Saaristolaisskagenit

Tein viime viikolla ensimmäistä kertaa saaristolaisleipää, joka onnistuikin ihan yli odotusten. Olen sitä ihastellut aina äidin, mamman ja muiden ruokapöydissä, mutta en ole saanut aikaiseksi kokeilla itse, vaikka ovat kehuneet helpoksi touhuksi. Nyt voin kyllä allekirjoittaa tuon täysin - ei varmaan ole tämän helpompaa leivän leivontaa. Mä tykkään tällaisista yksinkertaisista leipomuksista (kuten focacciakin), joita varten ei tarvitse edes käsiä sotkea tahmataikinaan. Ainoa miinuspuoli on, että lämmitetty piimä ei tuoksu kauhean hyvältä...

Saaristolaisleipä säilyy tosi hyvin, joten nyt reilu viikko sitä syötyämme alkaa hieman jo kyllästyttää. Siksi tein muutaman siivun katkaraputäytteellä illan lohipastan kaveriksi. Saaristolaisleivästä on tullut ennenkin tehtyä pikkunaposteltavia (klik ja klik), mutta katkarapuja kun piti raskausaikana välttää, niin nyt sitten herkutellaan katkaraputäytteellä! Toast skagenit ovat aina ihania, mutta ehkä vieläkin paremmin katkaraputäyte sopii makean suolaiselle saaristolaisleivälle, ja pysyy paremmin kasassakin, joten on helpompi syödä sormin. Superherkkua (ja helppoa), kokeile vaikka!!

Katkaraputäyte:

2,5 dl katkarapuja

150g ranskankermaa

1 tl sitruunamehua

(1/4 tl piparjuuritahnaa)

tilliä

yrttisuolaa

pippuria

sokeria

Jos tekisin näitä johonkin tarjottavaksi, laittaisin ranskakerman tilalle tuorejuustoa (esim. maustamaton/katkarapu/piparjuuri/ruohosipuli...) ainakin osaksi, jottei täyte olisi niin valuvaa. Piparjuuritahna tuo vähän potkua, mutta sen voi hyvin jättää pois. Kaikki muut mausteet ovat hippusellisia, selviää maistelemalla! :)

Saaristolaisleipä/Nauvon limppu: (ohje Helsingin Sanomista)

1 l piimää

75 g hiivaa

3 dl siirappia

3 dl kaljamaltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

1 rkl suolaa

10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:

siirappivettä (1/3 siirappia, 2/3 vettä)

Lämmitä piimä 37 asteiseksi ja sekoita joukkoon hiiva, suola, siirappi ja kaikki kuivat aineet (vähitellen loput vehnäjauhot). Anna taikinan nousta 1,5 tuntia. Voitele kaksi kahden litran vuokaa (tai kolme pienempää) ja jaa taikina vuokiin. (Minulla oli vain yksi leipävuoka, joten lopun taikinan kaadoin uunivuokaan, jolloin tuli pitkiä siivuja, mutta leipä kypsyi hieman epätasaisesti.) Paista leipiä uunin alaosassa ritilän päällä 175 asteessa noin 2 tuntia. Valele leipiä paistamisen puolivälissä siirappivedellä. Kokeile tikulla/haarukalla kypsyyttä. Kumoa kypsät leivät jäähtymään ritilälle liinan alle. Maku vain paranee muutaman päivän jälkeen! 

Sopii varmasti tarjottavaksi jos jonkinlaisiin kissanristiäisiin kevään juhliakin ajatellen - vähän tilliä vielä päälle koristukseksi niin avot! Tai jos oikein alkaa rietastelemaan, niin mätiä myös! :) 

Me ruvetaan nyt veivaamaan pastaa. Ihanaa viikonloppua, ja kiitos liikuntamotivaatiosta! :) Taas tekee mieli vetää juoksulenkkarit jalkaan (ja on ehkä syytäkin pastapöhön jälkeen :D)!

Katri

Feel like I'm alive - mama kesäkuntoon!

Voi vitsi! Kävin eilen ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen Zumbassa (itseasiassa taukoa on ollut reilu puoli vuotta) ja olin niiiiin liekeissä! Ohjatut jumpat ovat täysin mun juttu, erityisesti tanssiliikuntatunnit (Les Mills Sh'Bam:iin jäin myös koukkuun!). Minusta ei todellakaan ole salilla kävijäksi, koska en jaksa tehdä niitä yksitoikkoisia toistoja. Mikään ei saa minua tekemään vielä kymmenen liikettä, ja tietty ne viimeisillä voimilla tehdyt olisivat kuulemma ne tärkeimmät. Mies käy salilla, ja minäkin koitin joskus, mutta se ei vaan sovi minulle. Ei kiinnosta pätkän vertaa! (Tässä on tietysti pieni dilemma, kun haluaisin kiinteytyä, mutta inhoan lihaskunnon kohentamista kuntosaliharjoittelulla. Samoin inhoan kyykkyjä. Voiko niistä oppia pitämään?) Juoksemista olen opetellut, koska lenkille lähtö on helpommin sovitettavissa tämänhetkiseen arkeen. Sekin on minusta aika tylsää, joten olin tosi innoissani, kun pitkästä aikaa pääsin liikkumaan siten, mistä nautin.

Tähän asti liikunnan harrastamisella ei ole ollut minulle mitään muuta merkitystä, kuin kunnon ylläpitäminen. En ole halunnut laihtua (enkä koe sitä tarpeelliseksi nytkään), vaan olen halunnut sen hyvän olon fiiliksen, joka urheilun jälkeen tulee. Minulla on ollut selkäkipuja niin kauan kuin muistan, ja olen huomannut liikunnan tekevän niska-, selkä- ja hartiasärylle hyvää. BodyBalance oli pitkään ihan henkireikäni, mutta nyt sitä ei harmikseni järjestetä lähisalillani. Kun pari kuukautta sitten halusin aloittaa liikunnan taas kunnolla, järkytyin, kun salillani ohjelmat ja ohjaajat olivat vaihtuneet täysin. Kaikki edellä mainitut suosikkijumppani oli lopetettu.  :( Siihen lopahti se tarmo vähäksi aikaa. Tiedän, että jos minun pitäisi käydä salilla vaikka Turun keskustassa, niin eipä tulisi lähdettyä, koska matka-aika täytyy pysyä tosi lyhyenä.

Nyt Zumba oli saatu takaisin ohjelmistoon ja olin ihan into piukassa, vaikka pelkäsin kuolevani sinne. Juoksulenkeillä oli huomannut kuntoni romahtaneen, joten olin varma, että kuukahdan ensimmäisten sykkeenkohotusten jälkeen. Mutta yllätin kyllä itsenikin, miten hyvin jaksoin! Ohjatussa jumpassa liike vain vie mennessään, ja sitä jaksaa ihan kummasti. Ohjaajamme on kuin Duracell-pupu ja hän oli tehnyt ihan loistavan ohjelman. Koska tapani mukaan olen varsinainen perässähiihtäjä kaikkien muoti-ilmiöiden suhteen, kokeilin Zumbaakin vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa. Olin vähän naureskellut sille salsakeikutushypetykselle, josta kaikki tuntuivat puhuvan, ja aina on hymy korvissa... Mutta ihaninta on ehkä juuri se ilo ja hauskuus! Olen/olin ehkä vähän jäykkä tuollaista "revittelyä" ajatellen, joten siihen menoon ja meininkiin antautuminen on tehnyt monella tavalla hyvää!

Tavoitteena olisi siis saada löysää vatsanahkaa pois, ryhtiä suoremmaksi ja yleiskuntoa paremmaksi. Ei mitään ylitsepääsemättömiä tavoitteita, joten aloitetaan näillä realistisilla tavoitteilla ja jatketaan siihen lihaskuntoharjoittelua vaativaan kiinteyttämisprojektiin sitten kun se alkaa kiinnostaa tarpeeksi. :) Todettakoon tähän väliin, että kesäkuntoon ei tässä tarkoita sitä mitä yleensä, nimittäin bikinikuntoon minusta ei ole varmaan enää koskaan, jollei vatsanseudulle tapahdu jotain maagista. Vaikka raskausarvet vaalenisivatkin, niin napani koki niin kovia, että siitä ei enää nättiä tule. Olen monesti miettinyt, miten epäreilua on se, että naisen keho antautuu ihan valtaville muutoksille, joista se ei välttämättä koskaan palaudu. Onhan sillä toki korvaamattoman ihania seurauksia, mutta ei se poista harmitusta oman kehon uusista omituisuuksista.

Pahin ongelmani ja vastukseni kesäkuntoon-projektissa on:

Suklaa. Olen suklaakoukussa. Miksi kahvia ei enää voi juoda ilman jotain makeaa suupalaa (paitsi aamulla)? Joka kerta onnistuessani välttämään kaupassa namiostokset, onnittelen itseäni itsekurista. :) Muuten ajattelen ruokavalioni olevan suhteellisen hyvällä tolalla, mutta herkuttelua (siis tällaisilla ylimääräisillä herkuilla) pitäisi vähentää. Muutenkin suhteeni karkkiin/jäätelöön/kekseihin on kummallinen - yritän välttää turhia lisäaineita ruoassa, ja syödä mahdollisimman puhdasta ja aitoa ruokaa, mutta sitten napistelen karkkia salaa... Shame on me... Tämän tunnustuksen jälkeen on vielä pakko laittaa kuva terveellisestä herkusta. :)

Millaisia liikkujia te olette? Puurratteko yksin salilla vai käyttekö ohjatuissa jumpissa? Onko suklaa jonkun muunkin kompastuskivi? :) 

Ilokseni muuten huomasin, että tänne on eksynyt uusia lukijoita! :) Tosi kiva, että tästä harrastuksesta on tullut vähitellen vuorovaikutteisempaa ja olen itsekin saanut tutustua niin moniin eri elämiin!

Mukavaa loppuviikkoa! On luvattu sateita meille päin, joten ehkä nyt olisi hyvä hetki pestä ikkunat sisältä, niin sitten olisi enää ulkopinnat jäljellä...

Katri

Tauluja hyllylle

Tilasin vähän aikaa sitten Emilian alekoodilla Nougatista tuon harmaan Ylva Skarpin julisteen. Harvoin minkään julisteen teksti osuu ja uppoaa kuten tuo "there's no me without you". Yhtä aikaa herkkä, mutta tilan täyttävä - ajatus jää ilmaan leijumaan. En varmasti olisi täysin tällainen ilman tuota parempaa puoliskoani, ja muistan hänenkin joskus sanoneen jotakin niin syvällistä, että olisi löytänyt itsestään uusia ulottuvuuksia kanssani. Tiedä häntä, mutta minusta se on kaunis ajatus! 

Tapani mukaan juliste joutui odottamaan harmillisen kauan lähetystötterössään paikalleen sijoittamista. Suunnitelmissa on laittaa makuuhuoneen sängynpäädyn yläpuolelle myös tauluhyllyjä, ja tuo juliste sinne. Ikea-reissu nyt vielä odottaa itseään ja samalla luonnostelen mielessäni, laittaako mustat vai valkoiset tauluhyllyt (sängynpääty on musta, tapetti valkoinen) ja mustat, valkoiset vai "hopeiset" kehykset. Mietinnässä on luonnollisesti myös se, mitä laitan julisteen kaveriksi. Minun täytyy yleensä suunnitella asiat ihan valmiiksi mielessä, ennen kuin teen mitään ratkaisuja, minkä vuoksi toteutukset venyvät usein turhan kauan.

Suuri osa näistä tauluista on makuuhuoneen taulukollaasista (tsek). Koska se miellyttää edelleen silmää tuollaisenaan, täytyy tähän kehittää uusia kuvia. Lisäksi ajattelin löytää nättejä kortteja tai printtejä kuvien tilalle, ja keksiä jotain muuta katseenkiinnittäjää kapealle hyllylle, kuin kuvia.

Näihin kuviin en hirveästi asetellut tauluja, mutta jotenkin tuo ensimmäinen vaihtoehto miellyttää silmää enemmän, vai mitä? Mitä muuta (pientä ja "ohkaista") hyllylle voisi laittaa, kuin tauluja? 

Kiitos vinkeistä taas jo etukäteen!

Katri

Puuhommissa

Olen löytänyt itseltäni muutaman syväunta uinuneen lihaksen. Ihan kuin kirjoittaisin jonkun muun käsillä, nimittäin tällä tavalla sormeni, ranteeni ja käsivarteni eivät ole aikoihin olleet kipeät. Viikonloppu vierähti siis puusavotan parissa miehen äidin kotipaikalla. E oli työnjohtajana ja J ilmoitti kahvitaukojen tarpeesta. :) Voi miten ihana elämys se taas olikin kaupunkiin tottuneelle entiselle maalaiselle! Hiljaisuus, metsän ja halkojen tuoksu, sirkkelöintipurun ja koivuntuohien tuntu...

E ajoi traktorin isin sylissä metsään, ja oli siitä niin rinta rottingilla! Paluumatkalle mies kannusti minua traktorin puikkoihin, ja pakkohan siihen oli uskaltautua, kun en kehdannut jänistääkään E:n nähden. Hieman olivat opit unohtuneet nuoruusvuosista, mutta kaikki meni sikäli hyvin, että en ihan osunut peräkärryllä mökin kylkeen oikaistessani vähän turhan paljon sisäkurvissa. (Juu, yläasteella Anna Tapion Koulussa, sisäoppilaitoksessa, opeteltiin ajamaan traktoria, lypsämään lehmiä, siivoamaan sekä oikeaa sikalaa että poikien asuntolaa, nostamaan perunoita, myymään kesäkukkia ja kutomaan kangaspuilla. Ihan hyödyllisiä oppeja varmaan, mutta ehkä se varsinainen anti siitä koulusta on tuolla korvien välissä elämänkokemuksena... Oi niitä aikoja.) 

Haimme metsästä miehen ja muiden talvella harventamia puita, ja sirkelöimme ja halkaisimme ne traktorin perään laitettavan ruuvihalkaisijan avulla (juu en tiedä oikeita termejä) polttopuiksi.  Mun lempparihommaa on se ruuvilla halkaisu - se on jotenkin terapeuttista nähdä, kun kuiva puu rouskahtaa kevyesti halki tai tuoreempi puu roiskauttaa nestettä halkaisukohtaan. Tässä hommassa jos missä, näkee heti kättensä jäljet (ja tuntee luissaan myös)! Ja kun puuhommat alkoivat E:ä kyllästyttää, niin löytyi sieltä ihan kiitettävän kokoinen "hiekkalaatikkokin".

Täytyy sanoa, etten ehkä ihan edustavimmillani ole näissä kuvissa pihkaisissa työvaatteissa! :D Miehen armeijatakki (ei tuo suomileijona kuulu ihan lempikuoseihin) ja naturelli punakkuus päällä... Kun huolehdin dödöä mukaan niin mies naurahti "juu ihan hyvä, ettei hyttyset häiriinny meidän hikoilusta..". 

Ilmeisesti saimme jonkin asteisen ulkoilmamyrkytyksen, nimittäin aamulla nukutti niin vietävästi ja kipeiden lihasten ansiosta sängystä nousu vaati tuplaponnisteluja. Saa nähdä, onko minusta huomenna siihen kauan odottamaani zumbaan..

Pää rentoutuneena ja lihakset hapoilla uuteen viikkoon! :D

Katri