ajattelin, että tuohan voisi auttaa omia pukeutumispohdintoja. Minun on kamalan vaikea hahmottaa kokonaisuuksia vaateostoksilla. Esimerkiksi jos sovitan hametta, minulla pitäisi olla sopivat kengät jalassa, jotta olisin varma yhtälön sopivuudesta. En tykkää lainkaan palautella ostoksia, joten yleensä ostan vain, jos olen täysin varma hankinnasta.

Konjakin väristen kenkien kaveriksi olen etsinyt samansävyistä nahkaista, ohutta rannekorua. Kollaasiin löysin aika kivan Polyvoren kätköistä. Harmi vaan, että se sattuu olemaan Hermès:n ja hintalappu sen mukainen. Ei siis ole realistinen vaihtoehto. Sen sijaan kollaasin muut tuotteet olivat hätkähdyttävän edullisia! En ole mikään kova nettishoppailija, joten kokonaan toinen juttu olisi selvittää näiden tuotteiden tilaaminen. Esimerkiksi nuo ihanat ballerinat maksaisivat tarjouksella vain 29 €, mutta toimitus vain Amerikan mantereelle...

Tuon Polyvoren arvo itselleni tulee varmaan olemaan lähinnä inspiraation haku ja kivojen juttujen ylös nappaaminen. Sisustuspuolta vilkaisin pikaisesti, ja siellähän oli vaikka mitä! Uutta pienempää sohvapöytää olen etsinyt kauan, mutta verkkokauppojen selailu on hirveän työlästä. Tuonne saa syöttää värin ja hintahaarukan ja Polyvore hoitaa loput! Liianko helppoa? Kyllähän tuo vaihtoehtojen määrä aiheuttaa sen, että saa selailla ihan hulluna. Hakusanoilla pystyy jonkin verran rajaamaan vaihtoehtoja, mutta en ymmärrä, eikö enempää rajauksia voi tehdä? Aivan mahdotonta selailla 100 sivua eri vaihtoehtoja, joista 0,5 % saattaa olla mielenkiintoisia. Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Ehkä en vaan vielä osaa käyttää sitä kunnolla. Mutta nythän minulla on aikaa uppoutua uusiin kiinnostaviin asioihin... Jollakin tämä oman ajan tyhjiö on täytettävä!

Siispä inspiroivaa alkuviikkoa! :)

Tällaisia sunnuntaipäiviä lisää, kiitos

Täydellinen syyssunnuntai, hehkutettiin otsikoissakin. Yli 20 astetta lämmintä, silti ihana syksyinen tuoksu ilmassa. Aamun pyörälenkki kesti taas lähes tunnin (kilometrin matka), kun piti pysähtyä tutkimaan jos jonkinlaista ihmettä... Oli koppakuoriaisia, tyhjiä, liiskaantuneita ja eläviä kotiloita, hämähäkin seittejä ja niissä saaliita jne. Miten lapsi voikin noteerata niin paljon pieniä asioita ympärillään ja nähdä ne polkiessaan?

Kiukku alkoi yltyä ja sisukkuutta tarvittiin, kun alkoi nälkä tulla. Vähän ristiriitaista, kun toinen haluaa koko ajan pysähtyä ihmettelemään, ja samassa hetkessä rutisee, kun jo niin kovasti vatsa kurnii. Hyvin ainakin maistuivat päiväunet. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kotolaisten käydessä päiväunille hilpaisin kaupungille itsekseni. Kyllä oli Turku taas kaunis! Ihmiset olivat iloisia, terassit täynnä sunnuntailounastajia ja Aurajoen varsi keräsi fiilistelijöitä. Jokivarsi, jos mikä meillä on kaunis. Samoin sitä reunustavat vanhat rakennukset.

Ajattelin käydä ajan kanssa kiertelemässä keskustassa, kun siihen on niin harvoin mahdollisuus, mutta loppujen lopuksi kului puolitoista tuntia Stockmannin pukukopeissa sovitellen raskausvatsan kanssa sopivia vaatteita. Ei siinä sitten enempää ehtinyt eikä jaksanut. Tulipahan taas todettua, että ei ole helppoa löytää keskihintaisia, siistejä vaatteita raskausvatsalle.

Päiväunien jälkeen ihana ilma houkutteli taas ulos, ja lähdimme leikkipuistoon lähelle Kaarinan Hovirinnan rantaa. Siellä on myös lasten liikennekaupunki, jossa voi harjoitella liikennesääntöjä lasten mittakaavassa. Tässä vaiheessa kyllä ihan surutta ajeltiin liikenneympyrää ja yksisuuntaista väärään suuntaan, tärkeintä oli saada itseluottamusta pyörän selässä. Oli ihanaa huomata, että E on ihan viimeisen kuukauden aikana rohkaistunut polkupyörän kanssa todella paljon. Hän on oppinut vasta jarruttamaan, ja on tähän asti halunnut, että aikuinen pitää koko ajan työntöaisasta kiinni. Tänä viikonloppuna E on myös kaatunut monta kertaa, mutta noussut itse ylös ja rinta rottingilla tullut kertomaan, että pääsi itse heti ylös ja liikkeelle. Tähän asti hän on joka kerta mutissut, että ei halua nousta pyörän selkään eikä pois, jos joku ei pidä kiinni.

Vaikka E on melko arka, on hän kuitenkin herkästi kiihtyvää sorttia (en tiedä yhtään, mistä on mahtanut periä...) ja kärsivällisyyden kanssa onkin taas ollut harjoittelemista. Kierrokset lähtevät nollasta sataan sekunnissa, jos joku asia ei heti onnistu. Vanhempana on mielettömän hienoa huomata, miten lapsi ihan silmissä rohkaistuu, saa itseluottamusta ja huomaa onnistuvansa. Kiipeilyverkossa tuli pari kertaa orastava epätoivo, mutta onneksi sain hänet luottamaan itseensä ja rauhoittumaan. Ihanaa nähdä ja kuulla, miten hän itsekin kehui itseään rohkeaksi selviydyttyään verkosta, vaikka jännitti.

Terassitunnelmia päivällä ihastellessani sain päähänpiston, että terassipizzalle täytyy meidänkin tällaisenä kauniina syyspäivänä päästä ja lähdimmekin vielä iltaruoalle Turkuun. Kummallista, että koen rentoutuneeni viikonloppuna totaalisesti, vaikka nyt tuntuu, että tänään on ollut paljon kaikenlaista. Toisaalta onhan esimerkiksi 2 tuntia puistossa istuskelua suhteellisen rentoutttavaa. On pakko vain olla läsnä (älypuhelimen autoon jättäminen tekee hyvää).

Kyllä nyt on virtaa alkavaan viikkoon! Koen olevani niin onnellinen! <3 Toivottavasti sinäkin ruudun toisella puolen! :)