maanantai 3. elokuuta 2015

Kirsikkahurmos - mutta miten näitä käytetään?

Kävin viemässä rikkaruohoja kompostikasaan ja löysin pihasaunan takaa aivan mielettömät kirsikka-apajat. Olinhan minä tiennyt, että meidän ja naapurin välinen raja on melkein kokonaan kirsikkapuista, ja keväällä ihastelin kukintaa, mutta olin jotenkin tyystin unohtanut, että sieltä oikeasti tulisi kirsikoita. Tai oikeastaan en ehkä ollut välittänyt koko puista, sillä en ole koskaan tykännyt kirsikoista. Toisaalta jos kokemukseni kirsikoista rajoittuu a) niihin kaupan kirkkaanpunaisiin säilöttyihin kirsikoihin b) torilta ostettuihin vetisiin ja hieman käyneisiin, vaikkakin komeisiin hedelmiin ja c) edellisen kodin koristekirsikkapuun tuotoksiin, niin ei ole ehkä ihmekään, että suusta on tullut mokellettua ulos muutakin kuin kiveä. Anteeksi.

mitä tehdä kirsikoista


Hieman ennakkoluuloissani siis nappasin marjan puusta, kun ajattelin, että kai näitäkin on maistettava, kun kerran tontilla kasvavat. Ja sehän oli hyvää! Olin varautunut johonkin aivan muuhun. Näitä tulikin popsittua heti muutama suoraan puusta. Mutta mitä muuta kirsikoista tekisi? Vinkkejä? Kirsikkasatoa on tulossa noin kymmenen metrin matkalta, joten aika hölmöä olisi jättää niitä puihin mädäntymään. Siispä mitä oikeasti hyvää ja syötävää olette kirsikoista tehneet?

Meillä on arki taas alkanut, ja koti on muuttunut lastentarhaksi (tosin vain kolmelle lapselle). Esikoinen aloittaa parin viikon päästä eskarin, joten hieman lomatunnelmissa ollaan vieläkin. Huomenna saan pitää pienen valokuvausillan työkavereille, täytyy ehkä valmistella pieni havainnollistava esitys... Kivaa!!

P.s. Faktojen ystävänä tarkistin, onko kirsikka hedelmä vai marja. Ote Viherpihan sivuiltaKirsikka on luumarja. Tavallisesti kirsikka luetaan hedelmäpuihin, minkä vuoksi usein puhutaan kirsikan hedelmistä. Kasvitieteellisesti oikeampaa on kuitenkin puhua kirsikan marjoista. 

FB | IG

Katri
SHARE:

6 kommenttia

  1. Eikös Muumimamma leiponu sapuskoihin kyllästyneelle perheelle kirsikkapiirakkaa? Mamma tosin viipy Nuuskamuikkusen kans kirsikkareisussa jonkin aikaa. Taas kelpas kaikille tavallisetkin pannukakut! Oikeesti kannattaa tehä hilloo. On vähän työlästä ottaa kivet pois, mutta maku palkitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä taisikin olla! Ja joo on varmasti aika työlästä.. Mutta mikäpä ei olisi? Täytyy ehkä harkita hilloasouvia!

      Poista
  2. Hillo on ihan superhyvää!! Mehu on myöskin hyvää, ihan maijalla tein. Ja pakkaseenkin olen laittanut muutaman pussin. Niin ja jos tykkää tehdä esim jouluksi likööriä, niin tulee aikasten hyvää!! Hanki oliivikiven poistaja, sillä lähtee kirsikoistakin kivet ihan kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mehu ei tullutkaan mieleeni! Sehän voisikin olla helppo tällaiselle laiskimukselle, kun sitä satoa on kuitenkin ihan hulluna.. Ja kiitos työkaluvinkistä, ehkä sen avulla viitsisi ryhtyä hillotalkoisiinkin! :)

      Poista
  3. Joo toi likkööri tulee samalla Puutarhalehden ohjeella kuin luumuistakin: Esim. Isoon lasipurkkiin 3cm kirsikoita, 3cm sokeria,3 cm kirsikoita,3cm sokeria jne... astiasta riippuen. Koko komeuteen kaadetaan päälle kirkasta viinaa niin, että peittyy. Kansi kiinni. Pidetään kylmässä( vaikka pihalla) ja käännellään ja ravistellaan astiaa pari kuukautta muutaman päivän välein. Siivilöidään ja pullotetaan.Itse kierrätin vielä valutetut luumut joululahjakuivakakkuihin ja menestys oli melkoinen puhumattakaan siitä likööristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Kuulostaa aikamoiselta sokeripommilta! :D Mutta sellaisiahan ne liköörit taitavat olla aina. Tuota olisi kyllä ihan kiva kokeilla!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig