Lauantaiheipat

Voitteko kuvitella millaiseen kuntoon saa 80 neliön asunnon yhden puolikkaan päivän aikana? Eilen illalla oli näyttö, ja tänään meni 1,5 tuntia kun sain siivottua edes isoimmat pois pöydiltä, laitettua tiskit ja pari koneellista pyykkiä. Sitä on vaikea edes kuvitella, miten paljon lapsiperheessä ehtii tapahtua muutaman tunnin, oikeastaan vain illan ja aamun aikana. Eilen illalla kun siivosin yksin (mies opinnoissaan) hiki hatussa ennen näyttöä, yllätin isomman neidin kiipeämästä keittiön yläkaapeille hakemaan vesivärejä, pensseleitä ja vesiastiaa. Hän ajatteli ruveta maalaamaan. Kaamean pettymyksen jouduin tuottamaan, kun ei nyt oikein ollut sopiva aika... Ja sitten taas siivoamaan niitä takaisin kaappeihin. Ja kohta järjestämään uudelleen neidin huone. No, se on semmoista aina joskus... Onneksi ei aina tarvitse siivota yksin. Mutta kyllä yhden puuhakkaan viisivuotiaan ja yhden kalusteita pitkin kävelevän (ja kaatuilevan) vauvan kanssa sellaisen tiptop-näyttökunnon saaminen on yllättävän haasteellista.

Mutta tulevat ne päiväunet ja kahvitaukokin, JES! Keittiö raivattu ja lauantaikukat aseteltu, lauantaifiilis on täällä. 

Rentouttavaa viikonloppua teillekin! :)

Katri

Unelmien keittiö - toteutettavissakin vielä!

Kuva

Oijoi, katsokaa tätä keittiökauneutta!! Kaikki on niin silmää hivelevää, täydellisiä kontrasteja! Alkuperäinen lautalattia (meille tulee hieman valkoisempi), tosi yksinkertaiset uralliset laatikostot ja upea tiiliseinä. Huoh... 

Asuntokaupat tosiaan lähenevät ja pää sauhuaa ideoita keittiön varalle. Keittiöön täytyy tehdä aika paljon muutoksia, koska nykyisellään se on liian pieni meille. Haluamme, että keittiö, ruokailu- ja oleskelutilat ovat yhtenäistä tilaa, mutta tällä hetkellä välissä on paljon seiniä ja liian pieniä oviaukkoja. Talossa on tosi erikoinen pohjaratkaisu, näytän sen jossain vaiheessa. Huvikumpumaisen pohjaratkaisun ja mielenkiintoisten arkkitehtonisten yksityiskohtien vuoksi taloon ihastuimmekin.

Jotenkin tosi sääli purkaa ja puhkoa joitakin seiniä, koska ne ovat omalla tavallaan laajennuksen ja vanhan osan yhdistämisen suola, mutta toiminnallisuuden vuoksi se on aika ehdotonta. Kirjoittelen keittiöstä ja suunnittelemistamme muutoksista joku päivä tarkemmin, mutta nyt täytyy alkaa hahmotella keittiötä millimetripaperille - mies kävi tänään ottamassa mittoja. 

Ai niin, siis elättelen toiveita, että tuollaista vanhaa tiiltä saisi purettua irti talon alkuperäisestä ulkoseinästä, joka tällä hetkellä on keittiön ja ruokailutilan välissä. Tiilen päällä on kuulemma rappaus, joten en tiedä, onko se ihan mahdoton homma saada rappaus irti tiilistä. Rouheiseksihan ne saavat jäädä, mutta onkohan se ihan hölmöläisen hommaa? No, sen tietää vasta sitten kun on saatu leka heilumaan.. Ihanaa olisi myös jättää tiiliseinää näkyviin keittiön ja ruokailutilan väliin hieman.

Kuva

Kuva

Kuva

Tässä vielä muutama samantyylinen inspiraatiokuva, näitä on ihana löytää. Mukavaa loppuviikkoa, sehän on taas jo perjantaikin huomenna, jes!!

Katri

Miten päin tässä maailmassa oikein pitäisi olla?

Törmäsin tänään Facebookissa linkattuun blogitekstiin Nakit ja mutsi -blogista ja jaoin sen omallakin aikajanalla. Siinä on todella osuvasti kuvattu niitä yhtäaikaisia "vaatimuksia", joita meille eri tahoilta syydetään. Lukaiskaapa se ihan alkuun tästä. Kirjoittaja oli niin taitavasti ja humoristisesti pukenut sanoiksi sen kaiken ristiriitaisuuden, jota olen itsekin välillä pyöritellyt ja ihmetellyt. Pääsen nyt itse paljon helpommalla, kun ei tarvitse kuvata tätä ilmiötä niin paljon, Päivi teki sen puolestani tekstissään.

Kirjoitin Fb-jakoni alustukseksi "Päivän helpotus - jonkun muunkin mielestä tuntuu siltä, että vaikka miten tekisi niin aina se on kuitenkin jonkun mielestä väärin. Loistokuvaus tämänpäivän ristipaineesta! Kieltämättä välillä yhtäaikaa turhauttaa ja huvittaa nämä monenlaiset 'vaatimukset'.." Sitten eräs ystäväni kommentoi, että blogiteksti kertoo siitä, miten tärkeää on osata tehdä valintoja ja tunnistaa, mitä hyvä elämä merkitsee itselle. Ja että onhan ihmisillä aina ollut eri käsityksiä siitä, mikä on oikein ja hyvää, mutta kirjo tulee nyt näkyvämmäksi blogien ja somen, esim. erilaisten keskustelujen kautta.

Mietin hetken, että enkö muka tiedä, mitkä asiat ovat itselleni tärkeitä, koska tämä teksti kolahti ajatuksiini niin hyvin. Nyökkäilin osuville huomioille ja toisaalta hymähtelin turhautuneena kaiken ristiriitaisuudelle. Välitänkö siitä, mitä muut ajattelevat? Koenko jonkinlaista painetta tehdä asiat "oikein"? Ihmisen perustarpeita on tuntea kuuluvansa yhteisöön ja olla siinä hyväksytty, sekä toimia rationaalisesti, järkevästi. Tässä valossa on ihan luonnollista, että jonkun verran sitä aina miettii, minkä yhteisössä ajatellaan olevan oikein sekä järkevää. Välillä ärsyttää tosi paljon se, kun tuntuu, että tekee miten tahansa, niin aina asialla on kääntöpuolensa ja jonkun mielestä se on väärin. Tai ainakin on parempia tapoja toimia. Päivin blogitekstissä tuli niin konkreettisesti esiin, että on monia tapoja toimia oikein, koska ihmiset arvostavat eri asioita.  Jokainenhan haluaa toimia oikein, olla hyvä vanhempi ja ihminen nyt ainakin. Mutta mitä se hyvä ihmisyys tai hyvä vanhemmuus sitten tarkoittaa? Siitä on jokaisella oma käsitys.

Esikoisen aikana "oikein tekeminen" sai ihan uudet mittasuhteet... Joka asiaan oli yhtä monta oikeaa tapaa kuin oli neuvojaakin. Kommentointi ja neuvonta alkoi jo odotusaikana - aloimmehan odottaa lasta nykyisen mittapuun mukaan nuorina ja minä vielä opiskelin ja tein osa-aikatöitä. Vaikka tämä oli meille odotettu asia ja toiveiden täyttymys, kauhistelijoita ja vahingosta tiedustelijoita riitti. Oli toki niitäkin, jotka kannustivat, että onpa hyvä saada lapset nuorina ja opiskeluaikana, mutta pääsääntöisesti päänpyörittely oli yleisempi reaktio. Sitten alkoi raskausajan syömiseen ja vatsan muotoon kommentointi, myöhemmin imetykseen, kiinteisiin, sormiruokailuun, kantamiseen, vessahätäviestintään, nukahtamiseen ja virikkeisiin liittyvä besserwisseröinti, puhumattakaan päivähoidon aloituksesta... vain muutamia mainitakseni, ja tämä kaikki ensimmäisen vuoden aikana. 

