Perjantaifiilis

Tässä perjantaissa on ollut jotain ihan superonnellista jo aamusta lähtien. Työkaveritkin ihmettelivät seesteistä hymyäni aamulla töihin tullessa. Mitään erityistä ei ole ollut eikä ole tiedossa... Voiko perjantai tuntua niin hyvältä heti herätessä? Vai oliko se se sänkinen pusu ja E kainaloon kannettuna aamuyöstä, kun sai vielä itse torkuttaa? Väliäkö syyllä, mutta ihana perjantaifiilis on jatkunut iltaan asti. Takkatulen räiske ja kynttilöiden loimu, hiljaisuus - parhautta viikonlopun alkuun.

Kävimme töiden jälkeen katsomassa ystävän vastasyntynyttä, ja niin tunnen vieläkin sen ihanan vauvantuoksun ja pehmoistakin pehmoisemman ihon mielessäni! En malttaisi odottaa, että raskausaika päättyy ja saamme pikkusisaruksen perheeseen (niin no, samalla päättyvät hiljaiset illat!). Raskausaika on ollut suhteellisen helppoa, mutta nyt alkanut närästys on ikävää. On nälkä ja tekisi mieli syödä perjantaiherkkuja, mutta kun koko ajan vähän korventaa, ei syöminenkään tunnu houkuttelevalta. E oli vauvasta todella ihmeissään, koska hän ei ole juurikaan nähnyt vastasyntyneitä. Hän silittelee vatsaa jatkuvasti ja puhuu vauvasta useita kertoja päivässä. 

Vaikka ulkona saimme nauttia vielä suhteellisen lämpöisestä syyssäästä, oli perjantaimutjuilufiiliksen vuoksi hyvä syy laittaa takkaan tuli. Ja tuntuihan lattianrajassa jo hieman viileältä... Harjoittelin samalla vähän hämäräkuvausta. Pitäisi aina kirjoittaa ylös, millä asetuksella minkäkin kuvan nappasi, jotta pystyisi arvioimaan, miksi kuvista tulee tietynlaisia. Mielenkiintoista... Vielä kun olisi kunnon kamera, niin voisi arvioida, mikä johtuu huonosta kamerasta, mikä vääristä asetuksista ja mikä taidon puutteesta.

Rentouttavaa viikonloppua! Nauttikaa viilenevistä ja pimenevistä illoista! :)

Kerrankin löytyi hyvät äitiyshousut!

Äitiyshousut ovat minusta ällöttävät ja ahdistavat päällä. En yhtään tykkää siitä kangassuikaleesta, joka pitäisi vetää vatsan päälle. Kangasta on niin paljon, se on paksu, kuuma ja saa vatsan tuntemaan vieläkin pinkeämmäksi. Joskus käännän sen kaksin kerroin alavatsalle, mutta sitten taitos näkyy ikävästi ohuehkon paidan alla pullistumana. Toisaalta, huomasin eräänä päivänä, että äitiyshousujen resori onnekkaasti litisti pullahtaneen navan, kun se muuten näkyi "silkkipaidan" alta! :D (Napaongelmaa ei ollut E:tä odottaessa.)

Tilasin Ellokselta mustat Mama Licious -äitiyshousut, kun tuli sellainen tarjous, joka koski myös merkkituotteita. Heti, kun bongasin mustat housut, joissa on järkevämpi resoriratkaisu, kilautin housut ostoskoriin ja tilauksen menemään. Housut osoittautuivat aivan täydellisiksi, näitä tulee käytettyä ahkerasti! Housuissa on vetoketju takana, ja edessä näkyy nuo vinoresorikappaleet kun nostin paitaa. Vatsakappale ei tule tuon korkeammalle kuin kuvassa näkyy.

Normaaleissa äitiyshousuissa ärsyttää myös se, että kangasresori alkaa niin alhaalta, että se usein vilkkuu paidan alta edestä ja takaa. Äitiysfarkuissa varsinkin on hölmön näköistä, kun tummansininen paksu kangas pilkistelee.

Arvatkaa mitä kävi tätä postausta kirjoittaessani? Punajuurikeitto paloi pohjaan! Pikkukakkosta katselevat E ja M kysyivät, haiseeko täällä joku, mutta en minä ensin haistanut mitään. Kohta aloin ihmetellä palaneenkäryä, mutta ajattelin, että ei se voi kattilasta tulla, kun juuri lisäsin vettä... Onneksi ei asuta missään korvessa, tuli nimittäin reissu Kaarinan kiinalaiseen... Ja minä livahdan BodyBalanceen, on taas hartiat kiitettävästi jumissa ja päänsärky sen mukainen.

Hei, huomenna on jo torstai! Voi siis toivottaa jo hyvää loppuviikkoa ihan hyvillä mielin! :)

Parempi porkkanakeitto

Inspiraation tähän keittoon sain käydessäni viime viikolla poikkeuksellisesti keskustassa lounaalla. Tintåssa oli tarjolla salaattibuffet ja porkkana-mascarpone -keittoa, joka vei kielen mennessään. Ajattelin tehdä vastaavaa kotonakin, kun samalla muistin, että porkkanoita pitäisi alkaa tuhota kasvimaalta todenteolla. Kuvat viimeviikolta, kun aurinko vielä helli meitä. Toisia porkkanoita saatiin kiskoa kaikin voimin! :)

Kasvissosekeitot ovat siitä ihania, että ne on äärettömän nopea ja helppo valmistaa. Ainekset vain karkeasti lohkoiksi ja porisemaan. Koska tähän keittoon meni vain puoli purkkia mascarpone-juustoa, ajattelin tehdä tällä viikolla punajuurisosekeiton, johon käytän toisen puolikkaan. Toki mascarponen voisi käyttää jälkiruokaankin, vaikka kermavaahdon joukkoon rahkan sijasta!

Porkkana-mascarpone -keitto

Ainekset:

2 rkl öljyä

2 sipulia

3 valkosipulin kynttä

1/2 tl juustokuminaa (jeeraa)

n. 800 g porkkanoita

2 jauhoista perunaa

7 dl-1 l vettä

merisuolaa keitinveteen

puolikas kesäkurpitsa, jos sinulla on tarve tuhota niitä

1/2 prk mascarpone-juustoa (tuorejuustokin käy)

yrttisuolaa

pippuria

timjamia

Valmistus:

Kuullota lohkottua sipulia ja hienonnettua valkosipulia öljyssä jeeran kera, varo käräyttämästä. (Jeera ei ole välttämätöntä, mutta tuo vähän itämaista vivahdetta keittoon.) Lisää joukkoon kuoritut ja lohkotut porkkanat ja perunat, kääntele hetki öljyssä, ennenkuin lisäät vettä ja merisuolaa. Vettä kannattaa lisätä maltilla, jotta ennen soseutusta ei tarvitse kaataa ylimääräistä vettä pois. Kun porkkanat ja perunat ovat pehmenneet, lisää mahdollinen kesäkurpitsa kuorittuna ja lohkottuna joukkoon. (Senkin voi jättää pois.) Lisää vettä tarvittaessa - sitä kannattaa olla sen verran, että kasvikset lähes peittyvät. Kun kesäkurpitsakin on pehmennyt, soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää joukkoon puoli purkkia mascarpone-juustoa, sekä vettä tarvittaessa halutun koostumuksen saamiseksi ja mausta keittoa yrttisuolalla, pippurilla ja timjamilla. Keittoon sopisi varmasti myös ronski loraus appelsiinimehua ja hieman sitruunamehua, namskis!

Kyytipojaksi paistoin pakastevalmiita karjalanpiirakoita, kun leivänkäntty oli jo parhaat (ja vähän huonommatkin) päivänsä nähnyt. Taivaallista tuli, ehdottomasti menee keittolistalle! Ja reseptiähän voi vaihdella mielensä mukaan mitä kaapista sattuu löytymään - paprikaa, palsternakkaa ym...

Hyvää syksyisen viikon alkua! Onneksi keitto lämmittää, kun kelit viilenevät! :)

Samikset, paitsi että toinen on suloinen lapsi ja toinen huono äiti

Sirpukka syöksyi kuvaan pussaamaan vatsaa! :)

Turun päivän kunniaksi Mimi ja Kuku esiintyivät Vähätorilla sopivasti ennen päiväuniaikaa, joten päätimme käydä katsomassa esitystä pikimmiten. Vapaapäivänä liikeelle lähdettiin raitapaidassa ja tennareissa. E:llekin täytyi laittaa nuttura, kun muutenkin asumme olivat ihan samiksia. 

Aurajoen varrella oli kaunista - lehdet putoilivat puista ja aurinko pilkahteli välillä ilahduttamaan jo lämpimämmin pukeutuneita ihmisiä. Tulimme kotiin päivälevolle, mutta uni ei maistunutkaan, mikä ei tosin ollut yllätys kun E oli herännyt vasta puoli yhdeksältä. Lähdimme kaukaa tulleiden ystävien kanssa leikkimään Seikkailupuistoon pariksi tunniksi ja lopuksi syömään keskustaan tyttöjen kesken.

Ihana syyspäivä sai oikein loisteliaan lopun, kun E sai aivan hillittömät raivarit keskellä Turkua. Tai no, ei niissä raivareissa vielä mitään, ne kyllä kestän, mutta en sitä, että täysin ulkopuolinen ihminen alkaa arvostella vanhemmuuttani ymmärtämättä tilannetta. Olen niin tuohduksissani, että seuraava on ehkä lähinnä tajunnan virtaa:

Tilanne alkoi, kun ravintolasta lähtiessämme sanoin E:lle, että pienempi kaveri pääsee nyt myös rattaisiin istumaan hänen taakseen. On kohteliasta päästää toinenkin istumaan, kun kaikki ovat väsyneitä. Tästä E tietenkin raivostui - ensinnäkin siksi, että oli väsynyt, mutta myös siksi, että ei ole tottunut jakamaan omastaan. Annoin vaihtoehdoiksi, että he voivat istua yhdessä rattaissa, tai sitten hän isompana kävelee. E veti ennenkuulumattoman raivon pintaan, ja yli äyräiden. Tiedättehän te, miten lapsi tuolloin käyttäytyy - huutaa, kiljuu, heittäytyy maahan, riuhtoo jne. Muistutin vaihtoehdoista, mutta koska hän olisi halunnut vain yksin makoilemaan vaunuihin, lähdimme kävelemään huudon saattelemana. Lapsen säestäessä matkaamme huutamalla, että hän ei halua kävellä, muistutin taas vaihtoehdoista. Lopulta hän halusi mennä istumaan rattaisiin kaverin kanssa, mutta alkoi valittaa että kaverin jalat olivat muka tiellä. Sanoin, että jos tönit kaverin jalkoja, täytyy nousta pois kyydistä. Niinhän siinä kävi, että hänen täytyi seuraavaksi nousta kyydistä, koska satutti kaveria. Sama huuto, heittäytymiset ja raivo jatkui kun kuljimme eteenpäin.

Kiukunpuuskassaan E meni ja läpsäisi rattaissa istuvaa kaveria, jolloin pysäytin hänet ja sanoin hänen tekevän väärin lyödessään. Keskustelimme asiasta kadulla, jolloin takanamme kulkenut keski-ikäinen nainen katsoi oikeudekseen puuttua asiaan ja kysyi: "Koskas toi laps on viimeks syönyt?" Vastasin, että "Kuule ihan just, ollaan syömästä tulossa.", johon hän veti seuraavan kortin: "Niin just, eli te olette raahanneet häntä täällä ympäri kaupunkia koko päivän! Lapshan on ihan väsynyt!" Ajattelin, että en jaksa ruveta selittämään hänelle koko episodia, joten valehtelin, että "Lapsi on nukkunut kyllä päiväunet, kiitos ystävällisistä neuvoistasi." (koska kyse oli periaatteesta, ei pelkästä väsymyksestä). Mutta koska väsymyskään ei olisi selittänyt lapsen huutoa, niin nainen veti ässän hihastaan: "Laps raukkahan pelkää teitä! Kattokaa ny! Rakkautta laps vaan tarttee!" 

Ai että ei rajoja vai? Kiitimme ystäväni kanssa jälleen häntä neuvoistaan ja toivoimme tilanteen vaan olevan ohi. Olisi aivan turha alkaa selittää hänelle, että kyse oli vain kasvatuksesta. Toisaalta aivan pienestä ja mitättömästä asiasta, josta kuitenkin tuli kasvatusasia. Tiesin kyllä, että huuto ja raivo loppuisivat samantien, jos antaisin E:lle periksi hänen tahtonsa - että hän saisi mennä yksin makoilemaan rattaisiin. Meidän linjanamme on se, että lapsi ei päätä aikuisen päätöksen yli, eikä saa tahtoaan läpi raivoamalla tai toimimalla vielä väärin, kuten lyömällä. Minusta olisi ollut väärin antaa periksi, joten koko vartin raivokohtauksen ajan ja kaikkien paheksuvien katseiden alla ajattelin vain kehitysvaiheeseen kuuluvaa rajojen kokeilua. Kävi tietysti sääliksi lasta, jonka reaktio pikkuasiaan kasvoi potenssiin kymmenen, koska ei ollut nukahtanut päiväunille... 

On tarpeeksi vaikeaa jaksaa pysyä rauhallisena tuollaisessa tilanteessa ilman, että pitää vielä kestää ulkopuolisen päätöntä arvostelua naama peruslukemilla. Vastaavan rajojenkokeilutilanteen jälkeen on muutenkin aika takki tyhjä, mutta nyt vielä totaalisen lyöty olo. Tiedän, että ei pitäisi välittää, jos itse uskoo toimivansa oikein, mutta... Toki se vihlaisee. 

Onko joku muu saanut osakseen ulkopuolisten "ystävällisiä" huomautuksia kasvatuksestaan? Tai no, jotkut bloggaajat ovat saaneet aika ilkeitä kommentteja anonyymeiltä, ehkä tämä on ihan rinnastettavissa siihen. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Minä menin aivan hämilleni, enkä osannut muuta kuin kiittää arvostelijaa, koska ajattelin hänen saavan jotain tyydytystä sanottuaan mielipiteensä ja antavan sitten asian olla.

Nyt koetan saada tämän asian pois mielestä. Käyn suukottamassa tyytyväisenä tuhisevaa uhmaikäistä ja keitän kupin teetä. Hyvää uutta viikkoa kanssasisaret!