sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Joulu riisuttu, mutta talvi jää

Vai pitäisikö sanoa, että talvi tuli? Eilisyön aikana oli satanut 15 cm lunta ja siitäkös riemu repesi! Talvi saa jäädä näkymään kotiinkin, vaikka kuusi ja joulukoristeet onkin jo siivottu pois. Kuusen lähdettyä ruokailutilan oleskelupäähän jäi ihan ammottava tila. Siirsimme vanhan senkin kuusen tieltä olohuoneen puolelle tv-tasoksi, ja nyt en millään raaskisi siirtää sitä takaisin, kun se toi niin kivasti lämpöä olohuoneeseen. Mietin, tuonko lastenhuoneesta pianon tähän tilaan, vai miten täytän puuttuvan tilan. Ajattelin, että yksi melko kevytrakenteinen nojatuoli ei sellaisenaan oikein lunasta paikkaansa tuossa, joten yksi vaihtoehto oli siirtää molemmat nojatuolit vierekkäin ja niitä vastapäiselle seinänpätkälle piano.
Kokeillaan nyt näin kuitenkin ensin. Sain siitä ihan kelpo kokonaisuuden olohuoneesta tuodun pikkupöydän avulla, ja samalla rahi siirtyi olohuoneeseen pöydän paikalle. Kaiken jouluisen ja ylimääräisen härpäkkeen jälkeen tyhjempi tila ympärillä tekee hyvää. Siitä olohuoneesta sitten ehkä toisella kertaa.
joulunjälkeinen talvisisustus



Murulla täytyy joka tapauksessa olla tuoli ikkunan lähellä, koska hän tähystelee siitä lintulaudalle. Hän sai joululahjaksi  laiskan naisen leikitysvälineen, eli laservalon, jota jahtailee ihan hulluna. Nyt siellä varmaan muut kuin turkulaiset lukijat ihmettelevät kenestä tuo puhuu.. Hän? Kissa??
Kun muutimme Turkuun 10 vuotta sitten en voinut käsittää, miten eläimiä, jopa tavaroitakin kutsutaan häneksi. Eihän meillä päin Hämeessä edes ihmistä puhuteltu hän, vaan se.

Sattui muutamia omituisia tilanteita, kun olin opintojen ohella kaupassa töissä, ja ihmiset todellakin puhuivat myös ostoksista hän... Kuten "No mihin HÄN (korostettu vielä voimakkaalla intonaatiolla) ny katos?", kun olin pakannut osan asiakkaan ostoksista hänen myös ostamansa kattilan sisään. Katselin että, mihin mahtoi mies hävitä, vai oliko siinä edes ketään hänen mukanaan..? Eeeei, kun hän tarkoitti suklaapatukkaa! Kuulosti kauhean ylevältä korvaani, mutta niin on omituinen puhe tarttunut omaankin suuhun, ja lapsille varsinkin. Suosikkini on kaiken päättävä s ja isit, kuten hän sanos, tai mää sanosisin sille... 

Eilisestä vastasataneesta lumesta ehdimme nauttia vain lumitöiden verran ja vähän ehdittiin aloittaa lumilinnan tekoa, kunnes lähdettiin uutta autoa hakemaan. Siitä tulikin useamman sadan kilometrin reissu, joten tänään en ehkä halua edes nähdä autoa.. Käyn kuvaamassa pari ripillepääsijää, mutta tarkoitus olisi ehtiä myös uimaan ja makkaranpaistoreissulle. Ihanaa sunnuntaita!
Katri
SHARE:

14 kommenttia

  1. Väljä tila on joskus ihan hyväksi. Se tuntuu antavan sisustuksellekin tilaa hengittää. Meillä ollaan tällä hetkellä niin sillit suolassa, että ihan ärsyttää (normaalikokoinen asunto, ihan liian isot huonekalut).
    Ja tiedän mistä puhut ton turunmurteen kanssa. :D Asuin vähän vajaan vuosikymmen erään turkulaismiehen kanssa saman katon alla (isäpuoeni), siinä oppi yhtä jos toista. Samoin, oma murteeni on alunalkaen pohjoispohjanmaalainen. Joten vaikka en ole siellä kohta kahteenkymmeen vuoteen asunut, ihmiset huomauttavat edelleen joistain painotuksistani ja sanoista, joita ei hesanmurteessa ole. Tiedätkös, mitä tarkoittaa rävästää? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä mitään käsitystä! :D Toisten murteet on niin outoja! Minustakin kyllä kuulemma kuulee, että en ole turkulainen, vaikka kuinka hän välillä eksyy puheeseen..

      Poista
  2. Oi miten kauniit kuvat! <3 Meillä myös kaki neljästä koirastamme on hulluna tuohon laservaloon...joskus kovilla pakkasilla saa koiraan liikettä ulkona kun sisältä ikkunasta liikuttelee valoa...tosiaankin laiskan naisen väline!
    Mukavaa sunnuntaita sinulle ja sinulla on ihana blogi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai koiratkin tykkää! Kätevä laite, todella! Minäkin ajattelin, että paljon kätevämpi, kuin juoksennella iltapuhteja häneltä sisällä jonkun leikityskepin kanssa! Kiitos Marita, ihana kuulla!

      Poista
  3. Aivan ihana lämpöiset kuvat ja ihanaa, että vihdoinkin tuli lunta! ME ollaan ainakin ihan täpinöissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :) Harmi vaan, että se lumi oli ehtinyt taas sulaa.. Ehdittiin vähän linnaan aloittamaan, mutta kaik mänt! Perjantaiksi luvattu oikein lumimyrskyä, hui!

      Poista
  4. Ihanan tunnelmallisia, kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, ihana kuulla! Ja mukavaa kun poikkesit ja jätit kommentin!

      Poista
  5. Niin utuisen ihana toi toiseksi ylin tossukuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! :) Oikein sellainen että tekee mieli kellahtaa makaamaan!

      Poista
  6. Joulun jälkeen koti kokee kyllä virkistyksen, kun koristeet ja kuusi viedään pois. Edullinen facelift, etten sanoisi. Mutta talvinen look on kuitenkin kiva, ei ihan vielä sitä kevättä kuitenkaan :)

    Itse olen Tampereelta kotoisin, ja kyllä meillä kotielämet (kissa ja koira) ovat hän myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Täytyy keksiä vielä jotain talvista, onhan tässä vielä pari kuukautta sitäkin jäljellä! Lunta voisi taas vähän ripsottaa tänne Etelä-Suomeen... Ai sielläkin! Okei! Ajattelin että tamperelaiset ovat ihan se-kansaa.. :)

      Poista
  7. Ihanat kuvat! Meilläkin on kerrankin väljän tuntuista olkkarissa kun kuusi hävitettiin, tässä vähän huijaa itseään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Joo, selkeästi tuli neliöitä lisää ja on helpompi hengittää! :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig