Pienissä häissä - ihan omissa

"Sitoutua niin syvästi

että muuttuu pohjattomaksi.

Puristaa niin lujasti

että muuttuu rajattomaksi.

Rakastaa niin mielettömästi,

ettei mikään enää

ole vailla merkitystä."

Tommy Tabermann

Se elokuinen lauantai oli kaunis, herkkä, ja niin täynnä tunnetta. Olimme vihdoin keksineet meidän juttumme - tapamme mennä naimisiin kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Ei suuria häitä, ei hirveästi valmisteluja, ei häästressiä kenellekään (totuuden nimissä - eihän siltä voinut välttyä!). Vain me, lapset ja ihan läheisimmät, jotta tilaisuus pysyy pienenä. Ja niin kävi, että uppouduin jonnekin kuplaan koko vihkimisen ajaksi. Paikalla oli pari kourallista ihmisiä, mutta tuntui, kuin olisin unohtanut heidätkin hetkeksi ympäriltämme. 

"Tahdon panostaa aina siihen, että sinä olet onnellinen. En velvollisuudesta, vaan koska ainoastaan silloin voin itsekin olla aidosti onnellinen."

"Kymmenen vuoden aikana olemme ylittäneet monta haastetta. Lupaan pysyä lujana, kun ajat ovat kovia, koska tiedän, että minkä tahansa haasteen kohtaammekaan, tulemme ylittämään ne yhdessä."

"Kymmenen vuotta sitten ajattelin olevani onnekas saatuani vihdoin sinut itselleni. Tahdon joka päivä näyttää sinulle, kuinka onnekas olen, että sinä olet minun elämässäni."

"Siitä on kymmenen vuotta, kun uskallettiin astua samalle polulle, nuorina ja niin epävarmoina. Kuitenkin niin varmoina, koska olinhan mä jo yli 20 vuotta sitten Kaukjärven ala-asteella tiennyt haluavani juuri sut."

"Se hymy ja pilke sun silmissäsi, joka kertoi kymmenen vuotta sitten yhtä paljon kuin nyt."

"Tahdon jatkossakin kunnioittaa, ihailla, arvostaa ja melkeinpä palvoa sinua sellaisena kuin olet, ja myös tulevaisuudessa sellaisena, millaiseksi haluat tulla."

Kuva: Petra Veikkola Photography

Luimme toisillemme ajatuksiamme, kuuntelimme ja itkimme. Esikoinen toi sormukset ja toki pienempikin siihen halusi osallistua. Jäivät välillä tössöttämään ympärillemme ja halailemaan. <3 Ystävämme lauloi häätanssiksemme Your Songin, jonka aikana tuntui, kuin olisin vajonnut jonnekin ikuiseen kuplaan. Unohdin häävalokuvaajankin olemassaolon, mutta niin ihania kuvia Petra jo lähetti vilkuiltavaksi, etten meinaa malttaa odottaa, kunnes saamme loputkin kuvat. Tämän viimeisen kuvan lähetimme sukulaisille tilaisuudesta, josta eivät tienneet muut kuin perheemme ja ihan lähimmät ystävät. Tarkoituksena oli kutsua ystävät juhlimaan tupareita seuraavana viikonloppuna ja kertoa siellä viikontakaisesta vihkimisestä. Salaisuus pysyi loppuun asti ja lauantaina juhlimme tupareita, vaikka moni oli kyllä aavistellut, että jokohan ne menisivät naimisiin. Tosin toiset olivat ihan unohtaneet, ettemme vielä olleetkaan naimisissa... Tupareista ja häätohinoista lisää sitten myöhemmin - minä uppoudun taas Your Songin pariin fiilistelemään näitä muistoja. Ajattelin, että ei yksi vihkiminen nyt niin iso juttu olisi tällä taipaleella, mutta oli se niin ihana tilaisuus, että tuskin unohdan sitä tunnetta koskaan...

"I hope you don't mind, I hope you don't mind that I put down in words - how wonderful life is now you're in the world."

Kuvat: anopilta ja viimeinen kuva Petra Veikkola.

Blogia voi seurata myös Instagramin ja Facebookin kautta.

Katri