Joulu riisuttu, mutta talvi jää

Vai pitäisikö sanoa, että talvi tuli? Eilisyön aikana oli satanut 15 cm lunta ja siitäkös riemu repesi! Talvi saa jäädä näkymään kotiinkin, vaikka kuusi ja joulukoristeet onkin jo siivottu pois. Kuusen lähdettyä ruokailutilan oleskelupäähän jäi ihan ammottava tila. Siirsimme vanhan senkin kuusen tieltä olohuoneen puolelle tv-tasoksi, ja nyt en millään raaskisi siirtää sitä takaisin, kun se toi niin kivasti lämpöä olohuoneeseen. Mietin, tuonko lastenhuoneesta pianon tähän tilaan, vai miten täytän puuttuvan tilan. Ajattelin, että yksi melko kevytrakenteinen nojatuoli ei sellaisenaan oikein lunasta paikkaansa tuossa, joten yksi vaihtoehto oli siirtää molemmat nojatuolit vierekkäin ja niitä vastapäiselle seinänpätkälle piano.

Kokeillaan nyt näin kuitenkin ensin. Sain siitä ihan kelpo kokonaisuuden olohuoneesta tuodun pikkupöydän avulla, ja samalla rahi siirtyi olohuoneeseen pöydän paikalle. Kaiken jouluisen ja ylimääräisen härpäkkeen jälkeen tyhjempi tila ympärillä tekee hyvää. Siitä olohuoneesta sitten ehkä toisella kertaa.

Murulla täytyy joka tapauksessa olla tuoli ikkunan lähellä, koska hän tähystelee siitä lintulaudalle. Hän sai joululahjaksi  laiskan naisen leikitysvälineen, eli laservalon, jota jahtailee ihan hulluna. Nyt siellä varmaan muut kuin turkulaiset lukijat ihmettelevät kenestä tuo puhuu.. Hän? Kissa??

Kun muutimme Turkuun 10 vuotta sitten en voinut käsittää, miten eläimiä, jopa tavaroitakin kutsutaan häneksi. Eihän meillä päin Hämeessä edes ihmistä puhuteltu hän, vaan se.

Sattui muutamia omituisia tilanteita, kun olin opintojen ohella kaupassa töissä, ja ihmiset todellakin puhuivat myös ostoksista hän... Kuten "No mihin HÄN (korostettu vielä voimakkaalla intonaatiolla) ny katos?", kun olin pakannut osan asiakkaan ostoksista hänen myös ostamansa kattilan sisään. Katselin että, mihin mahtoi mies hävitä, vai oliko siinä edes ketään hänen mukanaan..? Eeeei, kun hän tarkoitti suklaapatukkaa! Kuulosti kauhean ylevältä korvaani, mutta niin on omituinen puhe tarttunut omaankin suuhun, ja lapsille varsinkin. Suosikkini on kaiken päättävä s ja isit, kuten hän sanos, tai mää sanosisin sille... 

Eilisestä vastasataneesta lumesta ehdimme nauttia vain lumitöiden verran ja vähän ehdittiin aloittaa lumilinnan tekoa, kunnes lähdettiin uutta autoa hakemaan. Siitä tulikin useamman sadan kilometrin reissu, joten tänään en ehkä halua edes nähdä autoa.. Käyn kuvaamassa pari ripillepääsijää, mutta tarkoitus olisi ehtiä myös uimaan ja makkaranpaistoreissulle. Ihanaa sunnuntaita!

Katri

Pakkanen paukkuu ja puuliesi painaa

Idyllinen puulattia, jeah... Näillä paukkupakkasilla ei huvittaisi kuullakaan ihanista vanhoista lautalattioista. Täytyy todeta, että tuuletus ainakin toimii. Yläkerrassahan lautalattia tuntuu juuri niin ihanalta jalan alla kuin aina puhutaankin, mutta alakerrassa tuntuu ettei kahdetkaan villasukat riitä.

Puuliesi saa painaa hommia ja ilmalämpöpumppu huutaa hoosiannaa. Takka hohkaa mukavaa lämpöä ja pumppu kierrättää takan ja puulieden lämpöä keittiöön ja ruokailutilaan, mutta korkeassa ruokailutilasta kaikki lämpö karkaa ylös. Tuo ovi eteisen ja keittiön välillä tuli todellakin tarpeeseen, nyt sen oikein huomaa miten kylmä eteiseen puskee. Kevään tullen eteisestä puretaan niin paljon kuin pystytään ja eristetään lattia ja seinät kunnolla. Oven alle jäi vähän vahingossa rako kun ovi oli liian matala, mutta toisaalta ilman sitä kissamme ei pääsisi kulkemaan astiallensa. Nyt veto tuntuu nilkoissa aika hyvin..

Sattui pieni repsahduskin. Tein lapsille pannukakkua ja mies kehui että ei voisi olla kyllä mitenkään parempaa. Ehkä parasta ikinä. Tästä on kiittäminen googlen algoritmia, joka ohjasi ensimmäiseksi hakutulokseksi jonkun kotikokin maailman parhaan pannukakun.

Ja hei, meillä ei täällä ole kuin vajaa -20 astetta... Pohjoisessa on mitattu kuulemma peräti -40 astetta, ja lehden mukaan vuonna 1999 siellä kärvisteltiin -50 asteessa! Huh, mahdoton käsittää sellaista kylmyyttä...

Leppoisaa loppiaista! Ohjelmassa ainakin kuusenriisujaiset, ja muuten varmaan ollaan aika hiljaksiin. Välipäivien tauti pukkaa uudelleen päälle sopivasti parin työpäivän jälkeen...

Unelmakarttakirja

Tänä vuonna minulla ei ollut joulun välipäivinä mitään uutta luettavaa. Lueskelin kyllä vanhoja kirjoja, kuten Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa, jonka innostamana päätin yrittää jättää vehnää ja sokeria vähemmälle. Vehnää en ole aiemmin edes yrittänyt välttää, koska olen pitänyt sitä liian vaikeana tällaiselle leipähirmulle...

 

Joka tapauksessa, sormet syyhysivät jonkin uuden kimppuun ja etsiskelin kirjakauppojen sivuilta vinkkejä uusiin luettaviin. Laitoin muutaman mielenkiintoisen kirjan myös kirjastoon varauslistalle. Sitten silmiini osui eräässä Facebook-ryhmässä Sannan vinkki uudesta kirjastaan. Unelmakarttakirja vaikutti juuri siltä, mitä nyt tarvitsen. Sanna Wikström on Hidasta Elämää sivuston perustaja, oikea hyvinvointialan monitoiminainen.

 

 

 

Muutaman illan olenkin nyt tutkiskellut itseäni, kyseenalaistanut rajoittavia ajatusmalleja ja tunnustellut tunteitani. Kirjassa on tehtäviä ja tyhjiä sivuja, joille voi rakentaa vähitellen sitä omaa polkua, kun se selkeytyy. Kirjan lukemiseen täytyy oikeasti keskittyä, eikä voi vain silmäillä. Miten minusta tuntuu, että tämän informaatiotulvan ja someselailun aikakaudella tiedonkäsittelystä on tullut vaikeampaa?

 

Pystyin hetkellisesti jopa samaistumaan niihin nuoriin, jotka eivät meinaa pystyä löytämään ja jäsentämään netistä löytämäänsä tietoa. Viittaan tässä nuoriin, koska olen viime aikoina päässyt opettamaan myös heitä, vaikka yhtälailla tiedon pirstaloituminen ja hektinen verkkoselailu haastavat meidän aikuistenkin tiedonkäsittelyä. Hyvä, että kirja ei ole pelkkää pintaselostusta, vaan joutuu vähän ajattelemaan, koska vain silloin voi tehdä itsensä kanssa töitä.

 

 

 

Tässä minun suositukseni kaikille, jotka haluavat uuden vuoden tavoitteidensa tueksi vähän kättä pidempää ja mahdollisuuden konkreettiseen asioiden työstämiseen. Hinta Suomalaisessa kirjakaupassa oli 14,95 €, yllätyin edullisuudesta! Unelmakarttakirjaa pääsee ilmeisesti tekemään myös verkkokurssina, se on vähän laajempi työpaja, varmasti myös tosi antoisa. Täytyykin tutustua siihen ajan kanssa.

 

Hyvää tammikuun ensimmäistä viikkoa! Paukkupakkaset saapuvat tänne Etelä-Suomeenkin, hui!

 

Katri

Introvertin tunnustukset

KIITOS! Sydämeni pohjasta, nöyrä kiitos edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista, tykkäyksistä ja kaikista niistä rohkaisevista reaktioista ja kommenteista myös Facebookin puolella. Olin aivan ällikällä lyöty.. En ajatellut, että kuvat niin erityisiä olisivat olleet, tai että saisin niin paljon kannustusta täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä! Ette uskokaan miten iso merkitys sillä oli. Ajattelin, että ehkä tätä polkua todella täytyy alkaa laventaa. Omille hommille sokeutuu, mutta kun saa ulkopuoliselta palautetta, voi se saada näkemään jotain uutta itsekin.

 

 

 

Moni kommentoi, että kuvissa näkyy hetkien aistiminen ja vangitseminen. Mietin, että ehkä se introverttiuteni nyt alkaa näyttää hyviä puoliaan. Muistan, kun yliopiston alussa teimme persoonallisuustestin ja en oikein saanut kiinni luonneanalyysista. Tiedostin kyllä vähän huijaavani monivalintakysymyksissä; halusinhan olla sanavalmis, ulospäinsuuntautuva ekstrovertti. Olin nimittäin kapeakatseisesti ajatellut, että ekstrovertit pärjäävät elämässä paremmin. Viitisen vuotta myöhemmin olin varmaan henkisesti kasvanut, sillä pystyin tekemään samaisen testin rehellisin vastauksin. Kuvaus varovaisesta introvertista tuli niin lähelle, että melkein pelästyin.

 

Tutustuessani itseeni olen löytänyt introverttiudestani myös paljon hyviä piirteitä, kuten sen herkkyyden, joka ehkä auttaa aistimaan toisten tunnetiloja ja ohilipuvia hetkiä. Arvelen, että herkkyyteni on tärkein voimavarani. Nyt minun pitäisi ruokkia tätä luonteenpiirrettä, ja samanaikaisesti erottaa tämän mieluista paria, varovaisuutta kauemmaksi. Kauemmaksi pois kuiskimasta epävarmuusmantraa korvanjuurella. Olen kyllä toisaalta ylpeä jo näistä askelista, sillä en kovin mieluusti huutele julkisesti omista jutuista... Omalla Facebook-seinällä blogipostauksen jakaminen on niin kuumottavaa! Se on varmaan se perisuomalainen mitä-ne-muutkin-ajattelee -syndrooma, josta irti pääsemiseksi olen kyllä tehnyt jo vuosia töitä ja tarkoituksella liikkunut epämukavuusalueille.

 

Olkoon vuosi 2017 siis sopivasti haastava, uusia tuulia ja hyvää flow'ta tuova! Irti turhasta epäröinnistä, uskoa itseen ja tulta päin! Niin ja vähemmän sokeria ja vehnää, heh! (Pitäisiköhän nuo ja tipaton tammikuu jättää kuitenkin väliin, ettei hyvä päätavoite murru pikkurepsahduksien alle..?)

 

P.s. kuvat eivät liity aiheeseen varmaan mitenkään, vaan ovat räpsyjä lomaviikoltamme, joka meni täysin sairastupalaisina... Jos ajattelee positiivisesti, niin varmaan ollaan taas koko kevät terveitä ja sairastetaan sitten kesälomalla! :)

 

Katri