tiistai 15. syyskuuta 2015

Eteiskaaos kuriin, DIY naulakko kupariputkesta

Meidän eteinen ei todellakaan ole mikään lapsiperhe-eteinen. Muistan silloin kun mietimme uutta kotia, ja pohdimme myös rakentamista yhtenä vaihtoehtona, niin joka paikassa korostettiin, että lapsiperheen kannattaa panostaa kunnon eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen. No, tänne tultiin, eikä ole kumpaakaan. Sen sijaan omituisia korkeita huoneita ja maisema kohdallaan - ei siis lainkaan mikään järkiratkaisu. Mutta niinhän se juuri menee, hankintoja ohjaavat ne tunnetekijät, vaikka järjen ääni mitä toitottaisi. Mitäköhän ne järkisyyt olivat silloin, kun tätä harkitsimme? Miten selittelimme kodinhoitohuoneen puuttumista, yhtä suihkua, pientä saunaa, pientä eteistä, pimeää yläkertaa ja hankalan mallisia huoneita? En muista.. Ehkä siten, että kaiken muun pystyy muuttamaan, paitsi sijaintia ja kotiin tulemisen tunnetta. Remontilla saatiinkin jo muut asiat ratkaistua, mutta kodinhoitohuoneasia tulee ratkeamaan vasta sitten, kun alamme jossain vaiheessa rakentamaan pihasaunaa. Sen jälkeen on tarkoitus purkaa sisäsauna ja tehdä tilaa kodinhoitohuoneelle. 

eteinen järjestykseen, muuto dots naulakot eteisessä

eteinen sisustus, kupariputkesta naulakko, diy naulakko eteiseen, muuto dots tammi naulakko, lapsiperheen pieni eteinen


naulakko eteiseen kupariputkesta, copper coat rack, diy naulakko, diy kupariputkiNo, mutta se ruljanssi on edessä vasta jossain hamassa tulevaisuudessa. Eteiskaaos aiheuttaa pientä turhautumista lähes joka päivä, joten sille asialle piti tehdä jotain. Pystynaulakko olisi vienyt liikaa lattiatilaa, joten pyysin miestä tekemään kupariputkesta seinänaulakon. Tarvittiin kupariputkea, kulmaliitin, sekä seinäkiinnikkeet. Mies tiesi työpaikaltaan löytyvän sellaisen työkalun, jonka avulla liitin voidaan puristaa putken ympärille. Kuparisia seinäkiinnikkeitä ei löytynyt, koska harvemmin putkihommissa tarvitsee kiinnittää kupariputkea seinään. Vaatetangon seinäkiinnikkeet olisivat olleet yksi ratkaisu, mutta niitä taas ei löytynyt samassa koossa kuin putki, tuuman halkaisijaltaan. Kiinnitys askarreltiin siis ovistoppareista. Ne maalattiin ensin kuparinvärisellä spraymaalilla, ja kuivuttuaan tungettiin kupariputken sisään. Stopparin halkaisija oli juuri sama, kuin putken sisämitta, mutta jostain kinnasi kuitenkin. Ovistoppareita piti siis vielä lyhentää vähän rautasahalla, jotta ne menivät paremmin putken sisään.



eteisen sisustus, tee se itse naulakko eteiseen, muuto dots finnish design shop, laukkunaulakot


Tilasin eteiseen myös pitkään ihastelemani Muuton Dots -naulakot Finnish Design Shopista. Ne ovat jotenkin ihan ylisympaattiset. Muistan suunnitelleeni niitä jo pari vuotta sitten lastenhuoneeseen. Mielestäni ne näyttävät joka paikassa tosi kivoilta. Mies tuijotti "tatteja" ihan hölmönä ja ihmetteli, mitä ihmeen virkaa tällaisilla naulakoilla on... Ja voitte kuvitella sen ilmeen kun kerroin että saahan niihin kätevästi lapset ripustettua vaikka takkinsa, mutta koska sitten seinä olisi heti ihan kurainen, niin meillä nämä tulevat toimittamaan laukkunaulakon virkaa. Silmät pyörähtivät kaksi kierrosta päässä ja totesi vaan aha, ja asensi kiltisti. Mutta eipä kiellä enää hänkään niiden kätevyyttä! Lattialta ja saarekkeelta on vapautunut tilaa, kun minun laukkuni eivät enää pyöri milloin missäkin.

lapsiperheen pieni eteinen, muuto dots, tammi, laukkunaulakot, eteinen järjestykseen



Ikean Bekväm -jakkaroita meillä on kaksin kappalein, ne ovat tosi monikäyttöisiä (ja muuten edullisia, kympin!). Yksi on aina keittiössä lasten kurottamisavuksi, ja toinen meillä on ollut laskutasona nojatuolien vieressä. Yhtenä päivänä E kiipesi keittiön jakkaran avulla hakemaan eteisen kaapin ylähyllyltä kypärää, ja jakkara jäi eteiseen. Siitä hoksasin, että tuohan on kuin tehty eteisjakkaraksi! Lasten on siinä alatasolla istuessa helpompi laittaa kengät jalkaan. 

lapsiperheen eteinen, kätevät ratkaisut, ikea bekväm jakkara



Lopuksi keksin vielä, että viinilaatikko on juuri sopivan kokoinen tuon jakkaran alle. Jakkaran viereisessä korissa on sormikkaita, pipoja ynnä muita kausitarvikkeita, joita ei mitenkään pysty heittämään kaapissa olevaan koriin. Näin syksyn tullen otan taas eteiseen laatikon villasukkia, josta viluvarpaat voivat napata itselleen omat heti ovella. Nyt sen saa kätevästi jakkaran alle, jotta eteisen lattialla on enemmän tilaa sikin sokin lojuville kengille. Niille pitäisikin vielä keksiä joku pienen pieni hylly. Ulko-ovea vastapäätä on kylpyhuoneen ovi, ja sen jälkeen kulku keittiöön. Yhdellä seinustalla taas on eteiskomero, joten kenkähyllylle ei oikein ole tilaa. Ehkä fiksuinta olisi oppia nostamaan kengät kaappiin. Mutta tiedättehän te että se on tosi työlästä... Mitkä ovat teidän parhaat niksit eteiskaaoksen hanskaamiseen?

FB | IG

Katri
SHARE:

19 kommenttia

  1. Meidän perheen eteisniksit: Paljon kaappeja, kodinhoitohuone eteisen vieressä ja Ikean kenkätelineet. Kaikista näistä huolimatta meillä velloo kenkämeri eteisessä. Yksi ihana talo jäi aikoinaan ostamatta huonon eteisen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä eteinen on tosiaan aika merkittävä tekijä arjen sujuvuuden kannalta.. Onneksi meillä on sentään tuo kylpyhuone vieressä (ja pyykkikone), jotta voi kuraiset vaatteet heittää sinne suoraan.. Kuulostaa hyviltä ratkaisuilta! Meillä on aika vähän kaappitilaakin, mutta tuleepahan pidettyä vain kauden olennaisimmat kaapeissa.

      Poista
  2. No mutta hyviä ideoita olet keksinyt. Ja kupariputki on tosi pop. Älä huoli, kaaos on varmasti joka eteisessä, olipa se sitten minkä kokoinen tahansa. Meillä on kyllä säilytystilaa, mutta eteisen muoto tuottaa ongelmia kun ollaan kaikki tekemässä lähtöä yhtä aikaa tai tullaan kotiin yhtä aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ihan totta, että eteiskaaos on vakio. :) Jep, kupari ihastuttaa nyt tosi kovin. Kyllähän se alkaa tummua, mutta uskoisin sen olevan ihan ok. Meidän takan ja puulieden edessäkin on kuparialusta ja sitä voi sitten halutessaan kyllä puhdistaa taas kirkkaamaksi..

      Poista
  3. Ihania ideoita sinulla eteistilaan. Kyllä teidän kaaoksenne näyttää vielä hallitulta verrattuna meille. Olen tuonut eteiseen lipastoa, laatikkoa, kaappia yms. jotta nuo kengät voisi nostaa niihin, vaan mitäs luulet, onnistuuko keneltäkään??? No EI, isäntä on ainoa, joka kiltisti nostaa kenkänsä pois lattialta. Ja kun ottaa huomioon, että meitä on kuusi niin voit vain kuvitella, näkyykö lattiaa kenkämeren alta, no eipä juurikaan... Me rakennusvaiheessa mielestämme suunniteltiin iso ja kohtuullisen hyvä eteinen, ei mennyt sinne päinkään... Kaaos on aina vastassa, kengät oven suussa, samoin reput jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei muistetaan nyt, että kuvissa on se siivottu todellisuus! Nyt siellä näyttää ihan toiselta! :) Pointsit miehelle, joka jaksaa laittaa kengät. Aamulla se on ärsyttävintä kun on kiire ja sitten yrittää etsiä niitä sormikkaan pareja ja hukkunutta pipoa, eikä pääse kunnolla edes liikkumaan kenkien keskellä.. Huoh.

      Poista
  4. Voi ei teidän eteinen näytä ollenkaan kaaottiselta :) Kaunista näyttää olevan ja tuo kuparinaulakko on aivan ihastuttava! Minuakin kiehtoo nuo Muuotn dotsit edelleenkin ja ehkä nyt olisi aika niitä ostaa kun jo kaksi vuotta miettinyt =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tietää, että ne miellyttävät silmää pidempäänkin, joten harkinta-aika on jo lusittu! :) Ja hei muistetaanpa nyt, että tämä oli se eteisen julkaisukelpoinen päivä! :D

      Poista
  5. Tosi kaunis tuo kuparinen tanko! Mä laitoin myäs vaatehuoneeseen tangon roikkumaan katosta. Säästi hurjasti tilaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, minustakin se on aika jees! Muistelenkin että sinulla tuli aika onnistunut siitä vaatehuoneen muutoksesta! Tosi hyvä, ettei ole jaloissa mitään tankoa tiellä, lattialle kun kuitenkin tuppaa eksymään kaikenlaista..

      Poista
  6. Kaunista!
    Mullakin Dotsit ostoslistalla.. :) Mies kyllä lupasi tehdä vastaavat, mutta vielä ei ole näkynyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, niin tyypillistä!! Tunnistan miestyypin! ;) Olen ottanut jo vakiokysymyksen, että onkohan niitä itsetehtyjä odotettavissa vuoden vai kahden sisällä..? Sitten kun saan epämääräisen vastauksen totean, että joo idean tasolla taas hyvä, mutta toteutus jää kuitenkin uupumaan, koska ei se sitten loppujen lopuksi olekaan niin helppoa. :)

      Poista
  7. Hieno! Onko toinen pää katossa kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo se on katossa kiinni samanlaisella systeemillä kuin seinässä. Mies laittoi sinne kai jonkun erikoisen systeemin, että kestää varmasti niin katossa kuin lastulevyseinässä.

      Poista
    2. Mikä on tämä "erikoinen systeemi" ? Juuri tuota kattokiinnitystä mietimme omaan tekeleeseemme.

      Poista
    3. Moi Nora! Laitatko minulle sähköpostiosoitteesi katriah12@gmail.com, niin voisin lähettää sinulle miehen piirtämät havainnekuvat kiinnityksestä, en usko että pystyn sitä paremmin selittämään.. :)

      Poista
  8. Loistava muutos eteisessä ja tuo naulakko on kyllä niin hieno!!! Nuo miehen kommentit kuulostaa enemmänkin tutuilta, ei miehet ihan aina ymmärrä meidän juttuja... :D

    VastaaPoista
  9. Hei ! Onko sulla vielä ylhäällä nuo seinä ja katto-osat mistä hankittu ja mitä maksaneet ?? En löydä vastaavia mistään :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Laitatko minulle sähköpostiosoitteesi katriah12@gmail.com, niin voisin lähettää sinulle miehen piirtämät havainnekuvat kiinnityksestä, en usko että pystyn sitä paremmin selittämään.. :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig