Näytöstä näyttöön

Täällä ollaan viime ajat eletty aika lailla näytöstä näyttöön. Siinä on ollut aika tavalla siivoamista ja järjestelyä... Tavaroita sullottu kasseihin ja kasseja autoon, sitten taas näytön jälkeen suihkutarvikkeet ym. väliaikaisesti takaisin jne... Tulee ihan mieleen muutto, kun tavarat ovat vähän siellä sun täällä. Hyvää esimakua ja valmistautumista taas siihenkin koitokseen!

Pikkuneidin lempihommaa siivoillessa on pölyjen pyyhkiminen, varsinkin silloin, jos saa suihkepullon kanssa pyyhkeillä. Kerran huomasin myöhemmin, että hän oli auliisti käynyt ikkunoitakin pyyhkeilemässä... 

Ajatus ei kulje yhtään, joten parempi sukeltaa taas keittiöhaaveiluihin skrollailemaan Pinterestin pohjatonta inspiraatiokaivoa. Palataan taas! Niin ja tervetuloa uusille lukijoille - ilokseni huomasin yli viidenkymmenen tänne kirjautuneen! :)

Perjantaisyvälliset

Lapset nukkuu ja minä odotan kymppiuutisia, tähän on tultu. Pitäiskö itkeä vai nauraa?! :) Sohvannurkka all by myself, kasa nachoja ja guacamolea kädenulottuvilla, kuten myös huurteinen Somersby. Ei valittamista, minulla on kaikki tosi hyvin. Pureskelen kaikkea tänään kuulemaani, niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Elämä antaa ja elämä ottaa. Sitä vaan en ymmärrä, miksi toisilta enemmän kuin toisilta? Tasan ei käy onnen lahjat jne., niinhän se taitaa olla. Mutta miksi? Eikö voisi jokseenkin sama määrä hyvää ja huonoja koettelemuksia jakaantua meille kaikille?

Sanontoja on joka junaan (varmaan siksi, että aina olisi jotain sanottavaa riippuen ihan siitä, mitä olettaa vastapuolen haluavan kuulla), mutta minusta yksi oudoimmista on tämä se mikä ei tapa, vahvistaa. Tai että jokaiselle annetaan sen verran kuin jaksaa kantaa. Siis miten niin? Älytöntä! Millä matikalla toisten kuuluu kestää enemmän kuin toisten? Miten voi ajatella sen olevan ok, että toisten elämä on paljon rankempaa kuin toisten? Jos uskoo johonkin korkeampaan voimaan, niin mikä oikeus sillä jollakin olisi koetella toisia niin rankasti? Näilläkin sanonnoilla on varmasti paikkansa rohkaisemassa ja tsemppaamassa väsynyttä - ihminenhän haluaa kuulla olevansa vahva, ja vielä jotenkin erityisen vahva niihin muihin nähden. Mutta silti, en näe niillä tarkoitusta. Talosanomien Jenni mainitsi muutama kuukausi sitten jossain kirjoituksessaan oivaltaneensa, että kärsimys ei jalosta ihmistä, vaan tekee vihaiseksi ja väsyneeksi. Hitsin hyvin sanottu, ihan kuin olisin saanut omille ajatuksilleni raamit. Meillä on kummallinen tapa ajatella, että vastoinkäymiset kasvattaisivat luonnetta, mutta joku raja silläkin kai on.

Kymppiuutiset meni taustalla, loppukevennyskin vähän ohi, kun kirjoitin taas niin paatoksissani... Mutta tulipa purettua vähän ajatuksia! Tästä on parempi aloittaa viikonloppu! Kiitos ja anteeksi! :)

Katri

Moni kakku päältä kaunis...

... ehkä herkullinenkin, mutta tämä myös terveellinen! Enpä olisi vuosi sitten pitänyt mahdollisena, että voisi leipoa kakun ilman vehnää, sokeria ja maitotuotteita. Enkä varsinkaan olisi uskonut, että se voi olla hyvää... Olen ajatellut tämän raakahypetyksen olevan taas jotain marginaaliporukan touhuja, liian erikoista minulle. Raakaruoka kuulostaa niin omituiselta (myönnän - vähän liian hipiltä), että olen vain varovaisesti tutustunut aiheeseen lueskelemalla juttuja lehdistä ja blogeista. En ole kuitenkaan paremmin perehtynyt asiaan, koska en ole sellainen ääri-ilmiöihin (kuten karppaamiseen tai raakaruokaan) tarttuja. Ajattelin, että lapsiperheessä on niin vaikea toteuttaa raakaruokavaliota, etten jaksa perehtyä asiaan paremmin. Sitä paitsi haluan itsekin pääsääntöisesti syödä ruokani kypsänä ja lämpimänä, joten vielä ei ole ollut riittävästi kiinnostusta sukeltaa siihen maailmaan syvemmin. Miksei sitä kuitenkin voisi poimia hyviä pointteja tästäkin ruokavaliosta? Samoin, kuin karppausbuumin seurauksena vähentää leivän syöntiä? Kohtuus kaikessa lienee aika hyvä ohjenuora. Tekee ja syö sitä, mistä tulee hyvä olo.

Uskaltauduin nyt vasta itse kokeilemaan raakakakun tekoa, koska olen luullut, että oikeasti raakakakut ovat pahoja, mutta raakaintoilijat tekevät niitä, koska ne ovat terveellisiä. Viikonloppuna turkulaisen Greenlips Eco lifestyle shopin tapahtumapäivässä maistoin kahta erilaista raakakakkua, ja olin myyty. En olisi ikinä voinut kuvitella, että ne ovat oikeasti hyviä! Maultaan ja koostumukseltaan hyvin lähellä juustokakkua, mutta nyt ei tullut vatsa kipeäksi, eikä olo väsyneeksi ja vetämättömäksi.

Greenlipsin tytöt vinkkasivat hyvistä ja helposta raakakakkuresepteistä Syötävän hyvä -blogissa, joten sieltä minäkin ohjeen (klik) nappasin. Ohje on siitä kiva, että aineksissa ei ole mitään kovin ihmeellistä. Perusraaka-aineilla pääsee alkuun. Minulla sattui olemaan joitakin superfoodeja hankittuna (ennen tein usein raakasuklaata, mutta raskausaikana siitä tuli tosi huono olo, enkä ole sen jälkeen muistanut tehdä), joten heitin joukkoon vähän lucumaa, macaa ja psylliumia. Ajatella, että pohjassa on vain taateleita, manteleita ja ripaus suolaa, ja täytteen pääraaka-aineet ovat liotetut cashewpähkinät, kookosöljy, hunaja ja mustikat! Minusta on oikeasti omituista, että kakun pystyy leipomaan gluteenittomana, maidottomana ja sokerittomana...





Ja hei, jos kokeilet tätä kotona, niin tässä vinkki vitonen - poista taateleista siemenet ennen blenderiin heittämistä. ;) Laitoin taatelit ja mantelit blenderiin ja ihmettelin, kun niin kovasti kolisee, vaikka mantelit vähitellen pilkkoontuvat. Terä jäi välillä jumiin, ja poistin tukosta terän alta, mutta laitoin vain lisää kaasua masiinaan ja toivoin, ettei kone hajoaisi... Jossain vaiheessa mietin, että kai manteleiden olisi jo pitänyt murskaantua ja tajusin, että taateleissa onkin varmaan kivi sisällä! Huih, sitten pitikin ruveta etsimään pohjamöhnästä taatelinkivenpaloja.. Noh, onneksi olivat tosiaan niin kovaa tavaraa, että ne olivat pääosin ehjinä kappaleina.

Ensimmäinen koekappale sai ihan kiitettävän vastaanoton, joten tästä hieman koostumusta jalostamalla saatan ruveta jatkossa vallan tarjoilemaan tällaista kakkua. Vaikka niin, että kerron maistelijoille vasta syönnin jälkeen, mitä kakku oikeasti on. Vai onko se vähän törkeää?! ;) Jollen olisi Greenlipsillä tiennyt kakkujen olevan nimenomaan raakakakkuja, en olisi sitä kyllä mistään keksinyt. Minusta oli kiva, että kookosöljy ei maistunut, koska en oikein välitä sen mausta enkä hajusta. Kookosöljy on kuitenkin aika tärkeää (vai välttämätöntä?), jotta kakku pysyy koossa. Kookosöljyhän alkaa sulaa lämpimässä, joten kakkua ei voi montaa tuntia pitää lämpimässä esillä. Tai no, eihän tavallisiakaan kakkuja voi.. No, joka tapauksessa tässä on opettelemista vielä! Mm. siinä, että saa pohjasta vähän rouheamman ja kerroksista selvemmät. Kakku kannattaa myös leikata paloihin vähän kohmeisena, jotta ne saa siistimmin lautaselle.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vie kielen ja mielen mennessään! :) Ja kroppa kiittää!

Maistuvaa viikkoa kanssasiskot! <3

Keittiön uusi ilme - iso laatta välitilaan

Tässä asunnon myynnin kynnyksellä saimme vihdoin aikaiseksi  vaihtaa keittiön välitilan. Remontoidessamme keittiön kolme vuotta sitten laitoimme välitilaan tapetin ja lasin. Lasin kanssa oli ongelma jos toinenkin, ja lasiliikkeen kehno palvelu jäi hyvin muistiin. Halusimme välitilaan karkaistun lasin, mutta lasiliikkeestä kerrottiin, ettei sen tarvitse karkaistua olla, he laittavat vallan ikkunalasia ja hyvin kestää. Mutkia oli monia, mm. ensin lasi oli pari milliä väärän kokoinen ja seuraavaksi kuljetusten johdosta lasi hajosi terassille. Lopulta saatuamme lasit paikoilleen silkkihansikkain, lähti se halkeamaan liesituulettimen kohdalle tehtyjen kulmien kohdalta. Nice... Siinä hieman hammasta purtiin. Harmi, kun en muista lasiliikkeen nimeä (näkömuistini kyllä muistaisi sen paikan, jos pihaan uudelleen ajaisin..), mutta en todellakaan suosittele ikinä ottamaan karkaisematonta lasia välitilaan. Ihan senkään vuoksi, että nyt lasia irrottaessa oli hirveä pelko siitä, meneekö koko lasi sirpaleiksi lattialle. 

Välitilan uusiminen venyi kaikki nämä vuodet, koska emme itse osaa laatoittaa, emmekä vain saaneet aikaiseksi ryhtyä hommaan, kun kummallakaan ei ollut riittävän selkeää visiota siitä, mitä välitilalle tekisi. Nyt oli kuitenkin pakko hoitaa asia kuntoon, ja arvatkaa, miten paljon harmmittaa, ettei tätä tullut tehtyä aiemmin?! Yksi vaihtoehto olisi ollut vain vaihtaa rikkinäinen lasi, mutta samaan syssyyn olisi ollut mukava vaihtaa koko ilmettä tapetoimalla seinä uudelleen. Olin myös suunnitellut maalaavani seinän Esmeralda's blogin Essin tyyliin, laastilla. Sillä olisi tullut tosi kivan rouhean näköinen. 

Ystävämme tarjoutui kuitenkin laatoittamaan välitilan, joten asia oli sillä päätetty - laatta tulee. Se oli helpotus, sillä lopputulos olisi varmasti siisti. Laatan valinta tuotti sekin yllättävän paljon tuskaa, koska laatta piti saada heti, joten mahdollisuutta toimitusmyyntilaattavalikoimaan ei ollut (toisaalta hyvä, miten vaikeaa laatan valinta silloin olisi ollut..?) En halunnut ihan valkoista laattaa, vaikka moni sitä ensimmäiseksi ehdottikin. Pelkäsin ilmeestä tulevan liian kliininen ja kylpylämäinen, koska ovetkin kiiltävät, eikä niissä ole mitään pintaa/uria. Perinteinen tiililadonta tuntuu nyt olevan muodissa, mutta en täysin lämmennyt sillekään. 

Halusin jotain harmaata, mieluiten betonin tyylistä ja ehkä vielä pinnaltaan elävännäköistä, mutta sellaista löytyi ainoastaan valtavana 30*60 lattialaattana. Koska en osaa yhtään hahmotella mielessäni lopputuloksia, googlettelin rautakaupassa kuvia, miltä näyttäisi iso lattialaatta pystyyn laitettuna keittiön välitilassa. Onneksi bongasin tämän All you need is white -blogin jutun kuvineen upeasta välitilasta isolla laatalla. Kun sain vielä laatoittajakaverinkin puhuttua ympäri (onneksi oli tuo blogiteksti kuvineen todisteena, että iso laatta voisi oikeasti toimia!), päästiin tositoimiin. 

Rakastan tätä uutta keittiötä! Koko ilme raikastui niin paljon! Tammitason lämpö ja betonilta vaikuttavan laatan viileys sopivat minusta tosi kivasti korkeakiiltoisten kaappien kanssa. Tykkään, että on vähän jotain kontrastia ja struktuuria. Mitäs te tykkäätte? Pelkäsin pystylaatoituksen näyttävän ihan kummalliselta, mutta se onkin yllättävän rauhallinen. Kyllä täällä nyt kelpaa kokkailla, sääli toisaalta että tästä pääsee ehkä nauttimaan enää vain vähän aikaa. Viikon alkuun tein viiden litran kattilallisen kalakeittoa, ja kun kerran pikkuinen pöhötti unta pannuun kolmatta tuntia, ladoin myös itselleni herkkusalaatin lounaaksi. Ihanaa, kun on virtaa syömisen jälkeenkin - niin kylläinen, mutta kevyt olo!

Illalla teimme myös ensimmäistä kertaa raakakakkua! Hiih, aika moista oli sekin touhu, siitä lisää varmaan tällä viikolla. Kakku on nyt pakkasessa tekeytymässä, huomenna päästään koristelemaan ja maistelemaan! <3

Aurinkoista alkanutta viikkoa! Hieman vaikea muuten tietää, mitä tuonne ulos pitäisi pukea päälle... 

Katri