"E kuulee, kuuntelen!" Isi kauempana: "Kävelkää noin 30 askelta eteenpäin, me nähdään teidät nöpön kanssa." :D

Radiopuhelimet olivatkin hauska ekstra retkellä, kun sieniäkään ei löytynyt.. :D

Nuorena äitinä olin kyllä vähän hukassa oman äitiyteni kanssa, eikä ihme, kun tuntui, että pitäisi olla niin monella tavalla äiti ja ihminen. Toisaalta pitäisi mennä aikaisin töihin, jotta olisi kunnon työteliäs kansalainen, mutta toisaalta pitäisi olla lasten kanssa kotona, koska he tarvitsevat sinua enemän kuin työelämä. Hirveä moraalikysymys tehty siitäkin asiasta! Ehkä viimeistään tämän ison kysymyksen pohtiminen silloin esikoisen vauva-aikana sai minut tajuamaan, että jos aikoo välittää muiden mielipiteistä, niin on aivan sama miten tekee, koska se on kuitenkin jonkun mielestä väärin. Siispä on parempi olla välittämättä. Ja tässä tulemme dilemman alkupäähän - on vaikeaa olla täysin välittämättä, koska elämme kuitenkin erilaisissa yhteisöissä, joissa vallitsevat tietynlaiset arvot, normit ja kirjoittamattomat säännöt hyvästä elämästä. Ja lisäksi se, välittääkö eriävistä mielipiteistä on eri asia kuin se, onko niillä mitään merkitystä. Harva on niin kova, että arvostelun edessä mikään ei liikahda eivätkä tunteet värähdä, mutta ei muiden käsitysten silti tarvitse horjuttaa omia arvoja.

Vuodet ja vanhemmuus ovat kasvattaneet onneksi myös minua, ja nykyään osaan aika hyvin olla välittämättä muiden mielipiteistä. Varsinkin äitiyteen liittyy niin paljon ihanteita (ja myyttejä), ettei sellaista "täydellistä äitiä" ole olemassakaan. Näille ihanteiden ristiriitaisuuksille linkkaamassani blogitekstissäkin naureskeltiin. Tärkeintä on pyrkiä sellaiseen vanhemmuuteen, joka itselle ja omalle perheelle tuntuu hyvältä. Jos ei tykkää leipoa pullaa, niin ei tarvitse olla pullantuoksuinen äiti! Tai jos ei tykkää potkia palloa, niin ei tarvitse yrittää opettaa palloilujuttuja! Varmasti löytyy muita tapoja tehdä kivoja asioita yhdessä. Minä kun en osaa leikkiä, niin mielelläni kokkaan lasten kanssa, tai vaikka teen palapeliä. Sitten saatan "ihailla" toista äitiä, joka jaksaa leikittää lapsiaan, mutta jolle ruoanlaitto ei ole sydämenasia. Lapset kuitenkin varmasti muistavat ne yhteiset puuhat, ihan sama mitä silloin on tehty. 

Jäin vielä miettimään sitä ystäväni huomiota, että onhan ihmisillä aina ollut erilaisia arvostuksia ja tapoja toimia, mutta tänä päivänä ne tulevat näkyvimmiksi (ja siten myös vertailtaviksi) esimerkiksi blogien kautta. Se on kyllä ihan totta. Ennen yhteisöt olivat pienempiä ja tiiviimpiä, eivätkä välttämättä niin heterogeenisiä, jos vertaa esimerkiksi nykypäivän verkkoyhteisöihin. Kommentoin ystävälleni vielä, että "vaikka tietäisi, mikä itselle on tärkeää, niin aina ei jaksaisi kuunnella sitä toisten toitotusta, mikä on oikein tai väärin". Sitten hoksasin, että eihän kyse ole välttämättä siitä, että kukaan toitottaisi omia mielipiteitään ainoina oikeina. (Ainakaan enää nykyään, esikoisen aikana tosin törmäsin aika fanaattisiinkin neuvonantoihin.) Lehtiä ja blogeja lukiessa vain saattaa tulla sellainen olo, että varmasti tuossakin elämäntavassa on puolensa. Joku perustelee perheensä harrastuskuvioita, vapaa-ajanviettoa, ruokavaliota, rahankäyttöä jne., niin sitä miettii välillä, voitaisiinko mekin, tai jyrkemmin - pitäisikö meidänkin tehdä noin? Esimerkiksi minulle on tärkeää tehdä ja syödä hyvää ja terveellistä kotiruokaa. Sitten joku kertoo lehtijutussa/blogitekstissä, että käyttää aikansa mieluummin lasten kanssa touhuamiseen kuin ruoan laittamiseen. Väkisinkin mieleen hiipii pieni piikki, että käytänkö minä sitten aikani väärin? Jos kunnon äiti käyttää aikansa mieluummin lasten kanssa kuin ruoanlaitossa (siis ihan kuin ne poissulkisivat toisensa)? Tämän ajatuksenjuoksun lopuksi tulin siihen tulokseen, että harvoin kukaan tarkoittaa arvostella toisia. Useimmiten kyse on vain omien (omalle perheelle) hyväksi havaittujen juttujen jakamisesta. Se onkin sitten lukijasta kiinni, miten asian tulkitsee. 

Omia toimintatapoja onkin mielestäni hyvä välillä kyseenalaistaa. Rakastan lukea lehtiä ja blogeja, koska saan uudenlaisia näkökulmia ja ymmärrän erilaisia ihmisiä paremmin. (Blogimietteistä kirjoittelinkin muuten aiemmin täällä. Tärkeintä näissä ajatusleikeissä on kuitenkin ehkä se, että loppujenlopuksi löytää tyytyväisyyden ja luottamuksen omiin valintoihinsa. 

Tästä tulikin melkoinen ajatuksen juoksu, jolla ei välttämättä ole sen paremmin päätä kuin häntääkään. Niin ja tähän avautumiseen ei muuten millään tavalla liity mitään draamaa. Jäin vain miettimään aamuista blogitekstiä ja niitä ajatuksia, joita se ja lyhyt keskustelu ystävän kanssa herätti. Summa summarum - voisin tiivistää tämän kilometripohdinnan siihen, että minusta ei koskaan voisi tulla poliitikkoa, koska katson asioita aina liian monelta kantilta ja yritän ymmärtää kaikenlaisia näkökulmia ja toimintatapoja. Pessimistin motto olisi, että "teet niin taikka näin, niin aina se on jostain näkökulmasta väärin", mutta optimistisesti käännettynä sama asian voi ilmaista niin, että valintojen oikeellisuutta ei tarvitse sen kummemmin perustella, kun hyväksyy sen, että aina jollain olisi sanansa sanottavana. Karkeasti sanottuna - kun toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää.

Huih, oikein hengästyttää, mutta sainpa ehkä Päivin tekstin avustuksella puettua sanoiksi näitä monimutkaisuuksia, joita olen pienessä päässäni pyöritellyt. Kuvitus on täysin off topic, kesäretkeltä Kuusiston Piispanlinnan raunioilta ja syksyiseltä sieniretkeltä.

Nyt, hyvää yötä ja aivolepoa! :)

Katri

Tyyli-ilta Friendtex:n parissa

Miten olen unohtanut sellaisen mahtavan konseptin kuin vaatekutsut? Viime aikoina olen usein todennut, että rahat säästyvät mukavasti, kun ei ole aikaa käydä vaatekaupoilla, mutta kääntöpuolena on ankea vaatekaappi täynnä vääriä kokoja, värejä ja yhteensopimattomia juttuja. Lasten kanssa vaateostoksilla käynti on hieman haastavampaa, ja iltaisin sitten taas täytyy olla aika painava syy, että tulee lähdettyä kodin rauhasta. Yhtenä sunnuntaina, kun halusin lähteä tuulettamaan päätäni kaupungin ihmisvilinään ja katselemaan kaupoille, havahduin keskellä Hansaa miettimään, mitä ihmettä teen täällä? En oikeastaan tarvitse mitään, enkä jaksa alkaa katselemaan valtavia valikoimia, tunkea sovituskoppiin, pukea päälle ja hakea uutta kokoa, miettiä minkä kanssa tämä voisi sopia ja miten asustaisin... Käännyin kannoillani ja huristin takaisin kotiin lukemaan satukirjaa sohvalle iso neiti kainalossa. Olen niin tavallinen ja mukavuudenhaluinen, että yleensä vedän päälleni mitä ensimmäisenä käteen osuu. Ja koska minulla ei ole mitään luontaista tyylitajua, enkä ehdi/jaksa sovitella erilaisia kokonaisuuksia, jämähdän helposti samoihin tuttuihin ja turvallisiin vaateparsiin.

Siksi tartuinkin heti tilaisuuteen, kun Villa Puomin Hanna ehdotti, että voisi järjestää meille Åbloggaajille tyyli-illan, jossa saisimme kuulla syksyn vaatetrendeistä ja värimaailmasta, sekä pääsisimme oikein stailattaviksi. Kyllä huomasi, että muodin parissa työskentelevällä on silmää löytää kunkin persoonalliseen tyyliin sopivia juttuja. Moni tunnusti pukeutuvansa yleensä mustaan, koska se on helppoa. Oikeastaan musta on aika kova, eikä välttämättä lainkaan imarteleva. Minä opin, että hennot murretut värit valkoisen kanssa tuovat säilyttävät lämmön kasvoillani, koska hiuksenikin ovat lämpimän ruskeat. Kannattaa kuulemma katsoa silmiensä väriä - sieltä saattaa löytää uuden turvavärinsä. Minä en ole koskaan uskonut sinisen sopivan minulle, mutta nyt kokeilin tummaa, navyn sinistä mekkoa, joka oli kuulemma ihan nappi minulle. Luonnollisesti itselläni ei ole siitä kuvaa, koska kamera lojui tuolloin laukussa, harmi... Kuvailin kyllä mielelläni muita, joten tässä paremmista linssiludeista ja tottuneemmista poseeraajista muutama otos (luvalla toki). ;)

Hanna ja Kira esittelivät meille syksyn mallistoa ja neuvoivat pukeutumisasioita. Kira tekee myös Friendtexin muotinäytökset kaikkialle, joten hänellä oli aika hyvä silmä kokonaisuuksille. Ilta loppui niin lyhyeen, että meinasimme unohtaa juoda kahvit! :D Vielä jäivät korut ja kengät kokeilematta kunnolla. Yksiä konjakinvärisiä nahkakenkiä kokeilin jalkaan, enkä ole muuten aikoihin pitänyt mitään niin pehmeää jalassani... Ihanan tuntuiset! Ja niin kauniin väriset...

Muistan, että äitini järjesti meillä kotona joskus 15-20 vuotta sitten Friendtex-kutsut. Minähän olin silloin joku esiteini, joten mielikuvani Friendtexistä oli vähän keski-ikäinen (silloinhan kaikki yli 25-vuotiaat vaikuttivat keski-ikäisiltä! Joka muuten tuntuu olevan aina vain laveampi käsite...). Siksi olikin ilahduttavaa huomata, että mallisto onkin aika nuorekas ja raikas, erityisesti Once-mallisto. Yllätyin myös hintaluokasta, luulin näiden olevan kalliimpia, mutta sanoisin, että jossain Vilan ja Espritin välimaastossa ehkä pyörivät. Plussaa persoonallisuudesta, vaatteissa on usein jokin juju. Mieleen jäivät kutkuttamaan muutama juttu, esim. vaalean mallin päällä oleva paita (sinistä huivia pitäisi nyt myös uskaltaa kokeilla!) ja tummalla naisella oleva reikäneule, ehkä turvallisena valkoisena. Ja sitten se nahkarotsi, joka näkyi eilisessä postauksessa päälläni. Hieno tausta oli muuten kuville tuo vanha navetan seinä, sääli, että oli jo aika hämärää. Alla olevat kuvat Friendtex Finlandin pressikuvista tai Facebook-sivulta.

Tästä tuli ihan sellainen fiilis, että heti kun joku järjestää vaatekutsut, lupaan olla mukana! Paljon mieluummin sovittelen vaatteita ihmisten kanssa, kuin tuskailen yksin sovituskopissa, enkä kuitenkaan saa kunnon asukokonaisuutta kuntoon. Kaupan päälle saa loistovinkit ja hyvät naurut!

Ovatko tällaiset vaatekutsut teille tuttu juttu? Onko muuten jollain muulla firmalla tällaista aikuisten vaatteiden kotimyyntiä?

Suuret kiitokset Hannalle ja Kiralle vinkeistä!! Niin ja siitä ihanan samettisesta sosekeitosta... <3 Ja kiitos nahkatakkipeukutuksista, täytyy laittaa harkintaan se tosissaan! ;)

Rentouttavaa viikonloppua! Minusta taitaa flunssa ottaa nyt voiton, ensimmäistä kertaa vuoteen. Ja aivan kuin olisi sama tauti kuin viimeksi - ääni meinaa murtua... Mutta mites olet hiljaa lasten kanssa?