sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Koukussa

Se hiipi hiljalleen elämään, arkipäiväiseksi tavaksi, jokaisen aterian jälkeiseksi pakkomielteeksi. Kahvin kanssa ihan must have

pääsiäisen parhaat suklaakarkit


Muistithan ottaa pastillin? kyselen isommalta ja pienempi alkaa hihkua riemusta xylitol-pastillipurkin rapinasta. Itse kävelen kuivakaapin herkkuvarastolle ja mutustan pari suklaanamia. Sama vika miehellä. Vitsailemme toisillemme että jaaha, taas käsi käy ja ihmettelemme, miten on niin vaikeaa olla ilman karkkia. No kyllähän sitä selviäisi jos ei olisi, mutta miksi sitä täytyy kantaa kotiin?





Vuosi sitten kun huomasin, että sokeri alkaa viedä minua enkä minä sokeria, pystyin jättämään namit kauppaan. Silloinkin ongelmana oli se, että mies oli joka tapauksessa ostanut herkkuja. Tuolloin minulla oli kuitenkin vielä itsekuria ja pystyin vastustamaan karkinhimoa, vaikka mies herkutteli vieressä. Nyt tekee todella tiukkaa.





Näihin pääsiäispalleroihin kulminoituu sokerikoukkuni tila. Havahduin olevani todella syvissä vesissä, kun Prisman karkkihyllyllä lappasin oman pussillisen suklaasydämiä (noita valkopinkkejä), oman pussillisen pastellisia pääsiäisrakeita sekä sitten vielä ihan sen perus irtokarkkipussin. Kun oli tarjouksessa 5,95 €/kg. Mitä hemmettiä?? Uskottelin siis itselleni tekeväni fiksusti, kun hankin pääsiäisnameja ihan hulluna jo pari viikkoa etuajassa, kun kerran tarjouksessa oli. Investoin pääsiäiskarkkeihin ja ajattelin varmaan vielä säästäväni. Enitenhän olisin säästänyt kun olisin vaan jättänyt ostamatta. En minä nyt normaalistikaan osta melkein kolmea kiloa karkkia. Mieskin pyöritteli silmiään, kun näki 4 karkkipussia kaapissa (näiden omieni lisäksi oli vielä E:n lauantainamit - se pikkuriikkinen omien säkkieni rinnalla). Ennen minä olen ollut se rotinpitäjä.

iittala kastehelmi kirkas karkkipurkki




Ja miten tähän on tultu? 10 vuotta sitten en syönyt karkkia juuri lainkaan. Parin karkin jälkeen minulle tuli paha  olo. Mutta miehen kanssa kun laitettiin hynttyyn yhteen, niin jotenkin meille muutti myös jokapäiväinen karkkipussi.




Tässä vuosien varrella olen alkanut yhä enemmän kiinnittää huomiota terveelliseen ruokaan ja turhien lisäaineiden välttämiseen. Rationaalisuuteni ruokakaupassa kuitenkin on vähintäänkin kyseenalaista, koska pyrin ostamaan perus raaka-aineita ja välttämään niitä lisäaineilla kyllästettyjä versioita, mutta sitten karkki- ja jäätelöhyllyllä mopo lähtee käsistä. Jossain vaiheessa valitsin sielläkin lähinnä perussuklaata, mutta nyt ei enää pysty.. Valitsen sen lisäaineettoman jugurtin ja leivän, mutta karkkien muodossa vedän kaikki mahdolliset aromit, säilöntä- ja väriaineet. Olen liian syvällä namisuossa, huoh...





Mikä avuksi? Jatkuvasti luen lehdistä ja blogeista, miten ihmiset jättävät valkoisen sokerin tai ainakin onnistuvat vähentämään sitä radikaalisti, mutta tuntuu ihan mahdottomalta. Lasten sokerinsaannista olemme tosi tarkkoja, mutta isompi alkaa kohta varmaan huomata oman napostelumme. Minulla ei ole lainkaan reikiä, joten niidenkään pelossa en osaa sokerinsaantia välttää. Miehellä taas on reikiä tosi paljon, ja sen vuoksi olemme lasten hampaiden suhteen aika niuhoja. Suuhygienisti painotti silloin viisi vuotta sitten E:n ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä, että olisi tärkeää pitää lapsen hampaat mahdollisimman vähällä sokerilla noin nelivuotiaaksi, koska silloin suun oma bakteerikanta on muodostunut niin vahvaksi, että karies-bakteeri ei enää pääse kiinnittymään niin helposti. Se oli minusta hyvin perusteltu, siksi sitä oli helppo pitää ohjenuorana. Toisen kanssa homma onkin vähän kinkkisempi, mutta tuo ohjenuora mielessä yritämme pitää pikkusiskon hampaista yhtä hyvää huolta. Hän ansaitsee hyvät hampaat yhtä paljon kuin isosiskonsa.



Onko joku onnistunut irroittautumaan sokerikoukusta? Olen kuullut, että hirveät vieroitusoireetkin tulevat, huhhuh. Miksei se voisi vaan olla helppoa? Toisaalta olenhan sentään lopettanut tupakan poltonkin melkein 10 vuotta sitten, joten eiköhän tämä olisi pikkujuttu sen rinnalla?





Kohtalotovereita, anybody?




Terveisin, sokerihiiri
SHARE:

10 kommenttia

  1. Ihanan näköisiä ja noi namit on muuten molemmat tosi hyviä, ihan harmittaa etten itse ole tajunnut laarilta noita haalia, meidän Prismassa ei kyllä ole tarjousta näkynytkään. Ja juu, ehkä osasitkin päätellä, todellakin kohtalotoveri, mutta se on meillä kyllä joku sukuvika kun kaikki on kauheassa namikoukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kommentti! :) Jotenkin lohdullista kuulla, että joku muukin voi ajatella tekevänsä järkiteon ostamalla karkkeja tarjouksesta! Ne muuten maksavat ihan tajuttomasti niissä pikkupusseissaan.. vink vink tosiaan... :) Voi että, kyllä mun pitäisi alkaa jotain tehdä tälle koukulle.. ja nytkin namikippo vieressä.. :|

      Poista
  2. Täällä todellakin toinen sielunsiskosi nannahiiri =) Olen jo pohtinut monta kertaa myös vähentävän, lopettavan, aloittavan jonkin asteen karppauksenkin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Mulla on himona suklaa. Välillä ostaa kaupasta patukan kaksi ja ei aina edes tee mieli syödä, mutta kunhan ostaa. Että vinkkejä otetaan täälläkin vastaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, karppaus kuulostaa jo liian kovalta.. Siis koska leipäkin on niin hyvää. Varsinkin ruisleipä, sellainen jossa on vähän vehnääkin.. Ja suklaaseen mäkin olen ihan heikkona.. Jossain vaiheessa meni aina levy viikossa, mutta nyt ovat jotenkin nuo irtokarkit (nekin kyllä yleensä suklaata) koukuttaneet pahemmin. Se on varmaan se vaihtelun himo, ei jaksa syödä paljoa samaa, niin sitten on pakko koko ajan ottaa toinen erilainen kuin äskeinen. :) Joku sanoi, että kerrasta poikki vaan, mutta on kyllä vaikea uskoa että pystyisin siihen!

      Poista
  3. Siis mä olen myös ihmetellyt, että miten sitä on päässyt tupakasta eroon, mut sokerista eroonpääsy ei olekaan niin helppo. Sehän on kai verrattu heroiiniin, sokeri siis.

    Pienin askelin täällä on päästy karkittomaan elämään. Helppoa ei ole.

    nim. toinen addikti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, onko se niin koukuttavaa?? Hui, ei hyvä.. Ihanaa kuulla, että sinä olet jo taivaltanut tätä tietä, ehkä minullakin on siis tosiaan toivoa. Pitäisi alkaa kehitellä nyt vaan sokerittomia vaihtoehtoja enemmän, että olisi joku oljenkorsi käytettävänä sitten kun alkaa tehdä mieli jotain naposteltavaa.. Vertaistuki, parastuki! <3

      Poista
  4. Kyllä täälläkin on yks makeelle melko perso tyyppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, jotenkin lieventää tätä tuskaa ja häpeääkin. Ei ollut helppo kertoa olevani ihan sokerikoukussa, kun sitten vastapainoksi postailen täällä niitä herkkusalaatteja, jotka ovat kyllä toinen heikkouteni, mutta aivan toisesta ääripäästä ja joku voisi luulla, että söisin aina muka terveellisesti. :)

      Poista
  5. Itsekin tupakoinnin lopettaneena voin sanoa, että sokerikoukusta pääseminen on paljon vaikeampaa. Minullakin oli tapana syödä karkkia melkein joka päivä. Minulla siihen auttoi aikoinaan muutaman kuukauden totaalikielto kaikesta makeasta (karkit, pullat keksit). Tiukkaa se teki, mutta päättäväinen vain piti olla eikä saanut luovuttaa :) Sen jälkeen, kun oli vihdoin lupa syödä karkkia, ei se enää maistunutkaan entiseen malliin. Siitä oli helppo siirtyä yhden karkkipäivän malliin. Sen jälkeen olen siinä aika hyvin pysynyt, ajoittaisia repsahduskausia lukuunottamatta. Ja ehkäpä ne karkit maistuukin vähän paremmalle, kun harvemmin syö :)

    VastaaPoista
  6. Okei, tämäpä oli kiva kuulla! Kiitos paljon kommentistasi! Tämä vaatii kyllä tosi paljon luonteenlujuutta nyt.. Joku muukin sanoi että kerrasta poikki vaan, muuten ei tule mitään.. Huh, täytyy varmaan ottaa niskasta kiinni. Onnittelut sinulle kohtuullistamisesta! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig