perjantai 27. maaliskuuta 2015

Perjantai-inspiraationi Akkuna

Arvatkaa, tein tänään oikein löydön! Ohi olen huristellut monta kertaa töihin mennessäni, ja tiiraillut Akkunan ikkunoista sisälle. Vähän hankalaa se on kyllä ollut risteysalueella... Tänään vapaapäivän kunniaksi lähdin liikkeelle ihan ilman ennakkosuunnitelmia ja annoin Googlen kertoa, minne menisin. Laitoin hakusanaksi "sisustusliike Turku" ja bongasin listalla myös Akkunan ja ajattelin sen olevan juuri sopiva tähän pikkureissuun. Minnekään pidemmälle en viitsinyt lähteä, kun aikaa esikoisen kerhon ja pienemmän päiväunien aikana oli vain vähän.

Ja sepä olikin erikoinen paikka! Liikkeen ikkunoista jo luin, että varsinainen nimi onkin Salonki & Sisustus Akkuna, mutta vasta sisällä minulle valkeni, että liike on myös kampaamo. Minut otettiin niin lämpimästi vastaan ja samalla katseeni skannasi ympäristöstä kaikkea ihanan luonnollista, joten tiesin samalla sekunnilla, että täältä lähde tyhjin käsin. Bongasin heti samantylisiä tyynyjä, joihin olin ihastunut jo aiemmin Mosa Interiorilla Helsingissä, ja kuulin, että ne ovat ruotsalaisen Affarin. Kivaa, että nyt löysin Turustakin samantyylisen valikoiman liikkeen ja Affarin jälleenmyyjän.

Sisustusliike Akkuna Turku


erilaiset sohvatyynyt luonnolliset affari cushions
Liikkeessä oli todella kiva valikoima! Mm. House Doctoria, Affaria, sekä tuttuja turkulaisia, kuten Mayn ja Musta5101, sekä paljon paljon muita, huolella valikoituja tuotteita. Tuota vaaleaa tyynyä en voinut vastustaa, sillä näin sen sävyineen sopivan täysin meillä jo olemassa olevan tyynyn pariksi. Ihana tuo kalanruotokuvio ja nahkainen logo!




Turku sisustusliike Akkuna

House Doctorin mielenkiintoinen valaisin kiinnitti huomioni vähän erilaisella ripustusratkaisullaan - valaisinta suunnataan tuossa kahvassa kiinni olevan vaijerin avulla. Ajattelin laittaa tämän valaisemaan olohuoneen takkaseinustan struktuuripintaa. Liikkeessä näin sielunisilmin, että maalaan sen kuparin tai sinkin väriseksi spraymaalilla, mutta nyt sitä television lähelle sovitellessani tulinkin ehkä toisiin ajatuksiin. Ajattelin tuon kiiltävän mustan olevan aavistuksen liian kova, mutta sehän on ihan samanlainen väriltään ja pinnaltaan kuin telkkari, joten ei välttämättä tarvitsekaan maalata. Jes!

tehdasvalaisin house doctor sisustusliike akkuna



Ai niin ja mukaan lähti myös tuollainen betonilta näyttävä (muistaakseni komposiitista valmistettu) suorakaiteen mallinen vuoka, jolle keksimme jo lukuisia käyttötarkoituksia - sushitarjottimeksi, hedelmille ja salaatille, kynttilöistä ja muista koristeasetelmista puhumattakaan... En voinut vastustaa, en! :)

Kampaamon ja sisustusliikkeen yhdistelmä oli todella kiva, lifestyle-tyyppinen pieni puoti! Tällaisia lisää, kiitos! Liikkeen omistaja Jatta kertoi päätyneensä tällaiseen vähän erilaiseen ratkaisuun, kun äitiysloman aikana oli aikaa miettiä, mitä oikein haluaisi elämässä tehdä. Selvästi edelläkävijä. Vitsit, miten hienoa, että ihmiset tekevät isoja siirtoja elämässään. Pyrkivät tavoitteisiinsa, eivätkä vain suunnittele ja haaveile. Arvostan yrittäjiä todella paljon.. Jatan kanssa oli niin mukava rupatella, että olisin siltä seisomalta voinut jäädä myös kampaajan penkkiin, ellei luottokampaajani olisi juuri palannut äitiyslomaltaan.

Salonki & Sisustus Akkuna sijaitsee Itäisen pitkäkadun ja Kaskenkadun nurkassa, eli vain 1 km Turun kauppatorilta. Minä ainakin klikkasin seuraamaan Akkunan FB-sivua, jotta kuulen, milloin liikkeeseen tulee uusia juttuja. Ainakin lipastovetimet/seinäkoukut ja valaisimet laitoin korvan taakse.



Jaaha, viikonloppu alkakoon! Minä olen ihan hunningolla, kun juuri viime viikonloppuna olin ulkona työkavereiden kanssa ja huomenna on ystävän syntymäpäiväpirskeet. Monen kuukauden kiintiö taas täynnä vähäksi aikaa! :)

Hauskaa viikonloppua teillekin! P.s. olen tässä pitkin viikkoa kirjoitellut myös pientä pahepaljastustakin, katsotaan josko laittaisin sen vaikka sunnuntaiaamulle..

Katri
SHARE:

8 kommenttia

  1. Kiitos vinkistä - ihan on jäänyt huomaamatta Akkuna;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tämä oli uusi juttu monille täkäläisille! Käypä kurkkaamassa! :)

      Poista
  2. Oih, olet bongannut ihania sisustusjuttuja Akkunasta! Työpaikkani sijaitsee ihan noilla
    hoodeilla ja minä hölmö olen aina ajaa huristellut tuon kivan putiikin ohi. Ensi viikolla
    täytyy heti mennä tsekkaamaan josko löytäisin sieltä meidänkin kotiin jotain kaunista.

    Mukavia synttärijuhlia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vitsit, sinulle alkaa kuule tulla kalliit lounastunnit.. :D Se oli kyllä tosi positiivinen yllätys, kerro sitten sinäkin mitä löydät! :) Kiitos Teija, oli oikein mukavaa käydä vähän rentoutumassa!

      Poista
  3. Kaunis tyyny! Se olisi varmasti tarttunut minullekin mukaan... :) Täytyypä pitää mielessä tuo Akkuna, ihan uusi tuttavuus minulle, mutta merkeistä ja ostoksistasi päätellen ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, tätä tyynyä katsoessa tekee aina mieli painaa pää siihen. Jotenkin mukavan kodikkaan näköinen.. Ja kyllä, kannattaa ehdottomasti laittaa korvan taakse ja käydä joskus piipahtamassa. Autonkin sai kätevästi lähelle parkkiin, mitä itse arvostan noiden pikkuliikkeiden lähellä..

      Poista
  4. Ihania juttuja! Ja miten kauniit nuo tyynyliinat <3 Kuulostaa aika kivalta tuollainen kampaamo-sisustusliike - oikein kunnon hemmottelua joka naiselle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos H, minäkin tykkään, kun ne ovat ehkä vähän erilaiset..? Totta, minustakin se oli ihan nerokas ajatus - pääsee laittamaan kuontalon kuntoon ja samalla vähän katselemaan ja hypistelemään kaikkea nättiä!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig