sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Oireeton alkuraskaus

Odotamme nyt toista lastamme ja tämäkin raskaus on ollut hyvin oireeton. Olen tästä luonnollisesti todella onnellinen ja kiitollinen, mutta samalla olen ollut hyvin hämmentynyt. Kun mikään ei ole muistuttanut raskaudesta, raskaudet eivät ole tuntuneet todellisilta. Ensimmäinen kolmannes on aina yhtä pitkä epävarmuuden jakso, joka usein on odottajille myös se kaikkein raskain. Olen googlettanut vimmatusti ja etsinyt keskusteluista "kohtalotovereita", joilla raskaus on ollut oireeton ja silti kaikki on sujunut hyvin.

Kuva Pinterest Baby's breath fab.com
Raskausmaha on tullut esiin jo varhain näissä viimeisimmissä raskauksissa. Muistaakseni ensimmäisessä raskaudessa vatsa näkyi vasta vähän ennen puolivälin ultraa, mutta nyt vatsa on pulpahtanut esiin jo ensimmäisillä viikoilla. En tiedä mikä oli turvotusta ja mikä varsinaista raskausvatsan esiintuloa, mutta joka tapauksessa tällä kertaa sain piilotella erottuvaa vatsaa alusta lähtien.


Nyt raskausviikkoja on noin 16, ja tälläkin hetkellä minusta tuntuu, että vauva hipsuttelee vatsassa. En tiedä, onko se mahdollista vielä, vai kuvittelenko vain. Joka tapauksessa edellisestä näin pitkälle edenneestä raskaudesta on melko paljon aikaa (4 vuotta), minkä vuoksi kaikki tuntuu taas kovin uudelta. Onko ruudun takana muita odottajia? Millaisia kokemuksia alkuraskaudesta teillä on ollut?

Lopuksi vielä otos odottajan "terveellisestä" aamiaisesta. Tämä ehkä kuvastaa ruokafilosofiaani - pyritään syömään terveellisesti, mutta lopulta maku ja nautinto menevät kaiken edelle! :) Hillokeksien päällisinä eilisillalta jäänyttä manchegoa ja parmesaania.



Seurallista sunnuntaita! :)

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig