sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Olipa kerran keittiösiivous (ja pari snäppivinkkausta)

Heippa! Kauniit syyspäivät ovat taas inspiroineet kuvaamaan niin paljon.. Instagramin puolella olen joitain syyspaloja jakanutkin, aika kivoja erilaisia juttuja on mahtunut tähän viikonloppuun! Käytiin Raumalla moikkaamassa ystäviä - tosi mukava lähteä tuollaiseen päiväreissuun! Ulkoiltiin vähän ja herkuteltiin; perheen mies oli tehnyt aivan loistavia blinejä! Silloin kun me teimme blinejä pari vuotta sitten, maistui taikina jotenkin liian happamalta. Nyt oli kaikki kohdillaan, eli ehdottomasti pitää antaa blineille uusi tilaisuus myös meillä.

Lasten kanssa päästiin ulkoilemaan useaan otteeseen, kun säät hellivät aamusta iltaan. Kävinpä tänään kuvailemassa myös yhtä kaunokaista, johon olen tutustunut näiden blogikuvioiden kautta. Vautsi - on tästäkin tullut antoisa harrastus! Instaan laitoinkin jo heti tuoreeltaan pienen sneak peekin tuosta reissusta..

Mutta siis jutun aihe oli se että siivottiin keittiö! :) Hahaa! Että voi pienestä vääntää jutun! Lauantaiaamun aurinko paistoi niin ankarasti keittiöön, että tuli vastustamaton hinku tarttua härkää sarvista ja siivota oikein sillä tavalla rankalla kädellä. Yleensä meillä lojuu kaikkia papereita, muistettavia asioita, ruoanlaittotarvikkeita ja astioitakin keittiön tasoilla. En vaan jaksa siivota sitä koko ajan, koska tuntuu, että muussa tapauksessa en muuta tekisikään kun järjestelisi ja pyyheilisi paikkoja. Ei ole minun juttuni. 

valkoinen keittiö, vanha puutalo, lasikaide aulassa, kvik mano keittiö, keittiöinspiraatiota

valkoinen keittiö, vanha puutalo, valkoinen puulattia, puuliesi, moderni koti, kvik mano keittiö, keittiöinspiraatiota

valkoinen keittiö, vanha puutalo, lasikaide aulassa, kvik mano keittiö, keittiöinspiraatiota


Aiemmin minulla oli sellainen ihanne, että koti siivottaisiin viikonloppukuntoon aina torstaisin. Usein jouduin kuitenkin huomaamaan jo viimeistään lauantaiaamuna, että tavarat ovat taas hujanhajan. Sen jälkeen torstaisiivouskaan ei ole ollut niin justiinsa. Siivotaan silloin kun siltä tuntuu, eli useimmiten edes vähän joka päivä, mutta suurella kädellä joskus kerran viikossa, mutta aina ei niinkään usein. Haluaisin siivota useammin, ja että koti olisi ihanasti siisti melkein joka päivä, mutta tässä elämäntilanteessa pienten lasten kanssa se aika tulee kulutettua kyllä johonkin muuhun. Osa on tietty ihan laiskuutta ja priorisoin varmaan vääriin asioihin - nytkin kun lapset nukkuvat, otan mieluummin oman ajan miehen kanssa telkkaria katsoen ja samalla kuvia läpikäyden ja blogia näpytellen. 

valkoinen keittiö, vanha puutalo, puuliesi modernissa keittiössä, kvik mano keittiö, keittiöinspiraatiota, valkotammitaso keittiössä, puuliesi uudessa talossa, alkuperäinen puuliesi, valkoinen vetimetön keittiö

valkoinen keittiö, vanha puutalo, puuliesi modernissa keittiössä, kvik mano keittiö, keittiöinspiraatiota, valkotammitaso keittiössä, puuliesi uudessa talossa, alkuperäinen puuliesi


Tällä hetkellä nämä kuvat ovat vain kaunis muisto siististä keittiöstä. :) Otin muuten Snapchatin käyttöön, ja ajattelin siellä varmaan rohjeta vilautella sitä arkisempaakin menoa. Olen vielä ihan ulalla sen kanssa - viime viikolla höpötin jotain ihan hölmöä, enkä osannut poistaa koko pätkää! Mutta eiköhän se siitä. Vaikuttaa aika hauskalta uutukaiselta.

Ketä sieltä Snäpistä sitten löytää?

Itse olen löytänyt seuraavia tuttavuuksia (EDIT- ilmeisesti nämä eivät olekaan käyttäjänimiä, joilla voi hakea, vaan nimiä, joilla näkyvät stories-valikossa. Ehkä näistä saa kuitenkin jotain osviittaa? Tietääkö joku, mistä näkee käyttäjän käyttäjänimen?:

heinassaheiluva
kerttup
valk.harmaja
Hunajaista
bbeautyoflifee
Luumutar
Talosanomat_Jenni

Niin ja minä olen siellä (en edes tiedä, kummalla nimellä kuuluu hakea, mutta kokeilkaa vaikka molempia! :))
katri.alihokka tai Katri Tohkeissaan

Laittakaahan omia tilejänne kommentteihin, jotta löydetään toisemme! Snapchat on siitä erikoinen, että käyttäjän nimi täytyy tietää tarkalleen, jotta sen voi lisätä seurattavakseen.

Aurinkoisia syyspäiviä!

FB | IG

Katri
SHARE:

17 kommenttia

  1. Mä en tajua sitä ollenkaan! Osaan vaan katsoa muiden snäppejä. :) keittiö on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika räpellystä se on mullakin ollut!:) katselen muiden pätkiä ja yritän jotain opetella. Painan aina snäpin liian nopeasti eteenpäin enkä ymmärrä miten sellaisia monesta pätkästä koostuvia juttuja voi tehdä..

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Joo siis tuo snap on kyllä hauska ja myös outo ku joutuu yksikseen ilman vastakaikua höpötteleen. Mun nimimerkki on ilmeisesti heinassaheiluva

    Luulen et koko nimellä mua ei löydy... Ja harmi ku siinä ei tiiä yhtään ku minkäkin nimimerkin takana on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk joo kyllähän mä sen tiesin mut ajatuksissani kirjoitin väärin! Kävin korjaamassa, kiitos! Joo ja se on hölmöä kun ei voi kommentoida heti terkkuja takas, paitsi vaivalloisemmalla yksityisviestillä..

      Poista
  3. Kaunista. Tykkään niin valkoisen ja lempeän puun vuorokeskustelusta. :) Meillä keittiö alkoi pysyä siistissä kunnossa, kun karsimme talosta koko tavaraa ja siihen keittiön siivoamiseen riittää enemmän aikaa. Makuuhuone on meille se murheenkryyni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkin olen tuohon liittoon aivan ihastunut! Ja hei olet kyllä niin oikeassa.. Minun pitää kyllä taas ottaa karsintaoperaatio. Aina kun olen sen tehnyt, niin on tullut valtavan puhdistautunut olo, kun ei menee aikaa turhaan hukkaan tavaroiden siirtelyyn.

      Poista
  4. Aijjai, näyttää huippuhyvältä!

    Heei mäkin olen Snäpissä :) peaceandstyle on käyttis. Nyt onkin ollut muuten suorastaan snäppitauko tässä! Hui! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos vinkistä, täytyykin lisäillä! Mä en nyt ymmärrä, kun en osaa enää tehdä sinne videota! Pelkkiä kuvia onnistun räpsimään. Mutta ehkä se siitä sitten kun on aikaa vähän katsella.

      Poista
  5. Kiitos hei eilisestä vielä! Olipa hauskaa ja uskon että kuvista tulee tosi mahtavia, kun olet niin taitava! ♡ Ja hei munkin snäpin tiedät jo. ;) anniinavblog se taitaa olla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heeeeei! Älä nyt intoile vielä! :) No kai niistä jokunen onnistuu, vähän olen jo ehtinyt käydä läpi.. Ai niin en mä muistanut sua tuohon listaan kun poimin nämä vain jostain listasta, ja ilmeisesti se oli se lista, ketkä ovat julkaisseet hiljattain Mystoryn.. Kaikkien käyttiksetkin taisivat olla väärin, joten eipä tuosta kai ollut hyötyä kenellekään. :( Mutta eiköhän se meille kaikille vielä aukene!

      Poista
  6. Voi että minkä näköistä teillä on ! Aivan upeita kuvia <3 <3

    Kiitos vinkkausesta ;))! Olet ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos sinulle! :) Valo oli aika upea ja sai tuon tilan vielä oikein iloitsemaan auringossa!

      Poista
  7. Mää oon sanna-luumutar, luumutar on joku aivan toinen 😊 se nimimerkki oli varattu. Tuo Luumutar on sit nimi, joka muille näkyy. Mutta jos lisää, pitää laittaa sanna-luumutar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tajusin kans, että tuossa listassa on kaikki sillä nimellä, millä näen MyStoryn. Mutta en löytänyt muita nimiä. Mikä järki siinä on? Eikö toisten oikeita käyttäjänimiä näe mistään? Minulla on tuo vielä niin hakusessa..

      Poista
  8. sonja_aaltoja on mun käyttäjätunnus siellä. Oon ihan koukussa, mut viime päivinä ehtiny tosi vähän snäppäämään. Kovassa nosteessa snäppi nyt (meidän, kröhöm, aikuisten keskuudessa), jokohan teinit on keksinyt uuden appin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta Sonja, täytyykin lisäillä sinutkin! Minulla on vielä alkutekijöissä koko touhu, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. *utelias*. TOtta, varmaan teinit pakenevat taas jonnekin muualle, kun me rynnistetään tuonne! :)

      Poista
  9. On huippua, kun keittiö on siisti <3 Mitä se ei todellakaan koko aikaa ole.. Olen itse saanut ladattua snapin puhelimeen, mutta siihen se on jäänytkin. Palaan tähän listaan, kun joskus kerkeän asiaan tutustua kunnolla (mistä sais lisää tunteja vuorokauteen??) :)

    VastaaPoista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig