Tavallisille äideille

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon…

Ennen kuin minusta tuli äiti.

Tämän runon kuulin puiston äitienpäiväjuhlassa perjantaina. Pidin esikoista, tulevaa eskarilaista kainalossa ja nieleskelin palaa kurkussa, rutistin kovempaa ja pyyhin vaivihkaa silmäkulmaa. Niin ainutlaatuista, niin suurta. Onneksi sitä vanhempien rakkauden määrää ei lapsena ymmärrä.

Myöhemmin tänään törmäsin Maaret Kallion tekstiin tavallisista äideistä. Hänellä on aivan mieletön taito kuvata asioita realistisesti, mutta silti niin kauniisti. Tämä vähemmän siirappinen kuvaus äitiyden herättämistä moninaisista tunteista muistuttakoon siitä, että kaikilla muillakin arkeen mahtuu varmaan muutakin kuin niitä tähtihetkiä.  

Ollaan armollisia itsellemme - ei mitenkään erinomaisen erityisiä, ja juuri siksi täydellisen inhimillisiä ja ainutlaatuisia! 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Katri

Keittiövihreä

Tuonnehan se passaa ihan nappiinsa - keittiön kaappien ja portaiden väliin! Ehkä erikoinen paikka, mutta pitkät rönsyt pääsevät minusta parhaiten oikeuksiinsa silloin, kun ne saavat ikäänkuin kiivetä jonnekin. Kultaköynnös on toinen lemppariköynnöksistäni, siinä on vähän vaaleammat lehdet. Amppeleihinhan näitä pitäisi nyt laittaa, se on kuulemma tosi in. Ja myönnettäköön, kyllähän ne amppelit näyttävät taas tosi raikkailta ja tuovat vähän sellaista kerroksellisuutta ja kodikkuutta seinustoille. Olen mallaillut niitä mielessäni jo ympäri kotia, mutta kun ei millään raaskisi porailla reikiä minnekään. Tiedättehän miten niitä juuri laitettuja seiniä ja kattoja varjelee? Ihan hölmöä.

Naapuri kävi kysymässä, olenko kukkaihmisiä (ai olenko?!) ja haluaisinko posliinikukan. Sellaisen perinteisen, jota ei kuulemma oikein enää kaupasta saa. No tokihan minä halusin. Multa sille kuulemma pitäisi vaihtaa, kuten muillekin meillä majaileville viherkasveille, mutta katsotaan nyt, koska jaksan siihen urakkaan ryhtyä. Niitä olisi joku viitisentoista vaihdettavana. En ole vaihtanut multia vuosiin, joten ehkä nyt olisi oikeasti jo aika. Enkä ole edes kaikkia viime aikoina hankkimiani edes istuttanut. Siellä ne sinnittelevät kaupan niukassa turpeessa ja pikkuruisissa purkeissaan, toisilla vain paperipussi "suojaruukkuna" ympärillään..

No, onhan noita siirrettäviä projekteja muitakin. :) Olen tässä vähän esivalmistellut äitienpäiväillallista - huomenna on tarkoitus mennä viettämään sisarusten kanssa iltaa mökille ja valmistaa äidille herkkuateria. Kerrankin niin, että itse emme istu siellä valmiiseen pöytään. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Katri

Iltavaloissa

Joskus se on hämäryys, se joka inspiroi kuvaamaan. Laittaessamme lapsia nukkumaan yläkerrassa ihastelin, miten kauniisti ruokailutilan valaisimista valo säteilee pehmeästi ympärilleen. Näin keväällä noita valoja ei enää paljoa tule pidettyäkään päällä, kun päivänvaloa riittää niin pitkään. Nyt taas kun ne pitkästä aikaa olivat päällä, huokailin että tuohon näkyyn en kyllä varmaan kyllästy...

Varjostin on paksua paperia, polttimo ei näy läpi, valo ei häikäise ja valo suodattuu kauniisti varjostimen koloista. Tuon varjostimenhan voisi kääntää myös ylösalaisin. Jos katto olisi lähempänä ja varjostin toisinpäin, niin se heijastaisi hauskan, ehkä vähän ornamenttimaisen kuvion kattoon.

Noissa ruokailutilan valaisimissa (Artecnica Phrena) on 3000 Kelvinin polttimot, eli eivät sellaiset perinteiset kellertävät 2700 K:n polttimot. Olin alunperin valinnut niihin 4000K:n (ja noin 800 lumenin) polttimot, mutta koska varjostin on ihan puhtaan valkoinen, niin valaisimesta tuli vähän jopa luonnottoman näköinen niin valkoisen ja tehokkaan polttimon kanssa. Laitoinkin sen 4000K:n, hyvin valkoisen valon polttimon sitten yläkerran aulan simpukankuorivalaisimeen. Siinä valaisimessa valo näyttää nyt mukavan luonnolliselta, mutta ei yhtään kellertävältä, vaikka simpukankuoret olivat huomattavan luonnonvalkoiset. Ja tehoiltaankin se 860 lumenin polttimo valaisee aulan todella hyvin. Tässä huomasin, miten polttimoa ei voikaan valita pelkkien lukujen perusteella. Harmi kun en nyt samalla huomannut ottaa siitä simpukankuorivalaisimesta kuvaa valot päällä.

Yläkerran aulassa on myös pikkiriikkinen pöytävalaisin, joka olikin tosi edullinen löytö Habitatista. Se näkyy paremmin tässä aulan remonttia käsittelevässä viimeviikkoisessa jutussa. Mutta tosiaan, tuo muistaakseni Tommy-niminen valaisin maksoi vain 16,90€! Sitä ei tarvinnut kauaa miettiä. Tiesin tuolle söpöläiselle olevan käyttöä jos jonkinlaisissa paikoissa. Oho muuten, Google tiesi kertoa, että Tommy-nimistä valaisinta on Habitatilla myös seinävalaisimena! Ei hassumpi! Tai siis oikeastaan aika hassu, symppis, ja juuri siksi niin kivan näköinen.

Mutta hei, iltahämärä alkaa tuntua myös jäsenissä, joten aika painua pehkuihin. Hyvää yötä! :)

Katri

Oli ja meni

Vappu meinaan. Me olemme nauttineet ennemminkin pitkästä viikonlopusta kuin vapusta. Ja se tuli juuri sopivaan saumaan. 

Aatonaattona kärytettiin munkkeja ja vietiin lämpimäisiä naapureille kiitokseksi leikkimökin kuljetuksesta, puun kaadosta ja kaikesta muusta, mistä nyt keksittiin. Aamulla E vei loput puistoon, joten eipä niitä montaa tullut itse syötyä. Juuri ne parit paistotuoreina - parasta. Aattona käytiin kaverin kanssa ihmettelemässä kaupungin yötä, ja vappupäivänä lasten kanssa tivolissa. Sieltä lähdimmekin suoraan maalle taas puuhommiin. Tai no, toiset ahersivat, ja minä lepäsin. Joku mahapöpö tainnut tulla kylään, kun niin veti huonovointiseksi (siis jo ennen vappuaaton hulinoita ja niiden seurauksia...). Lapset touhottivat innoissaan pihalla eivätkä olisi taas lähteneet kotiin millään.

Oli kyllä niin ihana palata taas kotiin ja linnoittautua näiden seinien sisään. Koukattiin huoltoaseman kautta hakemassa pakastepitsat ja katsottiin taas se frouseni. Laatuaikaa, vaikka ei mikään kulinaarinen makuelämys.. Huomenna saamme naapurit syömään illalla. Se onkin oikein mukava päätös tälle relausviikonlopulle! Aamupäivällä olisi tarkoitus vihdoin laittaa keittiön sokkelit paikalleen, kun saatiin kaverilta lainaan halkaisusirkkeli. 

Kiitos muuten lämpimistä kommenteistanne edelliseen postaukseen! Niitä luettuani jäin vielä jatkoanalysoimaan omia ajatuksiani. Monesta sain perspektiiviä ja muistin myös ystäväni, joka on selvinnyt kahden tosi pienen lapsen kanssa yksin. Toisaalta ei pitäisi vertailla omia ja muiden tilanteita, eikä sitä kuka on kestänyt eniten, koska kaikkien tunteet ja kokemukset ovat silti aitoja ja tosia niille henkilöille siinä tilanteessa. Ja se on ihan ok että kokee niin, sitten täytyy vaan pyrkiä ratkaisemaan asiat. Lisäksi tajusin, että tämä kokemus on minulle ihan uusi - en minä esikoisen kanssa kokenut tällaista ristipainetta enkä riittämättömyyden tunnetta. 

Muistan, kun miehen kanssa aina ajattelimme, että onpa elämämme ihanan rauhallista ja seesteistä. Ei ollut kiire, ei väsyttänyt, elämä oli tosi leppoisaa. Varmaan juuri sellaista imelän onnellista. Ihmettelimme, miten lapsiperheillä on kiire ja väsy, mutta nytpä se kaikki on konretisoitunut myös meille. Esikoisen taaperoaika joutilaine iltoineen on tietysti totaalisen eri asia kuin kaksi lasta, joista toinen lähestyy kouluikää, on kavereita ja kerhoja, ja taapero, jonka kanssa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Ja vielä kun nämä kaksi nuppusta ovat temperamenteiltaan kuin yö ja päivä.. Minulta on mennyt vähän aikaa tottua siihen, että esikoisen aikana kotona oli hiljaista ja rauhallista, nyt ei todellakaan ole. Vilkkaampi pikkusisko on tuonut vauhtia ja ääntä huusholliin siinä määrin, että tällaisten introvertimpien vanhempien on ollut aika työ sopeutua tilanteeseen. :)

Vanhemmuus on matka - sanotaan - ja nyt ehkä ymmärrän senkin. Onneksi näitä elämäntilanteita ei läväytetä kerralla eteen, vaan kaikkeen kasvaa vähitellen. 

Mukavaa viikonlopunjatkoa ja kiitos, että olette täällä keskustelemassa! <3

P.s. Jos haluat seurata Tohkeissaan-blogin päivityksiä FB:n kautta, niin se onnistuu, kun klikkaat tästä. Saat uudet päivityksen aikajanallesi.

Katri