sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukukat kerralla ja vähällä vaivalla

Huomenta! Joulutunnelmat alkavat olla aika käsin kosketeltavat. Torstai-iltana olin kuuntelemassa Club For Fivea, joka laulaa a cappellana, siis ilman musiikkia. Vaikea ymmärtää sellaista taitoa - miten voivat saada niin rikasta ja täyttä musiikkia aikaiseksi ainoastaan omilla äänillään! Mahdotonta myöskin kuvailla sitä tunnelmaa, kun musiikki väristää koko kehon läpi... 

helppo joulukukka-asetelma, skimmia joulu

tulppaanikimppu joulu helppo

Olen asettunut joulutunnelmiin muutenkin jo aika hyvin, mutta tuo konsertti oli aika hyvä piste iin päälle. Siitä voisi hyvin tulla uusi oma jouluperinteeni. Sellainen, joka ei liity tonttuihin eikä pipareihin. Kerroinkin jouluahdistus -postauksessa, että vuosi vuodelta joulua tulee hässäköityä entistä vähemmän. Kahdeksan vuotta sitten parikymppisenä nuorikkona hääräsin imelletyn perunalaatikon kanssa vuokrakaksiossa yötäpäivää - vuorasin perunakattilaa lämpimään, kun en raaskinut pitää uunia miedolla lämmöllä koko yötä jne... Hahhaa, nyt en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa tuota uhrautumista! :D Kyllä kai nyt kunnon vaimoke joululaatikot tekee.. Kauas ollaan tultu niistä ajoista, nyt osaan arvostaa aikaa olla. Sitä lapsetkin arvostavat.

Aurinkoinen päivä eilen antoi kuitenkin kimmokkeen niinkin utopistiselle hommalle kuin ikkunoiden pesulle. Juuri viime viikolla uhosin, etten todellakaan tee mitään joulusiivousta enkä varsinkaan rupea ikkunoita pesemään... Nyt vaan tuli sellainen olo. Olen selkeä tuurisiivooja - saatan saada kimmokkeen vaikka jonkun kaapin siivoukseen yhtäkkiä ja sitten homma leviä kulovalkean tavoin isommaksi projektiksi. Mutta jos suunnittelisin tekeväni joulusiivouksen niin ei sitä tapahtuisi. Parempi siivota silloin kun siltä tuntuu, ei se joulu näe kaappeihin eikä huomaa tahroja ikkunoissa. Lisää kynttilöitä vaan ja valot pois.

tulppaani skimmia eukalyptus kimppu, helppo ja rento joulukimppu


Joulukuu on mennyt ihan hujauksessa, ja tajusin, ettei meillä ole juurikaan ollut joulukukkiakaan. En vaan ole muistanut enkä ajatellut. Siispä kauppareissulla nappasin kerralla kaikki mukaan ja ilokseni sain ostaa Kukkapalvelu Iiriksestä muutaman oksan vihreitä, vaikka ne ovat heillä omaankin käyttöön aika vähissä näin joulunalla. Parilla eukalyptuksen oksalla ja skimmialla sain paljon vaihtelua asetelmiin ja pikkukimppuihin. Tein isoon vuokaan asetelman, jossa isona ja korkeana on valkoinen joulutähti, ja matalampina pari valkoista hyasinttia. Halusin siihen vähän lisää huolettomuutta ja rönsyämistä, joten laitoin pieniä oksia leikkovihreitä ja tulppaaneita veteen tyhjiin pilttipurkkeihin ja pienempiin hillopurkkeihin. Ne oli helppo piilottaa sisalin alle.

hyasinttiasetelma, eukalyptus oksa asetelma, harmaa eukalyptus





Kukkalan Sannalla on ollut aivan ihania joulukukkaideoita ja -kuvia.. Harmi, kun en ole onnistunut löytämään lehtikuusta mistään. Ja tottapuhuen moni muukin idea on jäänyt ajatuksen tasolle ihan viitseliäisyyden vuoksi. Josko huomenna laitettaisiin joulukuusi? Olin laittamassa sitä jo viime viikolla, mutta sitten halusin kuitenkin nauttia vielä avarasta tilasta.. E:kin mutisi, että "kiva sitten mä saan olla koko ajan siivoamassa niitä kuusenroskia.."! Ihan kuin hän niin kovasti siivoaisi - ihme mutinavaihe tullut eskarin mukana.. :) Yleensä ihan hauska kuunnella sitä vaimeaa jupinaa, toisinaan taas.. no te tiedätte.




Kaunista, toivottavasti myös aurinkoista sununtaita sinulle! 

FB | IG

Katri
SHARE:

10 kommenttia

  1. Suloinen joulu teillä Katri , koti kukkia ja jouluista tunnelmaa täynnä! Toivotankin oikein ihanaa joulunaikaa! -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Hanna - rauhallisissa merkeissä ollaan otettu joulua vastaan! :) Samoin teille, lämmintä joulunaikaa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti Tuija, yksinkertainen taitaa tosiaan olla aika toimivaa!

      Poista
  3. Ihastuttavia asetelmia, näitä olenkin instassa jo ihastellut. Täällä on sama homma, jouluhössötys vähenee vuosi vuodelta ja tänä jouluna joulukuusikin tippui jo pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Oi, sinä oletkin ottanut aika ison harppauksen! Kuusesta en varmaan osaisi vielä muutamaan vuoteen luopua.. Se tuoksu on niin kertakaikkisen ihana! Toivottavasti ei varise kauheasti...

      Poista
  4. Voi, että kadehdin tuota valkoista sisalia! Oma on loppu enkä ole löytänytvalkoista kaupasta. Sillä saa perusjoulukukasta niin kivan kun sitä laittaa kukan juurelle. Peittyy mullat mukavasti sinne alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sellainen viheliäisyys tuo sisal, että sitä ei sitten löydä koskaan kun etsii! Muistan ostaneeni tuota pari vuotta sitten Plantagenista monta pakettia eri luonnonsävyissä, koska tiesin, että sitä ei kuitenkaan aina löydä. On pelastanut monesta tilanteesta!

      Poista
  5. Kauniita asetelmia. Meillä ei vielä oikein joulu näy... Huomenna on vielä ihan normi (tai ehkä pidempikin) työpäivä ja vasta sitten ajattelin oikeasti virittäytyä jouluun, ehkä ei tarvitse mennä enää tiistaina, elän ainakin siinä toivossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se sieltä vielä tulee.. :) Aika myöhässä ollaan meilläkin, mutta lapset onneksi ovat hyvin kartalla siitä, kuinka monta yötä jouluun vielä on. :D Minäkin heräsin äsken ajattelemaan to-do -listaa. Helpotti kummasti, kun hoin sen ääneen ja delegoin puolet miehelle!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig