Pakkanen paukkuu ja puuliesi painaa

Idyllinen puulattia, jeah... Näillä paukkupakkasilla ei huvittaisi kuullakaan ihanista vanhoista lautalattioista. Täytyy todeta, että tuuletus ainakin toimii. Yläkerrassahan lautalattia tuntuu juuri niin ihanalta jalan alla kuin aina puhutaankin, mutta alakerrassa tuntuu ettei kahdetkaan villasukat riitä.

Puuliesi saa painaa hommia ja ilmalämpöpumppu huutaa hoosiannaa. Takka hohkaa mukavaa lämpöä ja pumppu kierrättää takan ja puulieden lämpöä keittiöön ja ruokailutilaan, mutta korkeassa ruokailutilasta kaikki lämpö karkaa ylös. Tuo ovi eteisen ja keittiön välillä tuli todellakin tarpeeseen, nyt sen oikein huomaa miten kylmä eteiseen puskee. Kevään tullen eteisestä puretaan niin paljon kuin pystytään ja eristetään lattia ja seinät kunnolla. Oven alle jäi vähän vahingossa rako kun ovi oli liian matala, mutta toisaalta ilman sitä kissamme ei pääsisi kulkemaan astiallensa. Nyt veto tuntuu nilkoissa aika hyvin..

Sattui pieni repsahduskin. Tein lapsille pannukakkua ja mies kehui että ei voisi olla kyllä mitenkään parempaa. Ehkä parasta ikinä. Tästä on kiittäminen googlen algoritmia, joka ohjasi ensimmäiseksi hakutulokseksi jonkun kotikokin maailman parhaan pannukakun.

Ja hei, meillä ei täällä ole kuin vajaa -20 astetta... Pohjoisessa on mitattu kuulemma peräti -40 astetta, ja lehden mukaan vuonna 1999 siellä kärvisteltiin -50 asteessa! Huh, mahdoton käsittää sellaista kylmyyttä...

Leppoisaa loppiaista! Ohjelmassa ainakin kuusenriisujaiset, ja muuten varmaan ollaan aika hiljaksiin. Välipäivien tauti pukkaa uudelleen päälle sopivasti parin työpäivän jälkeen...

Unelmakarttakirja

Tänä vuonna minulla ei ollut joulun välipäivinä mitään uutta luettavaa. Lueskelin kyllä vanhoja kirjoja, kuten Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa, jonka innostamana päätin yrittää jättää vehnää ja sokeria vähemmälle. Vehnää en ole aiemmin edes yrittänyt välttää, koska olen pitänyt sitä liian vaikeana tällaiselle leipähirmulle...

 

Joka tapauksessa, sormet syyhysivät jonkin uuden kimppuun ja etsiskelin kirjakauppojen sivuilta vinkkejä uusiin luettaviin. Laitoin muutaman mielenkiintoisen kirjan myös kirjastoon varauslistalle. Sitten silmiini osui eräässä Facebook-ryhmässä Sannan vinkki uudesta kirjastaan. Unelmakarttakirja vaikutti juuri siltä, mitä nyt tarvitsen. Sanna Wikström on Hidasta Elämää sivuston perustaja, oikea hyvinvointialan monitoiminainen.

 

 

 

Muutaman illan olenkin nyt tutkiskellut itseäni, kyseenalaistanut rajoittavia ajatusmalleja ja tunnustellut tunteitani. Kirjassa on tehtäviä ja tyhjiä sivuja, joille voi rakentaa vähitellen sitä omaa polkua, kun se selkeytyy. Kirjan lukemiseen täytyy oikeasti keskittyä, eikä voi vain silmäillä. Miten minusta tuntuu, että tämän informaatiotulvan ja someselailun aikakaudella tiedonkäsittelystä on tullut vaikeampaa?

 

Pystyin hetkellisesti jopa samaistumaan niihin nuoriin, jotka eivät meinaa pystyä löytämään ja jäsentämään netistä löytämäänsä tietoa. Viittaan tässä nuoriin, koska olen viime aikoina päässyt opettamaan myös heitä, vaikka yhtälailla tiedon pirstaloituminen ja hektinen verkkoselailu haastavat meidän aikuistenkin tiedonkäsittelyä. Hyvä, että kirja ei ole pelkkää pintaselostusta, vaan joutuu vähän ajattelemaan, koska vain silloin voi tehdä itsensä kanssa töitä.

 

 

 

Tässä minun suositukseni kaikille, jotka haluavat uuden vuoden tavoitteidensa tueksi vähän kättä pidempää ja mahdollisuuden konkreettiseen asioiden työstämiseen. Hinta Suomalaisessa kirjakaupassa oli 14,95 €, yllätyin edullisuudesta! Unelmakarttakirjaa pääsee ilmeisesti tekemään myös verkkokurssina, se on vähän laajempi työpaja, varmasti myös tosi antoisa. Täytyykin tutustua siihen ajan kanssa.

 

Hyvää tammikuun ensimmäistä viikkoa! Paukkupakkaset saapuvat tänne Etelä-Suomeenkin, hui!

 

Katri

Introvertin tunnustukset

KIITOS! Sydämeni pohjasta, nöyrä kiitos edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista, tykkäyksistä ja kaikista niistä rohkaisevista reaktioista ja kommenteista myös Facebookin puolella. Olin aivan ällikällä lyöty.. En ajatellut, että kuvat niin erityisiä olisivat olleet, tai että saisin niin paljon kannustusta täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä! Ette uskokaan miten iso merkitys sillä oli. Ajattelin, että ehkä tätä polkua todella täytyy alkaa laventaa. Omille hommille sokeutuu, mutta kun saa ulkopuoliselta palautetta, voi se saada näkemään jotain uutta itsekin.

 

 

 

Moni kommentoi, että kuvissa näkyy hetkien aistiminen ja vangitseminen. Mietin, että ehkä se introverttiuteni nyt alkaa näyttää hyviä puoliaan. Muistan, kun yliopiston alussa teimme persoonallisuustestin ja en oikein saanut kiinni luonneanalyysista. Tiedostin kyllä vähän huijaavani monivalintakysymyksissä; halusinhan olla sanavalmis, ulospäinsuuntautuva ekstrovertti. Olin nimittäin kapeakatseisesti ajatellut, että ekstrovertit pärjäävät elämässä paremmin. Viitisen vuotta myöhemmin olin varmaan henkisesti kasvanut, sillä pystyin tekemään samaisen testin rehellisin vastauksin. Kuvaus varovaisesta introvertista tuli niin lähelle, että melkein pelästyin.

 

Tutustuessani itseeni olen löytänyt introverttiudestani myös paljon hyviä piirteitä, kuten sen herkkyyden, joka ehkä auttaa aistimaan toisten tunnetiloja ja ohilipuvia hetkiä. Arvelen, että herkkyyteni on tärkein voimavarani. Nyt minun pitäisi ruokkia tätä luonteenpiirrettä, ja samanaikaisesti erottaa tämän mieluista paria, varovaisuutta kauemmaksi. Kauemmaksi pois kuiskimasta epävarmuusmantraa korvanjuurella. Olen kyllä toisaalta ylpeä jo näistä askelista, sillä en kovin mieluusti huutele julkisesti omista jutuista... Omalla Facebook-seinällä blogipostauksen jakaminen on niin kuumottavaa! Se on varmaan se perisuomalainen mitä-ne-muutkin-ajattelee -syndrooma, josta irti pääsemiseksi olen kyllä tehnyt jo vuosia töitä ja tarkoituksella liikkunut epämukavuusalueille.

 

Olkoon vuosi 2017 siis sopivasti haastava, uusia tuulia ja hyvää flow'ta tuova! Irti turhasta epäröinnistä, uskoa itseen ja tulta päin! Niin ja vähemmän sokeria ja vehnää, heh! (Pitäisiköhän nuo ja tipaton tammikuu jättää kuitenkin väliin, ettei hyvä päätavoite murru pikkurepsahduksien alle..?)

 

P.s. kuvat eivät liity aiheeseen varmaan mitenkään, vaan ovat räpsyjä lomaviikoltamme, joka meni täysin sairastupalaisina... Jos ajattelee positiivisesti, niin varmaan ollaan taas koko kevät terveitä ja sairastetaan sitten kesälomalla! :)

 

Katri

Tunnelmalliset talvihäät ja uuden vuoden tavoitteita

Nyt minulla on paha kuume.. Nimittäin hääkuume. Asiat ovat sikäli hyvin, että itselläni ei ole mitään hinkua uusimaan seremonioita. Sen sijaan tunnistan kaipaavani häätunnelmaa - pientä aistittavaa jännitystä, ja käsin kosketeltavaa rakkautta. Ja sitä, miten toiset ihmiset ovat onnellisia läheistensä puolesta. Se liikuttaa tällaista herkkistä.

Haluankin kertoa teille tarinan Maijan ja O-P:n häistä, kuvien kautta. Häät järjestettiin tunnelmallisessa Villa Promenadessa Ruissalossa, ja vihkiminen tapahtui Pyhän Henrikin taidekappelissa Hirvensalossa. Kertakaikkisen upeat puitteet ensimmäisiin oikeisiin häihini.

 

 

Ai niin kerroinko, miten päädyin kuvaamaan heidän häät? Maija  otti minuun yhteyttä blogini sähköpostiin, kun he olivat tiedustelleet vierailtaan paikallista, joka voisi tulla kuvaamaan häät. Koska he eivät etsineet ammattilaiskuvaajaa, oli miehen serkku kysellyt täkäläisiltä kavereiltaan, ja eräs vanha ystävä oli minusta vinkannut.

 

Voitte ehkä uskoa miten tohkeissani olin! Ja sen jälkeen tietty lievästi paniikissa. Mitä olin mennyt lupaamaan? Heidän tärkeä päivänsä, jota ei voi sössiä, vaikka ei olisikaan ammattilainen. Hommasin lainaan vararungon, hankin lisää muistikortteja, jotta voin laukoa kahdelle muistikortille yhtä aikaa, ja kehittelin ideoita potretteihin. Tapasin parin etukäteen ja kartoitin kaiken minkä keksin. Hyvin valmisteltu tuo ainakin varmuutta, jos ei muuta.

 

Täydensin myös objektiivivalikoimaani 35mm f/1.4:llä, jolla itseasiassa kuvasin koko häät (paitsi muutaman perhepotretin laajemmalla 24-70mm f/2.8:lla). Vaikka tämä uusi objektiivini onkin budjettisyistä Sigma, niin olen aivan mykistynyt sen laadusta, kun vertaan aiempaan Nikkorin 50 mm 1.4:ään. Ei tuota Art sarjaa suotta ylistetä.

Koska postauksesta tulee kuvien puolesta pitkä kuin nälkävuosi, säästän teidän pidemmiltä sepustuksilta, vaikka tekisi mieli jokaisen kuvan kohdalle jotain kommentoida.

Potretteja jännitin eniten, koska tilanteiden tallentamisessa koen olevani jo vähän harjaantunut, mutta luontevien, mutta aitojen potrettien kuvaaminen ei olekaan niin helppoa. Liikutaan mallien ohjaamisen ja luontevien hetkien löytämisen välimaastossa, jossa yhtä aikaa pitäisi huomioida valon suunta ja valotus, tarkennus ja se tärkein - parin välisen tunteen näkeminen. Ja vielä ajoittain hienovaraisesti ohjata asentoihin ja eleisiin.

 

Kuuluisa valokuvaaja Joe Buissink sanoi opettavaisesti: It's the moment between moments. Sen yritän löytää. Potrettikuvaus alkoikin kiehtoa kovasti.

 

Vihkitilaisuudessa oli uskomattoman kaunis tunnelma. Sisarten lapset tärkeissä tehtävissään, flyygelin ja viulun sointi kaikui kappelin kaarissa kauniisti ja vei musiikin luihin ja ytimiin...

 

Potrettien aikaan oli vielä päivänvaloa, mutta kuulas joulukuinen lauantai hämärtyi pian vihkimisen jälkeen ja juhlapaikalla oltiinkin himmennettyjen, vaikkakin upeiden kattokruunujen armoilla.

 

 

Oi, mikä tanssi kattokruunun alla! Prrrrrfect! Joko ymmärrätte hääkuumeeni? Näihin tunnelmiin jää niin koukkuun... Ensimmäinen oikea hääkuvaus keskitalven hämärässä oli haasteellinen, mutta selvisin siitä ehkä jopa paremmin kuin uskoin. Olisikin aivan ihana kuvata kesähäät ja toteuttaa potrettikuvaukset ulkosalla.

 

Näin uuden vuoden kynnyksellä on tapana tehdä myös suunnitelmia ja tavoitteita ensi vuodelle. Aion ainakin kuvata enemmän kuin tänä vuonna, ja tavoitteellisemmin. Tiedän, että voin oppia uutta joka kuvauksista, ja aion tehdä töitä sen eteen, että löydän oman kädenjälkeni. En olekaan ehkä koskaan ennen asettanut näin määrätietoisia uuden vuoden tavoitteita.. Hui!

 

Onko sinulla jo uuden vuoden lupaukset tai tavoitteet selvillä?

 

Hyvää loppuviikkoa, ja loppuvuotta!

 

FB | IG

 

Katri